Dialogia avokonttorissa

Elinkeinoministeriö selvitti koulujen loma-aikojen siirron vaikutuksia matkailuun, mutta koulumaailman ääntä ei kuultu.

Koulujen kesälomien siirto kaksi viikkoa nykyistä myöhemmäksi kasvattaisi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) selvityksen mukaan matkailusektorin tuloja yli 200 miljoonalla eurolla. Samalla siirto toisi matkailuyrityksiin noin 5 000 uutta kesätyöpaikkaa. Tulisiko koulujen kesälomia siirtää, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen?

”Tällä hetkellä käytössä olevat tiedot eivät riitä vielä sen päätöksen tekemiseen. Itseäni on kiusannut keskustelussa se, että siitä on puuttunut tähän mennessä koulumaailman ääni lähes kokonaan.”

Minkälaisia vaikutuksia kesälomien siirtämisellä olisi kouluihin?

”Tätä asiaa on selvitetty perusteellisemmin reilu kymmenen vuotta sitten. Selvityksen lopputulema oli, että muutos vaatisi lukuisia muutoksia kouluvuoden rakenteeseen: ylioppilaskirjoitusten ajankohtaan, yhteisvalintaan, korkeakoulujen pääsykokeisiin ja todennäköisesti myös opetussuunnitelmiin, koska kevätlukukausi on jo nyt syyslukukautta pidempi. Oma kantani asiaan on avoinna, mutta edellytän ja pidän välttämättömänä, että koulumaailman ääni kuuluu tässä keskustelussa.”

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö