Eila pääsi ylioppilaaksi vuonna 1960: ”Tavallinen nykyaikainen tyttö – iloinen ja asenteeton”

Ylioppilaat ovat olleet vakioaihe 100-vuotiaan Suomen Kuvalehden sivuilla.
Kotimaa 4.6.2016 07:30
© MARKKU ULANDER / Lehtikuva

Keväällä 1936 lehtien yleisönosastoilla kohistiin: Ylioppilaslakkia oli käytetty väärin. Lakki päässä oli tehty fyysistä työtä ja jopa ajettu moottoripyörää

Suomen Kuvalehti yritti rauhoittaa keskustelua ja kehotti välttämään ”liikaa tärkeyttä” ylioppilaslakin suhteen.

”Eiköhän vain työmaalla työmies tunne mielessään iloista ailahdusta nähdessään näiden ennen herroiksi ja maistereiksi kutsuttujen tarttuvan tiilikasaan ja muurilaastaan yhtä reippaasti, vaikka heillä onkin valkolakki päässään”, toimittaja kirjoitti.

Kehotuksen uskottavuutta heikensi se, ettei lehti itsekään kyennyt suhtautumaan ylioppilaisiin kovin rennosti tai epämuodollisesti. Vielä harvalukuiset ylioppilaat olivat joukko, jota oli syytä kohdella arvokkaasti.

Esimerkiksi vuonna 1935 SK:ssa esiteltiin ylioppilastutkintolautakunta, eli lehden sanoin ”korkeimmat tuomarit”, jotka päättivät, ”ketkä hyväksytään kypsiksi saamaan ylioppilaan arvon”.

Vappuna 1937 julkaistiin puolestaan ”merkkimiesten”, kuten Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon ylioppilasaineet höystettynä kehotuksella etsiä, josko niistä löytyisi ”leijonankäpälien jälkiä”.

Suomen Kuvalehti 18/1921.

Suomen Kuvalehti 18/1921.

Myös lehden kansikuvissa ylväs ylioppilas oli vakioaineistoa aina 1960-luvulle asti.

Useimmin ylioppilaita nähtiin kannessa vappuna, mutta myös itsenäisyyspäivän kuvastoon saattoi kuulua isänmaallinen, valkolakki päässään soihtua kantava ylioppilas.

Arvokkuuden ohella ylioppilaisiin liitettiinkiin juuri vahva isänmaallisuus.

Edes sotien jälkeinen yhteiskunnallinen murros ei heti muuttanut tilannetta, vaan vielä vappuna 1954 Suomen Kuvalehti kävi läpi ylioppilaslakin historiaa sanoilla: ”aina se on kuitenkin tulkinnut opiskelevan nuorison isänmaanrakkautta ja tulevaisuudenuskoa”.

Isänmaan ohella valkolakin nähtiin auttavan myös yksilöitä. Kohti ylioppilastutkintoa kannatti pyrkiä, sillä se merkitsi leveämpää elintasoa ja valoisaa tulevaisuutta.

Tämä on saanut yhä useamman suuntaamaan opintielle. Vuosittaisten ylioppilaiden määrä on noussut itsenäisyyden alun tuhannesta tämän päivän noin 30 000:een.

Suomen Kuvalehti 18/1934.

Suomen Kuvalehti 18/1934.

Vaikka isänmaallisuus on ylioppilaslakista pikkuhiljaa hälvennyt, tutkinnon arvostus ja kunnioitus on kestänyt aikaa paremmin.

Keväällä 1960 SK kertoi Eila Hämäläisestä, vaatimattomista oloista lähteneestä viiden laudaturin ylioppilaasta, jonka vanhemmat olivat kustantaneet oppikoulun pienistä tuloistaan huolimatta. Panostus kannatti, olihan tyttö viimeistään kirjoituksissa paljastunut ”niin kovin eteväksi”.

Menestystä piti kuitenkin tavoitella nöyränä. Eilastakin muistettiin mainita, miten hän erinomaisista ylioppilaspapereistaan huolimatta oli ”aivan tavallinen nykyaikainen tyttö, luonnollinen, iloinen ja asenteeton”.

Nöyryyden lisäksi kirjoituksissa tarvittiin toki myös sisua.

Tämä kävi selväksi viimeistään keväällä 1965, kun SK raportoi Pekka-nimisestä abiturientista, joka osallistui kirjoituksiin, vaikka oli murtanut kätensä auto-onnettomuudessa vain paria päivää aikaisemmin.

Sairaalareissu ei riittänyt syyksi kokeista luistamiselle – niin arvokas oli valkolakki.

Suomen Kuvalehti 17/1938.

Suomen Kuvalehti 17/1938.

Kehon lisäksi kirjoitukset koettelivat hermoja. Tulilinjalla oli SK:n mukaan kokelaan itsensä lisäksi usein koko lähisuku.

Esimerkiksi keväällä 1939 SK:n artikkelissa kerrottiin perheestä, joka seurasi tyttärensä ylioppilaskirjoituksia. Valtavia odotuksia kuvaa hyvin se valitus, johon vanhemmat puhkeavat, kun käy ilmi että heidän tyttärensä on reputtanut ruotsin ylioppilaskokeen.

”Mitä he olivat tehneet että heitä näin rangaistiin? Millä tavoin he olivat laiminlyöneet lastensa kasvatuksen ja valmennuksen? Mikä vika oli koulussa ja koko ylioppilastutkintojärjestelmässä?”

Viimeisimmän kysymyksen on esittänyt myös moni muu. Ylioppilastutkinnon arvostuksesta huolimatta juuri koskaan siihen ei olla oltu täysin tyytyväisiä.

Ylioppilaille aiheutuneen stressin sekä ylioppilaiden liian suuren määrän lisäksi on valitettu muun muassa ylioppilastutkinnon liian suuresta vaikutuksesta lukio-opetukseen. Myös tutkinnon tarpeellisuus sekä kyky mitata kulloisenkin ajan edellyttämiä taitoja on tasaisin väliajoin kyseenalaistettu.

Esimerkiksi jo vuonna 1955 sekä silloinen Kouluhallituksen pääjohtaja Reino Oittinen että Helsingin yliopiston rehtori Paavo Ravila vaativat SK:n haastattelussa radikaaleja muutoksia ylioppilaskirjoituksiin.

Koska yhä useammalla alalla opiskelupaikan saaminen vaati ylioppilastutkinnon lisäksi pääsykokeisiin osallistumista, oli ylioppilaskirjoituksista heidän mukaansa tulossa tarpeeton tuplakoe, joka vain kahlitsi lukio-opetusta.

Pisimmälle Suomen Kuvalehdessä mentiin lokakuussa 1962, kun pääkirjoituksessa vaadittiin ylioppilaskirjoituksista luopumista. Pääkirjoituksen laatija ei tosin itsekään uskonut kaavoihin kangistuneen koululaitoksen tällaiseen muutokseen kykenevän.

Suomen Kuvalehti 50/1957.

Suomen Kuvalehti 50/1957.

Pääkirjoitus oli aikaansa edellä.

Ylioppilastutkinto joutui historiansa kovimman arvostelun kohteeksi 1960- ja 70-lukujen taitteessa, jolloin hyväksyttiin suunnitelma tutkinnon lakkauttamisesta. Lopulta poliittista voimaa suunnitelman toteuttamiseen ei kuitenkaan ollut ja ylioppilastutkinto säilytti asemansa.

Keväällä 1980 SK totesikin pääkirjoituksessaan, että vaikka ylioppilaskoe oli enää vain yksi karsinta muiden joukossa, uusi tietoyhteiskunta kyllä tarvitsi kaikki 27 000 ylioppilastaan.

Tämän jälkeen ylioppilastutkintoa on muutettu rajusti. Kirjoittaa voi hajautetusti ja ainoastaan äidinkieli on kaikille pakollinen. Myös jatko-opintomahdollisuuksia on lisätty. Silti vain noin kolmannes uusista ylioppilaista löytää opiskelupaikan samana vuonna.

Ehkä tulevina vuosina käyttöön otettava sähköinen ylioppilastutkinto vastaa paremmin tietoyhteiskunnan tarpeisiin?

Muutoksista huolimatta tiettyjen asioiden uskaltaa silti veikata säilyvän jatkossakin.

Niitä lienevät ainakin valkoinen lakki, ylioppilaille annettava ruusu sekä jatkuva keskustelu siitä, olisiko ylioppilastutkinnon merkitystä syytä laskea vaiko kenties sittenkin nostaa.

 

Artikkelin lähteenä on käytetty Suomen Kuvalehden digitaalista arkistoa, jonne on koottu sadan vuoden Suomen Kuvalehdet. Arkisto on kaikkien digitilaajiemme vapaasti käytettävissä. Mikäli sinulla ei vielä ole Suomen Kuvalehden digitilausta, voit hankkia sen esimerkiksi täältä.