Ei riitä, että Suomi muuttuu – suomalaistenkin on muututtava

Viisi vaikuttajaa kertoo, millaista ajattelua talouden kääntäminen kasvuun edellyttää.
Riitta Kylänpää
Kotimaa 27.9.2015 08:30

Jouko Karvinen:
On kokeiltava ja nopeasti

Jouko Karvinen

Jouko Karvinen. Kuva Jonne Räsänen

Jouko Karvinen, 58, haluaisi nähdä kuvan siitä, minkälainen Suomi on vuonna 2040, jos meno ei muutu.

Vuosi on hänelle tärkeä, koska silloin hänen ensimmäinen lapsenlapsensa astuu työelämään.

”Kyse on lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta”, Karvinen sanoo. Hän jäi viime syksynä eläkkeelle Suomen suurimpiin kuuluvan vientiyrityksen Stora Enson toimitusjohtajan tehtävästä.

”Saimme vanhemmiltamme perinnöksi paremman yhteiskunnan kuin olemme nyt jättämässä lapsillemme.”

”Nyt meidän pitäisi keskustella siitä, mitä me olemme valmiit uhraamaan, jotta seuraavat sukupolvet voisivat hyvin. Mutta äänekkäimmin leikkauksia vastustavat juuri ne ikäluokat, jotka ovat saaneet eniten. Olemme unohtaneet, että meidän sukupolvemme tämän sopan on keittänyt ja meidän on myös kannettava seuraukset.”

Uransa aikana Karvista moitittiin usein nopeudesta, mutta omasta mielestään hän oli liian hidas.

”Muutoksiin olisi pitänyt valmistautua paremmin, jotta valtavilta irtisanomisilta olisi vältytty.”

Karvinen irtisanoi metsäyhtiöstä yhteensä 16 000 ihmistä eri puolilla maailmaa.

”Kun yritys on taloudellisissa vaikeuksissa, eikä olla varmoja siitä, mikä tie nostaa menestykseen, se alkaa etsiä kokeilujen kautta uusia ratkaisuja. On tärkeää kokeilla nopeasti, tehdä eikä vain meinata, ja olla valmis siihen, että miljoonia saattaa huveta.”

Virheet kuuluvat asiaan.

”Jos et tee virheitä, tiedät, että et ole myöskään tehnyt päätöksiä. Jos edes vähän yli puoletkin päätöksistä on hyviä, tulos on hyvä. Kun menee kiville, pitää olla kanttia sanoa, että päätös oli väärä.”

Valtiota ei voi johtaa kuten liikeyritystä, mutta on niissä samaakin. ”Tärkeintä on, että tehdään ja lopetetaan kiistely siitä, kuka tekee.”

Karvinen ottaisi mukaan päätöksentekoon nuoria ja maahanmuuttajia. Uusien voimien merkitys valkeni toimitusjohtajalle, kun Stora Enso ei irtisanomisista huolimatta hypännytkään kasvuun.

”Tajusin olevani liian kokenut kyetäkseni uudistamaan yritystä.”

Parhaina päivinä Karvisen valttinsa oli ollut kokemattomuus. Hän teki tyhmiä kysymyksiä, mutta usein ne olivat parhaita kysymyksiä. Herättivät ajattelemaan uudella tavalla.

”Jos hallitus tai johtoryhmä koostuu 20–30 vuotta alalla olleista, jotka katsovat tulevaisuutta peruutuspeilin kautta, uusia ratkaisuja on vaikea keksiä.”

”Kokemuksen ja kokemattomuuden yhdistäminen oli ja on se juttu.”

Johtokuntien kokouksissa hän kyllästyi siihen, että kaikki kertoivat vain omia juttujaan.

”Kaikilla oli suu, mutta ei korvia. Tarvitaan dialogia. Se on sitä, että kuunnellaan, mitä toinen sanoo, ja jatketaan siitä. Vain sillä tavalla voi syntyä jotain uutta. Myös Suomi Oy Ab:ssa.”

 

Timo Harakka:
Syyttelyn kierre seis

Timo Harakka

Timo Harakka. Kuva Paula Kukkonen

Finanssipolitiikkaan erikoistunut tietokirjailija ja ensimmäisen kauden demarikansanedustaja Timo Harakka, 52, rauhoittelee syyttelyksi kärjistynyttä keskustelua.

”Suomen talouskasvun tyrehtyminen ei ole yksin suomalaisten syytä.”

Suomi ei myöskään yksin nouse vaikeuksistaan, sekin on varmaa.

”Palkkojen alennus tai työpäivän pidennys ei auta, jos tuotteemme ovat sitä sortimenttia, että ne eivät käy kaupaksi.”

Oppositiopoliitikon hämmästykseksi hallitusohjelma ei huomioi Euroopan taloustilannetta eikä globaaleja kehityskulkuja.

”Tuntuu kuin hallitus eläisi tynnyrissä. Kunhan vain suomalaiset kiristävät vyötään ja ruoskivat itseään tarpeeksi, asiat järjestyvät.”

Suomen talous on vahvasti riippuvainen Euroopasta. Viennistä 55 prosenttia menee EU-maihin, joita riivaa taloushistorian pisin taantuma. Jotkut alat kärsivät kysynnän puutteesta, toiset, kuten paperi ja elektroniikka, ovat romahtaneet kokonaan, Harakka listaa.

”Suomen viennin ’kilohinta’ on ollut monta vuotta alempi kuin tuonnin. Se ei heijasta korkean osaamisen yhteiskuntaa.”

Esimerkiksi Ruotsi pärjää, olipa Euroopan taloustilanne mikä tahansa.

”Ruotsi on vahva kuluttajatuotteissa: Hennes & Mauritzin vaatteet, Emmaljungan rattaat ja Volvot käyvät kaupaksi myös lamassa.”

Harakka uskoo, että uusia mahdollisuuksia löytyy, jos Suomen talous virittäytyy etsimään ratkaisuja globaaleihin ongelmiin: ilmastonmuutokseen, kaupungistumiseen sekä vesi- ja jätehuoltoon. Nyt tarvitaan ”fiksua valtiota”.

”Fiksu valtio mahdollistaa kasvua tekemällä nyt isoja investointeja 20–30 vuoden päähän. Sekä ilmastohaaste että älykäs teknologia kannustavat uudistamaan radikaalisti tuotannon, energiaketjun, liikenteen, asumisen ja jätehuollon rakenteet Suomessa. Tulee tilaa ja tilausta uusiutuvan tuotannon ja kulutuksen keksinnöille, joita Suomessa on valtavasti, mutta jotka eivät tahdo millään tuotteistua kassavirraksi.”

”Niihin liittyvät innovaatiot viedään vielä maailmalle suurella lisäarvolla. Tutkimuksesta ja tuotekehittelystä leikkaaminen on ehdottomasti lyhytnäköisintä, mitä nyt voidaan tehdä. ”

Harakan visiossa siintää ”win-win-tilanne”, jossa luodaan Suomelle työtä sekä hyvinvointia ja samalla tarjotaan ratkaisuja planeetan pelastamiseen.

Syyttely, riidan haastaminen ja repiminen ovat pahinta mitä nykyisessä taloustilanteessa voidaan Harakan mielestä tehdä.

”Meillä on maailman koulutetuin väestö ja uskomaton kyky keksiä uusia asioita. Henki on vain löydettävä uudestaan ja saatava kasvu päälle. Meidän on taisteltava tappiomielialaa ja katteetonta pessimismiä vastaan. Vastakkainasettelun sijaan kaikki ideat ovat nyt tervetulleita.”

Nopeisiin ratkaisuihin ei Harakkakaan usko, ”vaikka poliitikot niitä äänten toivossa etsivät”.

”Nyt tarvitaan nöyryyttä ja itsetuntoa, määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä.”

 

Sara Heinämaa:
Ansaitsemme parempaa johtamista

Sara Heinämää

Sara Heinämaa. Kuva Pekka Holmström

Jos Suomen halutaan muuttuvan, on johtamisen muututtava.

”Meillä puhutaan paljon uudesta johtamisesta, mutta tosiasiassa vallitsee yhä hierarkkinen, lähes militaristinen työ- ja toimintakulttuuri, sanoo filosofian professori Sara Heinämaa, 54, Jyväskylän yliopistosta.

”Hallintorakenteet ovat moniportaisia eikä informaatio välity alhaalta ylöspäin. Johto on usein varsin tietämätön siitä todellisuudesta, jossa tuottavaa työtä tehdään. Suunnitelmat ja ratkaisut perustuvat johdon toiveisiin, pelkoihin, unelmiin, pettymyksiin ja henkilökohtaisiin pyrkimyksiin. Oman toiminnan kriittisessä arvioinnissa olisi apua sellaisista arvokäsitteistä kuin vastuu, empatia ja rohkeus.”

Jos johtamisen ongelmiin uskallettaisiin puuttua, alkaisivat myös taloudelliset umpikujat avautua, Heinämaa uskoo.

Vaikka johtamiskulttuurin kehittämisestä keskustelevampaan suuntaan on puhuttu jo pitkään, tilanne on Heinämaan mielestä vain huonontunut. Syykin on selvä: ”Ongelmat yritetään meillä ratkaista ensi sijassa taloudellisilla leikkauksilla.”

Se on johtanut pelon ilmapiirin leviämiseen.

”Työntekijät pelkäävät menettävänsä toimensa, jos he uskaltautuvat ilmaisemaan eriävät näkemyksensä. Johto taas pelkää menettävänsä auktoriteettinsa, jos se alkaa korjata kantojaan, myöntää virheensä ja pyytää anteeksi erehdyksiään.”

”Tällaisessa toimintaympäristössä on vaikea, ellei mahdotonta, synnyttää ja kehittää mitään uutta ja ennennäkemätöntä”, Heinämaa sanoo.

”Uusien ideoiden ja tuotteiden kehittäminen edellyttää pitkäjänteisyyden lisäksi ennakkoluulotonta kokeilemista, mutta sellaiselle ei ole resursseja nyky-Suomessa. Suuret ikäluokat haikailevat menneisyyden menestyksiä – Nokiaa tai Nobelia – ja nuoremmat menestyjät tavoittelevat henkilökohtaisia läpimurtoja tai pikavoittoja.”

 

Mika Anttonen:
Keskiverto ei enää riitä

Mika Anttonen

Mika Anttonen. Kuva Pekka Holmström

Yrittäjä Mika Anttosen tavoite Suomelle kuulostaa yhtä aikaa yksinkertaiselta ja mahdottoman vaikealta: on oltava paras.

”Keskivertosuorituksella ei pärjää enää. Ihmiset haluavat ostaa parhaita eivätkä viideksikymmenenneksi parhaita tuotteita. Mutta valitettavasti vain harvat suomalaiset ymmärtävät sen.”

Samaan aikaan kun Suomen talous on mennyt kohisten alas Anttonen, 48, on nostanut omistamansa energiayhtiö ST1:n maan parhaiten menestyvien yritysten joukkoon. Hän ei ole tyytynyt vain pyörittämään huoltoasemabisnestä. ST1 valmistaa jätteistä biopolttoainetta ja Espoon Otaniemeen on suunnitteilla voimalaitos, joka hyödyntää maan sisällä, 6–7 kilometrin syvyydessä olevaa lämpöä.

Mitä Anttonen tekee toisin kuin suomalaiset yrittäjät yleensä?

”Otan rohkeasti riskiä. Panen itseni täysillä likoon. Suhtaudun työhöni intohimoisesti ja kunnianhimoisesti. Yksinkertaisesti: haluan olla paras.”

Anttoselle riskinotto merkitsee maailman tilanteen ennakointia.

”Yritän nähdä, mihin suuntaan kehitys on menossa. Mitkä ovat megatrendejä eli asioita, joiden ratkaiseminen on tärkeää ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta? Sen jälkeen lähden muuttamaan omaa toimintaani samaan suuntaan.”

”Touhuun pitää lähteä mukaan silloin, kun kehityksen suunta ei ole täysin varma. Kun tilanne on päällä, on myöhäistä.”

Suomalaisyrittäjät ovat Anttosen mukaan aivan liian turvallisuushakuisia. He eivät ymmärrä, että jos ei ota riskiä, ei myöskään menesty. Ehkä tilanne muuttuu, jos kykenemme muuttamaan suhtautumistamme epäonnistumiseen.

”Yrittäjän sosiaaliturva on Suomessa heikko. Jos epäonnistuu, joutuu luopumaan kaikesta. Kun koti menee, menee yleensä perhekin. Konkurssin tehneitä pidetään hylkiöinä, ja monet heistä ovat vetämässä ranteitaan auki.”

Viime aikoihin asti turvallisuushakuisuudesta ei ole ollut haittaa, koska suuryritykset, Nokia ja metsäteollisuus, ovat tuottaneet niin hyvin, että vaurautta on riittänyt koko kansakunnalle, Anttonen jatkaa.

Mutta maailma on muuttunut.

Hyvinvointiyhteiskunta toimii Anttosen mukaan tulevaisuudessa vain, kun kaikki tekevät parhaansa. Hän vertaa sitä leirinuotioon.

Vientiyritykset ovat kuin metsästäjiä, joiden pitää tuoda nuotiolle lihaa, jotta heimo pysyy hengissä. Asioiden pitää toimia myös leirissä eli kotimarkkinoiden on oltava kunnossa. Kun jokainen tekee oman parhaansa, syntyy yhteinen hyvä, jolloin pystytään pitämään huolta myös niistä, jotka eivät itse siihen kykene.

”Niiden, jotka menestyvät maailmalla, pitäisi nähdä hyvinvointivaltio arvona ja olla valmis maksamaan veroja.”

”Kolikon toinen puoli on, että verorahoja ei saa käyttää holtittomasti, jotta halu maksaa veroja säilyy. Nuotiolla olevat eivät saa vain hengailla. Meillä on työttömiä, mutta myös avoimia työpaikkoja. Nuorten ei pitäisi uskoa vanhempiaan, jotka sanovat, että paskatöihin ei pidä mennä.”

 

Alf Rehn:
Takaisin tekijäkansaksi

Alf Rehn

Alf Rehn. Kuva Markus Pentikäinen

Alf Rehn, 43, tunnetaan optimistina mutta nyt hän on huolestunut. Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professorin mielestä meidän on herättävä tajuamaan, että nykymenolla Suomi on pian menetetty kansakunta.

”Me kuvittelemme, että Suomi syöksyi lamaan, mutta hidasta kurjistumista tämä on ollut, ja se on vielä huonompi asia.”

Pahimmassa tapauksessa Suomi jää Rehnin mukaan puolikuolleeseen tilaan, josta ei ole nousua.

Toki se ei tapahdu hetkessä, aikaa voi kulua kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.

”Mutta jos ratkaisuja ei keksitä nopeasti, taitekohta tulee vastaan ja sen jälkeen mitään ei ole tehtävissä.”

Mitä siis on tehtävä?

”Suomen talous tarvitsee sokkihoitoa. Oikeistolaista, vasemmistolaista, vihreää. Vaikka kokeilisimme yksinvaltiutta, kunhan voimme sanoa, onko se juuri sitä, mikä ravistelee meidät unesta.”

”Kiistely ei johda mihinkään eikä tuota mitään. Ei 200 euron veronalennuksella tai kiristyksellä ole todellista merkitystä. Se on pelkkää näpertelyä, paikoillaan junnaamista.”

Ratkaisut löytyvät kokeilemalla. Eivät istumalla ja viilaamalla tai edestakaisin hinkkaamalla vaan tekemällä rohkeasti päätöksiä, vaikka niiden vaikutuksista ei olisikaan täyttä varmuutta, Rehn opastaa.

”Lisäksi meidän on ymmärrettävä, että ongelmiin ei ole yhtä selkeää ratkaisua, vaan on etsittävä monia pieniä ratkaisuja.”

Meidän on päästävä eroon ”vanhoista ajatuspinttymistä”.

”Ajatellaan, että päätöksiä ei saa purkaa ja lakien on oltava voimassa 50 tai sata vuotta. Mutta jos esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen tuottaa pelkkää kurjuutta, käsky on otettava takaisin ja kokeiltava uutta.”

Rehn on menettänyt uskonsa myös ”sitkeässä elävään kuvitelmaan”, että me suomalaiset olemme tekijäkansaa.

”Teemme tosi vähän ja hitaasti ja varovaisesti. Olemme Hämeen hitaita. Mitä on esitys kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta sen rinnalla, että Viro uudisti koko perustuslakinsa muutamassa kuukaudessa!”

”Aikaisemmin me olimme tekevä kansa, mutta me olemme kadottaneet 1970-luvun luovan hulluuden.”

Mitä meille sitten on tapahtunut? Pelästyttikö meidät 1980-luvun juppiutuminen ja urbaanin kulttuurin nousu, kuten Rehn arvelee. Sammuttiko Nokian menestys viimeisenkin yritteliäisyyden?

”Nokia teki meistä kaikista jos ei rikkaita niin ainakin elämästämme turvatun. Me emme ole hyviä ottamaan riskejä, mutta eihän meidän ole tarvinnutkaan.”

Keskustelu

Heinämaalla pointtia. Kun johto ei tiedä ja ei ehkä halutakaan tietää mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu, niin palkataan kaiken maailman suunnittelijoita kehittämään seurantajärjestelmiä ja lomakkeita. Joilla kiusataan työntekijöitä ja viedään aikaa oikealta työltä.

Kun olen näistä kritisoinut, niin kuuroille korville menee, eihän toki byrokraatti omassa toiminnassaan vikaa näe.

Vaikka artikkelin otsikko kuvastaa poliitikkojen jääräpäistä pitäytymistä vanhakantaisessa ”ikuisen” talouskasvun dogmissa, haastateltujen henkilöiden ajatukset tuntuivat olevan realistisempia. Tosin kovin suoraan kukaan ei ottanut esille, että maapallon väestönkasvun, luonnonvarojen rajallisuuden ja ilmastonmuutoksen sanelemat rajat ovat jo tulleet vastaan, ja että taloudellinen ”kasvu” mitä vielä voi tapahtua onkin tosiasiassa velkaantumista. Näin ollen hallituksen tulisi alkaa sopeuttaa maamme talouselämää vallitsevaan tilanteeseen ääniä kalastelevan kasvuhaihattelun sijaan. Leikkauksia tarvitaan ylikierrosten laskemiseksi, mutta esimerkiksi palkkojen alennus ei todellakaan yksin riitä.

Haastatellut näkevät, ettei Suomessa huomioida Euroopan taloustilannetta eikä globaaleja kehityskulkuja vaan pyöritään vanhaa kehää oman navan ympärillä. Tähän on monia syitä, mutta kivettynyt puoluepolitiikka ja ammattiyhdistysliike ovat selvästi raskain riippa. Kyky isojen kokonaisvaltaisten ja yksinkertaisten (=toimivien) ratkaisujen tekemiseen on menetetty. Kyetään vain laittamaan paikkaa paikan päälle, jolloin ne mitkä alun perin olivat työhaalarit, ovatkin lähes tunnistamaton tilkkutäkki, joka ei toimi kunnolla enää oikein missään suhteessa.

Sen sijaan, että nyt tahkotaan vuosikausia samojen asioiden kanssa ilman juuri mitään tulosta, poliittinen järjestelmämme pitäisi ensimmäiseksi remontoida. Meillä on liikaa valtaa käyttäviä tahoja. Ensimmäiseksi pitäisi karsia puolueiden määrää. Sen voisi tehdä vähitellen äänikynnystä korottamalla ja tavoitteena voisi olla 2-3 puoluetta, joilla olisi valtaa. Samanaikaisesti presidentin valtaoikeuksia tulisi palauttaa niin, että hänellä olisi samantapainen asema kuin Yhdysvalloissa. Tällaisessa järjestelmässä vaalikausi voitaisiin käyttää jatkuvan nahistelun sijasta oikeaan työhön ja yksinkertaiseen hallintoon.

Vielä muutama kymmenen vuotta sitten me todellakin olimme tekevä kansa. Hyvinvoinnissamme kuitenkin lellimme liian monet lapsistamme työteon perimmäistä luonnetta ymmärtämättömiksi ja pitkälti yhteiskunnan vastuulla oleviksi itsensä kokeviksi. Asenne, että työn tai jopa koulun pitää olla mukavaa, ja että sitä pitää voida tehdä vain silloin kun sattuu huvittamaan, ei kanna Suomea pitkälle. Tässä on pitkäaikainen haaste ennen muuta opetusjärjestelmällemme, jonka tavoitteet tulisi asettaa paljon nykyistä korkeammalle.

MIKÄÄN EI MUUTU, ELLEI HARHAISISTA MANTROISTA LUOVUTA:

Yritysten kilpailukykyä ei voi yleistää valtion tasolle. 15 % kilpailukykykuilu on puhdasta roskaa. Vertailuja voi tehdä vain toimialakohtaisesti:

Entinen yritysjohtaja Sipilä monien muiden tavoin kuvittelee harhaisesti, että yritysten toimintaperiaatteet voidaan yleistää valtion tasolle.

Porter ja Krugman ovat todenneet jo 90-luvulla, että yritysten kilpailukykyä ei voi yleistää valtion tasolle. Kilpailukyvyn vertailuja eri maiden kesken voidaan tehdä vain toimialakohtaisesti. Ja koska eri mailla on erilainen toimialarakenne, valtioiden välistä kilpailukykyä ei voi vertailla. Sama pätee kustannuskilpailukykyyn ja tuottavuuteen.

Suomen pahimpia ongelmia on yritysten tulosjohtamisen apinointi eri julkishallinnonhallinnon tasoilla. Yrityksissä mittarina on toiminnan tuottama raha, jonka korvikkeeksi julkishallinnossa on tullut rahalla mitattu panos. Julkishallinnon tulosjohtaminen on panosjohtamista. Tulos tarkoittaa toiminnan kuluttamaa rahaa. Se mitä panoksilla saadaan aikaan on jäänyt toissijaiseksi.

Krugman on myös todennut, että vienti ei ole itsetarkoitus, mutta se mahdollistaa tuonnin, joka on vientiä tärkeämpää ==> ”Suomi elää viennistä” on poliittinen mantra.

Kansainväliset kilpailukykyvertailut tarkastelevat vain eri maiden yleistä potentiaalia edistää yritysten kilpailukykyä, siis kyse on panoksista, ei tuloksista.

Taloustiede ei nimestään huolimatta ole tiedettä, vaan joukko keskenään kilpaiilevia kultteja. Nobelin taloustieteen muistopalkinnoille on harvoin katetta. Taloustieteilijöitä voidaan hyvällä syyllä verrata Delfoin oraakkeleihin. Samaten ns. tulevaisuudentutkimus ei ole tiedettä, vaan eräänlainen konsultin työkalupakki. Eikä matematiikkaan ole tiede, vaan erittäin hyödyllinen abstraktien olioiden teknologia.

Suomalaiset ovat innovaattoreita. Hallintomme halvaus unitila kooma aivokuolema joutuu demarien kaksoisvallasta ja heidän patologisesta pysähtyneisyydestään elämälle vieraiden oletusmörköjensä vuoksi. Kasvu kuvataan kauhuna, jossa ilmasto romahtaa koskaan ja ” eriarvoisuus, tulo- ja varallisuuserot entisestään lisääntyvät”. Nyt ei ole ollu 7 vuoteen kasvua. Ollaanko tyytyväisiä? Vain AKT: ssa Jolla on etuoikeus plus- merkkisiin palkkojensa k o r o t u k s i i n kuten koko yhteiskunnalla 60-80- luvuilla, vaikka vientimme on miinusta kahdeksatta vuotta. Suomen Aibokuolleitten Klubin Don Late Lyhytsuksi varapääministerinä rakas sen, ettei Suomessa mikään pääministeri saa ” Suomea, koko Suomea, nousuun. Miksi antijohtajuudelle on annettu epäparlamentaarinen veto- oikeus? Moskovan hybridisotaa kuten Sorsan SDP: n aikana? Ei Ruotsi vingu D- vitamiinia kuten Suomen herrar. Se on tajunnut pakolaiset voimavarana ja sillä on ollut malttia takoa globaalibrändejään hötkyilemättä. Eikä se ole anti- amerikkalaisen anti- pääoma -vihapuheen kyllädtämä. Se on tehnyt P- maisen kestotyöehtosopimuksen jossa kaikilla vientiteollisuus määrittää palkankorotuskaton ynnä tästä on lupa ja Maan tapa paikallisiin sovelluksiin. A y- liike ei ole hysteerinen. Ilmapiiri on luottamusta ja luovuutta suosiva. Suomi on tippumassa Ukraina- sarjaan. Pian me joudumme luovuttamaan Venäjälle sotilastukikohtia. Ilmiantajat korkeissa asemissa ovat kutsuneet. Siksi tänne ei virtaa pääomia. Siksi Nato on loistava menetetty optio.