Ei ole ydintehtävä, sanoi vihreiden johto ja lakkautti Vihreän langan – Miksi viestintä söi journalismin, pohtii ex-päätoimittaja

ESSEE: Käsitys siitä, että journalismi olisi puoluetoiminnan ulkopuolella, edustaa suppeaa demokratiakäsitystä, kirjoittaa Riikka Suominen Kanava-lehdessä.
Kotimaa 5.3.2020 20:45
Riikka Suominen
Riikka Suominen jäi Vihreän langan viimeiseksi päätoimittajaksi.
Riikka Suominen jäi Vihreän langan viimeiseksi päätoimittajaksi. © Anni Koponen

Vihreät päätti lakkauttaa puoluelehtensä Vihreän langan vuoden 2019 lopulla. Perusteena oli, ettei journalismi kuulu puolueen ydintehtäviin.

Tällainen näkemys edustaa suppeaa demokratiakäsitystä, kirjoittaa Vihreän Langan viimeinen päätoimittaja Riikka Suominen Kanava-lehden numerossa 2/2020. Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan.

 

Viime vuoteen saakka suomalaisilla eduskuntapuolueilla oli puoluelehdet. Aikoinaan lehdille oli korvamerkitty merkittävä osa puoluetuesta. Täten haluttiin ylläpitää poliittisen journalismin monimuotoisuutta.

Kiintiöistä luopumisen jälkeen puolueet ovat siirtäneet rahaa viestintään ja mainontaan. Vihreiden puoluehallituksen päätös siirtää rahat kokonaan pois journalismista oli jatkoa pidemmälle kehitykselle. Politiikka viestinnällistyy, mutta journalismia ja puolueiden läpinäkyvyyttä on yhä vähemmän.

Vihreiden johto kommentoi Vihreä Lanka -lehden lakkauttamista sillä, ettei journalismin kustantaminen ole puolueen ydintehtävä. Puoluelehden ei nähty edistävän puolueen strategiaa.

Näkemys on, että puolueella on rooli yhteiskunnassa ja journalismilla omansa, mutta nämä ovat erilliset. Olen eri mieltä.

Journalismista on tullut viime vuosina yhä poliittisempaa. Kehitys koskee kaikkea journalismia, myös neutraalia tiedonvälitystä.

Syynä on oikeistopopulismin nousu. Oikeistopopulistit väittävät lehdistöä osaksi liberaalia valtaeliittiä. Niinpä totuus ja tieto on otettu poliittiseksi vastustajaksi.

Euroedustaja Laura Huhtasaari (ps) ei näe vääristellyssä eduskuntavideossa ongelmaa, koska sen kohde voi itse korjata virheet, jos sellaisia on. Donald Trump haukkuu lehdistöä kansan viholliseksi. Tässä ilmapiirissä totuuden etsimisestä ja kertomisesta on tullut poliittinen teko.

Käsitys siitä, että journalismi olisi puoluetoiminnan ulkopuolella, edustaa suppeaa demokratiakäsitystä. Termiä on nostanut esiin tutkijatohtori Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta.

Tällaisessa käsityksessä kansalaisten rooli on äänestää vaaleissa. Puolueen tehtävä on hakea vaaleissa valtaa.

Jos näkee puolueen tehtävän näin, ei siinä ole sijaa journalismille. Jos sen sijaan pitää puolueen tehtävänä syöttää keskusteluun ideoita ja nostaa päätöksentekoon kansalaisille tärkeitä aiheita, on journalismilla siinä rooli. Journalismi edistää puolueiden läpi­näkyvyyttä ja mahdollistaa kansalaisten valistuneet äänestyspäätökset.

Verorahoilla tehtävien puoluelehtien jutut ovat netissä kaikkien luettavissa. Aikana, jolloin keskustelu kiihtyy ja asiat politisoituvat, puoluelehdet pystyvät parhaimmillaan tuomaan kiistakysymykset poliittisten vaihtoehtojen piiriin. Tutkija Markus Ojalan mukaan politisoiva journalismi pyrkii purkamaan käsitystä yhteiskunnallisista ristiriidoista järjen ja taantumuksen tai hyvän ja pahan välisinä kamppailuina.

Vihreää Lankaa tehtiin puoluelehdistä pienimmillä resursseilla. Jouduimme priorisoimaan toimituksen ajankäyttöä rankasti. Päätoimittajana ajattelin puoluelehden tuovan eniten lisäarvoa tuomalla keskusteluun laajasti vihreää agendaa tukevia kysymyksiä. Painopisteemme oli ilmastonmuutos.

Lehti pystyi olemaan räväkkä, koska sen ei tarvinnut olla äänestettävä eikä neuvotella käytännön toimista muiden puolueiden kanssa. Tavoite oli nostaa keskusteluun radikaaleja avauk­sia. Aihe oli kiitollinen, sillä päätoimittajakauteni aikana ilmasto nousi yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen ja viime ­eduskuntavaalien tärkeimmäksi kysymykseksi.

 

Suomalaiset puolueet syntyivät puoluelehtien ympärille 1900-luvun taitteessa.

Lehtien tiedon­välitys tuki ja vahvisti tietynlaista politiikan suuntaa ja jopa loi puolueiden linjaa, kirjoittaa puoluelehdistä väitöskirjaa tekevä tutkija Sini Ruohonen Politiikasta.fi-verkkolehdessä. Vielä sodan jälkeen puolueiden äänenkannattajat olivat tärkeitä medioita, joilla puolueet kamppailivat äänestäjien suosiosta.

Puoluelehtien taloudellinen kulta-aika oli 1970-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun. Silloin puolet puoluetuesta ohjattiin poliittiseen journalismiin.

Laihemmat vuodet alkoivat vuonna 2008, kun puolueet päättivät sulauttaa parlamentaarisen lehdistötuen puoluetukeen. Siitä lähtien puolueet ovat saaneet vapaasti käyttää rahat tiedotukseen ja viestintään. Kymmenen viime vuoden aikana yli puolet puoluelehtien resursseista on siirretty puolueiden viestintään, erityisesti vaalikampanjoihin.

Puolueiden kampanjoihin käyttämät rahat kasvoivat yli kaksinkertaisiksi vuosien 1999–2015 välillä, ja puolueisiin on palkattu yhä enemmän vaalityöntekijöitä. Erityisesti vaaleihin ovat panostaneet vihreät (lähde: Poliittinen valta Suomessa).

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo onkin lehtihaastattelussa sanonut, että puoluelehdelle ohjattu raha on suoraan pois siitä, että vihreät tekee eduskuntavaalikampanjan, jonka kautta puolueesta voi tulla maan suurin.

 

Vaalitappion tullen puoluelehdistä on leikattu, eivätkä vaalivoitot ole tuoneet rahaa.

Esimerkiksi Kes­kus­tan ää­nen­kan­nat­ta­ja­ Suo­men­maa jou­tui eduskuntavaa­li­tap­pi­on jäl­keen ko­val­le sääs­tö­kuu­ril­le, kun keskusta leik­ka­si leh­tensä ra­hoi­tuk­ses­ta puo­let pois. Yt:t on käyty myös Va­sem­mis­to­lii­ton Kan­san Uu­ti­sissa. Se ilmestyi vuo­teen 2008 vii­si kertaa vii­kos­sa, mut­ta on nyt viik­ko­leh­ti. Sdp:n De­mok­raat­ti il­mes­tyy kah­den vii­kon vä­lein ai­ka­kaus­leh­te­nä.

Ko­koo­mus satsaa puolueista eniten journalismiin. ­Ny­ky­päi­vä il­mes­tyy kuu­kau­sit­tain. Vuonna 1996 aloittanut Verkkouutiset on lukijamäärällä mitaten menestynyt puoluelehdistä parhaiten verkossa. Se kerää 150 000 viikkolukijaa, enemmän kuin monet maakunta- ja aikakauslehdet. Välillä Verkkouutisten juttujen määrä ylittää laadun, mutta yhtä kaikki niitä luetaan paljon.

Kiinnostavaa on, että perussuomalaiset korostavat puoluelehtiensä roolia politiikanteossa. Poliittista journalismia tämä sitoutuminen ei avita, sillä perussuomalaisten lehdet eivät ole sitoutuneet journalistin ohjeisiin. Kaikki muut puoluelehdet ovat Julkisen sanan neuvoston (JSN) jäseniä ja siten sitoutuneet totuuteen, paitsi Perussuomalainen ja Suomen Uutiset.

Puoluelehtien lukijamäärät ovat laskeneet samalla kun puolueet ovat siirtäneet rahaa lehdistä viestintään. Mediankulutus on muuttunut ja tekninen kehitys on siirtänyt linjakeskustelut pois mielipidepalstoilta. Sen sijaan ne käydään internetin usein suljetuissa keskusteluryhmissä. Puoluelehdet ovat reagoineet media­muutokseen tekemällä printtilehdistä taustoittavia aikakauslehtiä ja siirtämällä resursseja verkkouutisointiin.

Puoluelehtiä on arvosteltu siitä, etteivät ne ole uudistuneet niin paljon kuin 2000-luvun nopeasti muuttuva mediankäyttö edellyttää.

Esimerkiksi Sini Ruohonen on arvostellut puoluelehtien verkkojournalismia yksisuuntaisuudesta. Se ei ole sen osallistavampaa kuin muillakaan tiedotusvälineillä, vaikka Ruohosen mukaan taustapuolueet nimenomaan odottavat lehdiltä vuoropuhelua puolueen, jäsenistön ja kannattajien välillä.

Poliittisen viestinnän suurin muuttaja on 2010-luvulla ollut sosiaalinen media. Sen kasvu on muuttanut koko politiikan tekoa.

Oikeisto­populistit ja sosiaalisen median logiikka dominoivat agendaa. Muiden puolueiden viesteillä on riski hukkua nopeisiin kohuihin, joita oikeistopopulistit ja yksittäiset huomiohakuiset helppoheikit muistakin puolueista heittelevät täkyiksi medialle.

Sosiaalinen media mahdollistaa vuorovaikutuksen nopeammin ja huomattavasti ketterämmin kuin painettu lehti, ja suosituimpien poliitikkojen seuraajamäärät ylittävät selvästi puoluelehtien vastaavat.

Silti poliitikot pääsääntöisesti tekevät poliittiset avaukset perinteisillä tavoilla: antamalla haastattelun isoon mediaan tai pitämällä tiedotustilaisuuden. Omissa somekanavissa viestitään ydinkannattajille, avauksille halutaan laajempi yleisö.

Reilun kymmenen vuoden aikana Suomesta on hävinnyt melkein joka kolmas toimittajan paikka.

Vuoden 2008 puoluetukiuudistus oli iso isku lehdistölle laajemminkin, koska puoluetukeen sulautettiin myös 1970-luvulla perustettu valikoiva lehdistötuki. Tämä kuuden miljoonan euron vuotuinen tuki oli pitänyt hengissä maakuntien niin sanottuja ”kakkoslehtiä”. Niistä kaikki ovat nyt kadonneet.

Niin on kadonnut hälyttävän paljon muutakin journalismia.

Reilun kymmenen vuoden aikana Suomesta on hävinnyt melkein joka kolmas toimittajan paikka. Pahimmillaan maakunnista on kadonnut jopa niiden ainoita päivälehtiä. Viime vuosikymmeninä on lakkautettu kymmeniä lehtiä, eikä uusia ole tullut tilalle.

Kuihtunut mediamaisema asettaa paineita poliittiselle viestinnälle, kun poliitikkojen tekemisistä ja kannanotoista ei ole paikkaa uutisoida heidän omissa vaalipiireissään. Kansalaisille tiedonvälityksen kuihtuminen tarkoittaa sitä, ettei yhteiskunnallisia epäkohtia kaiveta esiin.

Kun samaan aikaan disinformaatio lisääntyy, vaikeutuu laadukkaan poliittisen keskustelun käyminen.

Julkisen sanan neuvoston entinen puheenjohtaja ja Vihreän Langan entinen päätoimittaja Elina Grundström on nostanut esiin kehityksen ongelmia: ”Samalla kun media vähenee, sen omistus keskittyy entistä voimakkaammin muutamaan poliittisesti konservatiiviseen mediayhtiöön. Samoja ilmastonmuutosta vähätteleviä kolumneja kierrätetään konserniyhteistyönä ympäri Suomenmaata. Talousjournalismia tehdään elinkeinoelämän ehdoilla.”

 

Vihreä Lanka on toiseksi uusin suomalaisista puoluelehdistä, mutta silti vanhempi kuin vihreät puolueena. Lehden perustivat ensimmäiset vihreät kansanedustajat vuonna 1983.

Ensin lehteä päätoimittivat vihreät poliitikot, sitten se ammattimaistui ja oli viimeiset vuosikymmenet sitoutumattomien ammattitoimittajien tekemä.

Lehden perustamisen aikaan vihreät vielä pohti, haluaako se olla liike vai puolue. Nykyisin vihreät on ulospäin ammattimaisen yksiäänisesti viestivä puolue, jonka julkilausuttu tavoite on nousta pääministeripuolueeksi. Tavoitteen saavuttamiseksi puolue tarvitsee rahaa vaalikampanjoihin, ajanmukaisiin toimitiloihin ja kenttäorganisaatioon.

Vuodenvaihteessa lakkautettiin myös Vihreän Sivistysliiton Vihreä Tuuma -lehti. Jatkossa puolue on sanonut julkaisevansa kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää paperista jäsenlehteä.

Muut puolueet ovat torjuneet epäilyt siitä, että ne seuraisivat vihreiden esimerkkiä ja lakkauttaisivat lehtensä. Tämä punnitaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Mutta mihin suuntaan puoluelehtien pitäisi kehittyä? Suosittu ajatus on, että lehdet olisivat alus­toja eli ää­ni­tor­vi jäsenten mie­li­pi­teil­le ja ka­na­va le­vit­tää poliitikkojen avauk­sia laa­jem­min kuin esi­mer­kik­si yk­sit­täi­sen henkilön omat so­metilit.

Toinen ajatus on se, että paperilehdistä luovutaan lähivuosina ja puoluelehdet siirtyvät pelkkään verkkoon.

Vihreä Lankakin ilmestyi viimeisinä vuosina paperilla vain joka toinen kuukausi, mutta pidin päätoimittajana paperilehteä tärkeänä. Isolle osalle vihreiden kannattajista ja jopa puolueen jäsenistä puolue on etäinen toimija. Joka toinen kuukausi postiluukusta kotiin tuotu laadukas aikakauslehti muistutti jäsenyydestä ja puolueen olemassaolosta.

Painon ja postittamisen kulut paperilehti kattoi tilaus- ja mainosmyynnillä. Näitä mainoksia ei ole pystytty media-alalla siirtämään nettiin. Paperilehtien ongelmia ovat postin nousevat kustannukset ja epävarmat toimitukset. Niihin omistajan eli valtion pitäisi löytää ratkaisut, koska paperilehdet lisäävät tiedonvälityksen huoltovarmuutta.

Nykyisellään olemme tulossa yhä riippuvaisemmaksi kansainvälisistä teknologiayhtiöistä. Kun poliittinen viestintä siirtyy someen, riippuu Facebookin, Twitterin ja Googlen algoritmeista, tavoittaako puolue kannattajansa.

Näiden teknologiajättien on syytetty mahdollistaneen vaalivaikuttamisen brexitin ja Donald Trumpin valinnan yhteydessä. Syytösten seurauksena Twitter on kieltänyt poliittisen mainonnan. Facebook puuttuu mainontaan, jossa käytetään esimerkiksi sanaa ilmastonmuutos.

Puolueiden viestintää vaikeuttaa, jos algoritmit sekoittavat puoluemainonnan ja vilpillisin tarkoitusperin tehdyn vaalivaikuttamisen. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kestävän kehityksen somekampanjoita on jouduttu perumaan Facebookin estolistan vuoksi.

Hallitusohjelmassa luvataan vahvistaa laatujournalismia. Toimia tai rahaa lupaukseen ei ole osoitettu.

Jos puolueet eivät jatkossa halua käyttää puoluetukea puoluelehtiin, pitäisikö jonkun muun rahoittaa poliittista journalismia?

Kyse on tuesta yleisön tiedonsaannille. Demokraattinen päätöksenteko vaatii, että kansalaisilla on jaettu ja todellisuutta vastaava faktapohja.

Hallitusohjelmassa sanotaan, että laatujournalismin toimintaedellytyksiä vahvistetaan. Toimia tai rahaa lupaukseen ei ole osoitettu.

Muissa Pohjoismaissa on moninkertaiset mediatuet. Norjassa uutis- ja ajankohtaisjournalismia tuetaan yli 50 miljoonalla, Ruotsissa yli 60 miljoonalla ja Tanskassa lähes 70 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomessa tuki kulttuurilehdille on 900 000 euroa ja STT ja MTV3 saavat yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Parhaillaan Euroopan neuvosto valmistelee kaikkia jäsenmaita koskevaa suositusta laatujournalismin tukemisesta.

Viestinnän rooli vahvistuu yhteiskunnassa.

Suomen Pankin ja valtioneuvoston kanslian kaltaiset tahot pitävät viestintää keskeisenä tapana tehdä politiikkaa. Media vie yhä suuremman osan poliitikkojen ajasta. Enää puolueet eivät pysty päättämään, mistä puhutaan. Sen sijaan niiden pitäisi suunnilleen reaaliajassa reagoida siihen, mistä puhutaan.

Tässä tilanteessa viestintään satsaaminen voi näyttää puolueelle journalismia tehokkaammalta ratkaisulta. Ajatusmallin mukaan puolueella on valmis viesti, jota äänestäjille ja kannattajille jaetaan. Menestys riippuu siitä, moniko viestin kuulee.

Valtio-opin tutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta on arvostellut näkemystä. Hän ihmettelee käsitystä, että puolueen tieto ja tavoitteet ovat valmiit.

Puolue voisi käydä lehtensä avulla keskustelua, jonka pohjalta tieto ja tavoitteet luodaan. Puoluelehden tehtävä on tuoda ajatuksia ja ilmiöitä jäsenten, kannattajien sekä laajemman yleisön saataville.

”Habermasilaisessa hengessä tämä ideoiden kilpailun prosessi on tärkeää”, Palonen on sanonut.

 

Puolueen viestinnällä ja puoluelehdellä on selvä ero. Viestintä on lähettäjän asialla, journalismi yleisön. Niinpä puolueen viestintä on erityisesti puoluejohdon viestintää. Viestityksi tulevat asiat, joita puoluetoimistolta halutaan jäsenistölle jakaa. Puoluelehti on jäsenten media, jossa voidaan keskustella esimerkiksi puolueen sisäisistä oppositioista.

Puo­lu­e­leh­dis­tön näi­vet­ty­mi­nen uh­kaa ra­paut­taa puo­lu­ei­den si­säis­tä kes­kus­te­lua ja en­ti­ses­tään vauh­dit­taa val­lan kes­kit­ty­mis­tä puo­lu­ei­den joh­dol­le.

Tam­pe­reen yli­o­pis­ton val­tio-opin pro­fes­so­rin Ilk­ka Ruostetsaaren mukaan kai­kis­sa puo­lu­eis­sa on jo ta­pah­tu­nut val­lan kes­kit­ty­mis­tä ja kent­tä­or­ga­ni­saa­ti­on ra­pau­tu­mis­ta. Yh­tey­den­pi­to puo­lu­ei­den joh­don ja ken­tän vä­lil­lä on ohen­tu­nut, hän sa­noi STT:lle syksyllä.

Puolueiden viestintään voi nykyisellään vaikuttaa myös se, etteivät ne taloudellisesti tarvitse jäseniään.

Tutkija Vesa Koskimaa on kirjoittanut (Poliittinen valta Suomessa -kirja), että puoluetukien jakoperusteen vuoksi kaikki puolueiden toimintatasot kytketään vaalimenestyksestä elävän julkisen toimintatason intresseihin. Koskimaan mukaan ”modernin puoluetoimiston tulisi muuntautua puolue-eliittien markkinointiviestintään erikoistuneeksi ’agentuuriksi’”.

Vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto on ollut samoilla linjoilla.

Hänestä Vihreän Langan lakkautus on osa laajempaa kehitystä, jossa poliittiset puolueet alkavat muistuttaa strategisia viestintätoimistoja ja vaaliorganisaatioita. Hän muistutti, että Suomessa puo­lueet käyttävät yhä enemmän rahaa kerätäkseen tutkittua tietoa äänestäjien käyttäytymisestä, minkä jälkeen näille ryhmille tehdään kohdennettua viestintää ja mainontaa.

Vihreän Langan lakkautus oli osa vihreiden jäsenviestintästrategiaa. Puolue toimi loogisesti. Kun puoluetuki jaetaan vaalimenestyksen pohjalta, puolueen kannattaa panna kaikki mahdolliset resurssit vaalikamppailuun. Paisuvat vaalibudjetit eivät kuitenkaan ole lisänneet äänestysaktiivisuutta.

Jotta demokratia vahvistuisi, voisi olla paikallaan pohtia puoluetuen jaolle muita kriteereitä ja tukea journalismia. Kansanvalta vaatii toteutuakseen monipuolista tiedonvälitystä. Äänestyspäätösten tueksi tarvitaan muutakin informaatiota kuin somehehkutusta ja vaalimainoksia.

 

Kirjoittaja Riikka Suominen on helsinkiläinen kirjoittaja ja valtiotieteiden kandidaatti, joka toimi Vihreän Langan päätoimittajana 2015–2019. 

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 2/2020. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.