Ehdokkaat Haavisto ja Niinistö, mitä olette saaneet urallanne aikaiseksi?

Kotimaa 27.1.2012 17:00

Tällä viikolla presidenttiehdokkailta on tiedusteltu kantaa kaikesta mahdollisesta avioliittolain ja lempieläimen väliltä. Mitä he ovat saavuttaneet aiemmalla urallaan? Paljon – ja usein lähes yhtä aikaa.

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö (vas.) ja Vihreiden
presidenttiehdokas Pekka Haavisto Uutisvuoto -ohjelman nauhoituksessa
Helsingissä 27. tammikuuta. Kuva Jussi Nukari / Lehtikuva.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten puolueiden mainoslauseet olivat lennokkaampia kuin nykyään. ”Tartu huomisen mahdollisuuksiin”, luki kokoomuksen kampanjajulisteissa vuoden 1987 eduskuntavaalien alla. ”Vihreät tulevat kuin kevät”, mainosti Vihreä liitto.

Kahden vuosikymmenen oppositiossa istumisen jälkeen kokoomuksen onni kääntyi lopulta: puolue pääsi vihdoin hallitukseen. Yksi vuoden 1987 uusista kokoomusedustajista oli nimeltään Sauli Niinistö, 39-vuotias salolainen asianajaja ja varatuomari.

Myös vihreitä onnisti: kahden hengen eduskuntaryhmä kasvoi nelihenkiseksi. Erityistä mediahuomiota sai 29-vuotias Pekka Haavisto, joka ponnisti Yleisradion vaalitentistä kerralla eduskuntaan.

Kansanedustajaksi nykyiset presidenttiehdokkaat päätyivät kuitenkin eri teitä. Siinä missä Sauli Niinistö oli luonut uraa asianajajana, varatuomarina ja kaupunginvaltuutettuna, Pekka Haavisto oli kirjoittanut reissuistaan Interrail-oppaita, vaeltanut Koijärvelle estämään lintusuon kuivatuksen ja ollut mukana muuttamassa Vihreää liittoa puolueeksi.

Sauli Niinistö pääsi kokoomuksen mukana osaksi Harri Holkerin sinipunahallitusta, joka suunnitteli suuria veronkevennyksiä ja työllisyyden parantamista. Suunnitelmat vesitti Suomen synkentynyt taloudellinen tilanne. Vihreiden edustajajoukko jäi oppositioon.

Edustajanuransa alkuvuosina Sauli Niinistö ajoi aktiivisesti lähinnä kotiseutunsa asioita, kuten määrärahan osoittamista Palvelutalosäätiön toiminnan tukemiseen sekä valtion virastotalon rakentamiseksi Saloon. Haavisto teki aloitteita muun muassa virkojen perustamisesta naistutkimukseen sekä pääkaupunkiseudun jäteongelmien ratkaisemisesta.

Aloitteiden perusteella kumpaakin kiinnosti liikenneverkon parantaminen: Haavisto halusi lisätä määrärahoja junaratojen parantamiseksi. Niinistö puolestaan toivoi lisää varoja muun muassa kevyen liikenteen väylien ja Salon itäisen ohikulkutien rakentamiseen.

Edustajasta ministeriksi

Vuonna 1994 perustuslakivaliokuntaa johtanut Niinistö lähti puoluejohtajakisaan ja nousi onnistuneesti puolueensa johtoon. Kokoomuksen tilanne oli kehno: puoluetoimisto ja eduskuntaryhmä olivat jatkuvasti tukkanuottasilla. Puolueen talous oli sekin kuralla.

Myös Pekka Haavistosta oli tullut vielä suhteellisen nuoren puolueensa puheenjohtaja vuotta aikaisemmin. Siitä huolimatta hän putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa.

Haavisto ei kuitenkaan jäänyt lehdellä soittelemaan, vaan pokkasi itselleen ympäristöministerin salkun Satu Hassin nenän edestä. Samalla hänestä tuli paitsi Suomen, myös koko Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri.

Samaan aikaan toisaalla Niinistöstä tuli ensin oikeusministeri ja pian valtiovarainministeri, kun salkkua hoitanut Iiro Viinanen siirtyi töihin vakuutusyhtiö Pohjolan johtoon. Paavo Lipposen ja Niinistön hallitus pyrki samaan aikaan säästämään kaikesta mahdollisesta ja puolittamaan työttömyyden. Suomea piiskattiin eurokuntoiseksi, mikä onnistuikin lamalähtökohdista huolimatta.

Vuosituhannen vaihteessa Niinistöä kosiskeltiin jo mukaan presidenttikilpaan, mutta tämä kieltäytyi pitkän jahkaamisen jälkeen. Nimitys ”puolivallaton leskimies” jäi elämään – ehdokkuus kun ei kuulemma kuvauksen mukaiselle henkilölle sopinut.

Lähtö maailmalle

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Haavisto jäi jälleen ilman edustajanpaikkaa, ja Arkadianmäen maisevat vaihtuivat kriisialueisiin. Seuraavina vuosina Haavistoa työllisti YK:n ympäristöohjelma UNEP, jonka leivissä hän johti tutkimusryhmiä muun muassa Afganistanissa, Irakissa ja Sudanissa.

Sauli Niinistö jätti eduskunnan ja Suomen neljä vuotta Haavistoa myöhemmin vuonna 2003, ja siirtyi Luxemburgiin Euroopan Investointipankin pääjohtajaksi. Edustajan paikasta luopumisessa ei ollut kyse niinkään kansansuosion kuin puolueen sisäisen kannatuksen puutteesta. Niinistö oli ollut vuosien 1995 ja 1999 eduskuntavaalien suurin ääniharava. Kokoomuksen sisällä moni kuitenkin syytti Niinistöä ja tämän ehdokkuudesta kieltäytymistä siitä, että puolue floppasi vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Vuoden 2006 presidentinvaaleihin Niinistö kuitenkin saatiin jo houkuteltua. Kilpailu Niinistön ja Tarja Halosen välillä oli tasaväkistä aivan kilvan loppumetreille, mutta lopulta voiton vei Halonen.

Sillä välin, kun Niinistö pyrki presidentiksi, Haavisto toimi EU:n erityisedustajana Darfurin konfliktin selvittelyssä.

Presidenttipeli päättyi Niinistön kohdalla häviöön, mutta vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän teki loistokkaan paluun. Niinistö tuli valituksi kaikkien aikojen suurimmalla äänimäärällä – häntä äänesti 60 563 ihmistä.

Niinistö nousi eduskunnan puhemieheksi vastentahtoisesti menetettyään valtiovarainministerin salkun Jyrki Kataiselle. Myös Pekka Haavisto palasi Darfurista takaisin kotikentälle ja eduskuntaan yli 5000 tuhannen äänen voimin vuonna 2007.

Niinistön puhemiesaikaa ei voi kutsua menestykseksi. Eduskuntatalon käytäviltä kantautui kommentteja tämän kipakasta johtamistyylistä ja kollegojen kyykyttämisestä. Vuoden 2010 puhemiesvaalissa Niinistö koki kovan kolauksen saadessaan vain 89 ääntä. Skandaalimainen äänestystulos kuitenkin lähinnä lisäsi kansan sympatioita puoluetovereidensa sorsimaa Niinistöä kohtaan.

Tuoreimmalla kansanedustajakaudellaan Pekka Haavisto on ottanut kantaa muun muassa turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Vuonna 2008 Haavisto uskoi Nord Streamin muuttavan Itämeren turvallisuustilannetta niin, että Suomen kannattaisi harkita sukellusveneyhteistyötä Ruotsin kanssa tai jopa oman vedenalaisen aluksen hankkimista.

Haavisto on myös todennut, että Somalian kriisin uhreja kannattaisi auttaa paikan päällä.

”Parasta olisi pyrkiä kaikin tavoin edistämään rauhanomaisen ratkaisun saamista Somaliaan, että ihmiset voisivat palata kotiin. Se olisi tehokkainta työtä pakolaisuuden vähentämiseksi”, hän totesi SK:n haastattelussa vuonna 2010.

Haaviston presidenttiehdokkuutta oli väläytelty jo vuonna 2009, kun vihreiden kansanedustaja Kirsi Ojansuu otti asian esiin toukokuisessa puoluekokouksessa. Kesäkuussa 2011 Haavistosta tulikin ensimmäinen virallisesti nimitetty presidenttiehdokas.

Kokoomuksen puoluejohtaja Jyrki Katainen yritti saada selkoa Niinistön
suunnitelmista jo ennen huhtikuisia eduskuntavaaleja – tuloksetta. Sen
verran Niinistö tosin taipui, että kertoi huhtikuussa kyllä tehneensä
päätöksen, suuntaan tai toiseen. Niinistön ehdokkuus virallistettiin 28. kesäkuuta pitkän odotuksen jälkeen.