Ehdokas Pekka Haavisto, miten tässä näin kävi?

Pekka Ervasti
Kotimaa 20.1.2012 09:19
Pekka Haavisto koukkaa vasemmalta Paavo Lipposen ohi. Kuva Ari Heinonen.

Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kampanjatoimistossa on jo pari viikkoa puristettu yrttiteemukia entistä tiukemmin. Mielipidemittaukset ja viestit kentältä ovat olleet rohkaisevia.

”Emme me niinkään gallupeja tuijota, mutta monet kokeneet politiikan konkarit ovat yhtäpitävästi todenneet, että Pekan kannatus on nousussa”, hykertelee kampanjapäällikkö Riikka Kämppi. ”Se näkyy kannattajailmoittautumisissa ja sosiaalisessa mediassa.”

Kämppiä on koko kampanjan ajan harmittanut asetelma, jossa media hänen mielestään sijoitti Haaviston etukäteen niin sanottujen pienten ehdokkaiden joukkoon. Mielipidemittaukset näyttävät nyt osoittavan, että hän olisi noussut haastajien kärkeen. Haavistokin on vielä kaukana ennakkosuosikki Sauli Niinistöstä (kok), mutta taistelupari Paavo Väyrynen (kesk) ja Timo Soini (ps) on jo saavutettu ja demarien vajoava ehdokas Paavo Lipponen ohitettu.

Miten tässä näin kävi?

Politiikan tutkija, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa arvelee, että erityisesti Lipposen alavireisesti startannut kampanja avasi Haavistolle iskun paikan.

Myös Kämppi lukee demarien tilannetta Haaviston eduksi.

”Demarien joukoissahan epävarmuus on suuri – ellei peräti suurin. Se saattaa olla ratkaisevaa. Vuodenvaihteen aikoihin demareista vielä neljännes oli epävarmoja. Kun puolueen kannatus on kuitenkin 20 prosentin luokkaa, tällä on suuri merkitys.”

Demareista onkin vuotanut kannattajia Haaviston leiriin. Esimerkiksi entinen kansanedustaja ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Björklund on ilmoittautunut vihreiden ehdokkaan taakse. Tämä on saanut monet miettimään, mitä mahtaa äänestyslippuunsa piirtää ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), joka ei koskaan ole ollut mikään Lippos-fani.

Väistyvä presidentti Tarja Halonen sai paljon kannattajia vihreistä edellisissä vaaleissa. Nyt he ovat luonnollisesti Haaviston joukoissa, mutta tällä kertaa Halosta kannattaneita demareita saattaakin liikkua Haaviston suuntaan.

Uhka on demarien tiedossa, ja vuotoa yritetään tukkia. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ilmoitti heti joulun jälkeen, että demariedustajat jalkautuvat äänekkäästi ja näkyvästi vaalikentille. Soppakanuunat ja kahviteltat ajetaan asemiin Lipposen puolesta. Hänen putoamisensa toiselta kierrokselta olisi sensaatio, onhan maassa ollut demaripresidentti 30 vuotta.

Jakolinja hämärtyy

Toinen Haaviston kannalta ratkaiseva kysymys on, säilyykö näissä vaaleissa vanha vasemmisto-oikeisto-raja vai valitaanko Niinistön haastaja toiselle kierrokselle EU-politiikan perusteella.

Pernaa arvioi, että Eurooppa-teema hallitsee nyt keskustelua.

”Haavisto on vankka ammattilainen niissä asioissa, jotka kuuluvat pykälien mukaan presidentille, mutta monen äänestäjän kohdalla ne tuntuvatkin nyt sivuasioilta.”

Jos poliittinen jakolinja näissä vaaleissa muuttuu, on epätodennäköistä, että toiselle kierrokselle nousisi kaksi EU-myönteistä ehdokasta, Niinistö ja vaikkapa Haavisto.

Haaviston leirissä ei uskota muutokseen.

”Oikeisto-vasemmisto-jaottelu toimii vielä”, Kämppi arvioi. ”Enemmistö suomalaisista on pressanvaaleissa äänestänyt vasemmiston ehdokasta. Näin voi käydä näissäkin vaaleissa, mutta nyt Haavisto tuntuu sijoittuvan jopa Lipposesta vasemmalle.”

Haaviston kansalaisvaltuuskunnassa on myös merkkejä tästä. Taiteilijoiden, yliopistoväen ja muun älykkökaartin joukossa on muun muassa pesunkestävä ay-vassari, Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas. Vaikka vasemmistoliitolla on omakin presidenttiehdokas, puoluejohtaja Paavo Arhinmäki, Suokas on alusta lähtien seisonut Haaviston vitjassa.

”Se olisi tosi mielenkiintoinen asetelma, jos toisella kierroksella olisivat vastakkain Niinistö ja Haavisto. Siinä olisi hyvä kontrasti.”

Suokas tarkentaa vielä, että Haaviston edustamat selvästi Niinistöä pehmeämmät arvot selkeyttäisivät vaihtoehtoja. ”Nyt yhteiskunnassa vallitsevat kovat arvot, ja talouden ehdoilla mennään.”

Suokaskaan ei usko, että toisen kierroksen jakolinja kulkisi suhtautumisessa EU:hun.

”Suomalaisethan ovat EU-myönteisiä. Olisi hyvin outoa, jos he valitsisivat EU-vastaisen presidentin.”

Tabuja vastaan

Haaviston nousu selittyy myös yksinkertaisesti sillä, että hän on pärjännyt hyvin paneeleissa. Nyt näyttäisi toistuvan sama ilmiö kuin vuonna 1987, jolloin hän valloitti äänestäjien sydämet yhdellä ainoalla tv-esiintymisellä ja nousi eduskuntaan. Ennen tuota tv-keskustelua Haavisto oli saanut vain 46 ennakkoääntä Helsingissä. Tv-esiintymisen jälkeen vaalipäivänä hän sai yli 3 000 äänen vyöryn.

”Haavisto on asiantunteva ja asiallinen”, Pernaa sanoo. ”Tenttien perusteella hän on luonteva ja vakuuttava esiintyjä. Hän herättää kielteisiä tuntemuksia hyvin harvoissa.”

Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. ”Jos on fiksu ja tahdikas, ominaisuudet voivat joidenkin silmissä muuttua jopa värittömyydeksi.”

Kun tasavalta tuntuu nyt taloudellisen kriisin keskellä etsivän jämäkkää johtajaa, Haaviston siloinen pehmeys voi kääntyä häntä vastaan.

Myös ehdokkaan avoin homoseksuaalisuus koettelee suomalaisen äänestäjäkunnan suvaitsevaisuutta. Joidenkin on vaikea sulattaa, että Linnan juhlia isännöisi miespari.

”Tuokin saattaa vaikuttaa konservatiivisissa piireissä”, Pernaa sanoo. ”Presidentti-instituutio on kuitenkin monelle äänestäjälle aika jäykkä ja konservatiivinen rakennelma. Joidenkin äänestäjien kohdalla raja voi mennä juuri tuossa.”

Tilannetta ei ole Haaviston kannalta helpottanut, että mediassa on kampanjan aikana ollut paljastuksia ehdokasta parikymmentä vuotta nuoremman ecuadorilaisen miespuolison kapakkatappelusta ja rattijuopumuksesta. Mitkä mahtaisivat olla reaktiot, jos samanlaisia toilailuja yhdistettäisiin vaikkapa Vuokko Väyryseen?

Pienet marginaalit

Kampanjapäällikkö Kämppi luottaa, että Haaviston maine kansainvälisen politiikan asiantuntijana ja sovittelijana on ehdokkaan paras valtti. Haavisto on paitsi kokenut suomalainen poliitikko ja entinen ministeri, myös pitkään YK:n ja EU:n tehtävissä maailman kriisialueita kiertänyt luennoitsija ja neuvottelija.

”Laaja yleisö tuntee hänet juuri sellaisena.”

Kämpin mielestä Haaviston vierailu perussuomalaisten parlamentaarisen kauhukakaran Teuvo Hakkaraisen sahalla Viitasaarella oli omiaan vahvistamaan kuvaa ehdokkaasta ennakkoluulottomana sillanrakentajana.

Vaalien loppumetreillä useimmat ehdokkaat panostavat Haaviston tapaan mediaesiintymisiin, erityisesti tv-tentteihin. Vihreiden ehdokas nähdään Kämpin mukaan kuitenkin myös kasvotusten äänestäjien kanssa. ”Meille tulee erittäin tiukka kiertueaikataulu.”

Niinistön haastajien keskinäinen matematiikka on kimurantti. Paikka toiselle kierrokselle irtoaa ehkä äärimmäisen täpärällä äänierolla.

Kun Niinistö seilaa omissa sfääreissään ja pienimmätkin ehdokkaat noukkivat omat äänensä, kärkinelikko voi ajautua erittäin tiukkaan tasatilanteeseen.

Väyrynen saanee tällä kerralla taakseen keskustan EU-vastustajat, jotka vielä eduskuntavaaleissa protestoivat äänestämällä perussuomalaisia.

Soini voi menettää keskustalaiset änkyrät, mutta eduskuntavaalitulos oli sen verran hurja (19,1 prosenttia ja noin 560 000 ääntä), että hänellä on siihen jonkin verran jopa varaa.

Haaviston kohtalonkysymys on, kuinka paljon vihreiden ehdokas saa ääniä oman puolueensa ulkopuolelta. Vihreiden ääniosuus eduskuntavaaleissa oli 7,3 prosenttia ja äänimäärä noin 213 000.

Äänimäärän pitäisi kasvaa hurjasti, jotta presidentinvaalien yllätysnousijasta tulisi Niinistön todellinen haastaja.

Pekka Haavisto

  • Syntymäaika ja -paikka: 23.3.1958, Helsinki
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Perhe: rekisteröidyssä parisuhteessa
  • Koulutus: valtiotieteiden ylioppilas
  • Ura: toimittaja, kansanedustaja 1987-1995 ja 2007-, ympäristöministeri 1995-1999, minkä jälkeen YK:n ympäristöohjelman UNEPin asiantuntija ja EU:n Sudanin erityisedustaja Darfurin rauhanneuvotteluissa, vieraileva luennoitsija mm. Bristolin yliopistossa ja Nato-opistossa Saksan Oberammergaussa, kirjoittanut useita kirjoja
  • Keskeiset vaaliteemat: kansaa jakavasta keskustelusta kansaa yhdistävään keskusteluun, aktiivinen ote kansainvälistymisen hyötyihin (esim. uusia markkinoita vientiteollisuudelle), rauhantyö osaksi Suomen valtion toimintaa, koulujen ja työn ulkopuolelle jääneen ns. kadonneen sukupolven (n. 50 000 nuorta) pelastaminen

Lue muut muut jutut presidenttiehdokkaista ja vaaleista täältä.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehdessä 2/2012.

Keskustelu

Jos se toinen kierros viihdetoimitusten riemuksi ja turhautuneiden politiikan toimittajien kauhuksi nyt on tullakseen, niin aiemmin yli 50 prosentin kannatusta nauttinut ehdokas lähtee sille laskevin, ja haastaja (kuka sitten onkaan) nousevin kannatustrendein. Se saattaa muuttaa ennustettuja lukuja kovinkin paljon.

http://www.youtube.com/watch?v=4iT8JVITiwk

Katselkaapa sieltä Haaviston (ja neljän muunkin ehdokkaan) Homma-foorumin (siis se rasistien pesä) haastattelu ja todetkaa sitten, että ei se mitään ymmärrä. Tuo on itseasiassa valaisevampi kuin yksikään television väittely.

————-

Itse artikkelista:
”Tilannetta ei ole Haaviston kannalta helpottanut, että mediassa on kampanjan aikana ollut paljastuksia ehdokasta parikymmentä vuotta nuoremman ecuadorilaisen miespuolison kapakkatappelusta ja rattijuopumuksesta. Mitkä mahtaisivat olla reaktiot, jos samanlaisia toilailuja yhdistettäisiin vaikkapa Vuokko Väyryseen?”

Kuvittelin mielessäni Vuokko Väyrysen vetämässä naapuripöydän asiakasta turpaan niin, että nuttura pölisee. Voisi siitä, joo, tulla otsikot.

Kun arvioidaan Haaviston sopivaisuutta presidentiksi, niin vielä yksi tähän asti tämän vaalikampanjan aikana (ainakin ”Etelän medioissa”) pimentoon jätetty aspekti on se, millä tyylillä Haavisto aikoinaan toimi ympäristöministerinä. Ja mitä tähän tulee, niin ks. esim:

http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_natura_anastus/kasikirjoitus

”…suojelualueiden valinta tulee tehdä noudattamalla tarkasti EU:n julkaisemaa ohjetta, jonka mukaan täytetään erityinen tietolomake. Näin ei Suomessa tehty.

Kun Suomen valtioneuvosto päätti 1998 Naturaan liitettävistä alueista, oli suuri osa tietolomakkeista täyttämättä. Kaikkia suojeltavien eläin- ja kasvilajien sekä luontotyyppien arviointeja ei kireän aikataulun vuoksi ollut ehditty tehdä.

Ympäristöministeri Pekka Haavisto päätti silloin, että valintojen perusteena olevia tietoja ei vielä tarvitakaan, ja että ne voidaan lisätä papereihin myöhemmin.

Näppärä ratkaisu, joka merkitsi tosiasiassa sitä, että ensin tehtiin päätös ja vasta sen jälkeen sille perustelut…”

(Itse olen ainakin sillä tavalla ”vanhanaikainen”, että minusta tärkeiden – lukemattomiin kansalaisiin vaikuttaviin – hallintopäätöksiin pitäisi olla tiedossa ensin perustelut, ennen kuin päätöksiä voidaan tehdä. Mutta näin ”ahdasmielisesti” ei siis ministerinä ajatellut Pekka Haavisto – vaan hänellä oli tuolloin hallintopäätöksiin ja niiden perustelemisiin sen sijaan, sanottaisiinko vaikka ”postmoderni” tulokulma…)

Onhan se hieman erikoista, että älymystön, oppineiston, sivistyneistön ja suvaitsevaiston oma ehdokas on KAHDEKSASTA ehdokkaasta KAIKKEIN kouluttamattomin.

KAIKKI ovat ylioppilaita. Kolme on ollut yliopisto-opiskelijoita: Eva Biaudetilla on 120,5 opintoviikkoa, Paavo Arhinmäellä 64 ja Pekka Haavistolla 28.

MIKÄ tässä on nyt niin vaikeaa hahmottaa? Väyrynen on ollut kaiketi dosentti ja on oikeasti väitellyt, mutta KUKAAN muu ehdokas ei ole perusteettomasti kehuskellut olleensa professori. Miksi ei, koska se on niin helppoa, että sen voi 28 OPINTOVIIKON JA 34 VUOTTA KESTÄNEIDEN opintojenkin perusteella tehdä??

Presidentin paikan tavoittelu on strategista peliä. Sitä se on paitsi ehdokkaille ja heidän kampanjaorganisaatioilleen myös lehdistölle.

Suomalainen lehdistö on omistajataustoiltaan ja poliittisilta lähtökohdiltaan sellainen, että se pyrkii saamaan presidenttikisan toiselle kierrokselle kaksi porvaria. EK on tukenut merkittävästi kahta ehdokasta eli Sauli Niinistöä ja Paavo Väyrystä.

Paavo Väyrynen on siinä mielessä huono porvari, että hän suhtautuu eurokriisiin ja sen syihin turhan analyyttisesti. Kuntapolitiikastakaan hän ei ole yhdistyneen Kokoomus/Demarit -akselin kanssa samaa mieltä. Hän esittää mielipiteitä muistakin sellaisista asioista, joista kuuliaisten ”suvaitsevaistoporvarien” kuuluisi olla visusti hiljaa. Siksi EK on ehkä huomannut ”veikanneensa väärää hevosta”.

Hommaa paikataan nyt kovalla mediahypetyksellä, jonka tarkoitus on nostaa Haavisto toiselle kierrokselle. Luulenpa, että liian suuri osa Suomen kansasta on eri mieltä.

Lopullinen tarkoitushan on niin EK:lla kuin mediallakin vyöryttää Niinistö presidentiksi. Siksi hänelle pyritään pelaamaan kaikkein helpointa vastustajaa toiselle kierrokselle. Sen helpoimman nimi on Haavisto.

Luulenpa, että kansa vaistoaa tämän strategisen pelin taustat ja ottaa ne huomioon äänestäessään Suomelle presidenttiä. Jospa valitsisimme presidentin, joka uskaltaa olla samaa mieltä NATOsta, EU:n liittovaltiohakuisuudesta ja kuntapolitiikastakin Suomen kansan kanssa. Sen ehdokkaan nimi ei ole Niinistö eikä Haavisto.

Vaikka Vihreä liitto on pieni puolue eikä se ole koskaan voinut saada sellaista virkakiintiötä kuin keskisuuret puolueet, kuten Kansallinen Kokoomus, Suomen Keskusta ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja mahdollisesti tulevaisuudessa Perussuomalaiset, jos se joskus nousee hallitukseen ja jos se saa vakiinnutettua itsensä kunnallisvaaleissa 2012 niin silti olisin kiinnostunut tietämään, mitä muuta kuin jonka Sauli Niinistö ei ole viel selvästi sanonut, mutta Paavo Lipponen on selvästi limaissut, Pekka Haavistolla olisi tarjottavana?

Kysehän on siitä, että moni presidenttiehdokas haastavia kysymyksiä kohdatessaan turvautuu Euroopan unionin yleiseen kehitykseen, vaikkei juuri tästä kehityksestä osata sanoa mitään mm. siksi, että EMU:n kaltaisen peukaloruuvin ylläpitäminen tullee yhä kalliimmaksi.

Minusta on jotenkin seksisitistä olla keskustelematta ulko- ja puolustuspolitiikasta – turvalisuuspolitiikasta – ja jumittua siihen, että Pekka Haavistolla on uusi ystävä, Teuvo Hakkarainen – joka tukee Haavistoa yhtä paljon kuin Haavisto Teuvo Hakkaraista. Toistaiseksi Haavisto ei tule James Hirvisaarta eikä Jussi Halla-ahoa, mutta Halla-aho ja Hirvisaari eivät toisaalta tue Haavistoakaan suvaitsevaisuusjulkisuuskampanjassa.

Jotenkin on niin, että Suomessa on siiirrytty ankaran, jopa mediatotalitaristisen suvaitsevaisuuden aikakauteen, jossa vähemmän suvaitsevaiset saavat kimppuunsa apulaisvaltakunnnasyyttäjä Jorma Kalskeen tai vähintään valtiosyyttäjä Mika Illmanin.

Sananvapaus on ihmisoikeus, mutta ihmisoikeuden elämään kiistävät edelleen monissa tapauksissa häpeämurhaajat osana kulttuuriinsa, josta on valitettavasti kasvanut kulttuuriautonomia, verikostoperinnettä, jota sanotaan melko harhaanjohtavasti kunniamurhiksi ikään kuin murhaaminen olisi kunniallista.

Suomeenkin pakkosuvaitsevaisuus on tuottanut pakko-Yleisradion ja melkoisesti maksujen kautta verojenkaltaista budjettimomenttia, joka itse asiassa säätiöi kansanvallan ja keskustelun ulottumattomiin asioita.

Vaalikampanjan aikana on tullut kuitenkin selväksi, että toinen ylioppilas, Eva Biaudet, on mahdollisesti ehdottaista eniten ymmärtämättä puolustus- ja ulkopolitiikkaa.

Saksalainen sanonta, jonka mukaan ”he ovat kyllä mukavia ihmisiä, mutta eivät osaa soittaa”, tuntuu pätevän presidentinvaaliin, johon moni puolue lähti ehdokkaiden osalta hieman samalla tavalla kuin kunnallisjärjestöt kunnallisvaaliin. Vaikka aikaa miettiä on kokonainen vuoksi, ajattelutoiminta ehdokkuuksista alkaa yhtä myöhään kuin peruskoulut.

Eva Biaudet on kotimarkkinatoimija, mutta Pekka Haavisto on käyttänyt kansainvälistymiseensä melkoisesti Suomen ulkoasiainministerin kehitysyhteistyöosaston varoja. Hänen ulkopoliittisesta harjoittelustaan olemme maksaneet valtionvelaksi jo kohtalaisesti. Silti Haaviston kiinnostus ulkoasiainhallintoon on niin mieto, että hän ei tunne kuvasta edes Ban Ki-moonia. Muodollisesti monet Suomen ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston asiat ovat Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin alaista toimintaa. Miten Haavisto voi olla niin tietämätön?

Toisen kirjoittajan kommentti yläpuolelta:

”Presidentin paikan tavoittelu on strategista peliä. Sitä se on paitsi ehdokkaille ja heidän kampanjaorganisaatioilleen myös lehdistölle.”

Jokaisen täyden palvelun puolueen tulee tietenkin k y e t ä tarjoaamaan myös presidenttiehdokas tai se joutuu elämään kunnallsivaaleihin toisen puolueen presidenttiehdokkaalla tai olemaan ottamatta kantaa koko presidentinvaaliin.

”Suomalainen lehdistö on omistajataustoiltaan ja poliittisilta lähtökohdiltaan sellainen, että se pyrkii saamaan presidenttikisan toiselle kierrokselle kaksi porvaria. EK on tukenut merkittävästi kahta ehdokasta eli Sauli Niinistöä ja Paavo Väyrystä.”

Kyseessä on EK-SAK. Vuoden 2003 Irakin sodalla hävinneen Paavo Lipposen värvääminen presidenttiehdokkaaksi oli Jutta Urpilaisen voimattomuuden osoitus ja osoitus siitä, että toverikuri on Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa väljältynyt. Ellei Erkki Tuomioja kannata itsenäisyyttä, hän kuitenkin kannattaa jonkinlaista autonomiaa. Paavo Lipponen puolestaan kannattaa Euroopan unionia, jossa juuri Paavo Lipposen kaltaiset istutetaan nurkkaan kuuntelemaan tarkkaan, mitä suuremmilla ja viisaammilla on sanottavaa. Hän on eräänlainen Lukashenka, jonka väitettiin haluavat valtioliiton Valko-Venäjän tasavallan ja Venäjän federaation kesken päästäkseen Venäjän federaationkin presidentiksi. Tämän vuoksi häntä muistaa aina pilkata niin Pietarin kuin Moskovankin liberaalilehdistö.

Tohtori, aikaisempi presidenttipresidenttiehdokas, joka heti ”luopui” Paavo Lipposen hyväksi, Lasse Lehtinen, on melko kiitettävällä tavalla aloittanut SDP:n Pekka Haavisto – kampanjan. Aikaisemmin samaan ahtisaarelaiseen joukkoon kuuluva entinen Ahtisaaren avustaja, Jussi Lähde, epäili julkisesti ääneen Paavo Lipposen mahdollisuuksia, mutta tämä vanha wanna-be -valtiomies ryhtyi urakkaan.

”Paavo Väyrynen on siinä mielessä huono porvari, että hän suhtautuu eurokriisiin ja sen syihin turhan analyyttisesti. Kuntapolitiikastakaan hän ei ole yhdistyneen Kokoomus/Demarit -akselin kanssa samaa mieltä.”

Paavo Väyrynen yksi haaste on siinä, että hän ajattelee asioita myös valtarakenteiden kautta kuin sosialidemokraatti sekä osin myös akateemisesti, mikä näkyy hänen kirjoittamissaan lukuisissa kirjoissa. Hän siis syyllistyy ajattelemiseen sellaisten poliitikkojen keskuudessa, joilla abstrakti ajattelu ja ajattelu yleens on vaikeaa, kun ei saa valmiina yhteiskuntapoliittista ohjelmaa EK-SAK:sta, Ilmariselta, Varmalta, valtiovarainministeriöstä eikä NATO:sta.

”Hän esittää mielipiteitä muistakin sellaisista asioista, joista kuuliaisten ”suvaitsevaistoporvarien” kuuluisi olla visusti hiljaa. Siksi EK on ehkä huomannut ”veikanneensa väärää hevosta”. ”

EK on yhteiskunnallisen harkitsemattomuuden lähde, hieman niin kuin SAK joskus kohtuuttomuuden lähde. Yhdessä nämä kaksi pyörittävät niin Kansallista Kokoomusta kuin Suomen Sosialidemokraattista Puoluettakin.

”Hommaa paikataan nyt kovalla mediahypetyksellä, jonka tarkoitus on nostaa Haavisto toiselle kierrokselle. Luulenpa, että liian suuri osa Suomen kansasta on eri mieltä.”

Tämä oivallus oli kuitenkin tunnetulta Kekkos-skeptikolta, Lasse Lehtiseltä.

”Lopullinen tarkoitushan on niin EK:lla kuin mediallakin vyöryttää Niinistö presidentiksi. Siksi hänelle pyritään pelaamaan kaikkein helpointa vastustajaa toiselle kierrokselle. Sen helpoimman nimi on Haavisto.”

Juuri niin. Tämä osoittaa, että sosialidemokraatit kannattavat Sauli Niinistöä.

”Luulenpa, että kansa vaistoaa tämän strategisen pelin taustat ja ottaa ne huomioon äänestäessään Suomelle presidenttiä. Jospa valitsisimme presidentin, joka uskaltaa olla samaa mieltä NATOsta, EU:n liittovaltiohakuisuudesta ja kuntapolitiikastakin Suomen kansan kanssa. Sen ehdokkaan nimi ei ole Niinistö eikä Haavisto.”

No Suomi on väestöltään pieni maa, vaikka se on pinta-alaltaan mltei Japanin tai Saksan kokoinen. Suomessa on pieni mieli- ja kielialue ja koko Pekka Haaviston kampanjan menestys voidaan lukea Lasse Lehtisen ansioksi.

Haavisto on älykäs mukava ja pukeutuu hyvin hän on hyvä puhuja ja osaa käsitellä mediaa.
Olisi hyvä miettiä hänen taustaansa ja mitä hän todella ajaa.
Pelottaa miten moni pitää häntä hyvänä vaihtoehtona.
Presidentti on Suomen kuva ulkomailla, muistakaa se.

Pekka Haavistosta on noussut eräänlainen idoli etenkin nuoremmalle äänestäjäkunnalle, mutta häntä sympatiseeraavat myös monet kypsän iän aikuisetkin. Hän onkin selkeäajatuksinen ja hyvin laaja-alaisesti asioita ymmärtävä ja hahmottava nuoreikas tyyppi. Ehkä jopa paras näistä ehdokkaista tässä suhteessa.

Kiiltokuvapojan imago saattaa kuitenkin ärsyttää monia, koska nuorta nousukasta ei katsota hyvällä silmällä. Suomessahan presidentin mielletään pitävän olla karski, ryppyinen ja tuima tyyppi. Vähintäänkin vähän kuin Väinämöisen sukua. Ruipeloita ei aleta.

Oletettavasti Haavistosta ei nyt tule aivan presidenttiä. Seuraavalla kerralla hän saattaa olla kuitenkin hyvinkin varteenotettava ehdokas, jos pysyttelee arvoilleen sopivissa tehtävissä ja median näkyvissä. Sukupuolista suuntautumistakaan ei kuuden vuoden päästä miellettäne myöskään enää leimaavana arvona presidentiksi pyrkimisessä.

pekka haavisto on lahjakas keskustelija monella kielellä.lahjakas diplomaatti.myöskin oikeasti pienen ihmisen asiat kiinnostaa ja oikeasti yrittää elämää parantaa.mielestäni emme tarvitse etäistä presidenttiä joka patsastelee pakollisissa kiertueissa noin muodon vuoksi.niitäkin olisi nyt tarjolla.suomi tarvitsee presidentin jolle minäkin pieni ihminen voisin ottaa yhteyttä ja kertoa murheeni.bisneksen puolella pekka haavisto on todella luonteva ihminen eri organisaatioiden välisen vuoropuhelun aikaansaamiseksi.uskon että pekka haavisto diplomaattina edistää yritysten kansainvälistä ja kotimaista dialogia.mitä muutakaan presidentti voisi tehdä.mutta ennenkaikkea suomen presidentin pitää olla oikeasti maailmanparantaja siksi äänestysnumero 2.

Suomi saa kansainvälistä mediajulkisuutta kun 6.12. vastaanotolla on Pekka puolisoineen kättelemässä vieraita ja päällse sitten tanssataan.

Vuosia media valmisteli vuosia Halosen valintaa naisnäkökulmalla. Nyt on valmisteltu pitkään seksuaalista tasa-arvoa Pekka Haavistoa tukemaan. Media keskittyy pressavalinnoissa merkityksettömiin sivuasioihin, jolla ei ole todellisista merkitystä presidentin tehtävän kannalta. Kansaa johdetaan harhaan.

Pekka luottaa asiaosaamiseensa, mikä on erittäin myönteistä, tuossa presidenttitenttien päällehuutomyrskyssä.

Jälleen voidaan osoittaa median haluavan välittää meille gladiaattoritaistelua tyyliin ”leipää ja sirkushuveja”. Esimerkiksi mittaamalla sitä, kuinka usein joku keskustelija keskeytetään tai saa puhua puheensa loppuun. Ehdokkaiden ajatuksilla ja mielipiteillä ei ole väliä, vaan sillä, kuka jää verisen kasan päälle voittajana.

No jaa, siihen nähden, että korkeasti kunnioitettu ministeri Max Jakobson myös on ylioppilas ja tohtori vain honoris causa, ehkäpä muodollinen tutkinto ei Suomessakaan ole edellytys sille, että ihminen voi pätevöityä korkeisiin virkoihin.

Siinä missä Haavistolle olivat 1976 yliopiston ovet jo auenneet, mutta ilmeisesti hyvin äkkiä kävi niin, että opintosuoritusten kartuttamisen sijaan (ks: https://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/professori-haavisto-otaksun?kommenttisivu=6#kommentti-293 ) Euroopan ”kutsu” vetikin miehen Interrailaamaan, niin Jakobonin kohdalla syynä siihen, että hän ylioppilaskirjoitusten jälkeen ei lähtenyt opiskelemaan oli vähän toisenlainen kutsu:

http://igs.kirjastot.fi/fi-FI/iGS/kysymykset/kysymys.aspx?ID=dbbcde34-e675-468b-9b63-d40770b6e579

”Eräs Suomen lähihistorian vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ministeri Max Jakobson, on koulutukseltaan vain ylioppilas. Miten näin kävi, luulisi hänen iisisti olevan tohtorismiehiä? Miksi hän ei käynyt yliopistoa?

Max Jakobson tuli ylioppilaaksi Suomalaisesta Normaalilyseosta 1941, meni armeijaan 18-vuotiaana ja palveli jatkosodassa Karjalan kannaksella…”

(Että silleen.)

Voi kysyä onko juristin pätevyys ylioppilaan pätevyyttä merkittävästi parempi presidentin ulkopoliittisten päätehtävän hoidossa. On myös niin, että asioita ei hoideta titteleillä vaan käytännön osaamisella, joka esimerkikisi Liisa Jaakonsaaren todistuksen mukaan tämä on Haavistolla suurempi.

Pekka Haaviston ulkopoliittinen merkitystä kuvaa esim Ulkopolittikka lehti 2009, joka sijoitti hänet Suomen tärkeimpien kansainvälisten vaikuttajien listalla sijalle 5 ennen istuvaa presidenttiä. Vastaehdokas ei sijoittunut ollenkaan.

Lisäksi Haavisto on näyttänyt halunsa toimia arvojohtajana esimerkiksi nuorten syrjätymistä, alueellista ja muuta eriarvoistumista, sekä kiusaamista vastaan, koulutuksen ja tasa-arvon puolesta. Hän on erinomainen diplomaatti, rehellinen, avoin, älykäs, sovitteleva ja ihmisiä tasa-arvoisesti kohteleva, mutta esimerkiksi rauhanneuvotteluissa todistetusti myös tarvittaessa jämäkkä vaan ei kärjistävä johtaja.

Sisäpoliitisesti sillanrakennus perussuomalaisten kanssa osoittaa poikkeuksellista valtiomiestaitoa, ja mahdollisuutta tulla koko koko kansan presidentiksi

http://www.ulkopolitiikka.fi/article/490/suomalaiset_vaikuttajat_maailmalla/

”UP-lehti pyysi neljääkymmentä kotimaista asiantuntijaa nimeämään, keitä he pitävät kansainvälisesti tärkeimpinä suomalaisina vaikuttajina. Kärki osoittautui kapeaksi ja kirkkaaksi. Ahtisaaren ja Ollilan takana pistesijoilla näkyy kuitenkin kiinnostavaa liikehdintää.
Vaikuttavin tusina

1. Martti Ahtisaari

2. Jorma Ollila

3. Olli Rehn

4. Alexander Stubb

5. Pekka Haavisto

6. Tarja Halonen

7. Elisabeth Rehn

8. Matti Vanhanen

9. Helena Ranta

10. Olli Heinonen

11. Bengt Holmström

12. Paavo Lipponen

Viidenneksi kyselyssä nousi tasavallan presidentin ohi Afrikan sarven rauhansovittelija Pekka Haavisto, 51. Haavisto jäi ympäristöministerikautensa jälkeen 1999 varasijalle eduskuntavaaleissa ja ansioitui sen jälkeen YK:n ympäristöohjelman UNEP:n palveluksessa. Konfliktien ympäristövahinkojen selvittelystä Haavisto on siirtynyt viime vuosina rauhansovitteluun, nyt ulkoministerin erityisedustajana Afrikan alueella. Haavistosta ennustetaan rauhantyössä Ahtisaaren seuraajaa. Kommenteissa nostettiin esiin erityisesti Haaviston suhteet Sudanin sissijohtajiin. ”Hänessä ja Stubbissa näkee, kuinka tärkeitä ovat aseman lisäksi henkilökohtaiset kontaktit ja karisma”, sanoo ulkomaankirjeenvaihtaja. ”

Natunen: Käyttämäsi termi ulkopoliittinen merkitys ei ole synonyymi UP:n käyttämälle termille kansainvälisesti merkittävä vaikuttaja. Vai näetkö esimerkiksi listalla esiintyvän Leena Palotien omaavan ulkopoliittista merkitystä?

# Jari Natunen:
Teet vain itsesi naurettavaksi listallasi. Nyt ollaan valitsemassa Suomen Tasavallan Presidenttiä, eikä kv. linssiludetta. Idolssiäänestykset jne ovat ihan toisilla areenoilla, jossa saa äänestää vaikkapa hammaslääkäriä.

No, Kyösti Kallio oli käynyt keskikoulun. Ja aika kunnioitettu presidentti hänkin oli.

Muistui äkkiä mieleen että Pekka Haavistohan onkin lahja norjalaisille!

Heidän Pekka-huumorinsa sai taas ilmaa siipiensä alle. ”Pekka presidenttinä”-teemalla he pääsevät veistelemään ja ilakoimaan monta vuotta. Tekevät kaiketi Pekasta itselleen ikioman ”Uuunoturhapuron”.

Mikäs siinä…