Autokaupan vappukrapula – uusien autojen myynti historiallisen alhaalla

Kotimaa 27.4.2012 11:24
Autoveron korotus huhtikuun alussa aiheutti uusien autojen ostobuumin, joka yllätti kauppiaat ja maahantuojat. Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva.

Uusien autojen rekisteröinnit Suomessa ovat romahtaneet maaliskuun hullujen päivien jälkeen. Autovero nousi huhtikuun alussa ja se ehti aiheuttaa autokauppoihin ennennäkemättömän ja odotuksia suuremman ryntäyksen.

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin pelkästään maaliskuussa 22.924 kappaletta, mikä on noin 82 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.

Autokaupan loppuvuoden näkymät ovat synkkien pilvien peitossa. Alustavien arvioiden mukaan uusien autojen rekisteröinnit putoavat huhtikuussa noin 4.000 autoon. Viime vuoden huhtikuussa rekisteriin merkittiin runsaat 11.000 ja vuonna 2010 runsaat 10.000 autoa.

General Motors Finlandin toimitusjohtaja Rami Kittilä kertoo, että nyt puhutaan historiallisen alhaisista luvuista.

”Kaupankäynnin tahti huolestuttaa. Maaliskuun myyntipiikistä huolimatta koko vuoden myyntiennusteet pysyvät samoina. Uskomme kuitenkin etenkin palvelupuolen kysynnän kasvuun ja olemme palkanneet lisää työvoimaa”, Kittilä kertoo.

Autoalan tiedotuskeskuksen ennusteen mukaan vuoden aikana myydään noin 110.000 henkilöautoa. Vuosi sitten kauppoja syntyi yli 126.000 kappaletta.

Mutta autokauppiaat eivät silti ole paniikissa. Käytettyjen autojen hinnat eivät romahtaneetkaan, kuten vielä vuoden alussa ennustettiin. Suurissa autoliikeketjuissa osattiin varautua tilanteeseen ja käytettyjen autojen varastot eivät ole räjähtäneet käsiin.

”Käytettyjen autojen kauppa on nyt isojen automyymälöiden varassa. Viesti on, että hinnat eivät juuri ole reagoineet autoveromuutoksen. Ostoa harkitsevilla ihmisillä on nyt valinnanvaraa”, Rami Kittilä sanoo.

LänsiAuto Turun vaihtoautopäällikkö Matti Pohjavirta vahvistaa, että uusien autojen kauppa on nitkahtanut. Paniikki ei silti ole päällä, sillä käytettyjen kauppa on piristynyt.

”Tavaraa on hyvin tarjolla. Monen autoliikkeen selviytyminen saattaakin olla jonkin aikaa käytettyjen varassa. Paljon riippuu tietysti kummoisesta autosta on kysymys. Bulkkiautojen hinnoissa ei ole juuri tapahtunut muutoksia. Nousua on havaittavissa lähinnä tuoreissa käytetyissä. Niiden kohdalla vertailu perustuu siihen mitä maksaa vastaava pari vuotta uudempi auto”, Pohjavirta kertoo.

Mutta myös uudehkojen hyväkuntoisten käytettyjen vaihtoautojen hyvityshinnat kohoavat.

Kova selviytymispeli

Kaiken kaikkiaan maailman autoteollisuudessa eletään mielenkiintoisia vaiheita. Yhdysvaltain markkinat ovat toipumassa ja esimerkiksi Chrysler kertoi torstaina voimakkaasti kasvaneesta myynnistään USA:ssa. Myynti nelinkertaistui ja autoja toimitettiin 607.000 kappaletta. Tavoitteena on 2,4 miljoonan auton myynti kuluvana vuonna.

Vanhalla mantereella eletään toisenlaisia aikoja. Euroopan autonvalmistajien liiton ACEA:n mukaan kuluvana vuonna EU-alueella rekisteröidään noin 11 miljoonaa autoa. Vielä viime vuonna luvun arvioitiin olevan jopa 18 miljoonaa henkilöautoa.

Epävarmuutta lisäävät monet tekijät. Ala kärsii kroonisesta ylikapasiteetista, mutta samaan aikaan tiukentuvat päästömääräykset pakottavat autonvalmistajat uusiin investointeihin. Lisävaikeuksia on aiheuttanut velkakriisi. Selviytymispeli on kova.

Eurooppalaista autoteollisuutta pitää kuitenkin pystyssä Kiina, joka on kasvanut maailman suurimmaksi automarkkina-alueeksi. Etenkin luksusmerkit Mercedes-Benz, BMW ja Audi ovat pystyneet laivaamaan ylijäämätuotantoaan Kiinaan.

Esimerkiksi saksalainen Volkswagen-konserni teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tuloksen, joka yllätti jopa analyytikot. Myynti kasvoi 26 prosenttia lähes 48 miljardiin euroon.

Konserniin kuuluvat automerkit Audi, Skoda, Seat ja Volkswagen.

Samalla yhtiön markkinaosuus maailmalla nousi 12,2 prosenttiin. Tavoitteena on ohittaa General Motors maailman suurimpana autonvalmistajana.

LähdeAutonews

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.