Autoharrastajat: Me emme ole häätämässä lentokoneita Malmin hallista

Aloite autonäyttelystä lentokonehallissa on tullut Helsingin kaupungilta, autoharrastajat jättäisivät hallin lentokoneille.

Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

‘Meillä ei ole kaupungin kanssa minkäänlaista sopimusta Malmin hallin käytöstä. Me emme ole edes ilmaisseet tahtovamme vuokrata hallia, vaan aloite tuli Helsingin kaupungilta. Jos halli kuitenkin on tyhjillään, voimme harkita sen vuokraamista autonäyttelykäyttöön.”

Näin pontevasti torjuu vanhojen autojen harrastajien yhdistyksen FHRA:n (Finnish Hot Rod Association) toiminnanjohtaja Leo Laurell käsityksen, jonka mukaan hänen yhdistyksensä olisi kampeamassa lentokoneita ulos Malmin hallista.

Suomen Kuvalehti kertoi torstaina, että FHRA aikoo järjestää hallissa kesällä autonäyttelyn. Näistä aikeista kertoivat sekä Helsingin kaupungin Sirpa Kallio että Malmin lentokentän päällikkö Gun Gustavsson.

FHRA:n toimisto on Malmin lentoasemarakennuksessa ja ainakin toiminnanjohtaja, itsekin ilmailun harrastaja, kannattaa vilpittömästi Malmin säilyttämistä lentokenttänä, ”mieluiten ikuisesti”. Näin ollen yhdistys ei ole missään tapauksessa häätämässä koneita Malmin hallista.

Idean isä on kaupunki, joka on muuttamassa osaa lentokentästä tapahtuma-alueeksi. Laurellin mukaan hallia on tarjottu muillekin kuin FHRA:lle.

FHRA järjestää Malmilla kesällä useita tilaisuuksia, joihin ei tarvita hallitiloja.

Uusien, tapahtuma-ideologiaan soveltuvien vuokralaisten hankkiminen on kaupungille niin tärkeätä, että FHRA:lle esitetty vuokra on Laurellin mukaan selvästi halvempi kuin nykyiset käyttäjät eli lentokoneiden omistajat ja huoltoyritykset maksavat.

FHRA järjestää Malmilla alkavana kesänä useita tilaisuuksia, joihin ei kuitenkaan tarvita hallitiloja. Laurell sanoo, että näyttely voi hyvin jäädä kokonaan järjestämättäkin.

Arvokkaiden vanhojen autojen tuominen näytteille 80 vuotta vanhaan lentokonehalliin edellyttäisi Laurellin mukaan muutostöitä muun muassa turvallisuuden takaamiseksi. Kaupunki kertoi keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa, että pelastuslaitoksen on myös hyväksyttävä hallin käyttötarkoituksen muutokset.

Tapahtuma-alue on kooltaan parikymmentä hehtaaria. Lisäksi kaupunki on vuokrannut Malmin Lentokenttäyhdistykselle 40 hehtaaria, jonka turvin lentotoiminta jatkuu ilman lennonjohtoa pohjois- etelä-suuntaiselta kiitotieltä.

Kaikki järjestelyt ovat väliaikaisia ja voimassa vuoden 2019 loppuun. Ensi vuosikymmenellä Malmista on määrä tulla 25 000 asukkaan lähiö.