Asiakirjavuoto paljastaa: EU-maat suunnittelevat passikuvarekisterien avaamista poliisin käyttöön

Suomessa muutos vaatisi lainsäädännön muutosta tavalla, joka on törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin jo kahdesti.
Kotimaa 20.3.2020 20:29
Passi. Kuvituskuva.
© Timo Jaakonaho / LEHTIKUVA

Euroopan unionissa valmistellaan passi-, henkilö- ja ajokorttikuvien ottamista käyttöön kansallisessa ja rajat ylittävässä rikostutkinnassa.

Asia käy ilmi Eurooppa-neuvoston, eli EU-maiden johtajien sisäisestä muistiosta, joka vuosi julkisuuteen Itävallassa 11. maaliskuuta. Asiakirja on päivätty lokakuun 2019 loppuun.

EU-maat jakavat jo nykyisin keskenään rikostorjunnassa sormenjälki-, DNA- ja ajoneuvorekisteritietoja niin kutsutun Prüm-yhteistyön piirissä. Jos ehdotus toteutuisi, yhteistyö laajenisi kattamaan myös passi- ja henkilökorttikuvat.

Jos vuotanut ehdotus toteutuu, minkä tahansa EU-maan poliisi voisi syöttää epäillyn kuvan järjestelmään, joka vertaisi sitä miljooniin viranomaisrekistereissä oleviin kasvokuviin.  Käytännössä itse kasvokuvarekisterit pysyisivät kansallisten viranomaisten hallussa, muta EU-laki säätelisi sitä, kuinka tietoja jaetaan eri maiden rajojen yli.