Arttua on hoidettu miljoonalla eurolla – nyt hänen on pärjättävä itse

Lastensuojelun tehokkuutta ei ole juuri tutkittu.
Kotimaa 9.10.2015 09:30
Päivo Ängeslevä

Arttu laskee päiviä siihen, että pääsee Outamon oppilaskodista Lohjalta. © Riikka Hurri

Vielä kahdeksan päivää, ja hän vapautuu.

Hän pääsee Outamon oppilaskodista, syvältä Lohjan maaseudulta. Kutsutaan häntä Artuksi.

Arttu on otettu huostaan kolmesti. Hänellä on määrittelemätön käytös- ja tunnehäiriö. Ala-asteella hän häiriköi, raivosi ja rikkoi tavaroita. Yläasteella hän jäi pois koulusta ja käytti niin reippaasti kannabista, että hänet sijoitettiin kiireellisesti Outamoon.

Outamo on rankka laitos. Sinne sijoitetaan yli 13-vuotiaita helsinkiläisiä nuoria, joilla on vaikeita käytös-, mielenterveys- ja päihdeongelmia. Arttu ei rauhoittunut perusosastolla, joten hänet siirrettiin tehostetun hoidon osastolle Pähkinään.

Hänen liikkumistaan ja yhteydenpitoaan on rajoitettu. Se on tepsinyt.

Mutta kohta Arttu täyttää 18 vuotta.

Huostaanotto puretaan. Arttu palaa Helsinkiin ja siirtyy lastensuojelun jälkihuoltoon, josta hän saa oman tukiasunnon. Kukaan ei enää estä häntä. Hän saa pitää yhteyttä vanhaan jengiinsä ja käyttää niin paljon huumeita kuin tahtoo.

Muutos on järisyttävä. Arttu on asunut puolet elämästään kotinsa ulkopuolella. Häntä on tarkkailtu ja arvioitu, ja hänen aggressiivista levottomuuttaan on suitsittu jykevillä hoidoilla. Mutta ovatko ne auttaneet? Sitä ei tiedä kukaan, ei edes Arttu.

Se selviää vasta, kun hän on vapaa.

 

On toukokuun 2015 alku, ja Arttua ärsyttää. Kolme viikkoa sitten hän kävi äitinsä luona Helsingissä. Hän käytti päihteitä, ja hänet löydettiin kamapäissään kotoaan. Silti seuraukset tuntuvat hänestä täysin kohtuuttomilta.

Arttu istuu osastollaan Pähkinässä ja kertaa rajoituksiaan: Ei omaa kännykkää. Äidille voi soittaa kerran päivässä ja puhua korkeintaan viisitoista minuuttia. Ulos ei pääse ilman ohjaajaa. Ei edes etupihalle.

Pähkinä on sitä paitsi metsässä, syrjässä muista osastoista.

Outamossa on viisi osastoa 32 nuorelle ja peruskoulu. On kaksi osastoa tytöille ja kaksi pojille sekä Pähkinä, jossa on viisi nuorta ja päivisin kolme ohjaajaa. Toinen tehostetun hoidon osasto avautuu syksyllä. Arttu on asunut Outamossa vuoden ja yhdeksän kuukautta, ja siitä puolitoista vuotta Pähkinässä.

Siellä hän lopulta ”hyväksyi faktat”.

Arttu nousee arkisin puoli seitsemältä. Hän siistii huoneensa, sammuttaa valot. Syö aamiaisen ja osallistuu aamukokoukseen puoli kahdeksalta. Myöhästyä ei saa, jos haluaa ohjaajan kanssa Lohjalle tai luvan käyttää tietokonetta sallitun puolen tunnin ajan.

Kouluun on mentävä ajoissa. Arttu ei ole myöhästellyt.

Viikonlopuksi Pähkinästä saattaa päästä kotiharjoitteluun, jota pidetään Outamossa ”altistamisena elinpiirille, jonne pitäisi palata”. Sitä seuraa henkilökatsastus. Päihteet ja päihteisiin liittyvät tavarat takavarikoidaan. Pitää riisuutua, jotta ohjaaja näkee, onko ihossa pistoksen jälkiä.

Artusta se on kuvottavaa. On kuin eläisi tynnyrissä.

Pähkinässä jokainen päivä on samanlainen. Hiljaistakin on, sillä viidestä nuoresta kolme on ollut hatkoissa yli kuukauden. Kaksi heistä avasi ikkunan saranat ruokailuveitsillä ja odotti yötä, jolloin ohjaajia on vain yksi. Silloin he häipyivät.

Arttu tiesi hatkoista mutta ei kielinyt. Poliisi etsii karkulaisia.

Arttu on ottanut hatkat Pähkinästä vain kerran. Hän on päättänyt kestää täysi-ikäiseksi, jolloin hän pääsee eroon lastenkodeista. Vastaanottolaitokseen hän joutui ensi kerran puolivuotiaana. Vain viikoksi, mutta sitä hän ei voi muistaa.

Muuten Arttu osaa lapsuutensa ulkoa. Se on käyty läpi kymmenissä neuvotteluissa.

 

Arttu syntyi toukokuussa 1997 Helsingissä. Isä oli huumediileri, äiti narkomaani. Äiti poltti heroiinia raskausaikana, ja Artulla oli syntyessään vieroitusoireita.

Kun Arttu oli kaksivuotias, poliisi teki huumeratsian kotiin. Äiti piikitti amfetamiinia ja heroiinia, oli täysin sekaisin. Arttu otettiin huostaan ja sijoitettiin vastaanottolaitokseen. Sijaisperheeseen hänet siirrettiin seuraavana syksynä.

Äiti pääsi päihdekuntoutukseen ja irti huumeista. Hän halusi Artun takaisin.

Kun Arttu täytti seitsemän vuotta, hän palasi Helsinkiin äitinsä luo.

Arttu oli silmiinpistävän levoton. Hän harjoitteli koulunkäyntiä starttiluokalla. Ensimmäisen kouluvuotensa hän aloitti 8-vuotiaana erityisluokalla. Hän kävi psykoterapiassa kahdesti viikossa ja käytti psyykenlääkettä Risperdalia, jonka piti rauhoittaa häntä.

Kolmannen luokkansa hän kävi sairaalakoulussa ja vietti päivänsä lastenpsykiatrisella päiväosastolla. Huostaanottoa ehdotettiin, mutta äiti vastusti sitä. Seuraava vuosi kului nivelluokalla, joka on erityisluokka sairaalakoulusta palaaville.

Ongelmat kärjistyivät, kun hän oli 12-vuotias ja ala-asteen erityisluokalla.

Kotona Arttu raivosi ja rikkoi tavaroita. Äiti telkesi hänet huoneeseensa. Arttu palautettiin pariksi viikoksi sairaalakouluun. Hänet otettiin huostaan toisen kerran ja siirrettiin lastenkotiin intensiivihoidon osastolle.

Arttu sai tehostettua hoitoa reilun vuoden, jota seurasi puolen vuoden perhekuntoutus äidin kanssa. Silloin he asuivat lastenkodin perheasunnossa.

Arttu ja äiti pääsivät kotiin jouluksi 2011. Isä oli jo kuollut päihteisiin. Kun Arttu oli 14-vuotias, hän aloitti yläasteensa erityisluokalla. Hän poltti tupakkaa. Kahdeksannella luokalla hän jäi oppitunneilta pois ja poltti kannabista.

Pilvenpoltto rauhoitti häntä, toi hyvän ja iloisen mielen.

Äiti lähetti Artun seuloihin nuorisoasemalle. Arttu oli kuivilla kolme kuukautta. Toukokuussa 2013 Arttu kärähti pilvenpoltosta ja hänet lähetettiin tutkinta-asemalle, joka on 13–17-vuotiaiden nuorten arviointi- ja vastaanottolaitos.

Kun kesäloma alkoi, Arttu katosi kolmeksi viikoksi.

Sen jälkeen hänet otettiin jälleen huostaan ja sijoitettiin Outamoon.

 

”Mikä Arttu tilanteesi oli, kun tulit Outamoon”, Pähkinän vastaava ohjaaja Sirkku Koski kysyy.

On toukokuun toinen viikko 2015, ja Arttu istuu virastohuoneen pyöreän pöydän ääressä Helsingissä. Pöydän ympärille on ahtautunut neljä naista, jotka puntaroivat Artun kehitystä oppilaskodissa. Arttu on hiljaa. Hän haukottelee.

Koski, äiti ja Artun vastaava sosiaalityöntekijä vastaavat.

Arttu käytti päivittäin kannabista. Hän oli psyykkisesti ihan puissa, sulkeutunut, vastausta sai nyyhtää. Söi psyyken- ja unilääkettä. Sai aluksi käydä kotonaan, mutta jäi kavereiden luo polttamaan pilveä. Viime kesänä Arttu oli masentunut.

Mutta talvella tapahtui jotain. Arttu otti itseään niskasta kiinni, Koski kehaisee.

”Nyt katsot silmiin, seuraat keskustelua, osallistut. On tapahtunut mieletön henkinen kasvu. Ohjaajista löytyi se yksi ihminen, Nymanin Tommy, johon luotat. Se riittää.”

Arttu haukottelee. Naiset siirtyvät lopputulokseen.

Keväällä Arttu oli Outamon ahkerin oppilas. Hän saisi päättötodistuksen yläasteelta ja aikoi ”perusvarastohommiin”, ammattioppilaitokseen opiskelemaan logistiikkaa. Rikosrekisteriä ei ole, ei edes sakkoja. Lääkkeet ovat jääneet.

Mutta päihteidenkäyttö jatkuu. Siitä Koski on huolestunut.

Arttu haukottelee taas, vilkaisee kelloa.

”Loppuuko tämä kohta?” Arttu kysyy.

Sirkku Koski ottaa Arttua olkapäästä kiinni.

”Sun kanssasi oli tosi hyvä tehdä töitä, vaikka välillä oli rankkaa, heikkoja hetkiä. Kyllä sinä tiedät, että olet meidän suosikkipoika. Kesä tulee ja tiedän, että olet vaarassa.”

”Yritä nyt poika. Ota vastuuta.”

Arttu nousee ylös. Äiti itkee, pyyhkii silmäkulmaansa.

 

Artun hoito täysi-ikäiseksi on Suomen Kuvalehden tekemän laskelman mukaan maksanut lähes miljoona euroa.

Hämmästyttävää on se, ettei lastensuojelun tehokkuutta ole juurikaan tutkittu.

Outamon oppilaskodin johtaja Rolf Widercrantz kertoo, ettei laitoksen nuorista ole tehty pitkäaikaista kartoitusta. Hän arvioi, että yli puolet nuorista saa työ- tai opiskelupaikan ja pystyy itsenäiseen elämään.

Arttu siirtyy Outamosta jälkihuoltoon, joka jatkuu 21-vuotiaaksi.

Hän saa Helsingin kaupungilta tukiasunnon ja sosiaalityötekijän, jota hän tapaa aluksi kuukausittain ja jatkossa vähintään kahdesti vuodessa. Tämä laatii hänelle jälkihuollon suunnitelman ja voi myöntää tukea kohtuuhintaiseen harrastukseen ja opintoihin.

Arttu voi myös hakea asumis- ja toimeentulotukea, joka on 485 euroa kuukaudessa. Hakemusten täytössä auttaa sosiaaliohjaaja, joka käy tukiasunnossa kahden viikon välein.

Liian kevyttä tukea, SOS-lapsikylän kehittämispäällikkö Kati Palsanen arvioi. Jos Arttuun on sijoitettu miljoona euroa, häneen olisi syytä satsata kunnolla myös jälkihuollossa.

Arttuun voisi vielä sijoittaa vaikka satatuhatta euroa, Palsanen sanoo. Artun kaltainen nuori tarvitsisi tukiasunnon esimerkiksi tukiperheen yhteydestä ja paljon apua arjen hallinnassa, itsenäiseen elämän opettelussa ja opiskelun aloittamisessa.

Investointi kannattaa, sillä erityisesti nuoret miehet ovat vaarassa syrjäytyä.

Jos Arttu syrjäytyy eliniäkseen, lähes miljoonan euron hoitokuluihin voi lisätä 1,2–1,8 miljoonaa euroa. Ylimpään lukuun on laskettu menetetty työpanos, saamatta jääneet verotulot ja sosiaalietuudet.

 

Kunnilla on edessään vaikea yhtälö. Artun kaltaiset lapset eivät voi asua kodeissaan vaan tarvitsevat lastensuojelun sijaishuoltoa. Juuri sitä kunnat tahtovat vähentää.

Sijaishuollon kustannukset ovat kasvaneet holtittomasti.

Vuonna 2013 kodin ulkopuolella asui 18 000 lasta ja nuorta, joiden laitos- ja perhehoito maksoi 710 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 sijoitettuja lapsia ja nuoria oli reilut 15 700 ja heidän sijaishuoltonsa maksoi 420 miljoonaa euroa.

Syitä kulujen hurjaan kasvuun voi vain arvioida. Ainakin hoitovuorokauden hinta on noussut ja kiireelliset sijoitukset lisääntyneet. Eniten lapsia on yhä laitoshoidossa, joka on yli kolme kertaa kalliimpaa kuin perhehoito.

Nykyisin lastensuojelu maksaa 900 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä 80 prosenttia kuluu sijaishuoltoon ja 20 prosenttia avohuollon palveluihin, kuten varhaiseen tukeen.

Viime vuosina on tajuttu, että prosenttiluvut tulisi keikauttaa toisinpäin.

Kunnissa havahduttiin sijaishuollon kasvaviin kuluihin vasta vuonna 2008, jolloin nykyinen lastensuojelulaki tuli voimaan. Siinä kuntia patistetaan järjestämään varhaista tukea perheille ja sijoittamaan lapsia laitosten sijasta perheisiin.

Vuonna 2012 lastensuojelulakiin kirjattiin muutos, jonka mukaan sijaishuolto tulisi järjestää ensisijaisesti perhehuollossa. Joka kolmas sijoitettu lapsi asuu nykyisin perheessä. Heistä valtaosa on pieniä lapsia.

Kuntaliiton mukaan jo yli 12-vuotiaiden sijoittaminen perheisiin on vaikeaa.

Osa teini-ikäisistä kärsii niin vaikeista päihde-, mielenterveys- ja käytöshäiriöistä, etteivät edes laitokset halua ottaa heitä vastaan. Arviolta joka toinen päihdehoitoa tarvitseva alaikäinen jää hoitamatta.

 

Arttua olisi voitu hoitaa toisin, Kati Palsanen SOS-lapsikylästä arvioi.

Äitiä ja vauvaa olisi pitänyt auttaa synnytyssairaalasta lähtien. Siellä äidin verestä löytyi opiaatteja ja vauvalta B- ja C-hepatiitti. Arttu olisi esimerkiksi voitu sijoittaa suoraan sairaalasta tai äiti ja lapsi siirtää intensiiviseen päihdekuntoutukseen.

Olisi pitänyt aloittaa raskaista lastensuojelun toimista ja siirtyä niistä keveämpiin.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä kertoo, että suljettu tila tai kurinalainen ympäristö rauhoittaa lasta, jonka on vaikea säädellä tunteitaan. Arki on usein vaativaa. Mäkelä ehdottaa Artun kaltaiselle lapselle pitkäaikaista tukihenkilöä, joka auttaisi kotona ja koulussa.

Kun lapsi oppii säätelemään tunteitaan tutussa ympäristössään, häntä ei tarvitse sulkea laitokseen. Kymmenen vuotta laitoshoitoa maksaa helposti miljoona euroa. Summalla palkkaisi 3–4 lähityöntekijää kymmeneksi vuodeksi.

Myös Outamon johtaja Rolf Widercrantz arvioi, että perinteiset lastenkodit vähenevät ja tehostettu avohuolto lisääntyy ja kehittyy. Outamon kaltaiset laitokset säilyvät. Vaikeahoitoiset nuoret tarvitsevat jatkossakin ”pysäytystä”, tosin hoitoajat laitoksissa lyhenevät.

Sen jälkeen nuoret siirtyvät kevyempään tukeen ja palaavat koteihinsa, jos vanhemmat ovat kunnossa.

 

Pyykkikori on tyhjennetty, hammasharja pakattu. Vain salibandylaukku on jäljellä Pähkinän peräkammarissa. Arttu vilkaisee viimeisen kerran ympärilleen, paiskaa oven kiinni ja heittää laukkunsa Outamon oppilaskodin autoon.

Ohjaaja Tommy Nyman odottaa Pähkinän toimistossa. Nyman ojentaa Artulle papereita, kotiavaimet, Gigantin ostoskuitin ja kuulokkeet.

Arttu sulloo tavaransa muovikassiin. Hän on ärtynyt ja levoton.

Jäljellä on vielä takavarikoitu omaisuus, kuten tupakkaa, sytytin, lisää tupakkaa ja suihkedeodorantti, jota voisi impata. Siinä on kaikki, Nyman sanoo.

”Kävikö Pepe moikkaamassa sua?”

”Ei käynyt. Pepe on homo”, Arttu vastaa.

Kuuluu kolahdus, ja vapaa-ajanohjaaja Peter Martin eli Pepe astuu sisään. Hän ojentaa Artulle Outamo Team -t-paidan ja cd-levyn, jossa oli valokuvia Artun Outamon-vuosilta. Arttu puistaa huvittuneena päätään ja ottaa lahjat vastaan.

”Ei vittu Pepe. Outamo-paita, mä poltan sen tänään roviolla.”

Autossa Arttu juttelee Nymanin kanssa lähiajan suunnitelmistaan.

Hän asuu kolme viikkoa äitinsä luona, kunnes saa tukiasunnon. Hän on hankkinut sinne jo kotiteatterin, television ja parisängyn. Ne on kuljetettu äidin kaksion ainoaan makuuhuoneeseen. Äiti nukkuu olohuoneessa.

Nyman pysäköi auton kerrostalon eteen. Äiti on kotona, toivottaa tervetulleeksi. Arttu on kireä. On kiire, kaverit odottavat. Hän ojentaa äidilleen cd-levyn Outamosta.

”Heitä toi roskiin, heti roskiin.”

Äiti ottaa levyn talteen. Nyman on palaamassa Pähkinään. Moro sitten Nymanni, Arttu sanoo ja hymyilee. He läpsäisevät toisiaan olalle.

 

Toukokuun lopussa Arttu jäi pois Outamon koulun kevätjuhlista, koska oli ”paukuissa”. Hän tapaili vanhaa jengiään, käytti päivittäin kannabista ja toisinaan amfetamiinia. Kotona hän oli usein tokkurassa, tuijotteli seiniä.

Äiti laski päiviä siihen, että poika muuttaisi.

Kesäkuussa Arttu ryhdistäytyi niin, että pystyi siirtämään tavaransa 35 neliön tukiasuntoon Helsingissä. Hän pääsi ammattioppilaitokseen opiskelemaan logistiikkaa ja otti vastaan opiskelupaikkansa.

Koulu alkoi elokuussa. Arttu ei ole edes käynyt siellä.

Hän on tienhaarassa.

Arttu käyttää päihteitä päivittäin, kuten moni Outamon nuori aluksi. Niin voi kulua pari vuotta. Sen jälkeen osa nuorista terästäytyy ja palaa Outamon oppeihin. Alkaa nousta ylös aamuisin, pitää yllä päivärytmiä, opiskelee.

Mutta sitä ennen on käytävä pohjalla. Pitäisi hakeutua päihdehoitoon.

Nyt Arttu päättää elämästään itse.

 

Artun nimi on muutettu.