Elä vain ihan normaalisti, sanoi lääkäri – Moni masennuslääkkeistä irti pyrkivä jää oireidensa kanssa yksin

Masennuslääkkeitä tarjotaan usein jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä, vaikka se on hoitosuositusten vastaista.
Kotimaa 30.10.2018 20:45
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

KELLO soi. Viisi minuuttia on päättynyt. Puhujan annetaan silti kertoa tarinansa loppuun.

Auroralla oli teini-iässä syömishäiriö. Hän oli 15-vuotias, kun lääkäri sanoi, että hänen täytyisi syödä masennuslääkkeitä loppuikänsä.

Lääkitys aloitettiin pienellä annostuksella. Olo oli apaattinen ja alavireinen, väsymys jatkuvaa.

Annostusta nostettiin.

Kaverit ja harrastukset jäivät. Ne eivät enää kiinnostaneet.

Ratkaistakseen ongelmansa Aurora juoksi. Hän jaksoi juosta kauan, mutta mikään ei tuntunut miltään.

Lopulta Aurora päätti luopua lääkkeistä, mutta teki sen liian nopeasti.

Aurora muistaa lääkityksen lopetuksen tuoneen hyviä asioita. Kauan kateissa olleet onnen ja yhteenkuuluvuuden tunteet palasivat. Lopettamista seurasivat kuitenkin myös vaikeat oireet: yöunet menivät, äänet sattuivat ja olo oli ylivirittynyt.

Pakkoajatukset vaativat Auroraa tappamaan itsensä, vaikka hän tiedosti, ettei halunnut kuolla. Kerran hän yritti.

Lopetettuaan Aurora ojentaa kädessään olevan sukan seuraavalle, joka on valmis jakamaan kokemuksensa muiden paikalle saapuneiden kanssa.

 

SSRI-lääkkeistä vierottuvien vertaistukiryhmä kokoontuu Lapinlahden lähteellä Helsingissä joka toinen keskiviikko.

SSRI-lääkkeet ovat Suomessa yleisimmin käytössä oleva masennuslääketyyppi. Niitä määrätään myös muihin ongelmiin, kuten ahdistushäiriöihin, pakko-oirehäiriöihin ja krooniseen unettomuuteen.

Itsekin masennuslääkkeitä pitkäaikaisesti käyttäneen ja ne lopettaneen Soili Takkalan vetämässä vertaistukiryhmässä jaetaan kokemuksia lääkkeiden lopettamisesta ja annetaan pyydettäessä neuvoja lääkeannostuksen laskemiseen ja lopetusoireiden kanssa selviytymiseen.

Myös Facebookissa toimii SSRI-vieroituksen vertaisryhmä, jossa on reilut 200 jäsentä.

Suomen Kuvalehti kysyi vertaisryhmän jäseniltä, millaista tietoa ja tukea he ovat saaneet terveydenhuollosta masennuslääkkeet aloittaessaan ja lääkitystä purkaessaan. Vastauksissa toistuivat samantapaiset kokemukset kuin vertaistukiryhmän tapaamisessa.

Moni oli saanut lääkkeet jo ensimmäisellä lääkärin tapaamisessa. Mahdollisista haittavaikutuksista tai lopettamisoireista ei varoitettu etukäteen.

Lääkärit olivat myös saattaneet kieltää lääkityksen purkamisen, vaikka potilas olisi ollut vuosia oireeton, ja alkuperäinen resepti olisi annettu yhden tapaamiskerran perusteella.

Moni myös koki lääkäreiden neuvoneen lopettamaan lääkkeet liian nopeasti. Lopetusta seurannut olotila oli osalla pahempi kuin olo ennen hoitoon hakeutumista.

Ryhmäläiset kertovat lääkkeiden vähentämistä seuranneista fyysisistä oireista kuten sähköiskujen kaltaisista tunteista ja huimauksesta sekä henkisistä oireista kuten itkuisuudesta, mielialojen heittelystä ja noin puoli vuotta lopettamisesta seuraavista romahduksesta.

Koskaan aiemmin, jo teini-iässä alkaneiden masennus- ja ahdistuskausien aikana, en oikeasti ollut voinut niin huonosti. En nukkunut, vapisin, sydämeni hakkasi ja mietin, tällaiseltako tuntuu lopullinen sekoaminen. Ahdistus tuntui polttavan minuun reikiä”, yksi ryhmäläinen kuvailee kokemuksiaan lääkkeiden lopettamisen jälkeen.

Lääkärit eivät aina usko lopetusoireisiin tai uskovat niiden johtuvan masennuksen uusiutumisesta. Tutkimusten mukaan masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta samalla tavalla kuin huumeet ja nautintoaineet: lääkkeiden käyttäjä ei himoitse seuraavaa annosta.

Tästä huolimatta lääkkeiden lopettaminen on joillekin erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta voimakkaiden lopetusoireiden vuoksi.

Elokuussa 2018 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan yli puolet masennuslääkkeiden lopettajista kokee jonkinlaisia oireita. Heistä lähes puolet kokee oireiden olevan vakavia. Oireiden kesto vaihtelee muutamasta viikosta kuukausiin.

Potilaan oikeuksista on ensisijaisesti vastuussa hoitava lääkäri.

Veera oli 19-vuotias, kun hän alkoi käyttää masennuslääkkeitä. Hän oli hakeutunut hoitoon paniikkikohtausten vuoksi.

Takana oli neljän vuoden suhde vanhempaan mieheen, joka oli käyttänyt Veeraa seksuaalisesti ja henkisesti hyväkseen.

Lääkäri kirjoitti lääkereseptin menneisyydestä kyselemättä. Seurantaa lääkityksen ohelle hän ei kirjannut.

Veera kärsi itsetuhoisista ajatuksista. Lopulta hän sai apua Kelan korvaamassa psykoterapiasta. Siellä päästiin käsiksi väkivaltaisen suhteen jättämään traumaan.

Ongelmat kuitenkin pahenivat, kun Veera yritti lopettaa lääkityksen. Hän ei pystynyt poistumaan kotoaan.

Pahimmillaan Veera näki kuoleman ainoaksi ulospääsyksi tilanteestaan.

Hän selvitti, maksaahan valtio varmasti jäljelle jäävän opintolainan. Hän ei halunnut, että se jäisi läheisille.

 

POTILAAN asemasta ja oikeuksista säätävän lain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.

Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla – edelleen yhteisymmärryksessä.

Lääkemääräämisasetuksessa puolestaan määritellään, että lääkkeen määrääjän tulee antaa potilaalle riittävät tiedot lääkkeen käyttötarkoituksesta ja käytöstä. Myös lääkehoidosta tulee päättää yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Potilaan oikeuksista on ensisijaisesti vastuussa hoitava lääkäri.

Jos lääkärille valittaminen ei auta, tulisi potilaan valittaa tämän esimiehelle. Mikäli tästäkään ei ole hyötyä, tulisi ottaa yhteyttä oman terveydenhuoltoyksikön potilasasiamieheen. Tämän jälkeen potilas voi tehdä hoitoaan koskevan kirjallisen muistutuksen, johon vastataan hoitopaikasta kirjallisesti.

Viimeinen keino on valittaa aluehallintavirastoon, joita toimii Suomessa kuusi.

Kuolemantapauksiin ja vakaviin vammautumisiin johtavat hoitovirheet käsittelee Valvira. Viime aikoina Valviran tietoon ei ole tullut masennuspotilaiden epäasialliseen hoitoon liittyviä kanteluita.

Avohoidon mielenterveyspotilaiden itsemäärämisoikeuteen liittyviä kanteluita ei ole tänä syksynä kantautunut myöskään aluehallintoylilääkäri Laura Blåfieldin korviin.

Hänen arvionsa mukaan psykiatrinen hoito ei juuri eroa muista erikoissairaanhoidon aloista kanteluiden määrässä. Yhteydenotoissa nousee usein esiin kysymys hoidon laadusta ja se, kuinka potilas kokee tulleensa kohdelluksi.

”Yksinomaan huonoon kohteluun liittyvissä tapauksissa valvontaviranomainen voi harvoin konkreettisesti tehdä mitään, sillä kysymys on sanasta sanaa vastaan”, Blåfield sanoo.

”Olisi kuitenkin tärkeää, että lääkäri aina pyrkisi keskustelemaan potilaan kanssa tämän omista lähtökohdista käsin, niin että molemminpuolinen ymmärrys kasvaisi.”

Suomessa ei valvota potilaiden pysymistä hoidon piirissä. Viranomaiset valvovat vain, että hoitotakuu täyttyy. Mielenterveyspotilaiden tapauksessa tämä tarkoittaa, että aikuisten tulee päästä erikoissairaanhoidon piiriin kuudessa kuukaudessa ja lasten ja nuorten kolmessa kuukaudessa.

Koska hoidon seuranta ja vastuu kuuluu ensisijaisesti hoitaville yksiköille, on hoidon laadussa Suomessa suuria eroja. Erilaista hoitoa saadaan riippuen muun muassa asuinpaikasta ja siitä, kuuluuko julkisen terveydenhuollon vai työterveyden piiriin.

 

Eeva oli työterveyshuollon piirissä. Hän oli vältellyt masennuksen vuoksi hoitoon hakeutumista, koska oli kuullut huonoista hoitokokemuksista.

Kun hän lopulta meni lääkäriin, kokemus oli kuitenkin positiivinen.

Ensimmäinen lääkärikäynti kesti tavanomaisten 15 minuutin sijaan 45 minuuttia. Eeva pääsi puhumaan kokemuksistaan ja elämäntilanteestaan omalääkärinsä kanssa. Hän sai välittömästi lähetteen psykiatrille, jonne pääsi vielä samana päivänä.

Terapia oli välittömästi esillä hoitomuotona.

Vasta sairaslomalla Eeva tajusi, kuinka huonossa kunnossa oli. Hän suostui aloittamaan masennuslääkityksen, sillä ahdistus oli kestämätöntä ja sai hänet vahingoittamaan itseään.

Psykiatri kertoi lääkkeen mahdollisista haittavaikutuksista ja omalääkäri varasi seuranta-aikoja parin kuukauden välein.

Kokonaisuutena Eeva oli erittäin tyytyväinen masennuksensa hoitoon.

Hyvään hoitoon tuli kuitenkin ikävä loppu, kun Eeva yritti lopettaa lääkityksen. Aiempi omalääkäri jäi eläkkeelle. Uusi lääkäri määräsi lääkityksen purettavaksi vain kahdessa viikossa.

Lopetusoireista kärsiessään Eeva jäi yksin.

Hän koki tuntemuksia, jotka muistuttivat voimakkaita sähköiskuja, kärsi huimauksesta ja voi erittäin huonosti. Lääkäri määräsi elämään normaalia elämää ja sanoi, että oireet tulee vain kestää.

KASVOT masennuslääkekritiikille on antanut psykologi Aku Kopakkala. Hän sai potkut Mehiläisestä arvosteltuaan masennuslääkkeitä Ylen MOT-ohjelmassa vuonna 2014.

Kopakkala kutsui Suomen psykiatrisia käytäntöjä liian lääkekeskeisiksi ja vaati keskustelua muista hoitovaihtoehdoista.

Suomessa masennuslääkkeitä käyttää noin 460 000 ihmistä. Kopakkalan arvion mukaan heistä 50 000–100 000 ei voimakkaiden lopetusoireiden vuoksi pysty lopettamaan lääkitystä, vaikka haluaisi.

”Nämä ihmiset putoavat kaiken avun ja myötätunnon ulkopuolelle. Heihin suhtaudutaan terveydenhuollossa usein ärtyneesti ja epäuskoisesti.”

Tästä seuraa, että osa ihmisistä ei hae apua lääkkeistä irrottautumiseen.

Kopakkalan mukaan ongelma on, että masennuksessa on kyse lähinnä sosiaalispsyykkisestä pulmasta, johon nykyinen psykiatria ei osu.

Kun masentunut potilas tulee lääkärin vastaanotolle, hän on hidas, hankala ja herättää ärtymystä. Masentunut ei itsekään tiedä, mikä häntä vaivaa, eikä välttämättä ole kiinnostunut pohtimaan sairauttaan.

”Masennuksen hoitaminen vaatisi kiinnostusta asioihin, joista terveydenhuollossa ei puhuta. Pitäisi kysyä, mikä on sinulle tärkeää? Pitäisi saada ihminen tunnistamaan elämänsä ongelmakohtia, jotta niitä voisi lähteä muuttamaan. Sen sijaan ihmiselle annetaan lääkkeet, joiden avulla hän jämähtää sietämään haitallista elämäntilannettaan.”

Moni lääkkeistä apua saanut pelkää, että lääkekritiikki leimaa heidät.

Kansalaisten äänestä on tullut masennuslääkekeskustelussa kuuluvampi samalla kun perinteisiä auktoriteetteja on alettu kyseenalaistaa. Erityisesti sosiaalinen media auttaa löytämään vertaistukea.

Näin sanoo Sini Erholtz, joka valmistelee Lapin yliopistossa väitöskirjaa masennuslääkekritiikistä. Keskustelu on hänen mukaansa poliittisesti kärjistynyttä, mikä ajaa ihmiset puolustuskannoille ja estää rakentavan keskustelun.

Viime vuosina mielenterveysongelmiin liittyviä stigmat ovat vähentyneet. Moni lääkkeistä apua saanut kuitenkin pelkää, että lääkekritiikki leimaa heidät ja mahdollistaa jälleen potilaiden syyllistämisen ongelmistaan.

Erholtz sanoo ymmärtävänsä aiheen tulenarkuuden ja eri osapuolten huolen.

”Puolustuskannoille asettuminen kuitenkin estää sen, että keskittyisimme korjaamaan järjestelmässämme olevia ongelmia.”

Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi mahdollinen liikalääkintä, eriarvoistuminen, alkuperäisiä oireita haitallisemmat sivuvaikutukset ja terveydenhuollon lääkemyönteisyys tilanteissa, joissa ihminen haluaisi itse eroon lääkkeistä.

Seurauksena on potilaita, jotka käyttävät lääkkeitä yli suositusaikojen, vaikkeivat koe saavansa niistä apua. He kokevat, että terveydenhuolto on jättänyt heidät yksin lääkkeiden haittavaikutusten ja lopettamisoireiden kanssa.

”Tällaisessa tilanteessa jotkut voivat pitää vähättelynä, että kansallisten hoitosuositusten laatija ei pidä masennuslääkkeiden vierotusoireita suurena vaarana.”

 

Psykiatrit eivät suosittele hoitoa, jossa lääkkeet määrätään ensimmäisellä tapaamiskerralla ja resepti uusitaan vuosien ajan netissä tai puhelimitse ilman keskusteluapua ja muita hoitoja.

Näin kuitenkin toimitaan, sillä resurssit eivät aina riitä oikeanlaiseen hoitoon.

Suurin ongelma on, että mielenterveyden palveluihin suunnataan rahoja suhteessa vähemmän kuin fyysisen terveyden palveluihin, arvioi sosiaali- ja terveysministeriön lääkintäneuvos Helena Vorma.

Mielenterveyspalvelut yhdistettiin sairaanhoitopiireihin 1990-luvulla pahimman laman aikaan. Kun mietittiin, mihin rahaa käytetään, mielenterveys jäi vähemmälle huomiolle. Tämä hidasti palvelujen kehittymistä.

Mielenterveyden hoitoa ollaan kuitenkin uudistamassa.

Kansallisia hoitosuosituksia antava Palveluvalikoimaneuvosto Palko valmistelee paraikaa suositusta, jonka mukaan mielenterveys- ja päihdehäiriöitä hoidettaessa tulisi tarjota vaikuttavaksi todettuja psykoterapioita ja muita psykososiaalisia hoito- ja kuntoutusmenetelmiä.

Suosituksen on määrä valmistua marras-joulukuussa.

Myös mielenterveys- ja päihdelainsäädännön kokonaisuudistuksen oli tarkoitus valmistua tänä vuonna. Valmistelu kuitenkin siirtyy myöhemmäksi.

Tarkoituksena on, että mielenterveys- ja päihdepalveluja tarvitsevat saavat jatkossa niitä yhdenvertaisin periaattein muiden asiakas- ja potilasryhmien kanssa. Uudistuksen jälkeen Suomessa ei olisi erillistä mielenterveyslainsäädäntöä, vaan palveluista säädettäisiin terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa.

Uuden lain suunnitteluun on osallistunut kokemusasiantuntijoita ja laki pyrkii parantamaan muun muassa hoitoon pääsyä ja turvaamaan hoidon jatkuvuus myös siirtymäkohdissa. Näin esimerkiksi aikuisten puolelle siirtyvän nuoren hoito ei enää katkeaisi.

Laki ei kuitenkaan ota jatkossakaan kantaa siihen, miten masennusta tulisi hoitaa. Lääkkeiden määräämisestä ja niiden käytön ohjeistamisesta vastaa lääkäri.

 

Auroran, Eevan ja Veeran nimet on muutettu.