Aineistona ihmiset: Tutkija Markus Jokela haluaa tietää sinusta kaiken

Elina Järvinen
Kotimaa 9.7.2012 09:58
Markus Jokela Helsingin rautatieasemalla. Jokela on mies, jolla on sininen irtotakki ja poninhäntä. Kuvat Kaisa Rautaheimo.

Tutkimus julkaistiin toukokuussa 2009. Amerikkalainen tiedelehti Evolution and Human Behaviour pani sen nettisivuilleen lauantaina 9. päivä.

Hankkivatko viehättävät ihmiset todennäköisemmin lapsia kuin vähemmän viehättävät?

Tätä Markus Jokela oli selvittänyt. Aiemmissa tutkimuksissa oli osoitettu, että ulkonäkö vaikuttaa moneen asiaan elämässä. Hyvännäköiset harrastavat aikaisemmin seksiä ja saavat enemmän partnereita. He saavat jopa enemmän palkkaa. Jokela halusi selvittää, ulottuuko ulkonäön vaikutus lapsentekoonkin.

Hän käytti aineistonaan amerikkalaista Wisconsinin pitkittäistutkimusta. Siinä on seurattu kymmenentuhannen amerikkalaisen elämää kattavasti 55 vuoden ajan. Aineisto on juuri sellainen, josta Jokela pitää. Suuri otanta, pitkä seuranta ja valtavasti muuttujia. Yksi muuttujista koski tutkittavien ulkonäköä. Sitä oli arvioitu kasvokuvista, joita tutkittavista oli otettu 18-vuotiaana. Tämän ansiosta Jokela pystyi tekemään selvityksensä.

Tulokset olivat mielenkiintoisia. Viehättävien naisten lapsiluku oli keskimäärin 16 prosenttia suurempi kuin vähemmän viehättävien. Mitättömimmän näköisten miesten lapsiluku taas 13 prosenttia pienempi kuin muiden.

Viehättävät ihmiset siis hankkivat todennäköisemmin lapsia. Sekä miehet että naiset.

Kaksi kuukautta myöhemmin Jokela oli palailemassa purjehdukselta.

Hän odotti bussia Korppoon saarella. Oli heinäkuun viimeinen maanantai, keskipäivän pysähtynyt helle. Puhelin soi.

Jokela ei saanut selvää soittajasta. Kuuluvuus oli heikko, ja ystävät pitivät ääntä. Hän käveli syrjemmälle, että kuulisi paremmin.

Soittaja oli Parmy Olson, amerikkalaisen Forbes-lehden toimittaja. Hän kertoi lukeneensa The Timesista jutun, jossa kerrottiin suomalaisen Markus Jokelan tutkimuksesta. Juttu oli saanut hänet kiinnostumaan aiheesta, ja hän oli kaivanut esiin varsinaisen tutkimuksen. Nyt hän halusi tarkistaa muutamia asioita. Lehtijutussa ja tutkimuksessa oli ristiriitaisuuksia.

Jokela kuunteli hämmästyneenä. Hän nousi bussiin ja jatkoi puhelua. Hän ei tiennyt Timesin jutusta. Hän oli ollut viikon saaristossa. Mutta oman työnsä hän tietenkin tunsi.

Kävi ilmi, että Timesin jutussa oli väärinkäsityksiä. Jokela istui bussin takapenkillä ja oikoi niitä. Tutkimuksessa ei pyritty selvittämään sitä, tuleeko ihmisistä kauniimpia, vaan sitä, saavatko kauniit ihmiset todennäköisemmin lapsia.

Jokela tiesi kyllä, mistä väärinkäsitys oli syntynyt. Hän oli tutkimuksessaan pohtinut lyhyesti tulostensa evolutiivisia seurauksia. Jos kauniit ihmiset saavat paljon lapsia ja kauneus on periytyvää, voisi ajatella, että tulevat sukupolvet ovat viehättävämpiä kuin menneet. Kehitys on kuitenkin hyvin hidas. Jokela oli laskenut sille luvunkin: 0,02:n standardipoikkeama sukupolvessa. Jos sitä soveltaisi pituuskasvuun, se tarkoittaisi, että uusi sukupolvi olisi 0,2 senttiä pitempi kuin edellinen. Näkyviin muutoksiin kuluisi siis aikaa.

Lopulta Jokela puhui puhelimessa koko matkan. Kun yksi toimittaja oli lopettanut, seuraava soitti. Suomesta, Tanskasta, Irlannista, Yhdysvalloista. Viikon aikana Jokelan tutkimus oli levinnyt ympäri maailman, ja suurin osa jutuista oli tehty Timesin tietojen perusteella. Ja niitä vähän värittäen.

Women prettier than their mothers. Tyttäret kauniimpia kuin äitinsä.

New study finds women are getting hotter. Uusi tutkimus: naisista tulee entistä vetävämpiä.

Seuraavana päivänä Jokelan sähköpostissa odotti parikymmentä haastattelu- ja kommenttipyyntöä. Ja sitä seuraavana päivänä toiset parikymmentä.

Markus Jokela oli 29-vuotias psykologian tutkija Helsingin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa ei ollut koskaan saanut näin paljon julkisuutta.

Jokela korjasi virheitä yksi kerrallaan. Mutta sitten hän päätti kirjoittaa tapauksesta jutun. Se ilmestyi hänen sivuilleen 3. elokuuta 2009. Women are getting more beautiful – Getting the story right. Kaunistuvat naiset – näin se todellisuudessa meni.

Blogikirjoitusta kommentoitiin yllättävän paljon. Jokela oli ajatellut, ettei sitä löytäisi juuri kukaan.

Yksi kommentoijista oli nimimerkki Julia. ”Juttu aiheutti sensaation jopa täällä Taiwanissa, joka on pieni maa Kiinan vieressä”, hän kirjoitti. ”Hyvää jatkoa, professori Markus, toivottavasti väärinkäsitykset oikaistaan.”

Palautetta tuli sellaisiltakin ihmisiltä, jotka olivat lukeneet tutkimuksen oikein. Niin yleensä käy. Markus Jokela tutkii asioita, joista kaikilla on jotain sanottavaa.

Eräällä luennolla hän tiivisti asian näin:
Psykologia tuottaa kahdenlaisia tutkimustuloksia. Niitä, jotka ovat suuren yleisön mielestä itsestään selviä. Ja niitä, jotka ovat sen mielestä vääriä.

Yleisö tekee arvioitaan arkikokemuksen perusteella, sillä psykologia tutkii ihmisten käyttäytymistä.

Toissa vuonna Jokela tutki, vaikuttavatko esikoisen luonteenpiirteet siihen, syntyykö perheeseen pian toinen lapsi. Kuten arvata saattaa, ne vaikuttivat. Jos esikoinen oli sopeutuvainen, huomaavainen, kognitiivisesti kyvykäs ja hänellä ei ollut käytöshäiriöitä, oli jopa 14 prosenttiyksikköä todennäköisempää, että hän sai sisaruksen viiden vuoden kuluessa.

Viime vuonna Jokela selvitti, ovatko mielenterveysongelmat ja ylipaino yhteydessä toisiinsa. Tämä löydös olikin yllättävämpi. Jos mielenterveysongelmat olivat jatkuneet pitkään, potilaat olivat selvästi ylipainoisia. Mielenterveysongelmat siis ennustivat lihavuutta. Mutta lihavuus ei ennustanut mielenterveysongelmia. Jos ihminen lihoi, hänen mielenterveytensä ei heikentynyt. Sen sijaan jos ihminen laihtui, hänen mielenterveytensä koheni.

Tämän tutkimuksen tieteenala oli tarkalleen ottaen epidemiologia, joka tutkii sairauksien yleisyyttä ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Jokela väitteli siitä juuri tohtoriksi Lontoossa. Väitöskirja oli Jokelan toinen. Psykologian tohtoriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2007. Hänen väitöksensä palkittiin vuoden parhaana.

Jokelaa pidetään poikkeuksellisena tutkijana. Hän on hyvin laaja-alainen, poikkitieteellinen, kuten sanotaan. Hän yhdistelee tieteenaloja, joita on opiskellut: sosiologiaa, psykologiaa ja epidemiologiaa.

Jokela käyttää aineistonaan suuria seurantatutkimuksia. Sellaisia psykologiankin piirissä nykyään suositaan. Laadukkaimmissa tiedelehdissä ei enää arvosteta tutkimuksia, jotka perustuvat itse kerättyihin, pieniin poikkileikkausaineistoihin.

Jokela muistuttaa mielellään Mozart-efektistä, varoittavana esimerkkinä.

Vuonna 1993 Kalifornian yliopisto julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan klassinen musiikki lisää ihmisen kognitiivisia kykyjä. Tutkijat olivat soittaneet 36:n opiskelijan joukolle kymmenen minuutin ajan Mozartin sonaattia K448. Koehenkilöiden älykkyysosamäärä oli noussut hetkellisesti 8-9 pistettä.

Tästä tuloksesta innostuttiin valtavasti. Kalifornian osavaltio määräsi klassista musiikkia päiväkoteihin. Raskaana olevat naiset alkoivat soittaa Mozartia vatsoilleen.
Itse asiassa moni taitaa uskoa tutkimukseen vieläkin, vaikka se ei ole saanut vahvistusta myöhemmissä kokeissa. Päinvastoin, vaikutusta ei ole havaittu.

Jokelalla on käytössään useita suuria, kansainvälisiä seurantatutkimuksia. Ja yllättävää kyllä, niitä löytyy helposti. Monia voi ladata suoraan internetistä. Siitä huolimatta niitä käytetään Suomessa vähän.

Syykin on selvä. Jos tuhansien ihmisten elämää on seurattu vuosikymmeniä, aineistoa on kertynyt suunnaton määrä. Kymmeniä miljoonia datapisteitä. Niille pitää osata tehdä jotakin.

Markus Jokelalla on kaksi tohtorin tutkintoa. Toinen psykologiasta, toinen epidemiologiasta.

Jokelan työhuone on Kruununhaassa, satavuotiaassa punaisessa tiilitalossa, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksella.

Huone on suuri ja lähes tyhjä. Kaksi työpöytää ja seinien vierustoilla hyllyt, mutta ei kirjoja. Jokela säilyttää kirjoja kotonaan. Tosin niitä ei ole paljon. Kaikki ajan tasalla oleva tutkimustieto on nykyään netissä, tieteellisten julkaisujen sivuilla.

Jokelalla on kaksi pöytäkonetta ja kannettava. Niiden tiedostoissa ovat kaikki työt – ja kaikki aineistot.

Jokelan ensimmäinen suuri ulkomainen aineisto oli Whitehall II. Hän tutustui siihen Englannissa neljä vuotta sitten. Hän opiskeli maineikkaassa University College Londonissa ja teki tutkimusta professori Mika Kivimäen ryhmässä. Kivimäki on myös Whitehall II -tutkimuksen johtaja.

Aineisto on Englannissa tunnettu. Sitä alettiin kerätä vuonna 1985, koska haluttiin selvittää, miten yhteiskunnallinen asema vaikuttaa terveyteen. Kerättiin kymmenentuhannen ihmisen otos – ja paljon rahaa – ja aloitettiin seuranta. Tänä vuonna joukkoa tutkitaan yhdennentoista kerran. Pelkästään tämä kierros maksaa yhdeksän miljoonaa euroa.

Siitä huolimatta Whitehall II -aineisto on kaikkien tutkijoiden käytettävissä. Tarvitsee vain kirjoittaa sivun anomus.

Jokela tutustui aineistoon ja huomasi, että vastaavia on muitakin. Ja että niistä voi löytää vaikka mitä.

Hän avaa hopeanharmaan läppärinsä ja näyttää esimerkin. British Household Panel Survey. Aloitettu vuonna 1991. Otos 5 000 kotitaloutta, 10 300 ihmistä. Kysymyskierroksia 18.
Englantilaiset tutkijat ja tutkimusavustajat ovat siis kiertäneet näissä samoissa kotitalouksissa joka vuosi ja haastatelleet perheen kaikki aikuiset. Haastattelu on ollut perinpohjainen, sillä listassa on lähes 800 kysymystä. Taustasta, koulutuksesta, työstä, perheestä, rahatilanteesta, asenteista, persoonallisuudesta.

Onko lapsillasi terveysongelmia? Onko hallituksella velvollisuus tarjota työtä? Oletko saanut rahaa lähisukulaiselta? Haluaisitko muuttaa?

Jokela tutkii tietoja koodikirjojen avulla. Perustyö vie kuukausia. Sitten hän alkaa etsiä vastauksia tutkimuskysymykseensä. Hän valitsee ja yhdistelee muuttujia ja ajanjaksoja, tekee analyyseja tilasto-ohjelmilla. Hän ”kirjoittaa pienen koodinpätkän”, ja saa koneen kokoamaan valitut tiedot automaattisesti.

Hän on tässä erityisen hyvä. Niin sanoo Mika Kivimäki. ”Markuksen tilastollinen aineistonhallinta on ihan suvereeni. Se pisti silmään.”

Näytöllä vilisee kapeita sarakkeita vuodelta 1991. Jokela osoittaa yhtä.

”Jos katsotaan vaikka tätä. Nainen, syntynyt 1899, valkoinen, ei ole koskaan ollut naimisissa. Ei ole käynyt psykoterapiassa. Taloudellinen tilanne getting by eli pärjäilee.”

Tästä aineistosta Jokela tutki sosioekonomisen aseman ja psykoterapian käytön yhteyttä. Ryhmässä oli viisi tutkijaa. Vaikuttaako asema siihen, hakeutuuko psykoterapiaan ja saako sitä? Selvisi, että tilanne on Britanniassa parantunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Julkinen terveydenhuolto hoitaa heikommassa asemassa olevia paremmin kuin ennen.

Jokelaa jännittää, herättääkö tutkimus keskustelua. Britanniassa on viime vuosina panostettu mielenterveyspalveluihin.

Artikkeli julkaistaan The British Journal of Psychiatry -lehdessä syyskuussa. Netissä se on ilmestynyt jo.

”Tossa se nainen taas on”, Jokela sanoo. Hän selaa vielä aineistoa.

”Hän on vastannut ainoastaan vuonna 1991 ja jäänyt sitten pois.”

Mitähän naiselle tapahtui? Ehkä hän kuoli. Vuonna 1991 hän oli jo 92-vuotias.

”Joskus tulee mieleen, että jossain tuolla tämäkin tyyppi köpöttää ja ajattelee jotakin. Ja tässä mä nyt katson sitä”, Jokela sanoo.

Toisinaan aineistot ovat niin viihdyttäviä, että hän unohtuu niihin. Amerikkalainen Longitudinal Study of Generations on hänen suosikkinsa. Sieltä ovat löytyneet hilpeimmät kysymykset.

Mies: onko sinulla pitkä tukka? Parta? Pulisongit? Käytätkö huumeita? Oletko osallistunut mielenosoitukseen? Nainen: käytätkö rintaliivejä?

Tutkimus aloitettiin Kaliforniassa vuonna 1971. Silloin nämä olivat relevantteja kysymyksiä.

”Mä olen nauranut kavereille, että joskus täytyy tehdä tutkimus, jossa voi käyttää hippi-indeksiä.”

Usein käykin niin, että tutkimusaiheet nousevat aineistosta. Jokela huomaa kiinnostavan kysymyksen, ja se jää mieleen itämään.

”Teen nyt yhtä juttua ihmisten muuttoaikeista. Täällä on kysytty siitä.”

Psykoterapia-tutkimuksen tulokset mahtuvat lopulta neljään riviin tietokoneen ruudulla. Mutta sitä ennen on pitänyt tehdä satoja ohjelmointirivejä analyysia.

Pitkiä seurantatutkimuksia tehdään Suomessakin. Vuonna 1980 aloitettiin Laseri, joka tutkii pääasiassa sydän- ja verisuonitautien syntyä. Tutkimukseen koottiin yli 3 500 lasta ja nuorta. Nyt vanhimmat heistä ovat viisikymppisiä.

Aineistoa ovat käyttäneet sadat tutkijat, muun muassa Markus Jokela. Hän teki siitä psykologian väitöskirjansa. Aineisto ei kuitenkaan ole avoin kaikille. Jotta sitä voi käyttää, täytyy kuulua yliopiston tutkimusryhmään.

Laseri on ollut kallis. Jo viiden ensimmäisen vuoden aikana se oli tullut maksamaan seitsemän miljoonaa markkaa. Sen vuoksi sitä ei haluta jakaa vapaasti.

Maailmalla ajatellaan toisin. Suuret rahoittajat vaativat yhä useammin, että aineistot ovat kaikkien käytettävissä. Esimerkiksi Whitehall II -tutkimusta rahoittaa myös amerikkalainen National Institutes of Health. Totta kai se haluaa, että aineisto on amerikkalaisten tutkijoiden ulottuvilla. Tosin uusin materiaali on aineiston kerääjien käytössä vuoden tai kaksi.

Markus Jokela on tietenkin vapaan jakelun kannalla. Hän jaksaa hämmästellä, kuinka paljon vapaita aineistoja on jo olemassa. Posti toi hänelle juuri kaksi uutta: yhden Australiasta ja yhden Saksasta. Ne tulivat cd-levyinä.

Kaksikymmentävuotiaana Markus Jokela ei tiennyt yliopistosta juuri mitään. Ei esimerkiksi sitä, että tutkimusta voi tehdä ammatikseen. Se on yllättävää, sillä hän oli käynyt lukionsa Helsingin normaalilyseossa, joka on yliopiston koulu. Yliopistoon hän kuitenkin halusi. Hän pääsi oikeustieteelliseen.

Jokelan suku ei ollut akateeminen. Äiti oli Rautakirjalla toimistotöissä. Isä oli samassa yrityksessä, mutta hän kuoli, kun Markus oli 4-vuotias. Lapsia oli neljä. Äiti kannusti heitä opiskelemaan.

Jokelan mielestä asetelma on yllättävä. Yksinhuoltaja, neljä lasta, ei taustakoulutusta. Lopulta kaikki lapset valmistuvat yliopistosta.

”Täytyisi melkein laskea tälle todennäköisyys. Se olisi varmaan aika pieni.”

Oikeustiede ei jaksanut kiinnostaa Jokelaa kauan. Hän innostui sosiologiasta ja valmistui kolmen vuoden kuluttua maisteriksi.

Oli syksy 2003. Jokelalla oli opintotukikuukausia jäljellä. Hän päätti lukea vielä vähän psykologiaa. Hän oli kiinnostunut erityisesti evoluutiopsykologiasta, käyttäytymisen biologisesta perustasta.

Psykologia on Helsingin yliopistossa niin suosittu oppiaine, että sitä pääsee opiskelemaan vain pääsykokeen kautta. Vaikka haluaisi sen vain sivuaineeksi. Jokela meni pääsykokeisiin ja huomasi, että samalla saattoi hakea myös pääaineoikeutta. Hän pani rastin ruutuun.

Professori Liisa Keltikangas-Järvisen ryhmä oli vastikään alkanut tutkia käyttäytymisen genetiikkaa, ja se oli juuri sitä mistä Jokela oli kiinnostunut. Hän pääsi ryhmään.
Jokelalla ei ollut varsinaisesti tarkoitus jatkaa tohtoriksi. Mutta kun pro gradu -tutkielma oli valmis, Keltikangas-Järvinen sanoi, että nyt tehdään väitöskirja.

Jokela tutki masennusta ja erityisesti sitä, miten ympäristö ja tietty geeni vaikuttavat sen syntyyn. Löydökset olivat mielenkiintoisia. Jos ihminen kantoi tätä tiettyä geeniä, serotoniinireseptori 2A:ta ja sen CC-genotyyppiä, hän näytti olevan immuunimpi ympäristötekijöille. Esimerkiksi näin: jos ihmisellä oli ollut lapsena lämmin suhde äitiinsä, hän todennäköisesti ei sairastunut masennukseen aikuisena. Riski oli ikään kuin pienempi. Mutta jos ihminen kantoi tätä genotyyppiä, lämpimästä äiti-suhteesta ei näyttänyt olevan hänelle hyötyä. Sama päti sosioekonomiseen asemaan. Jos lapsi kasvoi niin sanotusti hyvässä perheessä, riski aikuisiän masennukseen oli pienempi. Mutta jälleen: jos ihminen kantoi genotyyppiä, hyötyä ei ollut.

Jokelan väitös julkaistiin amerikkalaisessa Archives of General Psychiatry -lehdessä. Se on psykiatrian alan arvostetuimpia lehtiä.

Mutta myös tutkimusaihe oli suosittu, geenien ja ympäristön vuorovaikutusta selvittivät lukuisat tutkijat. Jokela ei halunnut jatkaa ruuhkaisella polulla. Hän halusi löytää uusia teemoja, sellaisia, jotka olisivat merkittäviä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Hän alkoi pohtia syntyvyyttä, muuttamista, kuolleisuutta, psykologisesta näkökulmasta. Epidemiologiakin kiinnosti.

Jokin aika sitten Jokela luki kirjan, jonka nimi on Curious Minds. Siinä tutkijat kertoivat, miksi heistä tuli tutkijoita.

Steven Pinker, Harvardin yliopiston psykologian professori, aloitti kertomuksensa näin:

”Älkää uskoko sanaakaan siitä, mitä tässä tekstissä kirjoitan lapsuuden vaikutteista, jotka johtivat minua tieteentekijän uralle. Älkääkä uskoko myöskään sitä, mitä muut kirjoittavat.”

Jokelan mielestä se on hyvin sanottu. Ihminen ei oikeasti osaa selittää valintojaan. Hän löytää kyllä selityksiä, mutta se on eri asia.

Siksi tutkija ei voi tehdä yksityisestä yleistä, ei ainakaan Jokela. Hän tarvitsee dataa, valtavan määrän dataa.

Jokelalla olisi selitys sille, miksi hänestä tuli psykologian tutkija. Hänellä on nimittäin pikkusiskot, jotka ovat identtiset kaksoset. Ja hänellä on isoveli. Hän voisi sanoa, että alkoi jo 4-vuotiaana seurata tarkasti kaksosten käytöstä. Nämä toimivat aina keskenään samalla tavalla, hän ja isoveli eivät. Syttyi kipinä käyttäytymistieteisiin.

Tarina on herkullinen, mutta se ei ole totta.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 27/2012.

Keskustelu

Sievien ja komeiden fertiilisyys on selvää, kun naimahaluinen ihastuu sellaiseen, niin läppästään paljon ja innolla. Ja olisko tutkimustulos niin, että romuluinen ja ruma on tehokas fyysinen suorittaja sodassa ym ja turvattomat hennot alistetut naiset rakastuvat näihin arpinaamaisiin atleetteihin.

Mielenkiintoinen artikkeli, mielenkiintoinen tutkimuksen alue.

Eräs asia on meikäläistä hämmästyttänyt kuin sitä pientä kulkijaa…siilillä on piikit, linnuilla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset…

Kun ’kasvoin täyteen miehuuteen’ (lainaus Fingerporin kaupunginjohtaja Homeliukselta), olin nuorten miesten joukossa ihan sakkiin sopiva. Sata seitenviis…sellaisia silloin oltiin.

Jos nyt haluaa katsella nykyistä parikympistä silmiin, täytyy kenottaa niska kekassa kuin johtava asiantuntija Romanian reissulla kun kaatoi hapanta rokkatorveen.

Toivottavasti tämä ansiokas tieteellinen kommenttini ei poi’i pää punaisenä käytyä väittelyä creationismi vs evoluutio.
Itse olen enemmän näitä evoluutiomiehiä.

Jos evoluutio pitää huolen siitä että eliön ominaisuudet parhaiten palvelevat kantajaansa kulloisessakin ympäristössä, kulloisenakin aikana, onkohan E.Voluutiolla nyt menossa pitkä ryyppyputki?

Mitä helkuttia ihminen tekee pitkillä jaloilla?
Kun aikoinaan pintettiin sapelihammastiikereitä karkuun, silloin niitä olisi tarvittu. Nykyisin se Voluutio voisi keskittyä enemmänkin tuonne yläpäähän, pistäisi pari kousikallista aivoja lisää.
Ehkä ihminen pystyisi selvittämään niitä ongelmia joita edessäpäin on, suuresti ihan omilla töppöilyillä aiheutettuja. Ja kenties suuripäisimmistä edes joku hakeutuisi politiikkaankin, eikä kuten nyt on, päinvastoin…

Pituuskasvuahan selitetään parantuneella ravitsemuksella ja yleisellä elämisen laadun paranemisella. Varmasti näin on. Mutta miksi jalkoja…?

Tulee mieleen se vitsi missä oli mielenosoitus meneillään. Oli kylttejä:maata maattomille, työtä työttömille…
Joukossa oli pieni, partainen mies, kiukkua ja turhautumista täynnä.
Kyltissä luki: pimpsa puoli metriä alemmas!

Ovatko sitten ylipitkät jalat niin seksikkäitä että vain niillä kävellä leppasevat hoitavat tämän kopiointipuolen? Voihan tämä olla sitä 0,00…jotakin.

Naisethan sen valinnan suorittavat. Nuo ihanat Yinit (vs Yang)jotka eivät ole itseensä koskaan tyytyväisiä.

Täällä meilläpäin on telkkarissa ilta illan jälkeen kymmeniä mainoksia missä luvataan että kun käytät meidän sotkujamme, cafe-au-lait- ihosi muuttuu ihan lumivalkoiseksi.
Ja samaan aikaan eurooppalaiset leidit vatkaavat itseään hietikolla, vetelevät voiteita lihoihin ja melanooman uhallakin korventavat itseään saadakseen sen samanlaisen maitokahveeihon mistä Aasian kaunottaret yrittävät päästä eroon…
Ja Afrikan upeat naiset yrittävät syöpää aiheuttavilla myrkyillä suoristaa ja muuttaa tukkaansa valkeaksi.

Voi kun ymmärtäisi! Voi kun olis viulu! Voi kun osais soittaa!

Ja jokaisella Tallinkin laivalla on juoppojen joukossa ainakin yksi leidi joka on menossa hommaan missä kylpyhuoneen tiivistemassaa survotaan vauvanruokapakettien lisukkeeksi…

”Jos kauniit ihmiset saavat paljon lapsia ja kauneus on periytyvää, voisi ajatella, että tulevat sukupolvet ovat viehättävämpiä kuin menneet.”

Jos ja jos…

Kauneudentaju oletettaneen vakioksi. Sekään ei pidä kutiansa. Ne jotka siis -pitävät- puolisoaan kauniina, lisääntynevät enemmän.

Mielenkiintoista tutkimusta. Kunhan vain pitää mielessä että on aina inhimillisesti mahdollista, että näkee korrelaation hukkumistapausten ja jäätelönsyönnin lisääntymisenä samaan vuodenaikaan.

Niin ja vähän väliähän tällaiset tutkimukset saavat mediahuomiota, tosin noissa skuupeissa ei otanta ja aineisto varmaan läheskään niin laajoja kuin tässä kuvatut?