A-klinikkasäätiön päihdetyö vaarassa - "Loppulaskun maksaa yhteiskunta"

A-klinikat
Teksti
Hanna Leivonniemi
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
RAY A-klinikat

Päihdetyötä noin sadalla paikkakunnalla tekevä A-klinikkasäätiö pelkää toimintansa tulevaisuuden puolesta. Parikymmentä vuotta RAY-avustusta nauttinut säätiö sai vielä tänä vuonna RAY:ltä 2,5 miljoonaa euroa, mutta nyt säätiössä pelätään tukihanojen ehtymistä.

“Avustussuunnitelmamme on jyrkästi laskeva. Kaikkiin meidän avustuksiimme on tulossa isoja muutoksia”, kertoo projektipäällikkö Raimo Viiansuo A-klinikkasäätiöstä.

A-klinikkasäätiön kohtalo liittyy laajempaan RAY:n avustusstrategian uudistukseen, jossa vaarassa ovat sadat avustuskohteet. Kaikki kohteet, joissa RAY:n voidaan tulkita rahoittavan kunnille lakisääteisesti kuuluvia palveluja tai joissa tuen voisi tulkita haittaavan kilpailua, joutuvat punakynän alle. Ensi syksynä valmistuvan tarkastuksen jälkeen tarkoitus on siirtää avustusten painopistettä ennaltaehkäisyyn ja perinteiseen kansalaisjärjestötyöhön.

“Meidän kohdallamme RAY:n avustusstrategian muutos voi tarkoittaa toteutuessaan sitä, että joudumme luopumaan joistain kiinteistöistämme, menetämme noin 20-30 henkilötyövuotta ja pahimmillaan toimintamme kehittämisedellytykset ovat vaakalaudalla. Mikäli tutkimukseen ei saada varoja, se tarkoittaa lisäksi sitä, että Suomessa päättyy järjestölähtöinen päihdetutkimus lähes kokonaan.”

“Loppulaskun maksaa tietysti suomalainen yhteiskunta. Eniten tässä kärsii asiakas, eli se kaikkein heikoimmassa asemassa oleva ihminen.”

Suomen Kuvalehti kertoi 26. marraskuuta, että RAY:n tukijärjestelmä on saattanut olla jo vuosia laitonta valtiontukea. Mikäli EU toteaisi tuen laittomaksi, se voitaisiin periä takaisin tukea saaneilta järjestöiltä takautuvasti ja korkoineen.