jyvät & akanat 10.07.2020 06:00

Yli 70-vuotiaat voivat kohdata ihmisiä.

Pitäjäläinen 25.6.2020.

 

Yhdysvallat jakoi koronatukia yli miljoonalle kuolleelle ihmiselle – Verohallinnon mukaan he eivät olleet kelpoisia tuen saajia.

Yle.fi 26.6.2020.

 

Kolmantena merkittävänä tekijänä on niin sanottu sektori-integraatio, eli kansankielellä erilaiset synergiat teollisuuksien välillä, Pinomaa luettelee.

Yle.fi 9.6.2020.

 

Haku raitiovaunun kuljettajien koulutukseen on käynnissä. Ratikan ohjaamoon haetaan 65 kuljettajaa.

Aamulehti.fi 7.6.2020.

 

Oulun teatterin toimitusjohtajan tehtävään tuli määräaikaan mennessä kolmetoista henkilöä.

Kaleva 24.6.2020.

 

Miia halusi irti oravanpyörästä – polkee nyt neljävuotiaan tyttären kanssa puolessatoista viikossa Jyväskylästä Ouluun.

Iltalehti.fi 28.6.2020.

 

Savustettuna Pikku-Harjujärvessä kasvanut punalihainen kirjolohi on upean makuinen kala.

Luoteis-Lappi 25.6.2020.

 

Kulttuurisodissa on kunniakasta ylpeillä omalla kyvyttömyydellään käsittää, että maailmassa on myös niitä, jotka ovat eri tavalla harhautuneita kuin itse on.

Jyrki Lehtola Ilta-Sanomissa 26.6.2020.

 

Alkaa vainajaralli toiseen maakuntaan. Turun krematorio supistaa palvelualuettaan.

Vakka-Suomen Sanomat 26.6.2020.

 

Mies hukkui Hietaniemen uimarannalla – palomestari kiittää nuorten esimerkillistä toimintaa.

Iltasanomat.fi 27.6.2020.

 

Oikaisu: Huhtikuun Yhteishyvässä kerrottiin virheellisesti, että asiakasomistajat ostivat vuoden aikana keskimäärin noin 2,1 kiloa mämmiä. Luku kertoo mämmiä ostaneiden asiakasomistajien keskimääräisen ostomäärän.

Yhteishyvä 3/2020.

 

Myös New Yorkin Manhattanissa sijaitsevasta puistosta löydettiin musta mies.

Hs.fi 22.6.2020.

 

Tiheys mietityttää kuitenkin Hakkaraista, joka aikoo lähettää koepalan kivestä tarkemmin tutkittavaksi.

Iltasanomat.fi 22.6.2020.

Löysitkö jyvän? Palstalla julkaistaan median huteja ja täysosumia.
Lähetä jyvä: Suomen Kuvalehti, Jyvät & akanat, Firdonkatu 2 T 151, 00015 OTAVAMEDIA tai suomenkuvalehti.fi/jyva. Suomen Kuvalehti maksaa sivulla julkaistuista poiminnoista 5 euron palkkion. Kerrothan jyvän lähteen sekä nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja IBAN-tilinumerosi. Jos saman tekstin lähettäneitä on useita, arpa ratkaisee.

Avainsanat
Sisältö