jyvät & akanat 21.02.2020 06:00

Miksi poliitikot ja virkamiehet pukeutuvat samoihin Marimekkoihin?

Helsingin Sanomat 9.2.2020.

 

Kelan pääjohtajaksi nousseesta Outi Antilasta piti tulla poliisiylijohtaja: ”Nimismies sanoi, että koeta syyttäjäksi – Siinä naiset pärjäävät, koska ovat niin julmia”

Kauppalehti.fi 10.2.2020.

 

Töölön seurakunnassa henkilöstö nielee noin 4 miljoonaa euroa vuodessa.

Helsingin Sanomat 10.2.2020.

 

Yksi koko näytelmän mieleenpainuvimmista tulkinnallisista ratkaisuista on se, miten kuollut vaimo (vielä elossa ollessaan ihanan säpäkkä Vuokko Hovatta) motivoi Hindleyn muuttumisen entistä julmemmaksi.

Helsingin Sanomat 1.2.2020.

 

Trump on kuin teekkarilakki, jossa uudet tahrat eivät enää erotu.

Saska Saarikoski Helsingin Sanomissa 2.2.2020.

 

Vuosia kadonneena ollut koira bongattiin oluttölkistä USA:ssa.

Iltalehti.fi 4.2.2020.

 

Kuuteille kultaa ja hopeaa avantouinnin SM-kisoista.

Keskipohjanmaa.fi 10.2.2020.

 

MTV Hongkongissa: Epäluottamus Manner-Kiinaan horjuu koronaviruksen takia.

Mtvuutiset.fi 6.2.2020.

 

Hämeenlinnan murhatutkinta edistynyt – epäilty surmasi ensin naisen ja sitten itsensä.

Yle.fi 27.1.2020.

 

Kolmen päivän kuluttua keskenmenosta mies palautti sormuksen ja murskasi Jaanan perheunelman: ”Minusta tuli sittenkin äiti”

Iltalehti.fi 2.2.2020.

 

21.45 The Silence of Others (16) Tuhannet ihmiset kokivat Espanjassa väkivaltaisen kuoleman kenraali Francon diktatuurin aikana. Nyt he hakevat itselleen oikeutta.

Tv-maailma 6/2020.

 

Kuvittelemme, että meillä on oikeus keinotekoisesti siementää lehmä ja kun hän synnyttää, varastamme hänen vauvansa, vaikka hänen epätoivon ja tuskan huudoistaan ei voi erehtyä. Ja sitten otamme hänen maitonsa, vaikka se on tarkoitettu hänen varsalleen ja sekoitamme sen kahviimme tai muroihimme.

Oscar-voittaja Joaquin Phoenix Hs.fi:n mukaan 10.2.2020.

Löysitkö jyvän? Palstalla julkaistaan median huteja ja täysosumia.
Lähetä jyvä: Suomen Kuvalehti, Jyvät & akanat, Firdonkatu 2 T 151, 00015 OTAVAMEDIA tai suomenkuvalehti.fi/jyva. Suomen Kuvalehti maksaa sivulla julkaistuista poiminnoista 5 euron palkkion. Kerrothan jyvän lähteen sekä nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja IBAN-tilinumerosi. Jos saman tekstin lähettäneitä on useita, arpa ratkaisee.

Avainsanat
Sisältö