jyvät & akanat 09.08.2019 06:00

Vielä nelisen vuotta sitten Johnson ennusti itse, että hänellä on yhtä suuret mahdollisuudet nousta pääministeriksi kuin uudelleensyntyä oliiviksi. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Helsingin Sanomat 23.7.2019.

 

Presidentti Putin piipahti Suomenlahden syvyyksissä sukellusveneen hylyllä.

Yle.fi 28.7.2019.

 

Kahta kadonnutta, murhasta epäiltyä kanadalaismiestä etsitään myös ilmasta käsin.

Helsingin Sanomat 29.7.2019.

Poliisi etsii henkilöä, jota ei epäillä rikoksesta.

Savo.fi 27.7.2019.

 

Turun vanhalle hautausmaalle haudattuihin urheilijoihin päästään tutustumaan kävelykierroksella.

Turun Sanomat 24.7.2019.

 

Liikennekuolema johtuu enää harvoin liikenteestä.

Yle.fi 26.7.2019.

 

Kotimaassaan naiset viettävät kaikki päivät perheen ja ystävien kanssa jutellen ja sosialisoiden.

Iltasanomat.fi 29.7.2019 thaimaalaisista naisista.

 

Suomen vahvin reserviläinen ratkotaan pian Ylihärmässä.

Ilkka 24.7.2019.

Etkö tiennyt, että kissa on arka eläin eikä haasta riitaa ihmisten kanssa niin kuin koirat joskus. Jos kissan näkeminen vihastuttaa, niin läpsytä käsiä yhteen ja puhise vihaisesti.

Kouvolan Sanomat 21.7.2019.

 

Sen lisäksi tavaratilaa löytyy myös edestä, sillä moottoria ei täyssähköautossa ole.

Tesla-sähköauton esittelyä Iisalmen Sanomissa 28.7.2019.

 

Maasto on tällä säällä erittäin kuivaa. Riittää, kun katsoo tulisesti niin se syttyy palamaan, Tenhunen kertoo.

Savon Sanomat 25.7.2019.

 

Sotkamon Jymyn legendaarinen kotipyhättö Hiukan pesäpallostadion joutui varkaiden kynsiin torstain ja perjantain välisenä yönä. ”Pari lukkoa oli väännetty nurin, ja baarikaappi oli tyhjennetty. Se kaappi oli täynnä. Kaikki oli viety. Noin 150–200 alkoholijuomaa”, Kuosmanen laskeskelee.

Iltasanomat.fi 21.7.2019.

 

Eläinaktivisti Kristo Muurimaalle tuomio julkisrauhan rikkomisesta: murtautui kanalaan, jäi kiinni rysän päältä.

Iltalehti 25.7.2019.

Löysitkö jyvän? Palstalla julkaistaan median huteja ja täysosumia.
Lähetä jyvä: Suomen Kuvalehti, Jyvät & akanat, Maistraatinportti 1, 00015 OTAVAMEDIA tai suomenkuvalehti.fi/jyva. Suomen Kuvalehti maksaa sivulla julkaistuista poiminnoista 5 euron palkkion. Kerrothan jyvän lähteen sekä nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja IBAN-tilinumerosi. Jos saman tekstin lähettäneitä on useita, arpa ratkaisee.

Avainsanat
Sisältö