jyvät & akanat 12.07.2019 06:00

Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa.

Hs.fi 26.6.2019.

 

Valtion aseyhtiön Patrian toimitusjohtajaksi on nimitetty hallituksen puheenjohtaja Esa Rautalinko.

Hs.fi 4.6.2019.

 

Donald Trump astui Kim Jong-unin käteltyään Pohjois-Korean puolelle rajaa.

Kuvateksti Helsingin Sanomissa 1.7.2019.

Leijonakuninkaan odotetaan rikkovan lippukassat – näkyvissä huikea avausviikonloppu.

Episodi.fi 28.6.2019.

 

Eurohelteen lipaisu onkin lämmin – Keski-Euroopan kuuma kieleke pyyhkäisee sittenkin Suomeen.

Iltasanomat.fi 25.6.2019.

 

Euroopan superhelle ei aivan veny Suomen ylle – ”Helleilmamassa lipaisee Suomea kuin kesänviettäjä jäätelöä!”

Turkulainen 30.6.2019.

 

Vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskela kannustaa niittämään lupiinin ja näivettämään kurtturuusun mieluummin kuin mylvimään niiden juuret maasta.

Iltalehti.fi 26.6.2019.

Pörssiyhtiön sisäisessä viestintäkanavassa pornoa ja väkivaltaa – ”Teemme määrätietoisesti työtä yrityksen kulttuurin muuttamiseksi”

Kauppalehti.fi 25.6.2019.

 

Halun herättyä jo pelkkä Halsuan vaakuna herättää levottomia ajatuksia. Kuin kunnanviraston seinässä roikkuisivat isot rinnat, tai kassit, tai kaksi penistä, toki siveästi lepoasennossa.

Tuomas Manninen Ilta-Sanomissa 29.6.2019.

 

Lopetti neitsyeiden esittelyt ja palvelijoiden puuteroinnin – näin hurjasti kuningatar Elisabet on uudistanut brittihovia.

Iltasanomat.fi 29.6.2019.

 

11 suomalaista valmistautui vuosia elämänsä matkaan – sitten he hiihtivät Grönlannin halki yksillä vaihtokalsareilla.

Hs.fi 23.6.2019.

 

Kolme EU:n johtajista saattaa selvitä tänä yönä – Rinne: ”Paremmalta näyttää kuin viikko sitten”

Hs.fi 30.6.2019.

 

Ruokolahden Äijä selviää perjantaina.

Etelä-Saimaa 12.6.2019.

Löysitkö jyvän? Palstalla julkaistaan median huteja ja täysosumia. Lähetä jyvä: Suomen Kuvalehti, Jyvät & akanat, Maistraatinportti 1, 00015 OTAVAMEDIA tai lomakkeella.

Suomen Kuvalehti maksaa sivulla julkaistuista poiminnoista 5 euron palkkion. Kerrothan jyvän lähteen sekä nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja IBAN-tilinumerosi. Jos saman tekstin lähettäneitä on useita, arpa ratkaisee.

Avainsanat
Sisältö