Oluen näpistysreissu päättyi ohraisesti Korsossa – ja muita Jyviä ja akanoita

jyvät & akanat
Löysitkö jyvän? Lähetä jyvä osoitteeseen: suomenkuvalehti.fi/jyva
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hetemäen maineesta kertoo Helsingin Sanomissa julkaistu kuvaus hänestä taikurina, joka on luonut vaihtuville ministereille illuusion siitä, että heillä olisi jonkinlaista valtaa.

Yle.fi 31.10.2019.

 

Helsinki on tehnyt päätöksen luopua kivihiilestä vuonna 2029 ja hiilineutraalisuuden saavuttamisesta vuonna 2035.

Yle.fi 21.11.2019.

 

Kuntatalouden ongelman perussyy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että tulot ovat suuremmat kuin menot ja kasvavat menoja nopeammin.

Talouselämä 38/2019.

 

Sijoittajat pelkäävät Nokian olevan uusi Nokia.

Hs.fi 30.10.2019.

 

Pälkäneen 500-vuotias rauniokirkko on ollut taivasalla ainakin pari vuosisataa.

Aamulehti 30.10.2019.

 

Liki 500-vuotiaan maatilan isäntää pidettiin noitana, joka surmasi kirkkoherran – tila on yhä saman suvun hallussa: ”Tiettävästi jatkettiin kuin ennenkin”

HS.fi 3.11.2019.

 

Tommi Mäkisen jättipaukku paljastui ankaksi.  Iltalehti 31.10.2019.

”Imin isänmaidosta innostuksen musiikkiin” – Hattulalainen Marja-Liisa Näränen jatkoi laulamista ruuhkavuosien jälkeen.

Hämeen Sanomat 25.10.2019.

 

Oluen näpistysreissu päättyi ohraisesti Korsossa.

Vantaan Sanomat 23.10.2019.

 

Kokaiinipäinen autovaras jäi kiinni varastettua tavaraa kyydissä.

Turun Sanomat 31.10.2019.

 

Kaahari pakeni kohti Kuopiota. Se ajoi reipasta ylinopeutta.

Iltasanomat.fi 14.10.2019.

 

Syyskeväällä on mitä mainioin hetki opetella hapattamista esimerkiksi säilömällä hapattamalla kauden satoa.

Iltalehti.fi 15.10.2019.

Nykyisin Rasmus tekee työtä itsemurhien ehkäisemiseksi. Katso Perjantai-dokkari: Rasmus päätti kuolla klikkaamalla kuvaa.

Yle.fi 4.11.2019.

 

Talvisohjon henki – lumen ja rännän massiivinen myräkkä katkaisee Suomen tiistaiaamuna.

Iltalehti.fi 19.10.2019.