Jyvät ja akanat 06.07.2018 06:00

– Kyllä tämän rytmin oppii, vaikka vuoroja voi olla miten vaan. Onneksi 1,5-vuotias esikoiseni on nyt nukkunut heräämättä kaksi viikkoa, Henna Välimäki kertoo.

Apu Terveys 5/2018.

 

Pahoinpitelystä oikeus totesi, että vaikka Hakkaraisen suoranaisena tarkoituksena ei ollut satuttaa Ruohoa, on tämän täytynyt tietää, että kipua ja särkyä aiheutuu. Tekotapa oli sen verran voimakas, että lievä pahoinpitely ei ole riittävä rangaistus.

Helsingin Sanomat 19.6.2018.

 

Huldénin mukaan on todennäköistä, että hyttyset houkuttelevat humalaista sitä enemmän, mitä suurempi alkoholipitoisuus on veressä.

Ilta-Sanomat 21.6.2018.

 

Juhannuksena on aikaa herkutella itse tehdyillä makkaroilla: tarvitset vain lihamyllyn, kaverin ja kokeilumieltä.

Lapinkansa.fi 21.6.2018.

 

Juha Sipilän uusin kakara ja huumorilla höystetty esiintyminen otettiin ilahtuneina vastaan Sotkamon puoluekokouksessa.

Salon Seudun Sanomat 10.6.2018.

 

Teinipojat heittelivät Lahdessa sorsapesuetta uistimilla, yksi poikanen loukkasi nokkansa: ”Saakeli, että laittaa vihaksi”

Iltalehti.fi 22.6.2018.

 

Miss Suomi Michaela Söderholm on valittu Ranskan Chantillyssä sijaitsevien laukkakilpailujen tyylikkäimmäksi.

Ilta-Sanomat 17.6.2018.

 

Näyttelijätähti Heather Locklearin pitkään jatkunut alamäki saavutti lakipisteensä.

Iltasanomat.fi 18.6.2018.

 

Rihanna avautuu asiasta, jota katuu eniten elämässään – käytti vääränlaisia stringejä gaalassa.

Iltasanomat.fi 6.6.2018.

 

19-vuotiaalle kuskille tehtiin huumausainetesti, johon hän reagoi positiivisesti.

Perhonjokilaakso 21.6.2018.

 

Kokaiinikartellin verinen ”Isäntä”, 25 vuotta sitten ammuttu Pablo Escobar ei ota kuollakseen.

Helsingin Sanomat 8.6.2018.

 

Ryynäsen mielestä Imatra liikkuu lain rajamailla. Kaupunginjohtajan virka on niin keskeinen, että ihmisten tulisi Ryynäsen mukaan pystyä hakemaan sitä.

Yle.fi 18.6.2018.

 

Hevonen ja mustalainen, ne kulkevat käsi kädessä.

Otsikko Savon Sanomissa 17.6.2018.

 

Verottaja lähetti yrittäjälle nollan euron laskun – maksamatta jättämisestä paukahti 30,10 euron perintäkirje.

Iltasanomat.fi 9.6.2018.

Löysitkö jyvän? Palstalla julkaistaan median huteja ja täysosumia.
Lähetä jyvä: Suomen Kuvalehti, Jyvät & akanat, Maistraatinportti 1, 00015 OTAVAMEDIA tai suomenkuvalehti.fi/jyva. Suomen Kuvalehti maksaa sivulla julkaistuista poiminnoista 5 euron palkkion. Kerrothan jyvän lähteen sekä nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja IBAN-tilinumerosi. Jos saman tekstin lähettäneitä on useita, arpa ratkaisee.

Avainsanat
Sisältö