Hylky

Britannian laivaston turvallisimpaan tukikohtaan piti olla mahdotonta tunkeutua. Lokakuussa 1939 nuori saksalainen meriupseeri päätti kuitenkin yrittää. Kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin ryhmä sukeltajia laskeutui hänen jäljilleen.

Eurooppa 21/2020 22.5.2020 06:00
Teksti Wilhelmiina Palonen Kuvat Marjo Tynkkynen

Sukellusveneen köydet irrotettiin laiturista Pohjois-Saksan Kielissä. Oli sunnuntaiaamu lokakuussa 1939, kirkas myöhäissyksyn päivä.

Aluksen miehistöön kuului kapteenin lisäksi 39 miestä, nuorimmat alle 20-vuotiaita. He eivät tienneet, minne olivat matkalla.

Päällikkönä toimi kapteeniluutnantti Günther Prien. Saksa oli ollut kuusi viikkoa sodassa Isoa-Britanniaa ja Ranskaa vastaan.

Prienin alus, U-47, oli ehtinyt jo tehdä yhden onnistuneen partioretken Atlantilla. Miehet olivat ampuneet ensimmäisen kovapanostorpedonsa ja nähneet, miten brittiläinen rahtilaiva upposi heidän edessään.

Sen jälkeen miehistö oli parissa viikossa onnistunut upottamaan enemmän kuin muut sukellusveneet. Kannelle oli ripustettu saavutuksen kunniaksi viirejä.

Briteillä oli maailman suurin laivasto, saksalaisilla vasta viidenneksi tai kuudenneksi suurin. Sukellusveneet olivat kuitenkin saksalaisten valtti, jolla maa paikkasi isompien taistelulaivojen puutetta.

Versaillesin rauhansopimus oli kieltänyt saksalaisilta sukellusveneet, mutta nämä olivat aloittaneet salaisen rakennusohjelman 1920-luvun alussa, vain joitakin vuosia ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

 

Günther Prienin U-47 palaamassa partiomatkalta.

Günther Prienin U-47 palaamassa partiomatkalta. © Sueddeutsche Zeitung Photo / Alamy / MVphotos

 

Nyt laivastolla oli muutamia kymmeniä VII-tyypin sukellusveneitä, samaa mallia oli Prieninkin alus.

Ne olivat maailman parhaita. Sama päti uusiin sähkötorpedoihin. Sikareihin, niin kuin miehistö niitä kutsui.

U-47 sukelsi pinnan alle. Luukut suljettiin, vesi kohisi tankkeihin, dieselmoottorit sammutettiin ja sähkömoottorit alkoivat sirittää.

Prien kertoi miehistölleen, mihin he olivat matkalla: Scapa Flow’hun.

Nimi oli Saksan laivastossa tuttu, se oli Britannian laivaston tarkkaan vartioitu tukikohta.

Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset sukellusveneet olivat yrittäneet sinne kaksi kertaa.

Toisen sukellusveneen miehistö oli menehtynyt yrityksessä, toisen joutunut vangiksi.

Mukaan ei ole pakko tulla, Prien sanoi. Mutta ei se ollut oikea tarjous, he olivat merellä jo.

 

Scapa flow on suojaisa lahti Skotlannissa, Orkneysaarten keskelle jäävä 300 neliökilometrin merialue.


Siellä on usein kylmää, paikka on yhtä pohjoisessa kuin Norjan Stavanger. Miekkavalaat uivat lahdessa, rannoilla pesii lunneja.

Hieno luonto houkuttaa nykyisin paikalle sukellusturisteja.


Brittiläinen Emily Turton omistaa miehensä Ben Waden kanssa aluksen, MV Huskyanin, jolla he kuljettavat sukeltajia. Luonnon lisäksi turisteja kiinnostavat lahden pohjassa makaavat hylyt.


Sotalaivoja, kalastusaluksia, tankkeri ja proomuja. Salmissa näkyy vanhoja blockshippejä, jotka on upotettu tarkoituksella tukkimaan kulkureittejä tunkeutujilta.

Vapaa-ajallaan Turton ja Wade sukeltavat itse. He vetävät parinkymmenen sukeltajan ryhmää, joka on tehnyt yhteistyötä Britannian puolustusministeriön sekä Dundeen ja Newcastlen yliopistojen kanssa ja tutkinut lahdelle uponneita aluksia.


Historiaa tuntevalle sukeltajalle hylyt ovat kuin palapelejä. Mitä mikäkin pohjalta löytyvä esine tai osa on? Mitä laivalla tarkalleen tapahtui?

Uusien tietojen paljastumiseen jää koukkuun.


Osaa hylyistä suojaa hautarauha. Lisäksi uponneiden alusten sisällä on edelleen räjähteitä ja öljyä, minkä vuoksi puolustusministeriö myöntää sukellusluvan vain poikkeustapauksissa.


On yksi hylky, jonka tutkimiseen ryhmän jäsenet olivat toivoneet lupaa jo vuosia.


HMS Royal Oak on toisen maailmansodan aikana uponnut sotalaiva, Britannian kuninkaallisen laivaston alus.

Sukeltajia kiehtoo laivan tarina.


Lopulta lupa heltisi. Ryhmä sai luvan sukeltaa hylylle vuosina 2018 ja 2019, kun uppoamisesta oli tulossa täyteen 80 vuotta.

 

Prienin sukellusvene taittoi öisin matkaa pinnalla, mutta päivisin se sukelsi pois näkyvistä. Brittien lentokoneet ja hävittäjät partioivat Pohjanmerellä.

Sukellusveneen sisällä paloivat kirkkaat lamput.

Ahtaisiin tiloihin oli mahdutettu paljon. Ruokaa, juomaa ja polttoainetta. Kranaatteja ja torpedoja.

Enimmillään sukellusveneessä saattoi olla 14 torpedoa, jotka olivat seitsemänmetrisiä ja painoivat satoja kiloja.

Öljy haisi ja hengitysilma oli sukellusten jälkeen hiilidioksidin kyllästämää, se väsytti.

Palvelus sukellusveneellä tiedettiin vaaralliseksi. Kymmeniä veneitä upposi pelkästään koulutussukelluksissa.

Sukellusvenelaivasto oli eliittijoukko, jonne piti itse haluta.

 

Günther Prien vuonna 1940.

Günther Prien vuonna 1940. © Sueddeutsche Zeitung Photo / Alamy / MVphotos

 

Alun perin Prien oli halunnut vain merille.

Kun Saksan talous vuonna 1923 luisui hyperinflaatioon, 16-vuotias Prien aloitti laivapoikana kauppalaivalla. Työstä ei alkuun saanut palkkaa lainkaan, pelkästään ylläpidon.

Laivoilla leipziglaisen yksinhuoltajan poika näki maailmaa: Biskajanlahden, Azorit, Yhdysvaltojen rannikon ja satamakaupunkeja Etelä-Amerikan rannikolla.

Prien oli mukana haaksirikossa, tulipalossa ja kahden aluksen yhteentörmäyksessä.

Suuri osa työstä oli kuitenkin toistuvaa ja yksitoikkoista, ruosteen hankaamista, rasvaamista ja maalaamista.

Vuonna 1932, lähes kymmenen merellä vietetyn vuoden jälkeen, Prien sai valmiiksi kapteenin tutkinnon.

Työpaikkaa ei kuitenkaan enää löytynyt. Koko Saksan teollisuustuotanto oli romahtanut vuosikymmenen alussa.

Samana vuonna kansallissosialistinen puolue nousi parlamentin suurimmaksi ja Prien liittyi puolueen jäseneksi. Työttömyys turhautti.

Seuraavana vuonna Saksan laivasto etsi täydennystä upseerikuntaansa, ja Prien haki, vanhempana ja koulutetumpana kuin moni muu.

U-47 oli hänen ensimmäinen oma aluksensa.Se oli 67 metriä pitkä ja laskettu vesille muutamaa vuotta aikaisemmin. Torpedoputkia oli neljä edessä ja yksi takana.

Scapa Flow’hun lähtemistä Prien oli saanut harkita muutaman päivän ajan.

Hän oli viettänyt aikaa vaimonsa ja samana vuonna syntyneen lapsensa kanssa. Tehtävä oli kuitenkin tilaisuus, josta hän ei halunnut luopua.

 

Royal Oakin hylky ei ole kovin syvällä. Laskuvedellä pohjaan on noin 35 metriä.


Tyynenä päivänä pinnalla saattaa erottua hylystä edelleen vuosikymmenten jälkeen vuotavaa öljyä.


Kun sukeltaa pinnan alle, alapuolella alkaa häämöttää valtava matto.


Melkein kaksisataa metriä pitkä taistelulaiva on kesäisin merivuokkojen ja levien peittämä. Syksyllä terästä ja laivan rakenteita paljastuu näkyviin enemmän.

Taistelualus on pohjassa kumollaan, lähes kannellaan.


Laivasta on tullut ryhmän jäsenille nopeasti tuttu. Vaikka näkyvyys on joinain päivinä huono, sukeltajat oppivat, mitä missäkin reitin kohdalla on. Kylki, ikkunoita, kansilaudoitus.


Ryhmään kuuluu sukellusyrittäjiä, meribiologi, merisotilas ja räjähdeasiantuntija. Joukossa on kolme suomalaista, muun muassa Suomen Kuvalehdessä valokuvaajana työskentelevä Marjo Tynkkynen, muut ovat brittejä.


Tarkoitus on kerätä hylystä niin tarkkaa tietoa kuin mahdollista.


Vaikka kaikuluotaimet ovat kehittyneet, meren pohjassa on edelleen paljon asioita, jotka voi löytää vain kun sukeltaa ja etsii omin silmin.


Uppoamisyön jäljet näkyvät hylyssä edelleen tarkasti.

Laivan kylkeä pitkin laskeudutaan alemmas, yhä pimeämpään, pohjaan asti.


Hylyllä liikkuu hylkeitä, varsinkin poikaset ovat uteliaita. Samoin kaloja on paljon.


Marjo Tynkkynen ja hylyn 3D-mallinnuksista vastaava Kari Hyttinen inhoavat pikkukaloja. Tuhansien sinttien parvea on vaikea hätyytellä pois tieltä, kun olisi tarkoitus kuvata.


Vieressä saattaa sukeltaa myös merimetso tai riskilä, linnut hakevat ruokaansa pohjasta asti.


Kylmässä vedessä lamppujen akut tyhjenevät nopeammin ja valomiehinä toimivat palelevat, vaikka aluspuvuissa on sähkölämmittimet.

Siellä täällä näkyy kengänpohjia.


Parkittu ja paksu nahka on säilynyt, vaikka muu kengistä on hiutunut suolavedessä vähitellen pois.


Ihmisestä jäävät viimeiseksi jäljelle reisiluut. Niitäkin on.

 

Lahtea suojaavat Orkneysaaret olivat jo näkyvissä, kun Prien antoi käskyn sukeltaa pohjaan. Oli aamuyö lokakuun 13. päivänä. Alus töyssähti pohjaan, ja moottorit sammutettiin.

Miehistön piti levätä ennen lahteen yrittämistä. Prien kertasi ohjeita. Tupakoida tai puhua ei saisi, happea piti säästää. Turhat valot sammutettiin. Miesten piti maata omilla paikoillaan, kunnes operaatio aloitettaisiin.

Samaan aikaan pinnalla kaikki jatkui tavallisesti. Brittien alukset tulivat ja menivät.

Kahdelta iltapäivällä sukellusveneen kokki nousi valmistelemaan ruokailua.

Hän oli sitonut jalkoihinsa rätit, ettei pitäisi ääntä. Osittain nukkuvien miesten vuoksi, mutta sukellusveneessä myös pelättiin, että britit kuulisivat laitteillaan kenkien iskut aluksen metallirungossa.

 

 

Kello neljä miehistö sai syödä, aterialla oli kyljystä ja kaalia, jälkiruoaksi vanukasta ja kahvia.

Sen jälkeen jokainen sai operaatiota varten evääksi suklaalevyn ja kokki valmisti voileipälautasia.

Torpedomestari vastasi siitä, että jokainen torpedo oli toimintakunnossa. Sytyttimet oli ruuvattu paikoilleen ammusten kärkiin.

Nousuveden ja virtausten suhteen piti olla tarkkana. Vuorovesi aiheuttaa voimakkaita virtauksia Atlantin ja Pohjanmereen jäävässä lahdessa ja sen kapeissa salmissa. Nyt vuorovesi oli korkealla.

Ajankohta oli tarkkaan valittu myös sen perusteella, että kuu valaisisi mahdollisimman vähän.

Kun alus nousi illalla pintaan lahden ulkopuolella, kannelle nousseita odotti kuitenkin yllätys. Oli valoisampaa kuin piti. Taivaalla oli revontulia.

Prien päätti yrittää silti.

 

Sukellusryhmä saa sukeltaa ainoastaan Royal Oakin hylyn ulkopuolella.


Sielläkin näkee paljon.


Näkee aluksen kannella olleet tykit. Ne on uusittu ennen toista maailmansotaa, kun laivaa modernisoitiin muutenkin.


Royal Oak rakennettiin alkujaan Devonportissa ensimmäisen maailmansodan aikana ja se maksoi 2,5 miljoonaa silloista puntaa, nykyrahassa noin 219 miljoonaa.


Toisen maailmansodan alussa laiva oli kuitenkin uusiin aluksiin verrattuna auttamattoman hidas. Sitä käytettiin lähinnä toissijaisiin partiointitehtäviin ja tukikohdassa ilmatorjuntaan.


Lokakuussa 1939 Royal Oakilla palveli yli tuhat miestä, joista nuorimmat olivat 15-vuotiaita poikia.


13. ja 14. päivän välisenä yönä alus miehistöineen oli ankkuroituna keskellä tukikohtaa, jonka piti olla suojattu ja turvallinen.

Uponneesta aluksesta on levinnyt pohjaan paljon tavaraa. Sen keskellä elävät nyt meritähdet, ravut ja merisiilit.


Kiinalaista posliinia ja ehjä kristallikulho. Laivan sairastuvan lasiset lääkepullot. Keltaiset hylsyt, joissa on ollut miehistön partavaahtopuikkoja.

Osa pyöreistä ikkunoista on auki, merivesi virtaa ulos ja sisään.


Suurin osa miehistä nukkui riippumatoissa, mutta ikkunoista erottuu myös sängyn runkoja.


Keittiön ikkunasta näkyvät suuret taikinakoneet, yli tuhannen miehen ruokkimisen täytyi toimia sujuvasti.


Niin kuin kaiken muunkin. Kuri oli tiukka. Kannelle ei ollut asiaa ilman lakkia, edes sodassa.


Päällystöön kuuluvilla oli mukavammat olot kuin vasta palveluksensa aloittaneilla.


Heidän tiloissaan näkyy kylpyammeita ja salongissa jäänteet kontrabassosta.

 

Scapa Flow’n seitsemän sisäänkäyntiä oli tukittu sukellusveneiden varalta miinoilla, verkoilla ja tarkoituksella upotetuilla blockshipeillä.

Prien aikoi sisään Kirk Soundista, jonka rannoilla asui vain vähän ihmisiä.

Salmeen oli upotettu kolme alusta esteeksi, mutta Saksan laivastossa oli herännyt ilmatiedustelun perusteella toive, että juuri U-47:n malliset alukset voisivat päästä salmesta sisään. Yöllä, ajamalla pinnalla.

Se onnistuikin.

”Olemme sisällä”, Prien tiedotti miehistölle, kun sukellusvene oli päässyt kapeikosta.

Lahti näytti pimeältä ja tyhjältä, sodan vuoksi ikkunat oli peitetty sekä laivoissa että rannoilla. Aluksia olisi silti pitänyt olla enemmän. Prien ei tiennyt, että moni laivaston aluksista oli lähtenyt partiointitehtäviin avomerelle.

Prienin alus suuntasi syvemmälle tukikohtaan, kohti koillista.

Hetken päästä näkyi suuren aluksen hahmo. Se oli Royal Oak.

 

HMS Royal Oak kuvattuna vuonna 1937.

HMS Royal Oak kuvattuna vuonna 1937.

 

Sukellusvene laukaisi yhden, toisen ja kolmannen torpedon. Ammusten vauhti vedessä oli noin kilometrin minuutissa. Sukellusveneessä laskettiin sekunteja. Aikaa kului.

Vain yksi torpedoista osui. Sekin vain niukasti Royal Oakin keulaan. Toiset olivat hävinneet mereen.

Royal Oakilla miehet tunsivat tärähdyksen ja kuulivat pamahduksen, mutta eivät tienneet, mistä oli kyse. Oliko laivan sisällä räjähtänyt? Lensikö lahden yllä saksalaisten koneita?

Kukaan ei antanut hälytystä. Kannelle nousseet miehet saivat käskyn mennä takaisin nukkumaan.

Sukellusveneessä täytyi ratkaista, mitä tehdä. Uusien torpedojen siirtämisessä putkiin kestäisi.

Sukellusvene kaarsi kauemmas, he olivat olleet lahdessa melkein kolme varttia. Kello oli vähän yli yksi yöllä.

Prien päätti yrittää uudelleen.

Sukellusveneessä odotettiin koko ajan, syttyisivätkö Royal Oakin valonheittimet, mutta niin ei käynyt.

Prienin alus kaarsi uudestaan lähemmäs ja laukaisi seuraavat torpedot. Taas seurasi sekuntien laskemista.

Tällä kertaa osui.

Sukellusvene oli onnistunut tähtäämään ensimmäisen torpedon Royal Oakin keulan taakse ja kaksi keskilaivaan.

Sotalaiva syttyi tuleen samalla, kun vesi tulvi sisään. Miehiä hyppi veteen pimeässä.

Lähellä oleille aluksille tuli kiire pelastaa satoja veden varassa olevia. Mereen oli päässyt öljyä, jonka keskellä miehet uivat. Osa oksensi päästyään turvaan toisen aluksen kannelle.

Royal Oak upposi 13 minuutissa.

 

Sukellusryhmä tutkii torpedon repimää aukkoa. Se on kahdeksan metriä leveä ja viisi metriä syvä. Metalli on taipunut kuin tonnikalapurkkia olisi väännetty auki.


Torpedon osumakohdan vieressä ollut messinkinen räjähdelaatikko on vääntynyt muodottomaksi.


Täysosuma ammusvarastoon on ollut lähellä. Silloin laiva olisi todennäköisesti räjähtänyt heti.


Kaksi viimeistä torpedoa on osunut keskilaivaan. Ne ovat saaneet aikaan suurimmat repeämät, joista vesi on tulvinut laivaan sisään.

Ryhmä kartoittaa myös ympäristöä hylyn ympäriltä.


Siellä on esimerkiksi pieni moottorivene, joka on ehditty laskea veteen hyökkäyksen jälkeen.


Kyytiin on kuitenkin pyrkinyt niin moni, että vene on uponnut.

Ankkurien kettingit roikkuvat kiinni laivan keulassa, mutta ankkureita ei näy.

Ryhmässä työskentelevä Nick Butcher lähtee etsimään niitä.


Hän seuraa yhtä kettingeistä muutaman sadan metrin verran. Sen ympärille kasaantuneet simpukat näyttävät melkein muodostavan polun.


Ankkuria ei kuitenkaan näy. Butcher kääntyy takaisin. Sukellusskootterin akun riittäminen huolettaa.

Paluumatkalla hän oikaisee suoraan kohti hylkyä.


Silloin hän näkee pohjassa, kasvuston keskellä köyden. Ja jos sukeltaja näkee köyden, hän haluaa nähdä mihin se vie.


Ymmärtäminen vie muutaman sekunnin. Torpedo.


Se makaa noin 50 metrin päässä laivan keulasta. Osuma ei ole ollut kaukana.


Köysi on kiinni laahusnuotassa, jolla pyydetään kampasimpukoita. Pyydys on jäänyt jumiin torpedon perään.


Pronssinen räjähdekärki on säilynyt ja näyttää jättiläismäiseltä luodilta, samoin sen kärjessä oleva sytytin, jonka viiksien pitäisi räjäyttää ammus. Osa viiksistä on vääntyneitä.


Merivesi on syövyttänyt torpedon kuoren pois, mutta saksalaiset akut näkyvät. Ne ovat suuret kuin rekka-autossa.


Butcher kuvaa torpedosta heti lyhyen videon GoPro-kamerallaan, sitten hän palaa nopeasti muiden luokse.

 

Aamuyöllä 14. lokakuuta 1939 Scapa Flow’ssa vallitsi kaaos.

Samalla kun Royal Oakin miehiä yritettiin pelastaa merestä, laivojen päällystön piti selvittää, mitä oli tapahtunut. Ainut järkevältä tuntuva selitys oli, että jokin oli räjähtänyt Royal Oakin sisällä.

Aikaisin aamulla uponneelle alukselle lähetettiin sukeltajia. He näkivät jäljet, jotka näyttivät torpedojen osumilta.

Britit alkoivat etsiä sukellusvenettä siltä varalta, että se makasi vielä piilossa Scapa Flow’n pohjassa.

He olivat kuitenkin myöhässä.

Prien oli ohjannut aluksensa ulos lahdelta heti hyökkäyksensä jälkeen, Kirk Soundista, mutta eri kohdasta kuin mistä oli tullut sisään.

Britit etsivät lahdelta sukellusvenettä vielä silloinkin, kun Prienin alus kolmen päivän päästä pääsi perille Saksan Wilhelmshaveniin.

Saksa oli iskenyt paikkaan, jonka piti olla Britannian vahvimpia kohtia.

Britit löysivät yhteensä vain joitakin kymmeniä ruumiita, pelastuneita oli nelisen sataa. Henkensä menetti yhteensä 835 ihmistä.

Prienin miehistöä odottivat juhlallisuudet. Adolf Hitler lähetti lentokoneen hakemaan miehet Berliiniin. Kulkue ajoi Brandenburgin portin läpi ja kaduilla oli tuhansia ihmisiä.

Adolf Hitler myönsi Prienille Rautaristin ritariristin. Sukellusveneen miehistön jäsenet vilkuilivat heitä kuvaavia elokuvakameroita ja hymyilivät. Häkeltyneen näköisiä nuoria miehiä.

Saksan propagandaministeriötä johtava Joseph Goebbels tarvitsi voittoja esiteltäväksi yleisölle. Kansa ei tukenut sotaa varauksettomasti. Sukellusveneen komentajasta sai sankarin.

Prienin nimissä vuonna 1940 julkaistussa elämäkerrassa Scapa Flow’n iskua väritettiin.

Elämäkerran mukaan hävittäjä jahtasi Prienin sukellusvenettä ja miehistö pääsi juuri ja juuri pakenemaan syvyyspommeja. Kirja oli Natsi-Saksassa myyntimenestys.

Runsasta vuotta myöhemmin maaliskuussa Prien oli komennuksella Pohjanmerellä, lähellä Islantia. Hänen aluksensa katosi, mahdollisesti brittihävittäjän upottamana. Saksalaiset viranomaiset viivyttelivät asiasta tiedottamista.

Vasta kuukausia myöhemmin Prienin ja hänen miehistönsä kohtalosta kerrottiin julkisuuteen.

Koko sodan aikana Saksa menetti sukellusveneissä palvelleista miehistään kolme neljäsosaa.

 

Kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin jokainen sukellusryhmän jäsen haluaa nähdä Günther Prienin torpedon. Muuta U-47:sta ei ole enää jäljellä.

Scapa Flow’sta on aiemmin löytynyt osia saksalaisesta sähkötorpedosta, eikä ole täysin varmaa, kuinka monta torpedoa Prien hyökkäyksensä aikana laukaisi. Ryhmässä kuitenkin lasketaan, että todennäköisesti tämä on viimeinen jäljellä oleva.

Ammus voi yhä olla toimiva ja hyvin epästabiili, ryhmän räjähdeasiantuntija sanoo nähtyään torpedon.

Hän varoittaa menemästä yhtään lähemmäs kuin on pakko.

Koko ryhmä on nähnyt, mitä samanlaiset torpedot tekivät metallirakenteiselle sotalaivalle.

Tutkimusryhmä raportoi löydöstään Britannian puolustusvoimille.

Seuraavana päivänä puolustusvoimista otetaan yhteyttä. Pommiryhmä on matkalla ja tarvitsee koordinaatit.

Joulukuun 6. päivänä 2019 Orkneysaarten lentokenttä suljetaan varmuuden vuoksi kolmeksi tunniksi. Taistelusukeltajat kuljettavat torpedon kauemmas hylystä, sen ammuksista ja öljystä.

Laivaston työntekijä kuvaa videota laivan kannella. Pinnan alta kuuluu räjähdys ja merivesi ryöpsähtää, ensin laajempana kaarena ja sen jälkeen korkeammalle, suoraan ylöspäin.

 

Jutussa on käytetty lähteenä teoksia H.J. Weaver: Nightmare at Scapa Flow, Alexandre Korganoff: The Phantom of Scapa Flow ja Gunther Prien: Tieni Scapa-lahteen sekä haastateltu suunnittelija Juha Joutsia Sotamuseosta, Dr. Clare Fitzsimmonsia Newcastlen yliopistosta ja professori Chris Rowlandia Dundeen yliopistosta. Ilmakuva © Kieran Baxter.

Avaa artikkeli
Sukella Royal Oakin hylkyyn
Lokakuussa 1939 saksalainen sukellusvene murtautui Scapa Flow’n laivastotukikohtaan ja upotti brittiläisen taistelulaiva Royal Oakin.

Sisältö