@media only screen and (max-width: 500px) { img.printmagpart-main-image__img { object-fit: contain; } figure.printmagpart-main-image { background-color: #aa121d; } }

Idän uskottu mies

Kai Paananen on lappeenrantalainen yrittäjä ja Uppsalan ekonomi. SK selvitti, miten hän päätyi Venäjän eliitin seuraan ja ainoana syntyperäisenä suomalaisena Yhdysvaltain pakotelistalle.

Kotimaa 51/2020 18.12.2020 06:00
Teksti Outi Salovaara Kuvitus ja grafiikka Hannu Kyyriäinen

Tammikuussa 2020 Venäjä sai uuden pääministerin. Venäjän verojohtajana työskennellyt Mihail Mišustin oli Suomessa tuntematon jopa monille Venäjä-asiantuntijoille.

Yksi suomalainen kuitenkin ilmoittautui Mišustinin tuttavaksi: liikemies Kai Paananen kertoi Ilta-Sanomille tavanneensa Mišustinin lukuisia kertoja jääkiekkoyhteyksissä kuten Venäjän liigan KHL:n gaalatilaisuuksissa.

Vuonna 2010 Paananen kuvattiin Venäjän silloisen pääministerin Vladimir Putinin kanssa Lappeenrannassa Putinin ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk) virallisen tapaamisen yhteydessä.

Paananen kertoo mielellään työllistäneensä paljon ihmisiä, panoksestaan Venäjän-kaupan hyväksi ja hyväntekeväisyystyöstään.

”Jos ei ole kontaktia, ei ole kontrahtia, sanoi Yrjö-isä aina”, hän sanoo.

Välttelevämmin Paananen muistelee esimerkiksi yhteyksiään veroparatiisiyhtiöihin tai venäläistuttaviensa miljoona- tai miljardiomaisuuksien alkuperää. Suuri osa Paanasen tuttavapiirin Venäjä-eliitistä rikastui satumaisesti 1990-luvun alussa haltuunsa saamalla valtion omaisuudella.

Paanasen yrittäjähistoria kuitenkin avautuu muun muassa kaupparekisterin arkistoista sekä yritystoimintaan liittyneiden 1990- ja 2000-lukujen vaihteen oikeudenkäyntien materiaaleista.

 

Kai Paananen heittelee jatkuvasti nimekkäiden venäläistuttaviensa nimiä: miljardööri Viktor Vekselberg, Venäjän entinen liikenneministeri Sergei Frank, kosmonautti-poliitikko Valentina Tereškova

Mutta erityisen hyvä ystävä ja läheinen liikekumppani Paananen on ollut Putinin miljardööriystävän ja tämän raha-asioiden järjestelijänä pidetyn Gennadi Timtšenkon kanssa.

Vuonna 1978 Lappeenrannassa perustettiin Kai Paanasen isän Yrjö Paanasen johdolla Karelia Trade -yhtiö edistämään ”Suomen ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton välistä rajakauppaa toimimalla tuojan ja viejän edustajana”.

Karelia Traden ansiosta Paanasten idänsuhteista tuli laajemmat kuin ehkä kellään muulla Suomessa. Yhtiö vei itään koneita ja laitteita, rakennutti öljy-yhtiöille uimahalleja ja asuntoja, omisti siellä tuotantolaitoksia ja toi puutavaraa Suomeen.

Kauppahuone menestyi erinomaisesti 1990-luvun puoliväliin asti ja työllisti enimmillään yhteensä noin 500 ihmistä Suomessa ja Venäjällä.

 

Tahollaan uraa loi myös insinööri Gennadi Timtšenko, joka vielä 1980-luvulla asui vaatimattomassa yhteisasuntolassa eli kommunalkassa.

Viimeisiään vedelleessä Neuvostoliitossa perustettiin öljyn ja muiden raaka-aineiden vientiä varten yhteisyrityksiä. Niiden johtajat keräsivät sekavissa oloissa valtavia omaisuuksia saatuaan valtion vientilisenssin, joka takasi puoli-ilmaisten raaka-aineiden saannin.

Leningradin eli nykyisen Pietarin lähellä olevan Kirišin öljynjalostamon ulkomaankaupasta ja öljykuljetuksista vastasi valtionyhtiö Kineks, jonka johtajien 1988 perustama Urals-yhteisyritys sai kallisarvoisen öljynvientilisenssin.

Lokakuussa 1990 myös Suomen kaupparekisteriin merkittiin Urals Finland -öljynvälitysyhtiö. Sen hallituksessa olivat Jevgeni Malov ja Valeri Golovuškin. Vuonna 1991 hallitukseen tulivat Andrei Katkov, Dmitri Tarasov, Andrei Pannikov ja Gennadi Timtšenko.

He olivat tuntemattomia suuruuksia, joskin KGB-taustainen Pannikov oli 1988 karkotettu Ruotsista vakoojana. Myös Timtšenkoa on väitetty KGB-taustaiseksi, minkä hän kiistää.

Kai Paananen oli tutustunut Timtšenkoon vuonna 1987, kun Karelia Trade rakensi Kineksin uutta pääkonttoria.

”Hän oli silloin vain neuvostokansalainen ja minä häntä varakkaampi aiempien yrityskauppojeni ansiosta”, Paananen sanoo.

 

Outo yhteisyritysmalli tarjosi Uralsin johtajille mahdollisuuden äkkirikastumiseen: venäläinen Urals-emoyhtiö osti Venäjän valtion omistamalta Sojuznefte-eksportilta öljyä, toi sen Suomeen ja myi öljyn Urals Finlandille – joka myi öljyä Suomessa jopa monikymmenkertaisella hinnalla Venäjän valtion omistamalle Teboilille.

”Se oli ihan tehty kuvio. Miksi Urals tarvittiin väliin, kun öljy olisi voitu myydä Teboilille suoraan”, kysyy Veikko Hintsanen, joka oli Urals Finlandin ensimmäisenä toimitusjohtajana noin vuoden.

Hintsanen oli aiemmin vastannut Teboilin vienti- ja transitokaupasta Suomessa.

Urals Finland toi Suomeen vuodessa kymmenisen miljoonaa tonnia öljyä, mikä Hintsasen mukaan vastasi lähes koko Suomen vuosikulutusta. Yhtiön toimitilat olivat Espoon Ukonvaajassa.

”Tilat saneerasi Karelia Trade”, Paananen sanoo.

Vuonna 1991 Timtšenko muutti Jelena-vaimonsa kanssa Suomeen ja aloitti työt Urals Finlandilla. Heidän kodikseen Karelia Trade osti viidellä miljoonalla markalla linnamaisen omakotitalon Helsingin Kulosaaresta.

Kotimaassaan Timtšenko oli ystävystynyt Pietarin kaupungin ulkosuhteista vastanneen Putinin kanssa, jonka suhdeverkostoon kuuluneista tuttavista esimerkiksi Ilja Traber auttoi Timtšenkoa öljyliikebisneksessä.

Putinilla oli nuoruuden judoharrastuksen takia mafia- ja rikollistuttavia. Heistä yksi oli Tambovin mafiaryhmän johtajana pidetty Traber, jolla on edelleen vahva asema valtiota lähellä olevassa satamaliiketoiminnassa.

Kineksistä tuli 1994 itsenäinen osa yksityistettyä Surgutneftegas-öljyjättiä, joka koostui useista entisistä valtion öljy-yhtiöistä. Timtšenkoa, Malovia ja Katkovia lykästi: ilman kilpailutusta ja epäselvien vaiheiden jälkeen he saivat omistukseensa sekä Kineksin että Venäjän Urals-yhtiön.

Heille siirtyi myös Urals Finland, joka muutti nimensä International Petroleum Productiksi, IPP:ksi.

Itärajalla avattiin heinäkuussa 1993 poikkeuksellinen bisnes: Suomen historian ainoa yksityinen rajanylityspaikka.

Kai Paanasesta tuli Karelia Traden toimitusjohtaja 1993, kun sairastellut Yrjö Paananen jäi pois hallituksesta ja kuoli seuraavana vuonna.

Yrjö Paananen kuitenkin ehti käynnistää itärajalla poikkeuksellisen bisneksen: Uukuniemellä avattiin heinäkuussa 1993 tilapäinen rajanylityspaikka, josta salaperäisellä tavalla tuli Suomen historian ainoa yksityinen ylityspaikka.

Saman vuoden toukokuussa Lappeenrantaan oli rekisteröity Uukuniemen Raja Oy, jota aluksi johti Yrjö Paananen ja myöhemmin Kai Paananen.

Yhtiö rahasti rajanylittäjiä ja tuotoilla ylläpiti ylityspaikan rakennuksia ja teitä. Ylityspaikkaa käyttivät Karelia Trade ja muut yhtiöt, jotka halusivat lyhyemmän tuontireitin Venäjän puulle ja muulle tavaralle.

Viranomaiset eli raja ja tulli siis hoitivat tehtävänsä yksityisten yhtiöiden omistamissa tiloissa. Uukuniemen Rajan yhteistyökumppanina oli Venäjällä Lännen Portti -yhtiö, jolle Uukuniemen Raja siirsi puolet ylitysmaksutuotoista. Esimerkiksi 1996 ylitysmaksuja kertyi noin miljoona markkaa.

 

Erikoista on, että mitään virallista dokumenttia poikkeuksellisesta ratkaisusta tehdä rajanylityksestä yksityisten yhtiöiden bisnes ei löydy.

Ulkoministeriössä on vain Venäjän joulukuussa 1992 antama nootti, jossa esitetään Uukuniemen avaamista tavaraliikenteen rajanylityspaikkana.

Tammikuussa 1993 Suomen rajaviranomaiset tapasivat Lahdenpohjassa Venäjän rajavartioston rajavaltuutetun, everstiluutnantin, joka oli myös Lännen Portin osakas.

Aikalaiset luonnehtivat Suomen Kuvalehdelle everstiluutnanttia olemukseltaan mafiatyyliseksi.

Everstiluutnantin mukaan Venäjän valtiolla ei ollut rahaa ylityspaikkaan, ja siksi asiaa hoiti yksityinen Lännen Portti. Uukuniemen Rajasta ei vielä tuolloin ollut mitään puhetta.

Noottiasiaa käsitellyt, eläkkeellä oleva ulkoministeriön osastopäällikkö ei muista koskaan edes kuulleensa yksityisen yhtiön olleen mukana kuviossa.

”Tämä juttu yllättää. Eihän se ole mahdollista, että joku ylläpitää raja-asemaa ja ottaa siitä voittoa”, hän ihmettelee nimettömänä pysyen.

Hän uskoo rajaviranomaisten olleen asiassa aktiivisia, minkä Kaakkois-Suomen rajavartioston silloinen komentaja Juhani Paakkinen kiistää.

”Se tuli ihan yllättäen, eikä kukaan tiennyt, kuka asiasta päätti. Ulkoministeriö tiesi asioista yleensä etukäteen, eikä meillä ollut oikeutta avata rajaa ilman heidän lupaansa. Mutta nyt ministeriö kysyi meiltä, että mitä siellä tapahtuu”, Paakkinen sanoo.

 

Kai Paananen sanoo, että Yrjö Paananen valmisteli yhtiöasiaa molemmin puolin rajaa ja sen hyväksyivät ulkoministeriöt.

”Yhtiöt alkoivat hoitaa ylityspaikkaa, koska valtioilla ei ollut siihen rahaa. Siitä varmaan sovittiin suullisesti”, Paananen uskoo.

Moni SK:n lähde arvelee, että ulkoministeri Paavo Väyrysen (kesk) oli pakko tietää asiasta.

”Minulla ei ole koko asiasta mitään erityistä muistikuvaa, eikä ole mitään selitystä minullakaan”, Väyrynen kiistää.

Karelia Trade oli Väyrysen tukijoita. Helsingin Sanomat kertoi 2015, että yhtiö tuki Väyrysen vuoden 1994 presidentinvaalikampanjaa ostamalla hänen vaaliyhdistykseltään tauluja 12 000 markalla.

”En muista, että olisin edes tavannut Paanasia. Kampanjaa olen tietysti kaupitellut joka puolelle”, Väyrynen sanoo.

”Tietojeni mukaan isäni ei tuntenut Väyrystä. En myöskään itse tunne, mutta olen muutamassa julkisessa yhteydessä tavannut hänet”, Paananen sanoo.

Erikoinen bisnes herätti epäilyjä Venäjän mafian osallisuudesta, minkä Paananen jyrkästi kiistää. Yksityinen ylityspaikka sai toimia kenenkään asiaan puuttumatta aina vuoteen 2007, jolloin se suljettiin.

 

Vuonna 1995 Paanaset perustivat Southeast Trading (SET) -monialayhtiön, jonka alussa omisti Paanasen äiti. Kun se aloitti öljytuotekaupan 1998, yhtiön enemmistön ostivat Suomen kansalaisuuden saaneet Timtšenkot.

SET:stä tuli myös Uukuniemen Rajan osakas.

Venäjän talouskaaos ja pankkikriisi tekivät lopun Karelia Tradesta, joka yhdessä omistamansa Lahdenpohjan vaneritehtaan kanssa meni konkurssiin 1998.

Paananen ja Karelia Traden hallituksessa olleet Paanasen tuttavat, valtion rahoituslaitoksen Keran tytäryhtiön johtajat ja sittemmin yrityskonsulteiksi siirtyneet Heimo Hakamo ja Martin Krokfors joutuivat 2004 syytteeseen kirjanpitorikoksesta.

Syytteiden mukaan he muun muassa olivat 1995–1996 merkinneet Karelia Traden saataviin arvottomia omaisuuseriä ja tulouttaneet Venäjän-urakoista miljoonia Suomeen, vaikka urakat olivat tappiollisia.

Kaikki syytteet kaatuivat 2005.

Konkurssiasiakirjat kertovat, että Karelia Trade oli tehnyt bisnestä metsäyhtiöiden ohella esimerkiksi Kineks-, Lukoil- ja Surgutneftegas-öljy-yhtiöiden kanssa. Gennadi Timtšenkolle Karelia Trade jäi kirjanpidon mukaan velkaa 4 450 markkaa.

Karelia Traden liiketoimintaan osallistui jo 1990-luvulla useita veroparatiisiyhtiöitä. Esimerkiksi Gibraltarille rekisteröidyn Moranmuirin kautta yhtiö maksoi Venäjälle huomattavia provisioita, joiden yhteys liiketoimiin jäi oikeuden asiakirjojen mukaan epäselväksi.

Moranmuirista vastasi valtakirjalla lappeenrantalainen varatuomari Matti Harkko, joka pitkään oli Timtšenkojen Suomen-yhtiöiden asiainhoitaja. Harkon mukaan Moranmuirin omisti Kai Paananen.

”En muista kuka yhtiön omisti”, Paananen sanoo.

Hän väittää olevansa tietämätön muidenkin veroparatiisiyhtiöiden omistajista mutta perustelee niiden käyttöä Venäjän pankkitoiminnan vaikeuksilla.

 

Juuri ennen konkurssia Karelia Trade oli myynyt omaisuuttaan Timtšenkoille. Heille siirtyi 4,5 miljoonalla markalla Kulosaaren talo ja 2,2 miljoonalla Karelia Traden koulutus- ja virkistyskeskukseksi kutsuttu kesäpaikka Saimaalla.

Jo vuonna 1994 sveitsiläinen Cervin Treuhand -yhtiö oli aikonut ostaa Karelia Tradelta Kulosaaren talon, mutta kauppa ei toteutunut. Hyvityksenä Karelia Trade siirsi Cervin Treuhandille omistamansa venäläisen Lahdenpohjan vaneritehtaan koneita noin neljän miljoonan markan arvosta.

Cervin Treuhandin omistajia saattoivat olla Timtšenkot, sillä yhtiö oli maksanut Karelia Tradelle korvauksia Kulosaaren talon remontista ja huonekaluista.

 

Timtšenkon sekä Malovin ja Katkovin tiet erosivat 2000-luvun alussa. Timtšenko sai itselleen koko IPP:n sekä Kineksin rahakkaimmat öljyliiketoimet.

Kun Timtšenkot muuttivat vuonna 2000 Sveitsiin, Saimaa-kiinteistö siirtyi ensin IPP:lle ja sitten SET-yhtiölle. Kulosaaren talo myytiin ulkopuoliselle.

Vasta Geneve-järven rannalle siirryttyään öljypohatasta tuli julkisuuden henkilö.

”Viidenkymmenen eniten ansainneen listalta löytyy yksi tuiki tuntematon nimi, öljytuotteiden kauppaa harjoittavan IPP:n pääomistaja Gennadi Timtšenko”, kirjoitti Helsingin Sanomat 2002.

Vuonna 2004 presidenttikisassa Vladimir Putinin vastaehdokkaana ollut Ivan Rybkin väitti Putinia yhdeksi suurimmista oligarkeista ja Timtšenkoa Putinin raha-asioista vastaavaksi asiamieheksi. Tämän jälkeen Rybkin katosi, löytyi sekavana Ukrainasta ja luopui ehdokkuudesta.

Timtšenkot myivät SET-omistuksensa mutta jatkoivat IPP:n bisnestä Suomessa.

Lisäksi Matti Harkon asianajotoimiston pöytälaatikossa Lappeenrannan Valtakadulla majailivat Timtšenkojen Merropoint- ja Porremoint-yhtiöt, joiden taseisiin kertyi öljy-yhtiön omistuksista ja muista omistuksista kymmenien miljoonien omaisuus.

Merropoint osti Gennadi Timtšenkon Airfix Aviation -lentoyhtiölle lentokoneita ja ajautui edelleen avoinna olevaan veroriitaan Suomen viranomaisten kanssa.

 

Paanasen SET-yhtiön liikevaihto kasvoi 2010-luvulla enimmillään 260 miljoonaan euroon.

SET kehitti myös ympäristönsuojeluteknologiaa. Vuonna 2010 näennäisesti presidentistä pääministeriksi väistynyt Putin ilmoitti Lappeenrannassa Venäjän ostavan SET:ltä uudenlaista teknologiaa edustavan öljyntorjunta-aluksen.

Paanasen junailemana Timtšenko ja Putinin lähipiirin miljardööriveljekset, Arkadi Rotenberg ja Suomen kansalainen Boris Rotenberg, ostivat 2013 Jokerit-jääkiekkojoukkueen. Kaupan myötä Jokerit siirtyi pelaamaan Putinin 2008 perustamaan KHL-liigaan.

Seuraavana vuonna Timtšenko ja Rotenbergit joutuivat Putin-kytköstensä vuoksi Yhdysvaltain ja EU:n pakotelistalle Venäjän vallattua Krimin. He luopuivat Jokerit-omistuksestaan, ja Timtšenko ilmoitti 2014 myyneensä IPP:n kyproslaisen emoyhtiön – kenelle, sitä ei kerrottu.

Suomen IPP:n ainoa vastuuhenkilö on Heimo Hakamo, jonka mukaan yhtiötä ajetaan edelleen alas.

MTV paljasti syksyllä 2015, kuinka Paananen yritti Hakamon konsultoimana auttaa Timtšenkoa ja pelastaa Airfix Aviation -yhtiö Yhdysvaltain pakotteilta. Airfix siirrettiin Paanasen SET-yhtiön nimiin 2014 juuri ennen kuin Timtšenko joutui pakotelistalle.

Järjestely ei estänyt myös Airfixiä joutumasta pakotelistalle heinäkuussa 2015, ja samalla pakotteiden kohteeksi joutui Paananen itse ainoana syntyperäisenä suomalaisena. Syynä oli Timtšenkon materiaalinen avustaminen.

”Ainoa rikokseni on, että tunnen venäläisiä”, tuohtunut Paananen sanoi Ylelle.

Rahan ja ystävyyden verkosto

Ystävykset Kai Paananen ja Gennadi Timtšenko ovat liikekumppaneita ja verkostoitumisen mestareita. Grafiikka kertoo osasta heidän verkostonsa yrityksistä, joiden avulla he rakensivat bisnesimperiuminsa.

Kai Paananen

Syntynyt 1954 Lappeenrannassa, asuu Helsingissä. Oli 1998 konkurssiin menneen Karelia Trade -kauppahuoneen omistaja ja toimitusjohtaja. 1995 perustetun Southeast Trading (SET) -konsernin perustaja ja johtaja. Gennadi Timtšenkon ystävä ja liikekumppani vuodesta 1987. Joutui läheisten Timtšenko-liikesuhteidensa vuoksi itsekin USA:n pakotelistalle 2015 ainoana syntyperäisenä suomalaisena.


Karelia Trade

Idänkauppaa varten 1978 Lappeenrannassa perustettu kauppahuone. Perustaja Kai Paanasen isä Yrjö Paananen (1930–1994). Meni konkurssiin 1998.


Cervin Treuhand

Rekisteröity Sveitsiin. Toiminnassa 1990–2001. Mahdollisesti omistajina olivat Gennadi ja Jelena Timtšenko. Cervin Treuhand osti Karelia Tradelta 1998 Timtšenkojen asuintalon Kulosaaressa. Karelia Trade myös myi Cervin Treuhandille omistamansa Lahdenpohjan kombinaation koneita 1997.


Southeast Trading (SET)

Perustettu 1995 Lappeenrannassa. Omistajana olleet Kai Paananen ja hänen äitinsä sekä erilaisten yhtiö- ja henkilöjärjestelyjen kautta myös Timtšenkot. Konserni harjoitti öljytuotekauppaa sekä rakennus-, suunnittelu-, konsultointi- ja ympäristöteknologialiiketoimintaa. Konserni ja Kai Paananen joutuivat USA:n pakotelistalle 2015. Syynä oli materiaalisen tuen antaminen Timtšenkolle ja tämän yhtiöille.


Uukuniemen Raja

Perustettu 1993 Lappeenrannassa. Perustaja Karelia Traden toimitusjohtaja Yrjö Paananen, jonka tilalle 1994 tuli Kai Paananen. Myöhemmin omistajina olivat myös Timtšenkot. Yhtiö ylläpiti yhteistyössä venäläisen yhtiön kanssa Suomen ja Venäjän rajan ainoaa yksityistä rajanylityspaikkaa vuoteen 2007 asti.

Heimo Hakamo

Kai Paanasen luottokonsultti. 1990-luvun alussa Karelia Tradea rahoittaneen valtionyhtiön Keran (nyk. Finnvera) tytäryhtiön toimitusjohtaja. Istui myös Karelia Traden hallituksessa. Syytteet Hakamoa ja Paanasta vastaan Karelia Traden kirjanpitorikoksesta kaatuivat 2005. Johtaa CAG-konsulttiyhtiötä ja on Timtšenkon omistuksessa olleen Suomen IPP-yhtiön hallituksen ainoa jäsen. IPP on USA:n pakotelistalla.


Kera (nyk. Finnvera)

Valtion omistama erityisrahoituslaitos. Luototti Paanasten Karelia Tradea 1990-luvulla.

Westing Holding & Finance

Rekisteröity Liechtensteiniin. Lainoitti Karelia Tradea 1997 ennen vuoden 1998 konkurssia. Yhtiöstä ei löydy mitään taustatietoja. Kai Paananen on kiistänyt olleensa omistaja.


Nordic Timber International

Rekisteröity Gibraltarille 1995, tiettävästi lopettanut toimintansa. Osti Southeast Tradingilta sahatavaraa ennen Karelia Traden konkurssia 1998. Omistussuhteet epäselvät. Kai Paananen on kiistänyt omistaneensa yhtiötä.


Moranmuir Investments

Rekisteröity Gibraltarille. 1993–1998 toiminut veroparatiisiyhtiö, joka aliurakoitsijana laskutti miljoonia dollareita Karelia Traden rakennushankkeista Venäjällä. Kai Paananen on kiistänyt olleensa omistaja.

Gennadi Timtšenko

Syntyi 1952 Neuvostoliiton Armeniassa, opiskeli insinööriksi Leningradissa (Pietarissa). Työskenteli Neuvostoliiton ulkomaankauppaministeriössä, sai haltuunsa Venäjän öljy- ja kaasuvarantoja ja pääsi maailman miljardöörien listalle. Presidentti Vladimir Putinin ystävä neuvostoajoista lähtien ja tiettävästi tämän yhtiökumppani. USA:n pakotelistalla vuodesta 2014. Puoliso Jelena Timtšenko (s.1955), joka ollut mukana liiketoimissa.


Kineks

Valtionyhtiönä 1987 aloittanut Surgutneftegas-konserniin kuuluva yhtiö, joka välittää Kirišin jalostamon öljyä Suomeen ja muualle Eurooppaan. Yksityistämisen 1994 jälkeen omistajana oli Gennadi Timtšenko kumppaneineen. 2004 osakkaat jakoivat bisneksen ja Timtšenkolle jäi rahakas öljynvienti.


Surgutneftegas

Venäläinen öljyjätti, jonka osakastiedot ovat salaisia. Suurimmaksi omistajaksi on arveltu Timtšenkon ystävää, presidentti Vladimir Putinia. Yhtiö omistaa Pietarissa Kirišin öljynjalostamon. Yhtiö on USA:n pakotteiden kohteena.


IPP ent. Urals Finland

Rekisteröity Helsinkiin ennen Neuvostoliiton romahtamista 1990. Välitti Suomeen Kirišin jalostamon öljyä. Päätyi Gennadi Timtšenkon omistukseen ja muutti nimensä International Petroleum Productiksi (IPP) 1994. Emoyhtiö Kyproksella. USA:n pakotteiden kohteena.


Urals (Venäjä)

Neuvostoliittolaisen Kineks-valtionyhtiön johtajien 1988 perustama yhtiö, joka toi valtion myöntämällä yksinoikeuslisenssillä Kirišin jalostamon öljyä Suomeen. Yhtiötä johtivat Gennadi Timtšenko ja hänen kumppaninsa, jotka 1993 saivat omistukseensa yksityistetyn Kirišin osake-enemmistön. Urals välitti Kirišin öljyä Suomeen Urals-yhtiölle, joka myi sitä venäläisomisteiselle Teboilille.

Merropoint

Rekisteröity Lappeenrannassa 1998. Omistaja Gennadi Timtšenko. Omisti muun muassa Pietarin Kineks-öljy-yhtiötä sekä Suomen ja Ruotsin IPP-öljy-yhtiöltä. Osti lentokoneita, joita käytti Timtšenkon suomalainen Airfix Aviation -lentoyhtiö. Suomen verottajan kanssa käynnissä pitkä riita arvonlisä-verotuksesta. Vuonna 2019 taseessa varallisuutta 11 miljoonan euron arvosta.


Porremoint

Rekisteröity Lappeenrantaan 2000. Omistaja Timtšenkojen luxemburgilainen Maples -yhtiö. Omisti Timtšenkojen venäläisen Transoilin ja osuuden ruotsalaisesta IPP-öljy-yhtiöstä. Transoil omistaa USA:n pakotelistalla Putin-yhteyksiensä vuoksi olevaa Rossija-pankkia. Porremoint keräsi nopeasti taseeseen yli 30 miljoonan euron sijoitustuotot, jotka siirrettiin eteenpäin Maplesille. Kun yhtiö oli tyhjennetty varallisuudesta, se lakkautettiin 2010.


Maples

Timtšenkojen luxemburgilainen yhtiö. Omisti lappeenrantalaisen Porremoint-pöytälaatikkoyhtiön. Maples omisti Transoil-yhtiön, joka puolestaan omisti Rossija-pankkia.


Rossija-pankki

Pääomistaja Putinin lähipiirin kuuluva Juri Kovaltšuk. Omistajana myös muun muassa Surgutneftegas-öljyjätti. Pidetty keskeisenä toimijana, kun presidentti Putinin lähipiirin varoja on siirretty veroparatiiseihin. USA:n pakotelistalla.


Vladimir Putin

Gennadi Timtšenkon hyvä ystävä. Venäjän presidentti. Putinin arvellaan olevan yksi maailman rikkaimmista ihmisistä ja omistavan esimerkiksi Surgutneftegas-öljy-yhtiötä.

Gennadi Timtšenko joutui pakotteiden vuoksi palaamaan Sveitsistä Moskovaan.

Muun muassa fosfaattikauppaa Syyriassa tekevä miljardööri asuu eliittialueella neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin entisessä huvilassa.

Matti Harkko uskoo, että Timtšenkolle on ollut raskasta luopua kansainvälisestä elämästä Geneven-kodissa ja St. Tropez’n rantahuvilassa Ranskassa.

”Hän oli ehdottomasti kosmopoliitti”, eläkkeellä oleva Harkko sanoo.

Muut Urals Finlandin miehet säästyivät pakotteilta.

Valeri Golovuškinista ja Dmitri Tarasovista tuli myöhemmin Lukoil-öljyjätin johtajia Euroopassa. Tarasov on juuri myynyt Ruokolahdella Saimaan rannalla pitkään omistamansa Härskiänhovi-tilan.

Andrei Katkov perusti 1998 kuuluisan Javara-Neva-judoklubin, jonka jäseneksi tulivat sekä Putin, Timtšenko että Rotenbergin veljekset. Katkov omistaa Virossa Jevgeni Malovin kanssa rakennuttamansa Sillamäen sataman, jonka käynnistämistä Matti Harkko vuosia valvoi.

Turkmenistanissa ja Kongossa öljykauppaa käynyt Andrei Pannikov asettui tiettävästi Kyprokselle.

”Yritin vain hoitaa pienille ihmisille töitä tässä maassa, ja nyt olen kuin rikollinen”, Kai Paananen sanoo.

Kai Paananen sanoo haluavansa keskittyä perhe-elämään.

”Olen kärsinyt jo ihan tarpeeksi”, hän sanoo.

Paanasen mukaan pakotteet vaikeuttavat hänen elämäänsä: yritystoiminta on mahdotonta, eivätkä suomalaiset pankit Yhdysvaltain sanktioiden pelossa edes avaa hänelle pankkitiliä, jolle voisi maksaa eläkkeen.

Paanasen mielestä Suomen Yhdysvaltoihin rähmällään olevat päättäjät jättivät hänet pakoteasiassa raukkamaisesti yksin ja kenties olivat pakotteiden takana.

Toimittajien tapa raportoida asioista taas vääristää Paanasen mielestä todellisuutta ja jättää huomiotta hänen ansionsa kansainvälisen urheilun, kulttuurin ja kaupan saralla.

”Miksi kukaan ei puhu esimerkiksi siitä, että tein miljoonilla dollareilla hyväntekeväisyyttä sellisti Mstislav Rostropovitšin säätiön kautta, ja aloitteestani muun muassa rokotettiin satojatuhansia venäläisiä riskiryhmäläisiä hepatiitti-B:tä vastaan?”

”Minä edistin Suomen kauppaa ja teollisuutta ja loin työpaikkoja”, 66-vuotias Paananen sanoo. ”Yritin vain hoitaa pienille ihmisille töitä tässä maassa, ja nyt olen kuin rikollinen.”

Oikaisuja
Juttu julkaistu 18.12.2020 klo 6, juttua korjattu 28.12.2020 klo 17.47:

  • Toisin kuin jutussa aluksi väitettiin, Kai Paananen ei tunne henkilökohtaisesti Venäjän entistä ulkomaantiedustelun johtajaa Mihail Fradkovia. Sen sijaan hänen tuttaviinsa kuuluu entinen liikenneministeri Sergei Frank.
  • Toisin kuin jutun grafiikassa kerrottiin, Urals Venäjä on perustettu 1988. Tekstissä kyseinen vuosi oli oikein.

 

Lähteet: kaupparekisteri, Kansallisarkisto, Karelia Traden konkurssi- ja rikosoikeudenkäyntien materiaali, yhtiöiden kotisivut, koti- ja ulkomaiset uutisartikkelit sekä ulkoministeriön ja Rajavartiolaitokset arkistot.

Avaa artikkeli
EK kutsui PS:n ministeriavustajat jääkiekkopeliin, ”isännäksi” tuli pakotelistan liikemies – Kai Paanasella tiiviit poliitikkoyhteydet
Yhdysvaltojen Venäjän-vastaisella pakotelistalla oleva liikemies Kai Paananen on tavannut vaikuttajia muun muassa Jokereiden KHL-otteluiden yhteydessä.

Sisältö