Tiina Jylhä kertoo saaneensa uuden tilauksen Huoltovarmuuskeskukselta – miljoonat jäissä Virossa

Kauneusyrittäjä kertoo Suomen valtion tehneen hänen klinikaltaan uuden miljoonatilauksen ensimmäisen kasvomaskikaupan mentyä sivu suun.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Virolainen Ärileht uutisoi torstaina 9. huhtikuuta, että plastiikkakirurgiayrittäjä Tiina Jylhän virolaisen kauneusklinikan pankki on jäädyttänyt yhtiölle tulleen 2,5 miljoonan euron maksun.

Jylhän avustaja Kari Uoti kertoo nyt Suomen Kuvalehdelle, että summa on ennakkomaksu Suomen valtion uudesta viiden miljoonan euron suojavälinetilauksesta.

Jäädytetty maksu ei siis Jylhän kertoman mukaan liity tilaukseen, johon liittyvät epäselvyydet SK paljasti eilen 8. huhtikuuta.

Uoti kertoo, että Jylhä sai uuden sopimuksen Huoltovarmuuskeskukselta sen jälkeen, kun liikemies Sarmaste oli Jylhän näkemyksen mukaan kaapannut ensimmäisen kaupan.