Blogit

Sisäpiiritietoa startup-maailmasta.

Wolt ei edusta dystopiaa

Blogit Hupparihörhö 14.11.2015 17:34
Sami Kuusela
Sami Kuusela - avatar
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.

Viime päivinä kaveripiirini on joutunut kinkkisen kysymykseen ääreen: kumpi edustaa paremmin pahuutta, Juha Sipilän hallitus vai Miki Kuusen, Juhani Mykkäsen ja muiden nuorukaisten Wolt.

Ravintolaruuan kuskaamiseen keskittynyt Wolt-startup nousi otsikoihin kätevästi juuri Slushin aikaan, kun Mykkäsen entinen työnantaja Helsingin Sanomat kirjoitti ruokakuskista, kertoi tienanneensa Wolt-hommissa 150 euroa viikossa.

Oli siinä muutakin sähläystä. Tilitoimiston kanssa sattuneeksi virheeksi kuitatut maksamattomat sosiaaliturva- ja eläkemaksut ja muuta pikkutyhmää.

Ja kun kaiken piti olla mahtavasti. Slushin alla Wolt julkisti kahden miljoonan rahoituskierroksen ja kertoi samalla suosionsa kasvaneen 17 prosentin viikkotahtia. Vielä ennen riistokohua tiimi hehkui innostusta.

“Kiitos ja halaus”, aloitti Woltin operatiivinen johtaja, entinen Nyt-liitteen esimies Juhani Mykkänen julkisen Facebook-päivityksensä ja sai lähes tuhat tykkäystä. ”Kun Piilaaksossa pidetään poikkeuksellisena, että yritys kasvaa 7–10 prosenttia viikossa, niin me on kasvettu nyt 17 viikkoa peräkkäin huikeat 14 prosenttia viikossa. Meidän kautta myydään tällä hetkellä neljännesmiljoona annosta vuositasolla, ja luku käytännössä tuplaantuu vuoden loppuun :’)”.

Mutta sitten Woltista tuli pahis ja riistäjä. Tarvittiin vain yksi lehtijuttu. Ei auttanut, vaikka Mykkänen kertoi kuskien keskiansion olevan yli kymmenen euroa, mikä ei pienpalkka-alalla ole harvinaisen matala. Ei auttanut, vaikka startup-piirien taittumaton teräspoika, Slush-konferenssin menestykseen nostanut vallanpitäjien lemmikki, Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi selitti yhtiön ansaintalogiikkaa median edustajille. Wolt olikin hirviö.

Kuinka tässä nyt näin kävi? Miten media hyökkäsi juuri nyt Woltin kimppuun? Kysymys lienee siitä, että startup-maailma oli kasvanut aikuiseksi ja aika oli kypsä teurastukselle. Wolt vain sattui olemaan tarpeeksi näkyvä ja täynnä innostunutta itseään.

Juuri sopivasti Slush-konferenssin aikaan eri medioissa ilmestyi juttuja, kuinka startupit ja Slush ärsyttävät. Itsekin annoin aiheesta haastattelun YleX:lle, mutta Kansan Uutiset onnistui niputtamaan kaikki startupit pahoiksi jakamistaloushirviöiksi, eli työläisten riistäjiksi. Toimittaja Pontus Purokuru sai aiheen jatkaa kritiikkiretkeään, kun Helsingin Sanomien Wolt-juttu ilmestyi. Vaikka Purokuru oli vielä pari päivää aiemmin luullut Woltin olevan vain ruuan esitilaamiseen tarkoitettu startup – siis ideana tyhmempi kuin kuljetuspalvelu. Mutta nyt Wolt oli todellakin jäänyt kiinni. Se edusti dystopiaa.

Ennen niin hehkutettu Slush oli muuttunut utopian vastakohdaksi. Mikä typerä väite! Ei Slushin ydin ole nulikoissa, jotka haluavat tuhota yhteiskuntajärjestyksen ja riistää työläisiä. Slushin ydin on uudenlaisessa yrittämisessä, jossa mietitään, miten voitaisiin tehdä isoja asioita vanhoja rakenteita kyseenalaistamalla. Kuten vaikkapa perinteistä työntekijä-/työnantaja-asetelmaa.

Jakamistalous voi olla parhaimmillaan yksilöiden etu. Kun puretaan raskaat rakenteet ja käytetään teknologiaa yhdistämään työntekijät (jos sitä termiä tässä voi edes käyttää) suoraan asiakkaisiin, tuloja voidaan jakaa reilummin. Tämä näkyy jo esimerkiksi AirBnB:ssä, Uberissä ja myös Woltissa. Jakamistalous on korporaatioille painajainen.

Vaikka olen bisnestyypiksi harvinaisen vasemmalla ja uskon, että työntekijöiden etuja pitää suojella, en vihaa jakamistaloutta. Näissä uudenlaisissa yrityksissä tarjotaan mahdollisuus lisätienesteihin niille, jotka muuten eläisivät joko yhteiskunnan tai vanhempiensa rahoilla tai totaalisessa köyhyydessä. Vuokraamalla kotinsa AirBnB:ssä voi saada mukavaa lisätuloa, ajamalla silloin tällöin uber-keikkaa voi tienata lomamatkarahat ja kuskaamalla wolt-annoksia moni nuori voi saada työkokemusta ja ekstrarahaa vapaa-aikaansa.

Jakamistaloudessa ketään ei pakoteta töihin. Annetaan vain mahdollisuus tienesteihin, ja jos diili ei maistu, siitä pääsee eroon välittömästi.

Olen toki väärä ihminen miettimään tätä työelämän murrosta, koska olen elänyt epävarmuudessa koko aikuisikäni.

Yrittäjänä ja free-toimittajana olen joutunut haalimaan toimeentuloni eri lähteistä jo 25 vuoden ajan. Mediamaailmassa freelancereista tehtiin epämääräisiä “pakkoyrittäjiä” jo vuosia sitten, kun mediayhtiöt keksivät pystyvänsä kiertämään sosiaaliturvamaksut maksamalla jutuista palkkioiden sijaan kaiken maailman ”käyttö-, työ- tai tekijänoikeuskorvauksia”.

Ja koska kaikessa on nykyään kyse mediapelistä, tässä teille vinkki, kaverini Miki ja Juhani: alkakaa kuskata Woltilla ruokaa yksinäisille vanhuksille. On varmasti halvempaa kuin nämä tehottomat nykykuskit. Hymyilevää mummoa ei voita mikään.