Tietysti se on totta  – sitähän on tutkittu!

Tieteen kriisit eivät ole syöneet suomalaisten uskoa tutkimustietoon.

Ehkä ajankohta oli valittu onnettomasti. Suomalaisten luottamusta tieteeseen mittaava Tiedebarometri ilmestyi marraskuun alussa – samana päivänä, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Ymmärrettävästi barometrin tiedot jäivät vähälle huomiolle.

Jo kuudetta kertaa ilmestyneen mittauksen perusteella suomalaiset luottavat kansana tieteeseen entistäkin vankemmin. Tänä vuonna luottamuksen vahvistuminen yllätti tiedeväen.

Kansainvälinen media on toistanut väitettä, että elämme totuuden jälkeistä aikaa. Ihmiset ovat valmiita uskomaan, että Barack Obama on muslimi tai että Ukrainassa ei ole Venäjän sotilaita. Politiikassa voi esittää perättömiä väitteitä, eikä kiinni jäämisestä koidu väittäjälle haittaa. Tiedon ja tieteen yhteiskunnallinen merkitys olisi siis vähentynyt.

Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson toteaa, että muutoksen merkkejä on ollut havaittavissa Suomessakin: ”Siksi odotin huolestuneena uutta Tiedebarometria ja olen hyvin tyytyväinen siitä, että mittauksen mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on edelleen erittäin korkeata tasoa. Luottamus on ehkä yllättäen jopa kasvanut.”

Tutkijakunta on Suomessa tottunut nauttimaan sekä kansan että päätöksentekijöiden luottamusta. Nyt päättäjien suhtautuminen on muuttunut, tutkimuksen sekä koulutuksen rahoitusta leikataan ja ministerit esittävät letkautuksia kaiken maailman dosenteista.

”Näyttää siltä, että kansa luottaa tieteeseen ja yliopistoihin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi poliittiset päätöksentekijät”, Wilhelmsson arvioi.

Mutta kannattaako tieteeseen luottaa? Arvostetun tieteellisen aikakauslehden Naturen pääkirjoituksessa ihmeteltiin runsas vuosi sitten sitä, kuinka vankasti britit luottavat tieteeseen. Tutkijakunnan näkökulmasta luottamus ei aina ole perusteltua.

Tieteellisiin julkaisuihin hyväksyttyjä artikkeleita on tällä vuosituhannella vedetty pois selvästi aiempaa useammin, koska tutkimuksissa on havaittu virheitä ja jopa vilppiä. Kaksi vuotta sitten Japanissa nähtiin murhenäytelmä, kun kaksi Naturessa julkaistua artikkelia vedettiin pois vilpin vuoksi. Nuori kantasolututkija Haruko Obokata väitti keksineensä helpon menetelmän, jolla niin sanottuja erilaistuneita soluja voi muuttaa takaisin kantasoluiksi. Tutkijaryhmä julkaisi löydöstä kaksi artikkelia.

Epäilykset alkoivat pian herätä. Tuloksia ei kyetty toistamaan ja artikkeleista löytyi muitakin epäselvyyksiä. Lopulta Obokatan mentori ja yhteistyökumppani, professori Yoshiki Sasai, teki itsemurhan. Hän ei tiennyt vilpistä.

Yleensä jo julkaistun tutkimusartikkelin pois vetäminen ei johdu vilpistä vaan siitä, että tutkimuksista on paljastunut tahattomia virheitä tai puutteita. Toistuvat erheet voivat nousta tahallisia väärennöksiäkin vakavammaksi ongelmaksi.

Erityisesti käyttäytymistieteissä on herätty huomaamaan, etteivät kaikki hyväksytyt tutkimustulokset ole luotettavia. Tieteen tekemiseen kuuluu olennaisena osana toistettavuusperiaate. Sen mukaan kokeen pitäisi aina johtaa samankaltaisiin tuloksiin riippumatta siitä, kuka kokeen tekee.

Nyt on huomattu, ettei toistettavuusperiaate päde edes monissa klassikotutkimuksissa. Esimerkiksi psykologiassa on jo pitkään luotettu tutkimukseen, jonka mukaan hymyileminen parantaa mielialaa. Koe uusittiin vuosien jälkeen eikä vaikutusta enää löydetty.

Monilla aloilla puhutaan jo toistettavuuskriisistä. Open Science Collaboration -hankkeen tutkijat julkaisivat Science-lehdessä artikkelin, jossa he kertoivat toistaneensa sata psykologian alalla tällä vuosituhannella tehtyä koetta. Alle 40 prosenttia uusintayrityksistä johti samaan tulokseen kuin alkuperäisissä, julkaistuissa tutkimuksissa.

Osa ongelmaa ovat tieteen kannustinjärjestelmät. Tutkijat etenevät urallaan julkaisemalla paljon uusia, näyttäviä tuloksia. Se käy hatarilla menetelmillä helpommin kuin vankoilla. Tuloksena on paljon julkaisuja, mutta huonoa tiedettä. Nobel-palkinnon voittanut astrofyysikko Saul Perlmutter on todennut, ettei hänen tutkimuksensa maailmankaikkeuden kiihtyvästä laajenemisesta olisi nykyään enää mahdollista. Se ei tuottanut julkaistavia tuloksia riittävän nopeasti.

Myös tutkimuksen kaupallistuminen panee epäilemään tieteen luotettavuutta. Cristin Kearns, Stanton Glantz ja Laura Schmidt paljastivat vastikään, kuinka sokeriteollisuus on onnistunut vinouttamaan tiedettä.

Ruokavalion vaikutusta sydänsairauksiin tutkittiin jo 1960-luvulla ja tikunnokkaan nostettiin erityisesti sokeri ja kovat rasvat. Kearns kumppaneineen sai käsiinsä sokeriteollisuuden asiakirjoja, joista paljastuu, kuinka teollisuus ryhtyi muokkaamaan saatavilla olevaa tietoa.

Sokeriteollisuus turvautui kahteen strategiaan. Se pyrki vähättelemään sokerin kielteisiä terveysvaikutuksia. Mutta lisäksi se rahoitti tutkijoita, jotka siirsivät huomiota rasvojen terveyshaittoihin.

Tästä seurasi suuri määrä sinänsä pätevää tutkimusta esimerkiksi siitä, kuinka kovien rasvojen liiallinen syöminen nostaa seplevaltimotaudin riskiä. Teollisuus loi tilanteen, jossa rasvojen haitoista tiedettiin paljon enemmän kuin sokerin.

Hyviä syitä olla luottamatta tieteeseen on siis useita mutta niitä yhdistää yksi asia: tiedämme niistä, koska tutkijat ovat puuttuneet tilanteeseen.

Toistettavuuskriisissä tieteen sisäiset kriteerit pettivät. Nyt kun ongelmiin on havahduttu, laaja kansainvälinen tutkijaverkosto käy läpi tutkimustuloksia kriisin koettelemilla aloilla ja selvittää, ovatko klassikkoasemaan päässeet koetulokset toistettavissa.

Ja 1960-luvun sokerisalaliitosta huolimatta myös sokerin terveyshaittoja ryhdyttiin tutkimaan. Tieteen itsensäkorjaavuus ei toimi täydellisesti, mutta se toimii.

Myös epävarmuuden lietsominen lisää tietämättömyyttä. Kirjassaan Merchants of Doubt Naomi Oreskes ja Eric M. Conway kertovat, kuinka muutamat tutkijat ovat onnistuneet hämmentämään käsityksiä kansanterveys- ja ympäristöongelmiin puuttuvan tieteen tuloksista. Oikeudenkäynneissä on kyseenalaistettu samoin menetelmin asbestin terveyshaittoja, passiivisen tupakoinnin vaarallisuutta ja happosateiden syitä.

Epäilyksen kauppamiehet osaavat luoda vaikutelman tieteellisestä kiistasta. He tuottavat hataraa tutkimusta, jolla on poliittista käyttöarvoa. Teollisuuden lobbareiden työtä helpottaa, jos suuri yleisö ja päätöksentekijät uskovat tutkijoiden olevan erimielisiä tupakan ja keuhkosyövän välisestä yhteydestä tai ilmastonmuutoksesta.

Epäluottamus tieteeseen on poliittisesti värittynyttä, ja etenkin Yhdysvalloissa värit ovat tätä nykyä räikeitä.

Yhteiskuntatieteilijät olettivat pitkään, että koulutustason nousu saa ihmiset luottamaan tieteeseen koko ajan vankemmin. Yhdysvalloissa tehdyt kyselytytkimukset tuottivat päinvastaisen tuloksen: koulutustaso on kasvanut mutta luottamus tieteeseen on jo vuosikymmeniä vähentynyt.

Sosiologi Gordon Gauchat keksi selvittää, ketkä tarkalleen ottaen eivät enää luota tieteeseen. Vain yhden ryhmän luottamus on romahtanut, poliittisten konservatiivien.

Gauchat tiivisti tutkimuksensa tulokset toteamalla, että suuri yleisö suhtautuu tieteeseen samoin kuin ennenkin – lukuunottamatta konservatiiveja ja ahkeria kirkossakävijöitä. Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto on kääntynyt tiedettä vastaan. Joukossa on myös korkeasti koulutettua väkeä.

Tiede on siis muuttunut epäpoliittisesta, kansakuntaa yhdistäneestä asiasta kiistakapulaksi Yhdysvaltain kärjistyneessä politiikassa. Liberaalit luottavat tieteeseen yhä, joten tiedemyönteisyys yhdistetään liberaaleihin poliittisiin näkemyksiin, ja konservatiiviset poliittiset kannat taas tiedekielteisyyteen.

Ja niin Donald Trump voi huoletta tviitata, että puheet ilmastonmuutoksesta ovat kiinalaisten salajuoni, jolla on tarkoitus heikentää Yhdysvaltain teollisuuden kilpailukykyä. Apollo-ohjelman ja kuulentojen ajoista on siirrytty uudenlaiseen poliittiseen ilmastoon. Tiede ei Yhdysvalloissa enää kykene rakentamaan poliittista yksimielisyyttä mistään.

Tiede ei Euroopassa ole toistaiseksi politisoitunut yhtä räikeästi kuin Yhdysvalloissa. Nationalistiset, EU-vastaiset poliitikot ovat tosin flirttailleet ilmastonmuutoksen kiistämisen kanssa mutta perinteisesti esimerkiksi geenimuuntelua on vastustanut vasemmisto.

Entä Suomessa? Tiedebarometrissa ei kysytä vastaajien poliittisia kantoja mutta muista kyselytutkimuksista saadaan viitteitä siitä, miten eri puolueiden kannattajat suhtautuvat tieteeseen.

Tiedebarometrin mukaan enemmistö suomalaisista (84 prosenttia) pitää ilmastonmuutosta vakavana ja kiireellisiä toimia vaativana uhkana. Samasta aiheesta kysyttiin myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämässä arvo- ja asennetutkimuksessa.

Siinä suurin osa vastaajista hyväksyi väitteen ”ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa”.

Kaikkien puolueiden kannattajista enemmistö on asiasta yhtä mieltä. Vihreiden kannattajista näin ajattelee 96 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista hieman yli puolet. Eduskuntapuolueista väitteen kanssa eri mieltä olevien osuus on suurin, 35 prosenttia, kristillisdemokraattien kannattajien joukossa.

Amerikkalainen ajatusmaailma, jossa konservatiivikristillisyys yhdistyy tiedettä kohtaan tunnettuun epäluottamukseen ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltämiseen, näkyy siis Suomenkin poliittisella kentällä. Vaikutus on kuitenkin melko vähäinen. Miksi suhde tieteeseen ei ole politisoitunut Suomessa siinä määrin kuin Yhdysvalloissa?

”Tähän on varmaan monia syitä. Yksi voisi olla se, että hyvän koulutustason takia suomalaisilla saattaa kuitenkin olla kohtuullinen ’yleinen tieteellinen lukutaito’”, arvioi tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja, politiikan tutkija Petri Koikkalainen.

”Ihmiset yleensä, myös päättäjät, ymmärtävät, että esimerkiksi eriävät tulkinnat tutkijoiden välillä eivät tarkoita sitä, että tiede pitäisi menetelmänä hylätä.”

Suomalaisten vahvalla luottamuksella tiedettä kohtaan on käytännön seurauksia. Koska tieteellä on arvovaltaa, eturyhmät pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekoon vinouttamalla tutkimusta ja lietsomalla epävarmuutta tieteen tuloksista.

Jos tieteen arvovalta rapisee, vaikutuskeinoja tulee yksi lisää. Kun tieteeseen ei luoteta, esimerkiksi perättömät ilmastoväitteet tekevät kauppansa entistä helpommin. Mutta me luotamme tieteeseen. Siksi Suomessa on vaikea valjastaa tiedettä kohtaan tunnettua epäluottamusta poliittisiin tarkoituksiin. SK