◼	Pääministeri Juha Sipilä eduskunnassa.
Pääministeri Juha Sipilä eduskunnassa.

Edelleen Jumalasta seuraava

Puheenjohtaja Juha Sipilä on keskustan kiistaton johtaja – vaikka toimintatavat ja linja eivät kaikkia miellytä.

Pääministeri Juha Sipilä eduskunnassa.

’Onhan siinä Kim Il-Sung -meininkiä. Sipilän ihailu on joillakin alueilla aivan käsittämätöntä. Joillekin hän on Jumalasta seuraava”, hämmästeli keskustan puoluejohdon jäsen ennen 2015 eduskuntavaaleja.

Yksinvaltiasta pääministeri Juha Sipilästä ei ole tullut, mutta itsevaltias kuitenkin. Seuraavan kerran hänen asemansa vahvistetaan 26.–27. marraskuuta keskustan puoluevaltuuston kokouksessa. Epäilijät pysyvät poissa Torniosta tai ovat ainakin vaiti salissa.

”Sipilä ei ole aina ollut jyvällä, missä mennään. Mutta nyt en ole kovin innokas puhumaan. On aika puhua ja on aika olla hissukseen”, kansanedustaja tuskailee.

Sipilästä on tullut yksi keskustan historian vahvimmista johtajista. Sen myöntävät sekä puoluejohtajan kannattajat että hänen arvostelijansa.

Puheenjohtajaksi Sipilä valittiin avoimessa vaalissa, valintansa jälkeen hän nosti keskustan pääministeripuolueeksi. Vastaava teko onnistui Esko Aholta, joka nousi ensin puheenjohtajaksi tiukassa äänestyksessä 1990 ja seuraavana vuonna pääministeriksi. Samaan pystyi myös Anneli Jäätteenmäki.

Puoluejohtoon kuulunut veteraani muistuttaa, että ”Sipilä on ensimmäinen puheenjohtaja Ahon jälkeen, joka on pitänyt Paavo Väyrysen kurissa”. Lisäksi sekä Aho että Sipilä valitsivat ministerinsä itsenäisesti ja pystyivät hallituksen lisäksi johtamaan myös keskustan puoluetoimistoa.

”Ahon jälkeen hän on ensimmäinen, joka hallitsee asiat ja johtamisen”, entinen ministeri arvioi.

Kaksinkertaisen pääministerin Matti Vanhasen asema puheenjohtajana oli suhteellisen heikko. Hänestä tuli 2003 sattumalta pääministeri Jäätteenmäen dramaattisen eron jälkeen. Puheenjohtajaksi Vanhanen valittiin vasta pääministerinimityksen jälkeen.

Vanhasen kaudella keskustaa hallitsi kaksoismonarkia. Puheenjohtaja johti hallitusta, mutta puoluetoimisto oli puoluesihteeri Jarmo Korhosen komennossa. Asemansa turvaamiseksi Vanhanen joutui ottamaan ministereiksi puolueen kuppikuntien merkkihenkilöitä.

”Matti mietti näitä asioita tällä tavalla. Täytyy kuitenkin muistaa, että 2007 vaaleissa keskusta pysyi suurimpana vaikka se oli pääministeripuolue. Se oli kova temppu”, hallitusneuvotteluissa mukana ollut arvioi.

Suosio oli kuitenkin jo alamäessä. Vanhanen ilmoitti 2009, että hän eroaa pääministerin ja puheenjohtajan tehtävistä kesällä 2010 eli vuosi ennen eduskuntavaaleja.

Vanhasen paikat ja hallitusryhmän peri Mari Kiviniemi. Hänen kautensa pääministerinä jäi yhteen vuoteen ja puheenjohtajana kahteen vuoteen.

”Silloin valittiin pääministeriä eikä puheenjohtajaa”, taustavaikuttaja muistuttaa.

Ahoa ja Sipilää yhdistää myös se, ­että he ovat porvarihallituksen pääministereitä. Ahonkin aikana keskustassa oli paljon niitä, jotka haikailivat yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa.

1990-luvun punamultaryhmästä eduskunnassa ovat edelleen Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja Kauko Juhantalo.

Tammikuussa 2015 oppositiojohtaja Sipilä tiivisti puolueensa tavoitteen neljään sanaan: ”Suomi on saatava kuntoon.”

Korkean virkamiehen mukaan lausahduksesta on tullut pääministerille missio. Kaikki muu on toisarvoista ja alisteista lähetystehtävää muistuttavalle ajatukselle.

Moni keskustassa on huolissaan puolueen kannatuskehityksestä ja siitä, että puheenjohtajan tähtäys ei ole 2019 eduskuntavaaleissa. Puolue on aiemminkin menestynyt kehnosti vaaleissa, joihin se on mennyt porvarihallituksen pääministeripuolueena.

Kahdesti vaalien jälkeen on koottu kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien ministeristö ja kerran eduskuntaan tuli vasemmistoenemmistö. Pääministeri Juho Sunilan (ml) toinen hallitus kaatui 1932 sisäisiin kiistoihin ja tilalle muodostettiin vähemmistöhallitus.

Tuoreimmissa kannatusmittauksissa sosiaalidemokraatit on kirinyt keskustan rinnalle. Puolueilla on sama tavoite, suurimman kuntapuolueen aseman nappaaminen kokoomukselta. Menestys kuntavaaleissa vahvistaa mahdollisuuksia pärjätä eduskuntavaaleissa.

Taustavaikuttajan mukaan kabinettikeskusteluissa on usein asetelma ”missio vastaan kannatus”. Vastakkain ovat puo­lueen asemien turvaaminen ja Sipilän pyrkimys panna maan talous kuntoon – puolueen menestyksestä välittämättä.

Pääministeri Sipilän ja ministeriryhmän tehtävänä on toteuttaa hallitusohjelma. Aatteellisen hehkutuksen ovat korvanneet iskulauseet kuten ”tulos tai ulos” ja ”taseet töihin”.

Missio heijastuu myös Sipilän tapaan johtaa. Hän valitsee mieleisensä ministerit, jotka muodostavat pääministerin poliittisen esikunnan ja nyrkin. Eduskuntaryhmän tehtävänä on luottaa, ja puoluetoimiston sarkaa on vain kenttätyö.

Poikkeuksellisesti ministereiltä ei ole puristettu lupausta olla ehdolla 2019 eduskuntavaaleissa. Keskustassa ehdokkuus on perinteisesti ollut ministeriksi pääsyn ehto. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner lienee kertakäyttöministeri, jonka ura voi eduskunnassakin jäädä yhteen kauteen.

Tuorein esimerkki keskustan sisäisistä paineista on kansanedustaja Mika Lintilän valinta ehdolle uudeksi elinkeinoministeriksi. Vaikka Sipilän asema on kiistaton, ministerivaalissa jännitteet paljastuivat.

Asetelma tuli julki jo keskustan puoluekokouksessa 9. kesäkuuta 2012, kun Sipilä jyräsi puheenjohtajavaalissa kansanedustaja Tuomo Puumalan äänin 1 251–872. Rovaniemen jäähallin katsomossa Lintilä riemuitsi. Joidenkin keskustavaikuttajien mukaan juuri hän keksi liikemies Sipilän puheenjohtajaehdokkaaksi.

Lintilällä oli pelissä oma asema kansanedustajana ja Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana. Piirin virallinen ehdokas oli maakunnan toinen kansanedustaja Puumala.

Puumalalle kannattajansa testamentannut Mauri Pekkarinen ivasi Sipilää muistuttaessaan kokousväelle, että he ovat valitsemassa ”kansanliikkeen johtajaa eikä esimerkiksi autoliikkeen johtajaa”.

Yli neljä vuotta Rovaniemen kokouksen jälkeen haava vuotaa yhä. Lokakuussa puheenjohtaja ja pääministeri Sipilä teki vastapalveluksen, kun hän ehdotti Lintilää Suomen Pankkiin siirtyvän ministeri Olli Rehnin seuraajaksi.

Tuomo Puumala muisti Pekkarisen hyvät teot. Hän vaikutti keskeisesti siihen, että Pekkarinen pyörsi päätöksensä ja ryhtyi ehdolle elinkeinoministeriksi. Pekkarinen oli jo ehtinyt luvata Sipilälle, että hän tukee vaalissa puheenjohtajan suosikkia.

Sipilä oli varma Lintilän voitosta. Muutama päivä ennen keskustan hallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokousta pääministeri rehvasteli Yleisradiossa, että uuden ministerin nimi on vain hänen tiedossaan.

Pääministerin ja puheenjohtajan arvovalta ja uskottavuus pelastuivat täpärästi 27. lokakuuta. Lintilä voitti Pekkarisen tiukassa vaalissa äänin 37–33.

Tulos sattui. Puheenjohtaja oli arvioi­nut tilanteen väärin.

”Keskustan perinteeseen kuuluu äänestää. Tiukempiakin on ollut historiassa, jos toimittajat muistavat”, hämmentynyt Sipilä sanoi.

Äänestystuloksen takaa löytyy monta keskustan sisäistä kuppikuntaa. Tiukka vaali selvensi ja vahvisti jakolinjoja.

”Totta kai se oli lojaalisuutta korostavalle Sipilälle järkytys. Hänen vaatimuksensa lojaliteetista on erittäin tiukka. Pitää muistaa, minkälaisia ihmisiä Pekkarinen ja Lintilä ovat. Pekkarisella ei ole häivääkään lojaliteettia. Vertaa häntä Lintilään”, taustavaikuttaja arvioi.

Sipilä vaatii ehdotonta uskollisuutta mutta myös puolustaa voimakkaasti alaisiaan. Useimmiten mainitaan pääministerin tuki liikenneministeri Bernerille.

Berner on ollut vaikeuksissa lentokenttäyhtiö Finavian johdannaissopimusten selvittelyssä. Lisäksi hänen omia liiketoimiaan on yhdistetty veroparatiiseihin. Ikävää uutista on seurannut lähes poikkeuksetta Sipilän lausunto tai blogikirjoitus, että Bernerillä on pääministerin ehdoton tuki ja luottamus.

Toinen vaikeuksissa ollut keskustaministeri on maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Hän sai eduskuntaryhmältä kirjallisen varoituksen syrjäytettyään puolueen suosikin Esa Härmälän Metsähallituksen johdosta. Raivokkaassa keskustelussa Sipilä ilmoitti luottavansa Tiilikaiseen.

Sipilä on jakanut keskustalaiset kahteen ryhmään: niihin, jotka voi nostaa ministeriksi ja niihin, joita hän ei halua hallitukseen. Esimerkiksi kansanedustajat Mikko Alatalo, Seppo Kääriäinen, Jari Leppä, Aila Paloniemi, Mauri Pekkarinen, Markku Rossi ja Tapani Tölli kuuluvat ryhmään, joka ei täytä Sipilän ehtoa.

Ratkaiseva ehto on päivämäärä 25.4.1961. Se on Sipilän oma syntymäaika, jota aiemmin syntyneillä ei ole ­asiaa hallitukseen.

Keskustajohtaja ei ota hallitukseen itseään vanhempia. Tämä tuli selväksi kokouksessa, jossa puolueen ministeriryhmä valittiin.

Ministerikielto koskee 17 keskustan kansanedustajaa. Pekkarinen jäänee viimeiseksi 1940-luvulla syntyneeksi, joka pyrki ministeriksi.

Sipilän rajaus tarkoittaa sitä, että keskustan historiaan kirjoitetaan vain muutama 1950-luvulla syntynyt ministeri: pääministerit Aho, Jäätteenmäki ja Vanhanen sekä ministerit Juha Korkeaoja, Hannele Pokka ja Tapani Tölli.

Porvarihallituksen linja ei ole vaikuttanut keskustan kentän perusasenteisiin. Ajatuspaja e2:n tuoreen tutkimuksen mukaan keskustan kannattajat ovat vasemmisto–oikeisto-jaossa pysyneet paikoillaan, vaikka Sipilän hallitus tekee keskustalaisen mittatikun mukaan oikeistolaista politiikkaa.

Pako puolueesta on kuitenkin alkanut. Hallituksen leikkauspolitiikkaa vieroksuvia on siirtynyt sosiaalidemokraattien kannattajiksi.

Tavallisten kannattajien lisäksi moni keskustan vaikuttaja on kipuillut Sipilän linjasta. Pekkarisen ohella tunnetuimpia on Kääriäinen. Lintilän valinnan jälkeen Käärinen purki ajatuksiaan Twitterissä 29. lokakuuta.

”Lenkillä mietittyä: henkilövalinnat paljastavat päättäjän arvot ja politiikan suunnan”, Kääriäinen tviittasi.

Kääriäisen lisäksi politiikan suuntaa on epäröinyt entinen puoluesihteeri Timo Laaninen, joka paljasti huolensa keskustan pääviestimessä Suomenmaassa.

”Kun puolue on hallituksessa kokoomuksen kanssa, siihen tarttuvat myös kokoomuksen kielteiset ominaisuudet, erityisesti ylimielisyys.”

Epäsuorasti Laaninen arvosteli Sipilää siitä, ettei keskusta pidä puoliaan virkanimityksissä. Sipilä teki selväksi, ettei kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virka ole keskustan läänitys.

”Hakijoiden listaa katsellessa voi pohtia, nousiko hakijoiden taso tämän ilmoituksen myötä”, Laaninen veisteli.

Kelan pääjohtajalla Liisa Hyssälällä (kesk) on virkauraa jäljellä kuukausi. Entinen pitkäaikainen ministeri on ihmeissään nykymenosta. Suorasanainen Hyssälä päivitteli Twitterissä ajan henkeä.

”Joku vuosi sitten #filosofit olivat yhteiskunnallisen keskustelun aallonharjalla. Hyvinvointimallien uudistaminen tarvitsee myös filosofeja”, Hyssälä kirjoitti ilmeisesti tarkoittaen hallituksen rahakeskeistä lähestysmistapaa.

Esko Aho johti keskustaa lopulta 12 vuotta. Vuosikymmeniä politiikassa toiminut Aho ja keskusta kärsivät yhdessä useita tappioita. Koskaan Aholla ei kuitenkaan ollut todellista uhkaa pudota puoluejohdosta, hän lähti lopulta omasta tahdostaan.

Keskustassa ei ole sipiläläisiä, koska Sipilä on ollut puolueessa selvästi lyhemmän ajan kuin Aho oli puheenjohtajana. Sipilän asema on keskustan menestyksen varassa. Kenttä kääntää nopeasti selkänsä, jos puolueen kannatus kääntyy laskuun.

Vielä Sipilä on kiistaton johtaja. Epäilijöiden palkeet ovat kuitenkin täynnä siltä varalta, että puheenjohtajan sauna alkaa kyteä.

Veteraanikansanedustaja korostaa, että sukupolvenvaihdos on elämän laki, joka koskee myös 55-vuotiasta Sipilää. Hän hahmottelee nykyisistä keskustan kansanedustajista Sipilän poliittista perikuntaa.

”Eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Antti Kaikkosella on nyt näytön paikka, sitten Hanna Kosonen ja Markus Lohi. Antti Kurvinenkin voi aikuistua”, hän luettelee ja huomauttaa, että Puumala, Anne Kalmari ja Antti Rantakangas eivät ole listalla.SK