kohtaamiset

◼	Karri Miettinen räppää nimellä Paleface.
Karri Miettinen räppää nimellä Paleface.

KIRJA

Olen suomalainen

Palefacen Suomi on kulttuurien sekoitus.

Marraskuussa 2013 valtioneuvoston kanslia kutsui joukon suomalaisia vaikuttajia pohtimaan, miten satavuo­tiasta Suomea juhlittaisiin. Yksi itsenäisyyden juhlavuoden hallitukseen asetetuista oli muusikko ja yhteiskunnallinen aktivisti Karri PalefaceMiettinen.

Nykyinen puolustusministeri, kansanedustaja Jussi Niinistö närkästyi valinnasta. Hän laati asiasta kirjallisen eduskuntakysymyksen ja totesi, että ”on syytä toivoa, ettei tämänkaltainen ääriajattelu leimaa juhlavuoden suunnittelutyötä”.

Kimmastus perustui erityisesti radio-ohjelmaan, jossa Karri Miettinen oli todennut suomalaisten ”kieltävän osan historiastaan unohtamalla Mannerheimin taustan sisällissodan lahtarikenraalina”.

”Asian nosti esille mies, joka on ollut itse mukana Kansallinen Kulttuuririntama -liikehdinnässä ja kirjoittanut Valkoinen rintama -lehteen, joka on todellista ääriajattelua”, Miettinen sanoo. Hän ei näe omia arvojaan erityisen radikaaleina.

”Puolustamani asiat on hyvin perinteisiä – Ranskan vallankumouksen arvot, universaalit ihmisoikeudet ja jakamaton ihmisarvo.”

Tapahtumasarja oli Viides Maamme-kirja -teoksen eräs alkusysäys. Alaotsikkonsa mukaisesti se sisältää Miettisen ajatuksia suomalaisuudesta.

Aiempien Maamme-kirjojen tekijät ovat satusetä Zachris Topelius, kulttuurivaikuttaja Jörn Donner kahdesti sekä poliitikko ja professori ErkkiSusiPulliainen.

Kirjan keskeinen idea on se, että me suomalaiset emme voi sanoutua irti monikulttuurisuudesta, vaikka jotkut niin haluaisivatkin.

”Yritän tässä kirjassa ilmentää, miten maailma ja Suomi ovat lähtökohtaisesti kulttuurien sekoittumisen tulosta”, Miettinen toteaa.

”Kiistani hallituksen kanssa eivät aina liity suomalaisuuteen, vaan useammin ihmisiä eriarvoistavaan politiikkaan. Minusta yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä on sen heikoimmista jäsenistä huolehtiminen. Nähdäkseni paras tapa yhteiskuntarauhan ylläpitoon on pyrkiä sosiaalisten ongelmien vähentämiseen.”

Miettinen ei halua Suomea Natoon. Yhdysvaltojen puolustusministeriön tilastojen mukaan USA tiputti vuonna 2016 peräti 26 171 pommia, siis kolme pommia tunnissa läpi vuoden.

”Mun käsitykseni mukaan liittyminen olisi provokaatio”, hän tuhahtaa.

Miettinen uskoo päättä­jien pelkäävän, että Suomi voisi joutua Venäjän mielivaltaisten sotatoimien kohteeksi, kuten Itä-Ukrainassa kävi.

”Suomen kannattaisi pitää kiinni riippumattomasta asemasta. Meillä on luonnollisista syistä vähän traumaattinen suhde itänaapurin kanssa. Se elää yhä ihmisten mielissä ja sydämissä. Media osaa käyttää sitä hyväkseen. Harvoin siellä sanotaan, että riippumattomuus olisi parempi valinta kuin asekaupan kasvattaminen.”

Kun ihmisiin pyritään vaikuttamaan, on heidän media­l­ukutaitonsa merkitys suuri. Monet eivät pysty riittävään lähdekritiikkiin. He eivät aina tunnista, mikä on parodiaa tai silkkaa valhetta.

”Medialukutaitoa voisi opettaa koulussa vähän kuin kansalaistaitoa tai yhteiskuntaoppia aikanaan. Tietysti se voi olla huonoissa kantimissa myös vanhemmilla ihmisillä. Monet valitsevat omaan näkemykseensä sopivat mielipiteet ja pitävät niistä kiinni, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä totuuden kanssa.” J

Tero Alanko

Karri Miettinen: Viides Maam­me-kirja – ajatuksia suomalaisuudesta. 249 s. Like, 2017.

KIRJA

Älyllisiä karkeuksia haudan takaa

Jouko Turkasta lähtee vielä ääntä.

Viisi vuotta ennen kuolemaansa Jouko Turkka (1942–2016) antoi Teoksen kustantajalle Silja Hiidenheimolle muovikassillisen tekstejä. Niistä on seulottu kirja Kärsimys on turhaa. Se koostuu muutaman sivun fragmenteista; lyhyistä tarinoista, ruokaresepteistä, viiniarvosteluista, ideoista, harkituista huomioista ja heitoista. Muoto on tuttu Aiheita-esikoisesta.

Illuusioton ihmiskuva yhdistyy ikuiseen tappiokierteeseen. Pankkiirikolmikko ryöstetään, piestään, riisutaan alasti ja heitetään putkaan. Elolliset olennot ovat kestokiimaisia, hevonenkin hankaa itseään puunrunkoon. Karnevalismia. Romantiikka uitetaan inhorealismissa, tippuri nenissä yhdistää parin. Ruoasta siirrytään nopeasti ulosteisiin. Nymfomaaneja, miehisen uhon koomisuutta.

Tuttua Turkkaa siis, jopa liian­ tuttua. Turkka kuulostaa välillä imitaattoriltaan. Päällimmäiseksi jää silti vaikutelma vitaalista ja vahvasta kertojasta.

Esimerkiksi sodassa vammautuneita miehiä kuvataan harvinaisen todentuntuisesti, ilman kireää pyhittämistä. Samalla nauretaan veteraanien saamattomille lapsenlapsille, jotka näkevät itsessään sankarigeenejä.

Jokaisella on oma sisäinen lohtuporukkansa, siteensä, puistojen ja metrojen tuulikaappien miehelläkin. Hän miettii, miten porukka katsoisi hänen seisomistaan, tupakan pitelyä, ryypyn ottoa. Kehuisiko miestä?

Inhimillisyyttä ilmenee yllättävissä tilanteissa. Kiduttaja on hukannut silmälasinsa ja uhria alkaa säälittää. Kiduttaja saa hikkakohtauksen. Hävettääkö kiduttajaa, paneeko hän uhrin maksamaan häpeästään?

Kärsimys on sekä turhaa että suurinta. J

HERMAN RAIVIO

◼	Ismo Alanko.
Ismo Alanko.

LEVY

Kuningas ilman vaatteita

Ismo Alangon ääni on syvä.

Meiltä löytyy taitavia heikkejä, hannuja ja jukkia, mutta maamme biisintekijöiden kukkulan laella seisoo Ismo Alanko. Mikään ei paljasta Alangon osaamisen ylivoimaa armottomammin kuin soololevy.

Alanko, 56, on tahkonnut pitkän uran ­Hassisen Koneen ja Sielun Vel­jien kanssa sekä omillaan. Viime keväänä hän otti bändin sijasta mukaansa kiertueelle vain kitaran ja pianon. Alanko säesti itseään ja vangitsi yleisöjä sekä klassikoilla (Tällä tiellä, Kun Suomi putos puusta, Harsoinen teräs) että uudemmilla helmillä (Risteys, Lintuperspektiivi). Tallenne tehtiin Vanhan ylioppilastalon konsertista Helsingissä. Äänenlaadun takasi pitkäaikainen miksaaja Heikki Iso-Ahola. Lopputulos hengittää ja imee intiimin tilanteen pyörteeseen.

Alangon tuttuja laulumaneereja ovat kierrättäneet suositut laulajat Kalle Aholasta CMX:n A. W. Yrjänään, mutta vain hänen syvä äänensä soi kuin metsässä humiseva tuuli. Yhdessä härmäläisyyttä heijastavien sointukulkujen kanssa tämä baritoni on muodostunut monelle rakkaaksi.

Ura alkoi 37 vuotta sitten, ja studiolevyjä on julkaistu lähes 30. Täyteen tasalaatuun ei näin tuottelias tekijä voi yltää, mutta Yksin Vanhalla todistaa, että maalitaulun keskellä on enemmän reikiä kuin laidoilla.

Vain sielultaan kuolleella ei sydämessä läikähdä yhden kaikkien aikojen suomalaisen a cappella -kappaleen kliimaksissa. Sielun Veljien L’Amourha-lp:lle (1985) tehty Laulu on murhaavan yksinkertaisesti nimetty ja säkeiltään ravistava. ”Vaikken mä aina jaksa uskoo ja rakastaa / Niin on täällä vielä helvetisti kaunista katseltavaa.” J

Petri Silas