mielipide

puheenvuoro

Onko tiede menossa rikki?

Tutkijoiden paneutuminen alaansa ja riittävä aika luovalle työlle on toimivan tieteen välttämätön edellytys. Tutkimusta ja sen rahoitusta on kuitenkin yhä enemmän alettu ohjata julkaisujen määrien mukaan. Yksi peruspilareista sortuu, kun tiede ei ehdi korjata itseään.

Taloudellinen tehokkuus ohjaa nykyään­ jopa perustutkimuksen rahoitusta. Käytännössä julkaisujen eli vertaisarvioitujen artikkelien määrä on keskeinen kriteeri rahoitusta myönnettäessä. Tämä pätee niin yliopisto- kuin yksilötasolla.

Kun samoilta tutkijoilta edellytetään samassa ajassa enemmän tuotoksia, laatu heikkenee väistämättä. Tutkijoilla ei myöskään ole aikaa lukea edes kaikkia oman alansa julkaisuja. Tiede uhkaa ratketa liitoksistaan, kun julkaisupaineet kasvavat.

Laadukkaan tutkimuksen tunnistaa hyvin tehdystä pohjatyöstä, tulosten huolellisesta käsittelystä ja vahvoista johtopäätöksistä. Tämä luo tieteelle tukevan perustan, jolle myöhempi tutkimus rakentuu. Luova ja huolellinen työ ottaa kuitenkin aikansa.

Kun ajasta nipistetään, tutkijat keskittyvät rahoituksen jatkuvuuden kannalta tärkeimpiin toimiin. Omat julkaisut ovat etusijalla. Muille, tieteen toimivuuden takaamiseksi välttämättömille toimille jää vähemmän aikaa, jos ollenkaan.

Tutkijat ottavat muun työnsä ohella vastaan – kykynsä mukaan ja korvauksetta – muiden käsikirjoituksia arvosteltaviksi. Kun tutkijoilta vaaditaan enemmän julkaisuja, heille jää vähemmän aikaa syynätä muiden tutkimuksista mahdolliset virheet pois. Julkaisut ovat siis heikkolaatuisempia, kuten todettiin Nature-lehdessä (26.10.2016).

Julkaisujen lisääntynyt määrä on jo nyt johtanut toiseen ongelmaan. En ehdi lukea kaikkia oman tieteenalani uusia julkaisuja. Minulle siis muodostuu puutteellinen kuva siitä, minne tällä hetkellä ollaan menossa. Tutkimuksen teko, joka joko täsmentää tai kyseenalaistaa uusimpien tutkimusten tulokset, vaarantuu.

Monella saralla päätöksenteko pohjaa tutkittuun tietoon. Tulevaisuus on nyt vaarassa rakentua heikommalle pohjalle. Tämä trendi näyttäisi jatkuvan yliopistoihin kohdistuneiden leikkausten myötä.

Leikkaukset ovat niin merkittäviä, että on tehtävä lisää vaikeita päätöksiä tieteen ohjaamiseksi toimiville uomille. Rahat eivät riitä kaikille tieteenaloille, joten mistä luovutaan? Jätetäänkö lääketieteellinen tutkimus muiden huoleksi vai kyselläänkö Ruotsista ja Venäjältä neuvoa vesistöjen hoidossa?

Yliopistot ovat jo aloittaneet erittäin merkittävät uudistukset. ”Profiloitumisessa” yliopistot päättävät keskeisimmät alat, joihin tulevaisuudessa satsataan. Helsingin yliopistossa monet tiedekunnat saattavat sellaisenaan lakata olemasta.

Niitä tutkimusyksiköitä, jotka selviävät tästä mullistuksesta, tulee tukea lupaamalla niille riittävän pitkäkestoinen ja vankka rahoitus. Tällöin tutkijoiden ei tarvitse rakentaa uraansa lyhyellä tähtäimellä, vaan he voivat keskittyä tieteen merkittäviin edistysaskeliin.

Toisaalta on keskitettävä huomiota laadullisiin mittareihin ja näin vaadittava tutkijoilta enemmän korkeatasoista tuotantoa.

Tällä tavalla Suomen asema kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen tekijänä vahvistuisi. Vähemmän, mutta parempaa. Se on muillakin aloilla yksi Suomen menestymisen avaintekijä. J 

Jouni Heiskanen

Kirjoittaja on tutkijatohtori Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella.

kirjeitä

JSN toimii osin kulissien takana

Julkisen sanan neuvostoa ruotinut juttu (SK 43/2016) ansaitsee kiitokset. Jutusta kävi hyvin ilmi, että päättäessään olla ottamatta kanteluja käsiteltäväksi JSN:n puheenjohtaja usein myös tulkitsee hyvää journalistista tapaa.

Ei median itsesääntely kuitenkaan tästä syystä ole rikki. JSN on moraalin risa siksi, että se ei julkaise näitä hyvää journalistista tapaa tulkitsevia karsintaratkaisuja.

Median yleisön näkökulmasta JSN toimii siis osin kulissien takana. Tästä seuraa ennen muuta se, että yleisö ei saa tietää, missä hyvän journalistisen tavan rajat meillä tosiasiassa ovat.

Nyt suomalaiset eivät tiedä esimerkiksi sitä, millaisten asiavirheiden korjaamatta jättämistä JSN pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena.

”JSN-testini” kymmenien esimerkkien perusteella väitän, että hyvän journalistisen tavan rajat eivät ole siellä, missä median yleisö niiden luulee olevan. J

markku lehtola

Vapaa toimittaja

Putkiremontissa tehdään muutakin

SK on liittynyt suomalaisten rakentajien sankkaan arvostelijajoukkoon (SK 44/2016). Meitä on verrattu mm. saksalaisiin rakentajiin, jotka tekevät putkiremontin kahdessa viikossa, kun meillä samaan työhön käytetään kolme kuukautta.

Vertaus ontuu pahoin. Putkiremontin yhteydessä miltei poikkeuksetta uusitaan pesutilojen vesieristykset ja laatoitukset. Noiden töiden tekeminen on vaiheittain tapahtuvaa eri aineiden kuivumisaikoja noudattaen. Työt tehdään järkevästi ketjuttaen. Jos remonttikohteessa on 50 pesuhuonetta, ei työmaalla voi olla viittäkymmentä työryhmää jokaiseen huo­neistoon erikseen.

Rakentaminen on tarkoin säädeltyä, suunniteltua ja valvottua työtä. Meistä jokainen asuu suomalaisten rakentajien tekemässä ihan kivassa kodissaan ilman suurempia ongelmia. J

matti nikkilä

Liminka

Runoja Kuvalehteen

Kirjoitan tätä pyhäinpäivänä 2016, jolloin Suomen Kuvalehti täyttää 100 vuotta. Onneksi olkoon, vanha ystävä! Luin hienosti nostalgisen ja tunteita syvältä nostattavan päätoimittajan kirjoituksen, joka toi mieleeni tuon mainitsemani ystävyyden synnyn:

72 vuotta sitten Suomen Kuvalehti julkaisi kolme runoani: Stefanus, Minä ja vuotta myöhemmin runon Atomitarina. Viimeksi mainittu vei koko aukeaman ja oli kuvitettu! Parasta oli, että palkkio oli minun silmissäni ”ruhtinaallinen” ja lopetti sillä erää nuoren ylioppilaan monta päivää kestäneen nälkäkuurin.

Mutta missä ovat runot nyt? Hämmästyn! Suomen Kuvalehtihän on yksi harvoista kulttuurilehdistä Suomessa. Olisiko liikaa toivottu, että nyt, sata vuotta saavuttaneena, se ryhtyisi jälleen julkaisemaan myös runoja?

Nykyrunotko liian vaikeatajuisia? Ehkäpä. Mutta mikä estää poimimasta samalla näytteitä menneiltä ”hyviltä” ajoilta? ”Viikon runo, 100 vuotta sitten, 50 vuotta sitten, nyt.”

Hyvä Kuvalehti, puoli sivua runoutta joka numeroon, please! J

Kullervo rainio

Emeritusprofessori, Suomen Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1950

Sähköposti:

sk.kirjeet@otavamedia.fi

Osoite: Suomen Kuvalehti, Kirjeitä,

Maistraatinportti 1,

00015 OTAVAMEDIA