Uutisviikko

markku kuisma

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Helsingin yliopistossa.

näkökulma

Kapitalismin pitkä marssi

Kapitalismi on ja pysyy. Mutta ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa sen sisältöön.

Tuhansien vuosien kaaria halkovat sivilisaatiohistoriat kiinnostavat ja käyvät jopa kaupaksi, vaikka eivät olekaan värityskirjoja aikuisille.

Päärooleissa ovat valtiot, markkinavoimat, valtaverkostot ja muut omituisuudet, joilla yhteistä kansaa ei kuulu häiritä.

Pitkän aikavälin historialliset tarkastelut kiehtovat tulevaisuuden vuoksi.

Maailma on astunut myrskyisään ja sameaan aikakauteen, eikä käännettä ole näköpiirissä. Halu arvioida päällä olevaa tilannetta ja tulevia mahdollisuuksia edellyttävät nykytilaan johtaneiden kehityskulkujen jäsentämistä.

Kapitalismi kohoaa tällaisessa futurologis-historiallisessa aikalaisdiagnoosissa keskiöön. Maailmanlaajuisena talousjärjestelmänä se on melkein kuin ilma jota hengitämme.

Kapitalismin rytmisssä, rajoisssa ja dynamiikalla mennään nyt väkevämmin ja maailmanlaajuisemmin kuin koskaan. Kapitalismi on hyris­syt kansainvälisen kehityksen kasvumoottorina viimeiset puoli vuosituhatta, eikä nopeaa loppua näy horisontissa.

Ei ihme, että parhaissa amerikkalaisissa yliopistoissa jonotetaan kapitalismin historian kursseille. Tähtäätpä menestyväksi investointipankkiiriksi tai täsmälleen joksikin päinvastaiseksi, kapitalismia on elintärkeä ymmärtää.

Arvostetun saksalaisen yritys- ja yhteiskuntahistorioitsijan Jürgen Kockan Kapitalismin lyhyt historia tarjoaa hyödyllisen ja huokean johdatuksen jokaiselle lukutaitoiselle. Neutraalina ja yleistajuisena se sopisi mainiosti lukion ja korkeakoulujen oppikirjaksi, mieluiten kaikille pakolliseksi.

Kocka maalaa isolla, tarkalla pensselillä pari vuosituhatta kapitalismin muotoutumista ja 1400-luvulla voimistunutta voittokulkua globaaliksi itsestääänselvyydeksi.

Kapitalismi käsitteenä on herättänyt 1800-luvulta lähtien kiihkeitä tunteita. Yksille se on ollut tunnoton riistojärjestelmä, toisille yksilönvapauden erottamaton kumppani – ja kolmansille maailmanhistorian­ tehokkain talouden kasvukone, jota on syytä kiihkottomasti tajuta.

Niin kauan kuin Neuvostoliitto ja siis sosialistinen vaihtoehto kapitalismille oli olemassa, kolmas suhtautumistapa oli varattu pelkästään taloushistorioitsijoille. Heistäkin vain amerikkalaiset rohkenivat käyttää kovaa sanaa niin kuin se on, pelkäämättä kommunistiksi leimaamista.

Yhdysvalloissa kapitalismia on aina ymmärretty avoimesti ihailla ja myös kriittisesti tarkastella. Länsi-Euroopassa tilalle nostettiin pehmeämpi ja poliittisesti korrektimpi markkinatalous, ikään kuin kapitalismi olisi todellakin jotakin pahaa ja markkinatalous jotakin parempaa.

Tätä perua oleva käsitesekaannus on vieläkin vallalla. Huippua edustavat ne, jotka selittävät meidän siirtyneen markkinatalouteenkin vasta hetki sitten.

Olisi kiinnostava ­kuulla, missä talousjärjestelmässä sitten elimme parilla viime vuosisadalla. Tätäkin tärkeämpää olisi kuulla, missä päin nykymaailmaa vallitsee markkinatalous ilman kapitalismia.

Teoriassa semmoisiakin ihmeitä voisi olla. Pientuotta­jien ja käsityöläisten paikalliset vaihtotalousmarkkinat olisivat markkinataloutta ilman kapitalismia, ja varmasti jotain sellaista on vuosisatoja sitten ollutkin.

Tänään elo ilman kapitalismia kävisi ahtaaksi. Ilman sijoituskohteita etsiviä suurpääomia, henkilökohtaista omistusoikeutta, päätösvallan hajauttamista ja markkinoita – lyhyesti kapitalismia – taloudellinen toimeliaisuus olisi pyöreästi ilmaisten kovin toisennäköistä, eikä ainakaan elättäisi nykyisiä ihmismääriä.

Kapitalismia ei ole ilman markkinatalotta, mutta ei markkinatalouttakaan nykymaailmassa ole muutamaan sataan vuoteen ollut ilman kapitalismia.

Sen sijaan on eri tavoin säädeltyjä markkinoita. Ja on amerikkalaista, kiinalaista, venäläistä ja pohjoismaista kapitalismia. Erot avautuvat yhteiskuntien valtasuhteista, talousmaantieteestä, kantavista ideologioista: kulttuurista, joka puolestaan on vuosituhantisten kehityspolkujen synnyttämää.

Kuilun partaalle kuljettaneista kriiseistä huolimatta on vaikea kuvitella globaalin nykykapitalismin lopullista romahdusta. Mitä tilalle?

Rooma, Euroopan vanhat monikansalliset imperiumit ja kapitalismin haastajaksi pystytetty Neuvostoliitto kokivat perikatonsa, mutta että moderni ja kaikessa ällistyttävän tehokas kapitalismi katoaisi joskus muiden historiallisten yhteiskuntamuodostumien tapaan pois hämärään?

Edes globalisaation asiantuntijat, maineikkaat amerikkalaisprofessorit Immanuel Wallerstein, Michael Mann ja Randall Collins etunenässä, eivät ennakoi kapitalismin pikaista loppua.

Elämäntyökseen maail­mantaloudellisen järjestelmän kehitystä tutkineet sosiologit eivät ole kilttejä eivätkä kohteliaita, ja etenkin Georgi Derluguianin analyysi Neuvostoliiton keskitetyn järjestelmän hajomisesta on hyytävän opettavainen meille Euroopan unionilaisille juuri nyt.

Lopputulema on silti selvä: kapitalismilla on ilman muuta tulevaisuus, ellei ihmiskunta onnistu tuhomaan ydinsodalla ja muilla omatekoisilla katastrofeilla itseään.

Historian suunta on aina avoin, ihminen voi vaikuttaa siihen. Ja kun kapitalismin kanssa käsi kädessä kuljetaan, ei ole samantekevää, minkätyyppisen kapitalismin. Siihenkin voi vaikuttaa. J

Uusimmat