Kohtaamiset

Kirja

Haaveet ja todellisuus

Tiukkaa asiaa ja sisäpiirin juoruja 
kustantamisen kulisseista.

Jera Hänninen ja Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi? 
Matkaopas kirjamaailmaan. 336 s. Helsinki-kirjat.

Haluatko todella kirjailijaksi? on itsessään kuva kirjankustantamisen villeistä viime vuosista. Kirjasta alkoi liikkua huhuja kustannustoimittaja Jyri Hännisen siirryttyä pois WSOY:n palveluksesta. Kirja oli Teoksen listalla. Teoksen kustantaja Silja Hiidenheimo kertoi, että sen ilmestyminen ”lykkääntyy”. Hänninen meni töihin Helsinki-kirjoihin.

Hänninen poistui Helsinki-kirjojen palveluksesta. Ja kun kirja ilmestyi, Helsinki-kirjojen palveluksesta poistuivat sen loputkin työntekijät.

Pohjat ovat siis kunnossa. Omakohtaisesti hankittua tietoa ja näkemystä riittää.

Valtaosan teoksesta täyttää aakkostettu tietosanakirja, jonka lyhyissä ja poskettoman epäsuhtaisissa artikkeleissa esitellään sujuvasti rinnakkain asiallista kustannusalan tietoutta ja silkkaa sisäpiirijuoruilua. Mojovimmat anekdootit koskevat sattuneesta syystä WSOY:tä. Hännisten sankareista (kuten Harri Haanpää) ja konnista (kuten joukko entisiä WSOY:n johtajia) ei jää epäselvyyttä.

Teos on paitsi nokkelasti kirjoitettu hihittely- ja tirkistelykirja myös epäilemättä tarpeellinen maanpinnallevetäjä kirjailijanurasta haaveileville. Moni asia, mikä piti paikkansa vielä vuosikymmen sitten, ei päde enää, lähinnä kustannusmaailman toimintatavoissa. Kirjailijan ydintyössä, kirjoittamisessa, muutokset ovat olleet huomattavasti loivempia. 

Karo Hämäläinen

KIRja

Papin odysseia

Romaani muukalaisuudesta pitää 
lukijan uteliaana.

Riikka Pulkkinen: Vieras. 
299 s. Otava.

Riikka Pulkkinen kirjoittaa innostuneesti vierauden teemasta.

Muukalaisuuden tutkiminen tapahtuu monin ylevin, valmiiksi kiteytynein lausein – romaanin kertoja, nuori nainen, on ammatiltaan pappi ja pystyy näin siteeraamaan ja muuntelemaan Kirjoituksia. ”Autuaita ovat murheelliset, mutta myös pilkalliset, ilkeät, sylkevät…”

Papilla on ystävänä maahanmuuttajatyttönen, jota myös kiinnostaa autuus. Ystävyys tuo romaaniin tarinan vieraannäköisen lapsen kohtalosta suomalaiskoulussa, jossa hänet tiedetään muukalaiseksi eikä halutakaan tietää muuta. ”Hei toi on se.”

Pappi itse on kouluikäisenä tehnyt kaikkensa muuttuakseen muuksi, lihallisesta henkiseksi. Perinpohjainen syömättömyyden kuvaus on – anteeksi lattea sana – koskettava, vaikkei kirjallisuudessa uusi.

Mutkikkaasti sisäkkäistä muukalaisuusjuonta ei liene syytä paljastella; Riikka Pulkkinen pitää lukijan uteliaana. Käykö päähenkilölle hyvin vai huonosti? Jos hyvin, miten hyvin? Oulun ja Helsingin jälkeen papin odysseia kulkee New Yorkiin, jonka hajut, maut, äänet, hahmot, kosketukset kuvataan hehkeän matkailumainosmaisesti.

Henkilöiden kuvauksiin livahtelee kiusallisia kliseelausumia: hiusteni itsepintaiset kiehkurat, tiukkapipoinen diakonissa, nuppurintani, nuppurintani, rinnannuppuni. Ajatusten kamppailun kuvaajana Pulkkinen on kiinnostava. 

Kaisa Neimala

kirja

Tähän 
on tultu

Miltä riiston ja sorron maanosa Eurooppa 
näyttää nyt?

Marjo Niemi: Ihmissyöjän 
ystävyys. 
405 s. Teos.

Marjo Niemen hieno romaani tiuskaisee, että kirjallisuuden on aika ottaa askel preesensiin. Hän kuvaa kerroksisessa teoksessaan sitä, miltä nykyajan Eurooppa näyttää ja miten tähän on tultu.

Romaanin Eurooppa on riistämisen, sortamisen, surmaamisen, ahnehtimisen voimin rakennettu rikas maanosa. Ei auta ihmisen olla nyt antelias ja armelias – likainen historia painaa liikaa. Kirjan maisemissa haisee muta ja verinen maa, yhdyskuntaliete, pöly ja lieju, afrikkalaisen lapsen lokainen juomavesi, ojanpohjalla höy­ryävä mätä.

Yhteisestä mädännäisyydestä ja romaanin päähenkilöiden yksityisistä murheista huolimatta Ihmissyöjän ystävyys ei ole masentava taideteos. Miettimään vaativa kyllä, masentava ei.

Kertoja-päähenkilö, nuori naiskirjailija, kutsuu itseään siiseliksi, Gelsominaksi, raivotautiseksi piskiksi. Hän todistelee painokkaasti, että häneltä puuttuu huumorintaju. Ehkä puuttuu taju. Taito hänellä silti on. Hänen kommenttejaan historiasta, kirjallisuudesta, lasten kohtelusta, köyhyydestä ja rikkaudesta leimaa epätoivon huumori.

Romaanin kirjailijalla on paha olo ja suru. Vihaisin voimin hän kamppailee valmiiksi Suurromaania. Suurromaanin kerronta on korrektia; kirjailija itse arvioi sen yhtä kiinnostavaksi kuin pystyyn nostettu pulkka. Romaanikäsikirjoituksen sileäpintainen teksti täydentää hyvinkin kirjailijan rosoista, kieltämättä kiinnostavampaa ajatuskieliryöppyä. 

Kaisa Neimala