kohtaamiset

◼	Amedeo ­Modigliani: ­Lepäävä alaston hiukset avoinna (1917).
Amedeo ­Modigliani: ­Lepäävä alaston hiukset avoinna (1917).

NÄYTTELY

Picassosta seuraava

Amedeo Modigliani oli kärsivän taiteilijan arkkityyppi.

Ateneum tarjoaa Amedeo Modiglianin (1884–1920) maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa lähes sadan teoksen verran. Mukana on myös taiteilijan ystävien kuten Pablo Picasson ja Constantin Brânçusin töitä.

Modigliani piti eläessään yhden yksityisnäyttelyn. Sekin loppui alkuunsa: ikkunaan laitettu alastonmaalaus oli poliisin mielestä liian rohkea. Ura kesti vain reilun vuosikymmenen ennen varhaista kuolemaa. Perintö taiteelle on silti poikkeuksellinen. ”Modigliani uudisti tavan kuvata ihmistä”, Ateneumin johtaja Susanna Pettersson arvioi.

”Hän luopui perinteisistä esittävyyden ja näköisyyden vaatimuksista. Tuotannolla on keskeinen asema länsimaisen taiteen historiassa heti esimerkiksi Picasson jälkeen.”

1900-luvun alun Pariisi keräsi taiteilijoita ympäri maailman. Kirjallisesti sivistynyt italialainen Modigliani oli tuttu näky kapakoissa ja kahviloissa. Hänellä oli aina kirja kädessä, ellei hän tienannut lantteja pika­muotokuvilla. Viini virtasi, mutta työskentely oli herkeämätöntä. Talvet Modigliani vietti keuhkotautinsa vuoksi eteläisessä Ranskassa.

Kunnianhimo kohdistui vuosia kuvanveistoon. Rahan puute pakotti maalaamaan, mutta Modiglianin maalauksiin jäi vaikutteita veistoksista.

”Hän oli äärimmäisen taitava ihmisen kuvaaja”, Pettersson sanoo.

”Hänen ilmaisunsa on tunnistettava venytettyine kauloineen, pyöreine hartioineen, soikeine kasvoineen ja manteli­maisine silmineen. Alastomia naisia esittävät teokset riisuvat kenet tahansa aseista.”

modigliani eli jatkuvassa niukkuudessa taiteeseen keskittyen. Elämäntavat eivät olleet terveelliset. Tyttöystävät vaihtuivat tiuhaan. Nuori Jeanne Hébuterne synnytti Modiglianin tyttären. Kolme vuotta myöhemmin Modigliani menehtyi tuberkuloosiin läpimurtonsa kynnyksellä 35-vuotiaana. Vaimo surmasi itsensä seuraavana päivänä.

”Taiteilijan elämä ja teokset muodostavat tunteita koskettavan kokonaisuuden. Tekemisen palon ja arkielämän kurjuuden kontrasti oli suuri.”

Pettersson uskoo Modiglianin kiinnostavan yleisöä myös siksi, että hänen teoksensa ­tekevät huutokauppaennätyksiä. Viime vuonna rikottiin 170 miljoonan dollarin raja. J

Tero Miettinen

Modiglianin näyttely Ateneumissa (Kaivokatu 2, Helsinki) 5.2.2017 asti.

◼	Petri ­Ruusunen:  Mesmer­communicator.
Petri ­Ruusunen: Mesmer­communicator.

näyttely

Scifi syntyy metallista

Kultaseppä-artenomi luo taidetta, jolla voi ajaa.

Moottoripyörä näyttää siltä, kuin se olisi suunniteltu tieteiselokuvaan. Esteettinen ilmaisu ulottuu steampunkin hulluttelusta art decon eleganssiin myös koruissa. Petri Ruusunen ei tyydy normiratkaisuihin.

Kultaseppä-artenomi on tehnyt lukemattomia koruja sormuksista riipuksiin. Huikeimmat projektit ovat syntyneet omaksi iloksi. Teoksia on esillä Turun VPK-talossa. Siellä nähdään kahdeksan moottoripyörää, joiden tyylikirjo yltää steampunkista retrofuturismiin, 15 mielikuvituksellista mekaanista laitetta ja puolensataa uniikkikorua.

Ruusunen on kymmenen vuotta haaveillut omasta näyttelystä. ”Nyt kun yrityksemme KultaSarvi Oy täyttää 30 vuotta, juhlistamme sitä näin”, Ruusunen kertoo.

Näyttelyn yhteydessä huutokaupataan kaulakoru Linnunradan enkeli, jonka tuotto menee Käsityökoulu Robotille. Sen tavoitteena on edistää oppilaiden ymmärrystä elektronista ja ohjelmoitua ympäristöä kohtaan.

Ruusunen kokee ­olevansa scifikirjailija, joka muovaa idean­sa metalliin. Uusimpaan moottoripyörään vierähti 16 kuukauden illat ja viikonloput. Mekaaniset laitteet syntyvät parissa kuukaudessa. Into juontuu lapsuudesta ja suutari-isän verstaassa puuhailusta.

Musiikki inspiroi puurtamista. ”Kun tein Funky Star -moottoripyörää, kuuntelin vanhoja funk-vinyyleitä poikani breikatessa samassa tilassa. Amor ­Triumphia työstäessä soitin Mozartia.” J

Matti Komulainen

Materiaali Sirkus -näyttely ­Turun VPK-talossa (Eskelinkatu 5) 6.11. asti.

LEVYTÄRPiT

Musiikin aarreaitassa

Honey B & T-Bonesin Time Was ei ole perinteinen blueslevy – ja hyvä niin. Yli 30 vuotta bluesia on kun­nioitettava saavutus. Vielä hienompaa on se luomisvoima, joka Aija Puurtisesta ja Esa Kuloniemestä edelleen välittyy. Time Was seikkailee luontevasti juurimusasta reggaen, hip hopin ja elektron maailmoihin. Puurtisen vahvasti efektoitu basso polveilee hienosti, ja Kuloniemen slidessä on sopivasti psykedeliaa. Iso osa levyn viehätyksestä perustuu ennakkoluulottomaan miksaukseen. Pepe Deluxen kultakorva Jari Salo kutsuu itseään äänimaailmojen arkeologiksi, eikä suotta. Huolellinen käsityöläisasenne saa rummut soimaan ja tuo musiikin iholle.

Honey B and T-Bones, Time Was. Tuohi Records.

Hämyisää tunnelmointia

Kalifornialainen indie rock -ryhmä Warpaint sukeltaa aina syvälle tunnelmaan. Oli kyse surumielisestä erotiikasta tai muuten vain ripittäytymisestä, nelikon rytmikäs soundi viettelee. Kolmannella pitkäsoitolla Jenny Lee Lindbergin runollisen funkkaava basso ja Stella Mozgavan hip hop- ja elektro-vaikutteiset rumpukompit vievät kappaleita eteenpäin. Vahvasti kaiutettu harmoninen laulu luo unenomaista tenhoa. Tunnelmaa syvennetään yksinkertaisilla kitarakuvioilla, jotka tuovat mieleen The Cure -yhtyeen Disintegration-levyn aikoihin. Vaikka välillä eksytään raskassoutuiseen jumitukseen, kokonaisuus kantaa. Se vaatii kuitenkin aikaa imeytyäkseen. J

Warpaint, Heads up. Rough Trade.

Antti Karkiainen