mielipide

puheenvuoro

Yliopistoista mallia valtion tutkimuslaitoksille

Valtion tutkimuslaitokset ovat olleet kova pähkinä suomalaiselle tiedepolitiikalle. Tähän suuntaan kirjoittaa Etlan juhlakirjassa Sixten Korkman, joka oli mukana viimeisimmässä uudistuksessa saada niin sanottu sektoritutkimus palvelemaan paremmin yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Iso osa suomalaisesta innovaatiojärjestelmästä oli Korkmanin mukaan vaikeasti ohjattava, syyllistyi reviiriajatteluun, kärsi polkuriippuvuudesta ja osoitti muutosvastarintaa. Puolitoista tusinaa hyvin erilaista laitosta sitoi merkittäviä resursseja, joiden uudelleen suuntaaminen oli vaikeaa.

Oliko yllätys, että tutkimuslaitoksia ja tutkimusrahoitusta koskenut TULA-raportti johti käytännön toimiin? Taisi olla.

Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitusta leikattiin yli 60 miljoonaa euroa jaettavaksi kilpailtuna hankerahoituksena. Syntyivät uudet ulkopuolisen rahoituksen instrumentit Strategisen tutkimuksen rahoitus (STR) ja Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta (TEAS). Satojen asiantuntijoiden työt loppuivat, ja laitoksia on enää tusina.

Vielä on aikaista sanoa, ottaako konsensuksen ja sopimisen vaivaama päätöksenteko nyt paremmin huomioon tutkimustiedon. Myönnettävät rahamäärät ovat rajallisia, vuosittain noin 60 miljoonaa euroa. Pieni osa valtion kahden miljardin tutkimusrahoituksesta, myöntää Korkman.

Oliko ulkopuolinen raha, tilaaja-tuottaja-malli, lopulta paras tapa paimentaa tutkimus takaisin päätöksenteon tueksi?

Valtion tutkimuslaitokset tasapainoilivat jo ennen uudistusta kirjavien projektirahoitusten ristiaallokossa. Pirstaleisella rahalla täytyi palvella päätöksentekijöitä sekä ketterästi että pitkäjänteisesti.

Kilpailtu hankerahoitus on nähty 1990-luvulta lähtien keinona nostaa tutkimuksen laatua ja tavoitella kansainvälistä kärkeä. Kilpailumekanismin käyttö saattoi kuitenkin johtaa siihen, että kansainväliseen huippukuntoon kilpailutetun tutkimuksen aiheet ja teemat karkasivat kotimaisilta päätöksentekijöiltä kauas akateemiseen horisonttiin.

Eikä kilpailtu raha lopulta nostanut koko tiedejärjestelmämme tuottavuutta tai laatua. Päinvastoin, kertoi Suomen Akatemian­ Tieteen tila 2014 -raportti.

Ottiko TULA-työryhmä itse huomioon tutkimustiedon kilpaillun rahoituksen vaikutuksista?

Työpöydällä oli vain kolme vaihtoehtoa: tilaaja-tuottaja-malli, laitosten keskinäiset fuusiot tai yhdistämiset yliopistoihin.

Rajallista tilaaja-tuottaja-järjestelyä vaikuttavampi vaihtoehto olisi ollut korvata tutkimuslaitosten nykyinen historiallinen budjettirahoitusmalli kannustavalla, toiminnan tavoitteet sisältävällä rahoitusmallilla yliopistojen tapaan.

Yliopistoilla on hyvinkin yksityiskohtaisen mallin soveltamisesta nyt vuosien kokemus. Sitä ollaan jälleen uudistamassa huomioimaan myös opiskelijoiden sijoittuminen työelämään.

Ehkä vastaava malli olisi osattu luoda ohjaamaan myös tutkimuslaitosten moninaista työtä? Se olisi tehnyt koko yhteiskunnalle selväksi, mitä valtion tutkimuslaitoksilta odotetaan, tehnyt rahoituksen perusteista läpinäkyviä ja paremmin ennakoitavia sekä sitonut laitosten johdon rahoitusmallin tavoitteiden taakse.

Merkittävä osa suomalaista innovaatiojärjestelmää olisi saatu puhaltamaan yhteiseen hiileen, mihin ministeriöiden kanssa solmitut tulossopimukset ovat liian heikko instrumentti. J

jari kirsilä

Kirjoittaja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintäpäällikkö.

kirjeitä

JSN ei toimi tunteella

Aurora Rämö väitti kolumnissa ”Huono hampurilainen” (SK 39/2016), että Julkisen sanan neuvoston Aamulehdelle syyskuussa antama langettava päätös perustui tunneasioihin. Päätös perustui Journalistin ohjeisiin ja JSN:n periaatelausumaan lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa (2014).

Rämö ei tuo esiin langettavan varsinaista syytä. Se tuli vain siitä, että lapset esiintyivät jutussa tunnistettavina. Muilta osin päätös oli vapauttava.

Ratkaisun kohteena oli Aamu­lehden verkkosivuilla ilmestynyt reportaasi ”Mitä muka tiedämme venäläisistä naisista? Toimittaja Matti Kuusela etsi käsiinsä pahimman kaikista.” Juonirakenteena oli ”Sortavalan rumimman huoran” etsiminen. Prostituoitu esiintyi tunnistamattomana, mutta juonirakenteeseen yhdistyvät pikkutytöt tunnistettavina. Vanhemmille ei ollut kerrottu, että juttu käsitteli prostituoidun etsimistä.

Neuvosto on olemassa siksi, ettei journalismieettisiä ongelmia voi ratkaista mekaanisesti vaan niissä on tehtävä tulkintaa. Nyt neuvosto punnitsi sananvapauden painoarvoa suhteessa lasten suojelemiseen. Se totesi, että sananvapausnäkökulmasta myös monitulkintainen ja joistakin mauton teksti pitää voida hyväksyä, mutta päätyi painottamaan periaatelausumaa, jonka mukaan toimituksen pitää aina harkita, voiko alaikäisen tunnistetietojen julkaisemisesta olla hänelle haittaa.

Päätöksessä todetaan erikseen, että juttua saattoi tulkita niin, että tavoitteena oli venäläisnaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen purkaminen. Enemmistöstä tämäkään ei oikeuttanut lasten tunnistetietojen julkaisemista heille vahingollisessa kontekstissa. J

elina grundström

JSN:n puheenjohtaja

Näkemystä, ei ohjelmia

”Suomessa tarvitaan koulutuksen tulevaisuusohjelma”, kirjoittavat Petri Lempinen ja Olli Luukkanen (SK41/16). Tämä on perisuomalainen tapa vaatia. Ohjelmat tuottavat harvoin mitään, tarvitaan näkemystä ja sitoutumista.

Opetusministeriön nimittämät työryhmät ovat olleet osaamisen irvikuvia. Niissä ei ole ollut ammattilaisia, vaan asemansa takia sinne nimitettyjä. Mikä lienee opetusministerin osuus tässä kehityksessä yhdessä voimakkaan kolmikannan kanssa? Opetusministeri ei voine aina olla kolmannen luokan jakojäännös. Jos kansanedustajista ei löydy sopivaa, on syytä palkata ammattilainen.

Suomi on ja pysyy sivistysvaltiona. Kritiikin esittäjät kertokoot, minne pitää lisätä resursseja ja mitkä ovat uudet mallit. J

sampsa saralehto

Dosentti

Oikaisuja

Uutisviikossa (SK 41/2016) väitettiin, että WHO:n mukaan meksikolaiset ovat maailman lihavin kansakunta. Tätä mieltä ei kuitenkaan ole ollut YK:n alainen maailman terveysjärjestö vaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

”Kuka on trolli” -jutussa (SK 39/2016) kerrottiin, että Carl Haglund olisi nostanut Ylen haastattelussa 12.9.2014 ensimmäisenä esiin Venäjän pyrkimyksen vaikuttaa Suomessa yleiseen mielipiteeseen nimimerkkikirjoittajien avulla. Ilta-Sanomat kertoi samasta asiasta jo 12.6.2014. J

toimitus

Sähköposti:

sk.kirjeet@otavamedia.fi

Osoite: Suomen Kuvalehti, Kirjeitä,

Maistraatinportti 1,

00015 OTAVAMEDIA