MIELIPIDE

Katri Merikallio
Kolumnisti on SK:n toimittaja.

Kolumni

Koira ja sen isäntä

Tämän kolumnin yläpuolella lukee: mielipide. Se kertoo, että alla oleva teksti edustaa toimittaja Merikallion omia näkemyksiä.

Lehden alkupäässä on Uutisviikko-niminen aukeama. Se sisältää asiapohjaisia uutisia. Näin siksi, että lukijalla on oikeus tietää, milloin hän lukee faktoja, milloin mielipiteitä.

Kun Iltalehti nimittää ministeri Heidi Hautalaa otsikossa myyräksi (vakoojaksi), se ei ole fakta, eikä mielipide. Se on poliittista propagandaa.

Jokainen media tekee päivittäin valintoja siitä, mistä ja miten ne yleisölle asioita kertovat. Ja mitä jätetään kertomatta. Me mediassa luomme päivittäin mielikuvaa siitä, mitä miltä todellisuus näyttää.

Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisee ehkä sadannen Guggenheim-juttunsa, se synnyttää tietoisesti lukijalle kuvaa, että kyse on yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta. Se on lehden tahto.

LUULEN ETTEN OLE AINOA, joka ihmettelee ministeri Hautalan eron uutisointia. Ei liene salaisuus, että Hautala edustaa vihreitä ja verrattuna vaikkapa kokoomusministereihin pitää ympäristökysymyksiä tärkeinä. Mutta kenen etua ajetaan, kun ympäristöjärjestöä kuuleva ministeri esitetään myyränä ja elinkeinoelämän etujärjestöjen suuntaan kallistuvia ministereitä vastuullisina poliitikkoina?

Iltalehti on ottanut Hautalan sydämen asiaksi. Viikonvaihteessa se otsikoi näyttävästi, että juuri lehden paljastukset johtivat Hautalan eroon. Asialla olivat samat toimittajat, jotka muutama kuukausi aiemmin raportoivat päivästä toiseen ministeri Hautalan kolmen vuoden takaisista pimeän työn urakoista.

Jokainen toimittaja unelmoi skuupeista. Tehdä sitä mitä toimittajan pitääkin – olla vallan vahtikoira. Mutta kuka on koiran isäntä? Siis se, joka heittää koiralle luun. Jos luun heittäjän motiivit ovat olleet poliittisia, olisiko silloin jutut pitänyt määritellä lehdessä sen mukaisesti?

Tiedän kaksi tapausta, jossa iltapäivälehden toimittajaporukka on päättänyt tehdä lopun poliitikon urasta. En yllättyisi, jos tulevaisuudessa paljastuisi, että näin toimittiin myös Hautalan kohdalla. Poliitikkojen erottaminen ei kuitenkaan ole median tehtävä. Poliitikot on valittu vaaleilla, päätoimittajia ei.

VALTIONYHTIÖ Arctia Ship-pingin johto osoitti poikkeuksellisen huonoa arviointikykyä, kun se halusi lähteä käräjöimään ympäristöjärjestöä vastaan. Venäjällä tehdään niin, ei demokra-
tioissa. On hämmentävää, että yhtiön toimitusjohtajan, meriupseeri Tero Vaurasteen saamien tekstiviestien sisällöt olivat mitä ilmeisimmin toimittajien käytettävissä ennen kuin niiden lähettäjä – valtionyhtiön omistajan edustaja – toimitti niitä julkisuuteen. Yksityisellä puolella omistaja ei sellaista toimitusjohtajaa kauan katselisi.

Ja jos valtio-ohjauksesta vastaava ministeri haluaa käräjöinnin sijasta kutsua yhtiön ja aktivistien edustajat samaan kahvipöytään etsimään sopua mutta toimitusjohtaja ei, kumpi toimii väärin? Ja kenen etu on nyt puolitoista vuotta myöhemmin vuotaa se julkisuuteen?

Agatha Christie opetti, että murhaajan saa selville, kun etsii motiivin. Maailmanparantajan lähdöstä hyötyvät ainakin ne, jotka haluavat valtionyhtiöille vapaat kädet iskeä arktisten alueiden apajille. Hautalan suuri virhe ei ollut unohtaa avustajien tekstiviestien aikajärjestystä tai etsiä sopua kiistaan, vaan astua niille isoille mustille kengille, jotka kuopivat jo maata päästäkseen uuden Klondiken kimppuun.

Sitä vaan ei lukijoille kerrottu. 

mainos