kohtaamiset

◼	Seppo Pääkkönen ja Eero Aho Kansallisteatterin tulkinnassa.
Seppo Pääkkönen ja Eero Aho Kansallisteatterin tulkinnassa.

TEATTERI

Vanja-eno kahdesti

Kansallisteatterin Vanja-eno kasvaa jykeväksi kuvaukseksi tästä ajasta. Kaupunginteatterin Vanja-enossa katsojaa nauratetaan.

Mikä syyskattaus teatterissa kävijöille! Kun on nähnyt Kansallisteatterin suurella näyttämöllä menevän Vanja-enon, on pakko nähdä Helsingin Kaupunginteatterin Vanja-eno teatterin pienellä näyttämöllä. Ja toisin päin.

Anton Tšehovin näytelmän kahden tulkinnan samanaikaisuus tekee esityksistä poikkeuksellisen kiinnostavia. Esityksiä vertailee tahtoen ja tahtomattaan, ja miksi ei vertailisi, vaikka se sopimatonta olisikin. Kansallisteatterin ja Kaupunginteatterin välinen teatterikisa on siirtynyt nyt katsojan päähän.

Sattumaa, kuulemma. Teattereista kerrotaan, ettei päällekkäisyys ollut suunniteltua.

PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN ensi-iltaan ehtinyt Paavo Westerbergin ohjaama Vanja-eno Kansallisessa on vangitsevan upea. Kaikki suuren näyttämön ongelmat on pyyhkäisty pois, näyttelijät tulevat niin liki, että sattuu. Päänelikko, Kristo Salminen (Vanja-eno), Krista Kosonen (professorin puoliso), Emmi Parviainen (professorin tytär ensimmäisestä avioliitosta) ja Eero Aho (lääkäri) tekevät esityksen tunnelmasta hyvin intiimin.

Vaikka lataus on usein iso, näyttelijöiden työskentely pysyy koko ajan äärimmäisen tarkkana. Näillä roolihenkilöillä on sisäinen elämä.

Lavastus on vaikuttava ja elää esityksen myötä. Talo ja tilukset rapistuvat, kirjahylly autioituu ja pihapuu lahoaa ja lopulta kaatuu. Rappio johtuu siitä, että tilan väki on unohtanut työnteon sen jälkeen kun heidän palvomansa kaupunkilaispariskunta saapui tilalle kesänviettoon. Heidän elämäntyylinsä on erilainen. Aamutee jää juomatta ja lounastakin syödään vasta illalla.

Elämä pyörii kihtiä sairastavan professorin ja tämän uuden vaimon ympärillä. Joutilaisuus muuttuu raskaaksi ja nostattaa tunteet pintaan. Miehet alkavat piirittää professorin nuorikkoa. Professorin tytär Sonja, jonka kohtaloksi on koitunut jäädä pitämään kotitilaa yhdessä enonsa Vanjan kanssa, rakastuu professoria hoitavaan lääkäriin. Myös professorin vaimolla on tunteita lääkäriä kohtaan.

Mutta onni menee menojaan.

VAIKKA YRITYSTÄ on, ihmiset ovat kylmiä ja rakkaudettomia. Viis iästä, nuori, keski-ikäinen ja vanhus kärsivät samasta tarkoituksettomuudesta. Elämä vain on, eikä mikään tunnu miltään. Vanja-eno ahdistuu ja menettää lopulta toimintakykynsä. Jokainen päivä tuntuu hyvältä päivältä hirttäytyä.

Maalaiselämään kyllästynyt professori paljastaa lopulta suunnitelmansa. Hän möisi tilan, vaikka Sonja on sen omistaja. Elämä paljastuu valheeksi Vanja-enolle ja Sonjalle: turhaan he ovat raataneet ja ruplaa venyttäneet.

Mutta he keksivät ratkaisun, ja se on työ. Ei kukaan jaksa istua loputtomiin toimettomana ja Sonja ja Vanja palaavat entiseen. Mikään ei muutu.

SEURAAVANA ILTANA Kaupunginteatterin ensi-illassa ollaan samojen raadollisten kysymysten äärellä. Tietenkin, tekstihän on likimain sama.

Tšehov-tulkinnoistaan palkittu unkarilainen Tamás Ascher on saanut käyttöönsä joukon hienoja näyttelijöitä. Esko Salminen (professori), Martti Suosalo (lääkäri), Santeri Kinnunen (Vanja-eno), Iida Kuningas (Sonja) ja Anna-Maija Tuokko (professorin vaimo).

Suosalo ja Kinnunen hallitsevat lavakomiikan keinot. Yleisö nauraa. Esko Salmisen kihtikohtaus saa aplodit. Herranen aika! Tässäkin Tšehov-tulkinnassa naiset ovat lihaa ja verta, ryyppäävätkin kuin miehet. Ja taas nauretaan.

Kristo Salmisen Vanja-enon ahdistus näyttäytyy mustana masennuksena. Santeri Kinnusen Vanja-enon ahdistus on vihaa, myös itseä kohtaan. Hänestä paistavat myös katkeruus ja kateus.

Esko Salmisen karisma tekee professorista kirjoitettua suuremman.

Suosalon lääkäri on venkula, hauska veikko. Eero Ahon lääkäri on todella vereslihalla.

Krista Kososen Jelena pursuaa tunteita silloinkin kun on ääneti.

TUOREELTAAN OLIN sitä mieltä, että Kansallisteatterin Vanja-enon lyhentäminen vartilla tekisi esityksestä paremman. Kaupunginteatterin reilusti yli puoli tuntia lyhyempi esitys näyttää, ettei tiivistäminen välttämättä auta. Tasot tahtovat kadota ja esitys jää pinnalliseksi.

Kansallisteatterin Vanja-eno kasvaa kuvaukseksi nykyajasta. Yt:llähän professori uhkailee: yritys lihoiksi ja työntekijät ulos. Ihmiset tuntevat itsensä turvattomiksi ja voimattomiksi.

”Huonosti ovat asiat. Vihaa ja ahdistusta ja etenkin vihaa on paljon”, Tšehov panee Vanja-enon sanomaan.

Kaupunginteatterin Vanja-eno panostaa viihdyttämiseen, eikä ole epäilystäkään, etteikö sekin vedä salin täydeltä katsojia. J

RIITTA KYLÄNPÄÄ

Vanja-eno Kansallisteatterissa (Läntinen teatterikuja 1, Helsinki) 20.12. asti ja Helsingin Kaupunginteatterissa (Ensi linja 2) 15.12. asti.

© STEFAN BREMER