pääkirjoitus

Jos kuitenkin siitä N*tosta

Ei mistään syystä, ei millään tavalla eikä mitenkään. Piste. Nuijankopautus.

Kyse on tietenkin Nato-keskustelusta. Aika on aina juuri niin hyvä, huono tai keskinkertainen, ettei Nato-jäsenyydestä­ keskustelu ole aiheellista saati ajankohtaista.

Nato-keskustelua ei ollut ennen vuotta 1992, koska siihen saakka Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa määritti YYA-sopimus.

Länsi-integraation ja idänsuhteiden välisen keinulaudan keskipiste asettui silloin eri kohtaan. Keinulaudan päihin mahtui sitten eri määrä tavaraa. Kuormitusta oli mahdollista muuttaa.

VUODESTA 1994 Suomen läntinen liittoutuminen on ollut politiikan johdonmukainen suunta.

Länsiliittouma tarkoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Natoa: Suomi liittyi Naton rauhankumppaniksi vuonna 1994 samaan aikaan kuin Venäjä ja muut entisestä Neuvostoliitosta irronneet uudet Euroopan valtiot.

Sen jälkeen Suomi on tiivistänyt Nato-yhteyttä monin käytännön toimin. Ensin harmonisoitiin puolustusvoimien kalusto Nato-yhteensopivaksi. Hankintojen lisäksi yhteistyötä on kehitetty osallistumalla yhteiseen toimintaan ja erilaisilla Nato-suhdetta tiivistävillä sopimuksilla. Niistä viimeisin oli syyskuussa tehty niin sanottu isäntämaasopimus.

Kaikki tämä on tehty tavoitteellisesti ja määrätietoisesti, mutta viimeinen ja ratkaiseva askel eli jäsenyyshakemus puuttuu.

SUOMALAISTEN suuri enemmistö on ollut Nato-jäsenyyttä vastaan läpi vuosien. Nyt kannattajia on runsas neljännes kansasta.

Nato-jäsenyys on valtiosopimus, jonka hyväksymisestä päättäisi eduskunta. Joko yksinkertaisella tai kahden kolmasosan enemmistöllä – perustuslakivaliokunta tulkitsee, kumpi enemmistö tarvitaan. On hienoa, että ensi huhtikuussa meillä on Nato-kansanäänestys: seuraavat eduskuntavaalit.

SITÄ ENNEN on erittäin tärkeää, että puolueet, kansanedustajat ja sellaisiksi ensi keväänä mielivät muodostavat punnitun näkemyksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tämän vuoden tapahtumat Venäjällä ja Ukrainassa ovat osoittaneet, että se on välttämätöntä.

Siksi on huolestuttavaa, että­ SK:n kansanedustajille aiheesta­ tekemään kyselyyn vastasi vain 82 kansanedustajaa eli alle puolet edustajista.

Kiire ja muut normaalit syyt eivät selitä passiivisuutta, sillä vastausaikaa oli runsaasti, pääosa siitä istuntotauon aikana ja pari viikkoa vielä sen jälkeenkin. Karhuamiskierroksia tehtiin kolme, ja edustajilla oli mahdollisuus myös suullisesti vastata muutamiin selviin kysymyksiin.

Ainoa johtopäätös on se, että pelottavan monella kansanedustajalla ei ole näkemystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tai jos käsitys on, sitä ei uskalleta kertoa edes nimettömästi.

En tiedä, kumpi on huolestuttavampaa. J

VILLE PERNAA


Ydinkysymys on: vahvistaisiko Nato-jäsenyys Suomen turvallisuutta? Ukrainan kriisi pakottaa miettimään asiaa uudelleen.