◼	Olli ­Luukkainen  (3. oik.) ja Markku Jalonen (4. oik.) kilistelivät kunta-alan kilpailukyky-sopimusten ­allekirjoitusta 5. ­syyskuuta. ­Kiistelty ­Suomen ­malli on kikyn ­kylkiäinen.
Olli ­Luukkainen (3. oik.) ja Markku Jalonen (4. oik.) kilistelivät kunta-alan kilpailukyky-sopimusten ­allekirjoitusta 5. ­syyskuuta. ­Kiistelty ­Suomen ­malli on kikyn ­kylkiäinen.

Tekemistä vaille valmis

Suomeen rakennetaan kiireessä uutta työmarkkinajärjestelmää. Toistaiseksi on sovittu vain siitä, että Ruotsista kopioitavaa käytäntöä kutsutaan Suomen malliksi.

Olli ­Luukkainen (3. oik.) ja Markku Jalonen (4. oik.) kilistelivät kunta-alan kilpailukyky-sopimusten ­allekirjoitusta 5. ­syyskuuta. ­Kiistelty ­Suomen ­malli on kikyn ­kylkiäinen.

Suomalainen työmarkkinapolitiikka vaikuttaa juuri nyt seesteiseltä. Kilpailukykysopimus on syntynyt ja järjestöt valmistelevat maan hallituksen kanssa uutta työllisyyspakettia.

Rauha jäänee kuitenkin lyhytaikaiseksi. Niin kutsutun Suomen mallin rakentaminen uhkaa synnyttää uuden sekamelskan.

Työmarkkinajohtajilla ei ole kyseisen käsitteen täsmällisestä sisällöstä yhteistä näkemystä. Päinvastoin. Ruotsalaista käytäntöä jäljittelevän mallin suomalaisista toimintatavoista on hyvin ristiriitaisia, toisiaan korvalle lyöviä näkemyksiä.

Suomen mallissa vientiteollisuuden palkansaaja- ja työnantajaliitot tekisivät aina kunkin neuvottelukierroksen ensimmäiset työehtosopimukset. Ne määrittäisivät samalla myös palvelualan ja julkisen sektorin palkankorotusten tason, käytännössä korotuskaton.

SAK:n puheenjohtaja, julkisen sektorin järjestöissä aiemman ay-uransa tehnyt Jarkko Eloranta (sd) epäilee mallin toimivuutta. ”Jos vientiliitot keskenään sopivat, muut eivät halua sitoutua siihen.” (Suomen Kuvalehti, 36/2016)

Vientiteollisuuden toimihenkilöiden edunvalvoja, STTK:laisen ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinenkin (sd) myöntää, että ”monet julkisen sektorin ammattiliittojen johtajat ovat sanoneet, etteivät he suostu Suomen malliin missään tapauksessa”.

Elorannan ja Malisen lausahdukset osoittavat, etteivät uuden järjestelmän rakentamista koskevan kiistan rintamalinjat kulje työnantajien ja palkansaa­jien välillä, vaan ensisijaisesti eri aloilla toimivien ammattiliittojen välillä. Palvelualan ja julkisen sektorin liitot vieroksuvat teollisuusliittojen aseman vahvistumista.

Akavalaisen julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen ilmaisee julkisen sektorin epäluulot. ”Vientilitot haluavat saada sellaisen mandaatin, että heillä olisi maailman tappiin parhaat sopimukset. Sehän olisi niille herkullinen tilanne.”

Luukkainen ei pidä korrektina, että teollisuuden työntekijäpuoli ”edes ehdottaa päästä määrittämään julkisen sektorin palkkoja”.

”Emme mekään esitä, että vientiteollisuuden työntekijöiden palkkoja alennettaisiin, vaikka heidän työnsä kai ­liian kallista on, jos vienti ei vedä. Julkisen sektorin palkat eivät ole liian korkeita”, jatkaa myös Opetusalan ammattijärjestöä OAJ:ta johtava Luukkainen.

Luukkainen ei silti torju Suomen mallia. ”Kysymys on siitä, mikä on Suomen malli. Siitä on rakennettavissa tasapainoinen kokonaisuus. En kuitenkaan hyväksy sitä, että teollisuus määrää yhtään mitään. Sen voin hyväksyä, että teollisuus on yhtenä keskeisenä tekijänä mukana määrittämässä palkankorotusten yleistä tasoa.”

Idea ruotsalaista Industriavtalet-käytäntöä jäljittelevän mallin käyttöönotosta ei ole uusi. Esimerkiksi työnantajaliitto Teknologiateollisuus ry. on puhunut siitä vuosikausia. Myös vientialan ammattiliitot ovat suhtautuneet ajatukseen myönteisesti.

Mallin taustalla on huoli julkisen sektorin paisumisesta suhteessa Suomen maksukykyyn. Uusi käytäntö korostasi vientiteollisuuden merkitystä kansantalouteen tuloja tuovana alana sekä ohjaisi muita aloja mukauttamaan omat ratkaisunsa teollisuuden palkanmaksukyvyn rajoihin.

Uudesta järjestelmästä sovittiin periaatteellisella tasolla talven ja kevään kilpailukykysopimusneuvottelujen yhteydessä. Konkretia jäi kuitenkin auki.

Palkansaajakeskusjärjestöillä, etenkin SAK:lla ja STTK:lla oli haluja tehdä asias­ta täsmällisiä linjauksia kiky-neuvottelujen yhteydessä. Mielenkiintoista kyllä, nimenomaan SAK:laiset ja STTK:laiset vientiliitot torjuivat järjestöjensä aikeet.

”Ei liittoja ohjata keskusjärjestöistä. Liitot ovat sopimuksia tehdessään itsenäisiä toimijoita, eivätkä alisteisia keskusjärjestölleen”, painottaa STTK:laisen ammattiliitto Pron Malinen.

Mallin täsmällistä sisältöä koskevilla päätöksillä on kiire. Tulevan kierroksen ensimmäiset sopimusneuvottelut alkavat ensi kesänä, kun kahden merkittävän vientialan, metsä- ja teknologiateollisuuden sopimukset ovat katkolla syyskuun lopussa vuonna 2017.

Käytännössä jo ensi vuoden maalis-huhtikuussa pitää olla täysi yksituumaisuus periaatteista, joiden mukaan tulevat sopimukset tehdään. Runsas puoli vuotta on työmarkkinapolitiikassa lyhyt aika.

Vaikka mallin rakentaminen on käynnistymässä vientiteollisuuden palkansaaja- ja työnantajaliittojen kesken, lopputuloksella tulee olla laaja yhteiskunnallinen hyväksyntä.

”Ei vientisektorin edustajien porukka voi räväyttää mallia pöydälle ottakaa tai jättäkää -periaatteella. Kyllä palvelualat ja julkinen sektori silloin jättävät sen. Avointa kansalaiskeskustelua on käytävä niin laajalla rintamalla kuin mahdollista koko ensi talven”, Malinen sanoo.

Keskeinen kysymys uuden työmarkkinajärjestelmän muodostamisessa on: Mikä on se instituutio, joka laskee kansantalouden kussakin tilanteessa kestämän palkankorotusvaran? Siis mikä instituutio määrittää ne rajat, joiden puitteissa sopimukset edellytetään tehtävän?

Kyseisen instituution lukuihin pitää kaikkien osapuolten voida luottaa, sekä palkansaajien että työnantajien, toimivatpa ne vienti-, palvelu- tai julkisella sektorilla. Luonnollisesti myös maan kulloisenkin hallituksen pitää voida luottaa kyseiseen elimeen.

Kysymys asiantuntijaelimen kokoonpanosta paljastaa julkisen sektorin Luukkaisen ja vientisektorin Malisen suuret näkemyserot.

Luukkainen haluaa, että palkansaajakeskusjärjestöillä olisi edustajansa kyseisessä elimessä. ”Olisi erikoista, jos tekisimme ’jonkin uuden pöydän’, jossa olisi edustajia sieltä sun täältä. Meillä on jo keskusjärjestöt, jotka voisivat tehdä tällaisia hommia.”

Luukkaisen näkemys selittyy sillä, että SAK:ssa, STTK:ssa ja Akavassa kuuluu aina myös julkisen sektorin ääni. Myös SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on korostanut keskusjärjestöjen välisen koordinoinnin tarvetta.

Malinen sen sijaan haluaisi rakentaa Luukkaisen torjuman ”uuden pöydän”, josta keskusjärjestöt nimenomaan pidettäisiin poissa. ”Ei riippumattomassa asiantuntijaelimessä voi mielestäni olla minkään keskusjärjestön kaltaisia intressiryhmiä, joilla on oma lehmä ojassa.”

Malisen julki tuoma keskusjärjestövastaisuus ennakoi suomalaisen sopimuspolitiikan edessä olevaa suurta muutosta. Työnantajakeskusjärjestö EK:n päätös olla tekemättä enää keskitettyjä ratkaisuja laskee merkittävästi palkansaajakeskusjärjestöjenkin painoarvoa.

Palkansaajakentän vahvimmaksi toimijaksi on nousemassa neljän SAK:laisen teollisuusliiton, Metalli-, Paperi- ja Puuliiton sekä TEAMin todennäköisesti vuonna 2018 tapahtuvalla yhdistymisellä muodostettava suurliitto.

Tulevien vuosien liittokierrokset ja mahdollisesti toteutuva Suomen malli vahvistavat myös Malisen johtaman, vientialojen toimihenkilöitä edustavan STTK:laisen Pro-liiton asemaa.

Julkisen sektorin ay-johtaja Luukkainen nostaa esiin aran aiheen, jonka hänen teollisuusliittokollegansa tuskin haluavat nousevan pöydälle Suomen mallia rakennettaessa.

Luukkaisen mielestä palkkatarkastelun pohjaksi ei pidä ottaa sopimuspalkkoja, vaan toteutuneet palkat. Hän viittaa niin kutsuttuihin palkkaliukumiin eli menestyvien teollisuusyritysten maksamiin, työehtosopimukset ylittäviin palkkoihin.

”Julkisen sektorin palkoissa tulee näkyä vastaavat elementit, mitä teollisuudessa maksetaan eli palkkaliukumat ja tulospalkkiot. Muuten palkkaerot kasvavat koko ajan betonoidusti, ja julkisen sektorin palkat jäävät jälkeen”, Luukkainen julistaa.

Onko kunnilla varaa maksaa henkilöstölleen teollisuuden liukumia ja tulospalkkioita vastaavia palkankorotuksia, Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen?

”Lähtökohtaisesti Kuntatyönantajat hyväksyy sen, että työehtosopimusten palkankorotusvara määräytyy avoimessa kilpailussa olevien alojen mukaisesti. Julkisen talouden tilanne on kuitenkin sen verran vaikea, että nykytilanteessa korotusten taso voi muodostua liian korkeaksi julkiselle sektorille. Monella kunnalla ei ole lainkaan palkankorotusvaraa.”

Jalosen mukaan teollisuutta vastaavat palkankorotukset voivat uhata kuntien kykyä selviytyä niille asetetuista julkisen palvelun tehtävistä, ellei kuntien tehtäviä ja velvoitteita samalla vähennetä.

Malinen ohittaa kysymyksen palvelualalle ja julkiselle sektorille maksettavista, teollisuuden liukumia vastaavista korvauksista. ”En ole edes ajatellut sitä.”

On todennäköistä, että Suomen mallissakin maksettaisiin etenkin naisia hyödyttäviä tasa-arvoeriä matalapalkka-aloille.

”Tarvitaan korvamerkittyjä tasa-arvoeriä, jotta perusteettomia palkkaeroja voidaan kaventaa”, Malinen painottaa.

Tunteet ovat kaataneet monta hanketta. Tunteet voivat nousta pintaan myös Suomen mallia rakennettaessa.

Moni sairaanhoitaja, myyjä tai puhtaanapitolaitoksen työntekijä saattaa kokea, että vientiteollisuuden nostaminen jalustalle väheksyy heidän ammattitaitoaan ja työnsä tärkeyttä.

”Toivottavasti keskustelua käydään asiaperusteisesti, eikä mielikuvapohjalta. Mielikuviin pohjautuva keskustelu voi viedä koko hankkeen sivuraiteelle”, Malinen ilmaisee huolensa.

Koomista kyllä, monet työnantajakeskusjärjestö EK:nkin vientiliitot hakevat Suomen mallista koordinoitua työmarkkinaratkaisua, eräänlaista keskitettyä sopimusta, vaikka EK nimenomaan halusi päästä tupoista eroon.

Mutta aikataulu on siis tiukka. Ehtivätkö työmarkkinajohtajat sopia konkretiasta ennen kuin neuvottelut uusista työehtosopimuksista alkavat?

”En pidä aikataulua mahdottomana. Työläämpää on löytää yhteinen näkemys”, Luukkainen vastaa.

Malisen mukaan huonoin vaihtoehto on se, että ”koko homma menee riitelyksi, eikä meillä ole mitään mallia liittokierroksen alkaessa ensi vuonna”.

Tilanteen tämänhetkistä herkkyyttä kuvaa se, että Suomen mallin keskeisen rakentajan, työnantajaliitto Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ei halunnut vastata aihetta koskeviin kysymyksiin.

Myös merkittävän vientiliiton, SAK:laisen Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd) torjui Suomen Kuvalehden haastattelupyynnön, tosin työesteeseen vedoten. SK