mielipide

puheenvuoro

Yleisradio ansaitsisi parempaa keskustelua tehtävistään

Yleisradiosta käyty julkinen keskustelu on viime vuosina ollut lähinnä yhtiön rahoituksen ympärillä pyörivää poliittista teatteria ja eri intressipiirien lepyttelyä. Aito pohdinta julkisen palvelun median roolista ja merkityksestä yhteiskunnan ja kulttuurin kehitykselle on onnistuttu sivuuttamaan.

Kun eduskunta 2011 hyväksyi Ylen nykyisen rahoitusmallin, tarkoituksena oli turvata Ylen riippumattomuus ja vanhaa tv-maksua vakaampi ja ennustettavampi tulopohja. Eduskunta on omilla toimillaan kuitenkin aiheuttanut sen, että tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta.

Viimeksi Ylen tehtäviä ja rahoitusta on linjannut Arto Satosen (kok) johtama parlamentaarinen työryhmä, joka jätti ehdotuksensa kesäkuussa. Ylen tehtäviin liittyvien viilausten lisäksi se esitti Ylen rahoituksen indeksikorotuksen jäädyttämistä kolmeksi vuodeksi.

Televisio- ja radiorahastolakiin kirjatusta indeksiehdosta on pidetty kiinni vain kerran, kun Yle-veron enimmäismäärään hyväksyttiin kolmen euron korotus vuodelle 2014. Vuotta myöhemmin eduskunta sääti väliaikaisen lain indeksiehdon soveltamatta jättämisestä. Petteri Orpon (kok) mukaan kyse oli talousahdingon aiheuttamasta poikkeusmenettelystä.

Kuitenkin syksyllä 2015 Yle-veron indeksi päätettiin taas jäädyttää vuodeksi. Lisäksi kuluvan vuoden budjetin yhteydessä tehtiin lakimuutos, jolla vapautettiin alle 10 300 euroa vuodessa ansaitsevat Yle-verosta. Rahoituksen osalta Satosen työryhmälle ei siis jäänyt juuri liikkumavaraa, koska Yle-veron pohjaa oli jo kavennettu eikä oppositio hyväksynyt Ylen määrärahan rajua leikkaamista.

Ylen rahoituksesta on tullut päivänpoliittinen pelinappula. Yleisen taloustilanteen lisäksi indeksin jäädyttämisiä on perusteltu niin muun median ongelmilla kuin sosiaa­lisella oikeudenmukaisuudella.

Todellisuudessa erityisesti vaalien läheisyydessä nouseva into tarkastella Ylen asemaa on osa poliitikkojen monimutkaista mediasuhdetta. Kaupallinen media on toistuvasti vaatinut Ylen tehtävien ja rahoituksen rajaamista. Viestinnän keskusliiton ja lehdistön kampanjointiin on kuulunut niin puhe valtiollisesta mediasta kuin Ylen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Tämä on osaltaan ohjannut politiikan agendaa suuntaan, jossa Yle nähdään enemmän ongelmaksi kuin ratkaisuksi.

Satosen ryhmä oli korkean­ profiilin poliittista teatteria ja sen aikaansaamat muutokset lähinnä symbolisia. Kaupallisen median paineisiin vastattiin ehdottamalla Ylen tehtäviin mediakentän monimuotoisuuden edistämistä ja yhteistyötä muun median kanssa. Perussuomalaisten vaatimuksesta tehtävistä poistettiin maininta monikulttuurisuuden tukemisesta.

Julkisen palvelun tehtävistä on syytäkin käydä kriittistä julkista keskustelua. Esimerkit Euroopan eri maista kertovat, että riippumattoman julkisen palvelun median rakentaminen on vaikeaa, mutta sen menettäminen on helppoa.

Tempoileva ja lyhytjänteinen yleisradiopolitiikka lisää turhaan epävarmuutta julkisen palvelun toiminnan edellytyksistä. Nykymalli myös sitoo Yleisradiosta käytävän keskustelun liiaksi erilaisiin vaalilupauksiin. Esimerkiksi Tanskassa julkisen palvelun rahoituksesta ja tehtävistä tehdään säännöllisesti nelivuotinen, yli vaalikauden ulottuva sopimus, jota osapuolet eivät voi yksipuolisesti muuttaa. J

Marko Ala-Fossi

Kari Karppinen

Ala-Fossi on viestinnän tutkija Tampereen ja Karppinen Helsingin yliopistossa.

kirjeitä

Ei kovin ritarillista

Tunnen ihmisiä, jotka yhä olettavat aatelisten olevan meitä muita jalosukuisempia. Ehkä näin uskovat aateliset itsekin, koska he niin tarkoin vaalivat rotunsa puhtautta (SK 37/2016). Olihan hallitsijan suosionosoitus muuttanut heidän esi-isiensä genotyypin yhdessä yössä jalosukuisia siittiötä tuottavaksi.

Munasoluissa aateluus ei säily. Aatelittomien siemenneste huuhtoo sen sieltä tyystin. Miessukukunta on ”ritarillisesti” sysännyt maailman pahuuden aina naisten syyksi: Eeva otti omenan, ja Pandora avasi lippaan. Eiväthän tällaiset ”heikommat astiat” tietenkään kyenneet aatelisarvoa munasarjoissaan säilyttämään.

Näitä perinteitä Ritarihuoneella yhä vaalitaan. Pidetään pystyssä päin yllä miesten ylivertaisuutta. Aateluus velvoittaa – noblesse oblige. Eivät sentään pue naisiaan burkaan. J

Aslak allinniemi

Kauvatsa

Hymy on hyvää käytöstä

Mari Rutin näkemysten (SK 36/2016) johdosta haluaisin esittää pari kommenttia Pohjois-Amerikassa kymmeniä vuosia asuneena suomalaisena.

On yleistä, että suomalaiset näkevät täkäläisen hymyn ja ystävällisyyden tekopirteänä. Sanoisin, että se vain kuuluu hyviin käytöstapoihin. Olenkin sanonut Suomeen lähteville, että Suomessa ei ole epäkohteliasta olla totinen ja puhumaton. Ei kannata lannistua. Silti voi hymyillä ja yrittää virittää keskustelua.

Yritän saada käsiini Rutin kirjoja siitä, miten hän haluaa muuttaa Amerikan mantereen kulttuuria. “Working poor” -ongelma on tiedostettu ja hyvin esillä tiedotusvälineissä ja nyt myös presidentinvaaleissa. Yksi syy ongelmaan on minimipalkkalain puuttuminen. Tämä asia kuuluu osavaltioiden lainsäädäntövaltaan sekä Kanadassa että USA:ssa. J

Leena sillanpää

Ottawa, Kanada

Takaisin keskiaikaan?

Urho Lempinen tarkastelee Puheenvuorossa (SK 34/2016) maailmaa pelkästään tuotannon tehokkuuden näkökulmasta. Hän esittää talous- ja yhteiskuntamallia, jossa tavoitteena on vain talouden maksimaalinen tuotto. Sille, miten tuo tuotto tulisi jakaa oikeudenmukaisesti, hän ei omista ajatustakaan.

Miten rajoittamaton vapaa kilpailu tuottaisi esimerkiksi sellaiset julkiset palvelut, joiden avulla Pohjois- ja muut länsimaat ovat kohonneet maailman huipulle niin taloudessa kuin ihmisten yleisessä hyvinvoinnissa. Olisiko meilläkään esimerkiksi peruskoulua ja muita sivistyslaitoksia, sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmiä, toimivia työmarkkinoita, kattavia eläkejärjestelmiä tai valtion ja kuntien hoitamia turvajärjestelmiä, jos kaikki tuotanto toteutettaisiin vain sellaisen kysynnän mukaan, joka tuottaa tekijälleen suurimmat voitot? Silloin tuotettaisiin kai lähinnä viihdettä.

Lempisen viittaus Neuvostoliiton suunnittelutalouden epäonnistumiseen kaipaa rinnalleen sen seuraajavaltion Venäjän nykyisen järjestelmän. Ainakin pohjoismaihin verrattuna se on yltiökapitalistinen oligarkkijärjestelmä. Onko se Suomen nykyistä yhteiskuntajärjestelmää tehokkaampi? J

Miikku nieminen

Oikeust. ja valtiot. kandidaatti

Sähköposti:

sk.kirjeet@otavamedia.fi

Osoite: Suomen Kuvalehti, Kirjeitä,

Maistraatinportti 1,

00015 OTAVAMEDIA