kohtaamiset

◼	Jarkko Martikainen.
Jarkko Martikainen.

MUSiIKKI

Myönteisenä pysymisen onni

Viidennekseen supistunut levymyynti ei lannista Jarkko Martikaista.

Jarkko Martikainen näyttäytyi muusikonpolkunsa alussa vänkyräistä rockia veistelevän YUP-yhtyeen ilkikurisena satiirikkona.

Ulkopuolisesta tarkkailijasta on kuoriutunut levy levyltä humaanimpi romantikko. Kun kuudes sooloalbumi Ruosterastaat ilmestyy, vaikuttaa optimismi suotavalta mielentilalta.

”Toisinaan miinuslaahus tarttuu vaatteisiin ja ehkä ajatuksiinkin, mutta useimmin koen lasit puoliksi täysinä”, 45-vuo­tias lauluntekijä vahvistaa.

”Aika ajoin kappaleeni käynnistyvät keskushahmoille hankalista lähtökohdista, mutta tarinan edetessä saattelen heitä sinnikkäästi valoon. Ehkä jotain näin naiivia sopii kutsua toiveikkuudeksi.”

Bob Dylanin ja Leonard Cohenin jäljissä biisinikkariperinteen tietä taittava Martikainen hahmottaa positionsa taiteen ja viihteen janalla hyvin.

”Viihdyttäjä kai pyrkii palvelemaan yleisöä ja aistimaan, mitä häneltä halutaan. Sellainen tuntuu jo ajatuksen tasolla ainutkertaisen elämän tuhlaamiselta, joten taidan kallistua taiteilijuuden puolelle. Jos elokuvapuolella yhdistäisi Kusturican Mustalaisten ajan, Chaplinin pojan sekä Kitanon Hana-bin, pääsisi lähelle tunnelmia, joita tavoittelen.”

Tuotannon taitto iskelmälliseen suuntaan takaisi lisää radiosoittoa, mutta sen kortin Jarkko jättää pakkaan. Hän tähtää rehellisyyteen ja ajattelemattomuuteen.

Rehellisyydellä hän tarkoittaa uskollisuutta laulun persoonalle ja ajattelemattomuudella keskittymistä sisältöön.

”Jos johtotähdeksi nostaa myyntitoiveet, toimii pelikentällä, jonka tutkimisen jätän muille. Biisithän ovat sikäli arvaamattomia, että vääriin karsinoihin pakottaessa ne pakenevat. Siihen minulla ei ole varaa, koska yksi elämäni kiintoisimmista asioista on laulujen kanssa luoviminen.”

YUP:n kahdeksas pitkäsoitto Lauluja metsästä (2001) saavutti aikanaan listan ykkössijan ja kultalevyn 17 000 kappaleen myynnillään. Suoratoisto ei vielä nakertanut äänitteiden elintilaa. Vaikka Martikaisenkin soolojen myyntiluvut ovat kymmenessä vuodessa lähes puolittuneet, on albumiformaatti yhä läheinen.

”Levy kokonaistaideteoksena kiehtoo. Omistani eniten on mennyt Rakkautta (2006) ja Mierolaista (2004), joiden välissä näkyvyyttä lisäsi esikoiskirjani Pitkät piikit. Kumpikin ylsi viiden tuhannen paikkeille.”

Toiveikkuuteen taipuvainen lähestyy tilannetta ehkä siten, että Martikaisen voi näin ollen kokea tulevaisuudessa keikoilla varmemmin kuin ennen, soolona tai Luotetut Miehet -yh­tyeen kanssa. Avaukset teatterin puolella toimivat uutena luovuuden väylänä. J

Petri Silas

Jarkko Martikaisen Ruosterastaat ilmestyy 30. syyskuuta.

◼	Linnea Skog ja Paula Vesala äitinä ja tyttärenä.
Linnea Skog ja Paula Vesala äitinä ja tyttärenä.

ELOKUVA

Asiallinen tyyppi

Tyttö nimeltä Varpu on elokuva, jonka pokka pitää.

Varpu Miettinen (Linnea Skog) on itähelsinkiläisen siivoojan (Paula ­Vesala) yläasteikää lähestyvä tytär. ­Varpu ei tiedä isästään mitään, mutta alkaa kaivata tätä valmistautuessaan nuorten esteratsastuskisaan. Isä olisi hyvä saada katsomoon, jossa muidenkin kilpailijoiden vanhemmat kannustavat omiaan.

Varpu ei jää odottelemaan, että passiivinen äiti ottaisi yhteyksiä, vaan lähtee varastetulla autolla kohti Oulua seuraamaan elämänsä johtolankoja.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhusen ensimmäinen kokoillan elokuva lataa arkisiin puitteisiinsa toivoa, pelkoa ja pokerinaamaista sankaruutta. Varpu on peloton ja neuvokas selviytyjä, joka on tyylikkäästi hiljaa aikuisten itsekeskeisen selittelyn keskellä. Vaikka elämä kolhii, Varpu ei valita eikä kyynisty.

Jännittävän uteliaana pysyttelevä vaellus etenee yhteiskuntaluokasta ja maisemasta toiseen.

Sekä elokuva että Varpu etsivät identiteettiä, joka ei ikinä loksahda aivan paikalleen. Tyttö nimeltä Varpu sisältää road movien, kurittoman teinileffan, aikuisten romantiikan, sosiaalidraaman ja ehkä henkilökohtaisen tilinteon aineksia, mutta ei lukkiudu mihinkään tarinatyyppiin. Liikkumavaran ja hieman salaperäisen herkkyyden varjeleminen on keskeistä. Kaavamaisuus tulee kuvaan vain myönnytyksen makuisessa loppuratkaisussa.

Siinä missä Varpu on äitiään ammattimaisempi toimija, nuori Linnea Skog jättää poptähti Vesalan varjoonsa näyttelijänä. Pelkistetty ja tunnelmallinen musiikki on Vesalan ja Jori Sjöroosin säveltämää. J

Lauri Lehtinen

Tyttö nimeltä Varpu elokuvateattereissa.

DVD-TÄRPIT

Härskiä nostalgiaa

Toimintaelokuvien käsikirjoittajana läpi lyöneen Shane Blackin työmaa kapeni äijä-actionin mentyä muodista. Dialogimaestro loi itsensä uudestaan dekkariperinteille kumartavien toimintakomedioiden tekijänä. The Nice Guys hyödyntää Blackin patenttikaavaa pakottamalla eripuraisen parivaljakon yhteiselle keikalle. Ryan Goslingin luuserietsivä ja Russell Crowen luunmurskaaja penkovat 1970-luvun Kalifornian pornobisneksiä retroherkussa, jossa epäkorrekti huumori ja aito vaarantuntu ovat täydellisessä tasapainossa.

Shane Black: The Nice Guys. ­Future Film (2016).

Kriisiskenaario

War Game (2014) tuntuu entistä ahdistavammalta elokuvan valmistumisen jälkeen tapahtuneiden maailmanpoliittisten käänteiden valossa. Tom Harperin ohjaamassa yhden huoneen puhejännärissä brittiministerien avustajat ja yksi oikea ministeri simuloivat hallituksen toimia ydinasekriisin aiheuttamassa tilanteessa. Kuvitteellisessa tosipaikassa pakolaisten henki on halpaa ja ydinsodan hinta uhkaa hautautua poliittisen pullistelun alle.

Tom Harper: War Game. Atlantic Film (2014).

Sota-ajan vakoilua

Fenno-Filmi aloitti toimintansa sota-ajan haastavissa oloissa tehdyllä vakoiluelokuvalla. Salaisessa aseessa neuvostovakooja (Eija Karapää) tavoittelee suomalaisinsinöörin keksintöä vakoilupäällikön (Ensio Jouko) junaillessa taustalla. Salanimiä käyttäneessä käsikirjoittajajoukossa vaikutti muun muassa Valtiollisen poliisin etsivä. Elokuva selvisi filmilaborato­rion pommituksesta, menestyi ja kannusti Fenno-Filmin palaamaan vakoiluteemaan elokuvissa Varjoja Kannaksella (1943) ja Hiipivä vaara (1944). Kaikki kolme julkaistaan nyt yhtenä pakettina. J

Theodor Lutz, Erkki Uotila: Salainen ase (1943). VL Media.

Matti Rämö