mielipide

puheenvuoro

Urheilujärjestelmä tarvitsee aidot mittarit

Kun urheilija voittaa, voittaa myös urheilujohto ja siinä sivussa koko kansakunta. Kun urheilija epäonnistuu, hän yksin epäonnistuu. Urheilujärjestelmän tavoitteet julistetaan toteutuneiksi, kun tulee voittoja. Tappion hetkellä järjestelmän tavoitteista ja tehdyistä valinnoista ollaan hiljaa. Epäonnistuessaan urheilija on todella keskiössä.

Suomen Olympiakomitean 23. elokuuta julkistama kymmenen olympiamitalin ja kymmenen paralympiamitalin tavoite ei ole suomalaisen urheilujärjestelmän tavoite, vaan arvaus yksittäisten urheilijoiden onnistumisesta kisoissa. Yksittäisellä urheilijalla voi olla mitalitavoitteita, ei järjestelmällä.

Emme oikeastaan tiedä, parantaako nykyinen järjestelmämme mitalien todennäköisyyttä vai vähentääkö se niitä suhteessa kilpailijamaihin. Voimme kasvattaa budjettia yhtä suureksi kuin naapurimailla tai kopioida yksittäisten urheilijoiden taustalta toimivia harjoitusohjelmia, mutta se ei vielä kerro mitään järjestelmämme potentiaalista.

Suomalaisen huippu-urheilun kes- kiöön on haluttu nostaa ”urheilija keskiössä” -ajattelumallia. Tämän lämpimän periaatteen tulisi tarkoittaa muutakin kuin että vain urheilijalle asetetaan tavoitteita. Jos suomalaisen urheilujärjestelmän johtaminen halutaan ottaa tosissaan, tulisi luoda selkeät tavoitteet koko järjestelmälle, ei vain urheilijoille.

Menestyneissä yrityksissä johtaminen ymmärretään parhaan mahdollisen toimintaympäristön luomisena, ei vain työntekijöiden suoriutumisen arvioimisena. Hyvin johdettu organisaatio ei pelkää yksittäisiä epäonnistumisia, vaan oppii virheistä kollektiivina. Keskiössä eivät ole yksittäiset työntekijät, vaan koko yrityksen menestymisen potentiaali pitkällä aikavälillä.

Myös urheilujärjestelmä voisi oppia kollektiivina, jos sen johtamiselle luotaisiin aidot vaikuttavuusmittarit. Oikea tavoite urheiluliikkeelle olisi sellaisen toimintaympäristön kehittäminen, joka parantaisi urheilijoiden menestymisen todennäköisyyttä pitkällä aikavälillä.

Järjestelmän onnistumista tai epäonnistumista tulisi mitata sen perusteella, kuinka vaikuttavia malleja se pystyy luomaan urheilijoiden tueksi, ei sen perusteella, kuinka monta mitalia urheilijat saavuttavat. Se ei ole mahdotonta. Erilaisten toimintamallien vaikuttavuutta on mitattu monilla eri hallinnonaloilla työllisyydenhoidosta sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Vaikuttavuustavoittei­den kirkas­tami­nen ja arvioinnin kehittäminen antaisi myös yhteiskunnalliselle päätöksenteolle täysin uudet edellytykset. Julkisen rahan käyttämisessä tulisi aina huomioida toimenpiteiden kustannusvaikuttavuus – eikä huippu-urheilu saa olla poikkeus.

Olemme vuosikymmenten aikana kokeneet suomalaisessa urheilussa useita onnistumisen hetkiä. Valitettavasti niiden taustalla vaikuttaisivat olevan useammin satunnaiset yksilölliset menestystarinat kuin systemaattinen suomalaisen urheilun johtaminen. Jatkuvasti horjuvan liikuntapoliittisen linjan ehdottomasti huonoin puoli on siinä, että yksin keskiöön jääneet urheilijat eivät pysty ennakoimaan järjestelmän tukea.

Mikään yhteisö ei voi kurottaa parhaimpaansa, kun tulevaisuuden suunta on sumea. J

Jussi Pyykkönen

Sari Rautio

Kirjoittajat toimivat Valtion liikuntaneuvostossa.

kirjeitä

Ihmisyys kunniaan

Erkki O. Aurasen mukaan naisen tehtävä on synnyttää lapsia, missä on hänen mukaan ”kansalaisvelvollisuutta” siinä määrin, että naisten on turha haikailla asepalvelukseen (SK 35/2017). Auranen rajaa naisen kansalaisvelvollisuuden lasten synnyttämiseen. Lapseton nainen ei tämän tulkinnan mukaan ole suorittanut kansalaisvelvollisuuttaan, eli tulisiko hänet määrätä asepalvelukseen tai vankilaan? Entä lapseton mies?

Nykyisin on vallalla pyrkimys, että puolisot yhdessä osallistuvat lasten ja kodin hoitoon ja toisaalta perheen taloudellisen toimeentulon kokoamiseen. Tämä on linjassa kristillisen näkemyksen kanssa toinen toisensa taakkojen kantamisesta.

Miksi tasa-arvo ei näy niissä tilastoissa, joista selviää, että kotihoidontuen saajista edelleen vain alle 10 prosenttia on miehiä? On epäreilua, jos vain naiset saavat nauttia kotitöistä ja lastenhoidosta, kun mies juoksee konferenssista toiseen. Yhtä lailla on epäreilua, jos vain miehillä on oikeus puolustaa ase kädessä maata.

Tasa-arvo tarkoittaa, että molemmat tai ei kumpikaan sukupuoli osallistuu maanpuolustukseen – parhaimmillaan kunkin oman valinnan mukaan. Naiseutta ja mieheyttä, eli ihmisyyttä, arvostetaan kun kaikille suodaan yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Naiseus tai mieheys ei sisällä automaattioletusta asevelvollisuuden suorittamisesta, lasten hoitamisesta ja kotityöstä tai uran luomisesta. J

linnea leivo

ilari kokko

Teologian maistereita

Rahan ylevin tehtävä

”Rahvaan omaa syytä” -artikkeli (SK 36/2017) käsitteli nälkävuosien syita ja seurauksia. Väistämättä nousee esiin kysymys, oliko Suomi sittenkään vielä kypsä omaan rahaan ja talouspolitiikkaan 1800-luvun loppupuolella.

Mitä nimenomaisesti nälkävuosista voitaisiin oppia? Ehkä se, että elämä tai talouspolitiikka on ennen kaikkea tässä ja nyt. Raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon sailyttäjä, mutta ennen kaikkea se on fiktio, mielikuvituksen tuote, jolle ei voi ylevämpää tehtävää ajatella kuin hädänalaisten auttaminen. J

juha antinkaapo

Tervola

Torpparit vapautettiin jo ennen Lex Kalliota

SK:n 32/2017 pääkirjoitus Lex Kittilästä ja muista erisnimen mukaan tunnetuista laeista sisälsi väärinkäsityksen, joka kyllä on varsin tavallinen.

“Lex Kallio” (1922) ei suinkaan säätänyt torppareiden oikeudesta lunastaa viljelysmaansa, vaan se täydensi 1918 säädettyä “Lakia vuokra-alueiden lunastamisesta”. Tämä oli se ratkaisevin laki, joka velvoitti maanomistajia ja jonka nojalla torpparit ja mäkitupalaiset saivat vuokraamansa maat omikseen suhteellisen edullisin ehdoin.

“Lex Kallio” eli “Laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin” taas auttoi pientilallisia lisämaiden hankinnassa ja antoi uusille ryhmille mahdollisuuksia maanomistukseen. J

riitta mäkinen

Lempäälä

Sähköposti:

sk.kirjeet@otava.fi

Osoite: Suomen Kuvalehti, Kirjeitä,

Maistraatinportti 1,

00015 OTAVAMEDIA