Uutisviikko

raha

Toiveet ja todellisuus

Tutkimustiedon asema talouspolitiikassa on ollut kehno.

Tutkimuksen tärkeä tehtävä on palvella yhteiskuntaa. Taloustieteessä se tarkoittaa sitä, että tietoa tuotetaan talouspoliittisen päätöksenteon avuksi.

Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä ekonomistien ja poliitikkojen suhde on vaikea.

Neuvoja ja neuvottava eivät löydä helposti yhteistä aaltopituutta. Professori Alan Blinder sanoi jo 25 vuotta sitten, että usein poliitikko suhtautuu ekonomistin neuvoihin kuin lapsi kalanmaksaöljyyn (Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/1991).

Hän tunsi tämän asian omakohtaisesti jo silloin. Myöhemmin hän toimi muun muassa USA:n keskuspankin Fedin johtokunnan varapuheenjohtajana.

Ongelmat ovat Blinderin mukaan lähinnä tutkimustiedon kysynnässä. Talouspolitiikassa pohditaan sitä, miten jokin toimenpide tai toimintalinja vaikuttaa, tai mitä pitäisi tehdä, jotta päästäisiin asetettuun tavoitteeseen.

Usein poliitikko haluaa saada kysymykseensä nopean ja yksinkertaisen vastauksen. Työhönsä vakavasti suhtautuva taloustutkija taas ei voi tarjota sellaista läheskään aina. Joskus kysymykset ovat sellaisia, että ainoa rehellinen vastaus kuuluu: en osaa sanoa.

Jos kyse on esimerkiksi siitä, miten eläkejärjestelmä tai verojärjestelmä pitäisi uudistaa, hyvät vastaukset edellyttävät teoriaa, ekonometrisiä malleja ja tietysti runsain mitoin kokemusperäistä tilasto- ja tutkimustietoa.

Hyvässä lykyssä sellaista voi jopa olla tarjolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että talouspolitiikan päättäjät olisivat siitä kiinnostuneita. Itse asiassa moni poliitikko ei piittaa pennin vertaa ekonomistien käsityksistä.

On päättäjiä, jotka ”tietävät” paremmin, koska he johtavat käsityksensä omasta ideologias­taan. Tai sitten he ovat taipuvaisia toiveajatteluun taikka uskovat enemmän omiin tai lankomiehensä kokemuksiin kuin tarjolla olevaan tutkimustietoon.

Ongelmia on tietysti myös ekonomisteissa, tiedon tarjontapuolella. Ekonomisteihin ei aina luoteta, koska osa heistä käyttäytyy pikemminkin papin tai lobbarin kuin tutkijan tavoin.

Sitä paitsi joskus heidän puheensa ovat aivan liian abs­trakteja ja etäisiä suhteessa päätöksentekijän ongelmiin.

Tieteellisen tiedon rooli talouspolitiikassa on nyt erityisen ajankohtainen kysymys Suomessa, koska siitä on juuri julkaistu perusteellinen arvio (Taloustutkimus päätöksenteon tukena, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos 2016).

”Tutkimustiedon rooli talous- ja yhteiskuntapolitiikan päätöksenteossa on Suomessa ollut jopa luvattoman heikko”, tiivisti Vesa Vihriälä toimittamansa kirjan sanoman ETLAn 70-vuotisseminaarissa 29. elokuuta.

Vihriälän mukaan tärkeitä uudistuksia on tehty ilman kunnon taustatutkimusta ja toisaalta huolellinenkin analyysi on jäänyt vaille vaikutusta.

Tässä suhteessa Suomen tilanne on selvästi huonompi kuin esimerkiksi Ruotsin.

Syy on siinä, että Suomessa ei ole tarjolla läheskään niin paljon taloustieteellistä tietoa kuin muissa Pohjoismaissa. Meillä on vain 50 taloustieteen professoria, kun taas Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vastaava luku on 150–200.

Suurempi ongelma on kuitenkin kysyntäpuolella: tutkimusta ei ole haluttu hyödyntää.

Se taas johtuu ilmeisesti suomalaisesta konsensuksesta ja kolmikannasta. Kompromissihakuisuus ja etujen yhteensovittaminen, joissa sellaisenaan ei tietenkään ole mitään pahaa, ovat vähentäneet tutkimustiedon kysyntää. J

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

ARVIO Hetemäen ryhmän vaikutuksesta hallituksen veropolitiikkaan. Lähde: Vesa Vihriälä
ARVIO Hetemäen ryhmän vaikutuksesta hallituksen veropolitiikkaan. Lähde: Vesa Vihriälä

Pahoja mokia mutta myös uudistuksia

Viime vuosien ehkä räikein esimerkki tutkimustiedon väheksynnästä liittyy Martti Hetemäen työryhmän työhön, joka valmistui ennen vuoden 2011 vaaleja. Ryhmä hyödynsi parasta kansallista ja kansainvälistä tutkimusta, joten sen raportti olisi ollut vankka pohja veropolitiikalle. Silti suositukset eivät johtaneet mihinkään.

Positiivinen esimerkki taas on vuonna 2014 päätetty eläkeuudistus, jossa tutkijoiden osaamista käytettiin hyväksi.

Aivan viime aikoina on luotu instituutioita, joiden kautta tutkimusta pyritään tuomaan päätöksenteon avuksi.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa laajoja hankkeita ja valtioneuvoston kanslia teettää nopeampia selvityksiä.

Lisäksi on perustettu talouspolitiikan arviointineuvosto. Riippumattoman neuvoston toiminta on saanut hyvän arvosanan. J