Uutisviikko

Osmo Soininvaara

Kirjoittaja on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkisuunnittelu­lautakunnan varapuheenjohtaja.

näkökulma

Matalapalkkatyö kuohuttaa tunteita

Kukaan ei halua Suomeen työssä käyvien köyhien alaluokkaa. Matalatuottoista työtä on subventoitava.

Tein vuonna 2013 Juhana Vartiaisen kanssa raportin Lisää matalapalkkatyötä. Provokatorisen otsikon takana oli näkemys, että rakenteellisen työttömyyden suuri massa on vähän koulutetuissa. Tälle joukolle soveltuvia töitä on liian vähän.

Rakenteelliseksi työttömyydeksi arvioitiin 1980-luvun lopulla vähän yli kaksi prosenttia, nyt jo yli seitsemän prosenttia.

Suomessa vieroksutaan matalatuottoisen työn mahdollistamista, koska ehdimme tuudittautua niin hyvään. Vielä 1980-luvulla työn kasvava kysyntä suuntautui tasaisesti koko väestöön. Suomi oli matkalla sosiaaliseen onnelaan.

Tämä ilo tyssäsi 1990-luvun lamaan. Lama vain joudutti sitä, mikä tuleman piti. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat vähentäneet hyväpalkkaisia duunariammatteja tahtiin, joka on verrattavissa maatilojen lopettamiseen 1960-luvulla. Unelma tasa-arvoisesta työelämästä meni pirstaleiksi.

Ikävistä asioista ei pääse eroon sillä, että kieltää niiden olemassaolon.

Edessä uhkaa olla joko kasvava työttömien joukko tai työssä käyvien köyhien kurjuus Yhdysvaltojen tapaan. Molemmat pitäisi osata välttää yhtä aikaa.

Markkinataloudessa yritykset eivät voi maksaa työstä enemmän kuin se tuottaa.

Joka tässä kohdin valittaa solidaarisuuden puutetta, voi etsiä syyllistä peilistä. Potentiaaliset matalatuottoiset työpaikat ovat palveluammateissa. Jotta niissä voitaisiin maksaa parempia palkkoja, pitäisi asiakkaiden olla valmiita maksamaan korkeampia hintoja.

Koska kukaan ei halua Suomeen työssä käyvien köyhien alaluokkaa, matalatuottoista työtä on subventoitava. On myös yhteiskunnalle halvempaa tukea pieniä palkkoja vähän kuin maksaa työttömien elinkulut kokonaan.

Yhteiskunnan tulotuki voidaan antaa täydentävänä, perustulon kaltaisena tulonsiirtona suoraan pienipalkkaiselle itselleen, tai se voidaan maksaa hänen työnantajalleen, jotta tämä voi maksaa työntekijälle kunnollista palkkaa.

Sillä, maksetaanko tuki suoraan palkansaajalle vai yrityksen kautta kierrättäen, ei luulisi olevan suurta merkitystä, mutta on sillä. Yrityksen kautta kierrätetty tuki näyttää paljon paremmalta, koska muodollisesti palkkaa ei ole laskettu. Siksi se on paremmin ay-liikkeen nieltävissä.

Asiallisesti yrityksen kautta kierrätetty palkkatuki on huonompi vaihtoehto kuin perustulon kaltainen täydentävä tulonsiirto suoraan palkansaajalle.

Suomalainen muoto palkkatuesta soveltuu vain täysiaikaisiin ja pysyviin työsuhteisiin. Tarjolla olisi kuitenkin yhä enemmän osa-aikaista ja lyhytaikaista työtä. Niitä tekevät vasta ovatkin täydentävien tulojen tarpeessa.

Palkkatuessa työntekijän vapaudet jäävät pieniksi. Työpaikkaa ei voi vaihtaa, koska tukea ei saa mukaansa.

Ruotsi on valinnut palkkatuen, Saksa täydentävät tulonsiirrot. Olennaista on, että molemmissa valtio tukee matalatuottoista työtä parempana vaihtoehtona työttömyydelle. Kummassakin työllisyys on olennaisesti Suomea parempi.

Palkkatuki on sidottu henkilöön. Samaan tehtävässä Lahtisesta maksetaan palkkatukea, mutta Virtasesta ei makseta. Takana on ajatus, että Lahtisen työttömyys johtuu Lahtisen itsensä ominaisuuksista. Rakenteellisen työttömyyden kolminkertaistumisessa ei voi olla kyse vain työttömien henkilökohtaisista puutteista. Se on talouden ominaisuus.

Matalapalkkatyön tukeminen ei ole ongelmatonta. Lasku julkiselle taloudelle voi nousta suureksi, jos tuki alkaa nakertaa palkkoja asteikon alapäässä. Ammattijärjestöjen halu suojella palkkatasoa on siksi tiettyyn rajaan asti perusteltua.

Saksan työttömyystilastoja kaunistaneiden minijobien piti olla tie oikeille työmarkkinoille, mutta useimmille ne ovat olleet ansa, koska kynnys tavallisille työmarkkinoille on liian korkea.

Sama ongelma on Suomen palkkatukijärjestelmässä. Myös siitä puuttuu luiska normaaleille työmarkkinoille. Automaattisiin matalia palkkoja täydentäviin tulonsiirtoihin tällainen luiska kuuluu itsestäänselvyytenä. Lähes tuhannen euron palkkatuki on myös kovasti ylimitoitettu.

Matalapalkkaisen työn lisäämistä on vastustettu sillä, että emme me voi kilpailla kiinalaisten kanssa palkkatasossa. Tarkoitus on kilpailla suomalaisten ostovoimasta Kiinassa tehtyä rihkamaa vastaan. Kotitalousvähennys on eräänlainen – mielestäni ylimitoitettu – palkkatuki. Se on synnyttänyt paljon työpaikkoja esimerkiksi kotisiivoukseen.

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa vain palvelut voivat työllistää. Tarvitaisiin vähemmän matalapalkkatukea, jos palveluelinkeinojen asemaa parannettaisiin yleisesti.

Suomessa lainsäädäntöä on ajateltu teollisuuden näkökulmasta. Ylimääräisiä kustannuksia on sysätty palvelualoille, jotta teollisuus pysyisi kilpailukykyisenä.

Yksi tällainen asia on äitiy­destä yrityksille aiheutu­vien kustannusten jakaminen työnantajien kesken. Teollisuus, jonka palveluksessa on suhteessa vähemmän nuoria naisia kuin palvelualoilla, ei ole suostunut näiden kustannusten jakamiseen.

Vartiaisen ja minun matalapalkkaraportin suosituksista on monta toteutettu, viimeisimpänä könttäsummakorvaus työnantajalle työntekijän äitiyslomasta. Sen ensisijainen tarkoitus on vähentää nuoriin naisiin kohdistuvaa syrjintää työhönotossa, mutta lisää se vähän myös palvelualojen kannattavuutta.

Ajat voivat myös parantua. Matalapalkkatuki ei saa jarruttaa siirtymistä tuottavampaan työhön, jos sellaista joskus taas on tarjolla. J

Talous