kohtaamiset

◼	Evelyn Herlitzius on Elektra.
Evelyn Herlitzius on Elektra.

OOPPERA

Koston hurmio

Richard Straussin Elektra sähköisti Kansallisoopperan.

Tuskin koskaan olen ­istunut oopperaesityksessä, jonka dramaattinen intensiteetti tiivistyy tahti tahdilta aina viimeiseen soinnun vapahdukseen. Ihmeen takuumiehinä olivat Suomen Kansallisoopperan ­uusi taiteellinen partneri Esa-Pekka Salonen ja elämänsä ­iskussa ollut oopperaorkesteri. Straussin atonaalisuuden portteja kolkuttava, sähköistävä musiikki tömähti yleisöön tajuntaan kuin moukari nurmikenttään pintaan.

Sofokleen näytelmään perustuva Elektra kertoo tarinan hulluuteen asti vievästä kostosta. Nimihenkilön elämänsisältö on hyvittää isänsä Agamemnonin murha. Siitä ovat vastuussa Elektran äiti Klytaimnestra ja hänen rakastajansa Aigistos.

Kosto toteutuu, kun Elektran kuolleeksi luultu veli Orestes surmaa pariskunnan. Elektran sairaalloinen ideé fix saa täyttymyksensä lopun hurmioi­tuneessa ja vereltä lemuavassa tanssissa.

Evelyn Herlitzius (Elektra) teki ruumiinkielellä kohtauksesta lähes pelottavan. Elek­tran rooli on myös vokaalisesti äärimmäisiä rajoja hipova. Herlitziuksen dramaattinen sopraano täytti salin jokaisen sopukan. Sen kantoi vaivatta myös orkesterin yli, joka kokoonpanoltaan on suurimpia mitä oopperan historiassa on koskaan käytetty.

Yhtä vaikuttava oli myös Waltraud Meier Klytaimnestrana. Rooli säteili tukahdettuja tunteita ja syyllisyyttä, sekä äidin tarvetta päästä lähemmäs tytärtään. Meierin mezzosopraano kohosi vaivatta aina sopraanon korkeuksiin saakka. Hänen diktionsa oli myös illan parasta: jokainen sanan lopussa oleva t-kirjain ja sanojen alkujen konsonantit sihahtivat tuimasti piippuhyllylle saakka. Harvoin kuulee oopperassa naisääntä, jonka tekstiä ymmärtää katsomatta tekstityslaitetta.

Tasokkaan naiskaartin täydensi Krysotemiksena sädehtivästi laulanut Elisabet Strid. Hän teki suuren vaikutuksen jo Rusalkan roolissa vuosia sitten Kansallisoopperassa.

Vahvasti naisvaltaisessa Elektrassa miesroolit jäävät statisteiksi. Mika Pohjonen ja Tommi Hakala lauloivat tasaisen linjakkaasti. Suomessa harvoin esiintyvän Dan Karlsonin (nuori palvelija) lauluun on tullut lisää tenoraalista kiiltoa.

Kansallisoopperan Elektra on kiertänyt Helsinkiin Aix-en-Provencen, Milanon ja Berliinin kautta. Teoksen on ohjannut legendaarinen ­Patrice Chéreau, jonka viimeiseksi ohjaukseksi se jäi. Ohjauksen mahdolliset hienoudet eivät avautuneet, tai sitten ne olivat rapisseet pois produktion elinkaaren aikana.Näyttämöllä lähinnä seisoskeltiin, eikä näyttämötapahtumia ollut kuin siteeksi. Henkilöohjaus oli ohutta, eikä roolihahmojen välille syntynyt tarvittavaa jännitettä.

Sen sijaan sitä riitti musiikissa. Koko oopperan ajoittain vaikeaselkonen ja lähes väkivaltainen musiikki on alistettu kuvaamaan päähenkilön sielunelämää. Siinä se onnistuu psykologisesti viiltävällä tavalla.

Strauss oli aikansa lapsi: Freud oli julkaissut Unien tulkintansa ja pullataikinan tavoin paisuneet esityskoneistot ja teos­ten mammuttikestot olivat tulleet tiensä päähän.

Straussista ei ollut kuitenkaan eurooppalaisen modernismin airueeksi. Seuraavissa oopperoissaan hän palasi menneeseen.

Onnellista on kuitenkin, että Strauss ennen sitä antoi meille Elektran, kuin myös se, että Kansallisooppera ja maestro Salonen toivat sen Helsinkiin. J

Risto Nordell

Elektra Kansallisoopperassa ­(Helsinginkatu 58, Helsinki) 15. syyskuuta asti.

◼	Tom Hanks (oik.) on­ ­kiistelty lentäjäsankari.
Tom Hanks (oik.) on­ ­kiistelty lentäjäsankari.

ELOKUVA

Miehiä työssä

Lentokapteenin vaikea ratkaisu on otollinen aihe Clint Eastwoodille.

Epäilykset heräävät pian sen jälkeen, kun matkustajakoneen kapteeni Chesley ”Sully” Sullenberger on tehnyt poikkeuksellisen pakkolaskun Hudson-jokeen. Ehkei hän olekaan sankari, joka toiminnallaan pelasti 154 henkeä, kun lentokoneen molemmat moottorit tuhoutuivat törmäyksessä lintuparveen. Vaaransiko Sully matkustajat harkitsemattomasti päätöksellään? Insinöörien mukaan kone olisi voinut laskeutua turvallisemmin läheiselle kentälle. Oli ­ihme, ettei se tuhoutunut pakkolaskussa.

Sully – uroteko Hudson-joella on tositapahtumista ammentava elokuva epävarmuudesta. Yhtäkkiä Sully on sankari, jota viedään televisioesiintymisestä toiseen, seuraavana hetkenä hänet heitetään tutkijalautakunnan eteen. Hotellin käytävällä tuntemattomat halaavat häntä, huoneessaan hän on yksin itse-epäilystensä kanssa. Tom Hanks tekee Sullyna vähäeleistä loistotyötä. Kasvoilta näkee pelon: palaako entinen, hyvä elämä koskaan.

Elokuvan ytimessä ei ole ristiriitainen sankaruus vaan kysymys siitä, mitä on tehdä työnsä oikein. Teema on otollinen Clint Eastwoodille, joka on yhä 86-vuotiaana iskussa. Elokuvaohjaajana hän on klassisen kerronnan mestari. Hurjimman asian eli pakkolaskun Eastwood esittää suurimmalla rauhallisuudella. Ryminän välttäminen vain nostaa kohtauk­sen panoksia.

Asiaa ei lausuta erikseen, mutta kaikupohjana on odottamattoman pelko. Kuvat muistuttavat lentokoneisiin ja Manhattaniin liittyvästä traumasta, joka sai alkunsa syyskuun 11. päivänä 2001. Kaikki voi muuttua. Ohjauksekseen poikkeuksellisen lyhyessä, vain puolitoistatuntisessa elokuvassa Eastwood kertoo hyvin yleismaailmallisista tunteista ja peloista. J

Kalle Kinnunen

Sully elokuvateattereissa.

Johannes Ekholm:Rakkaus niinku. 414 s. Otava, 2016.
Johannes Ekholm:Rakkaus niinku. 414 s. Otava, 2016.

kirja

Hukassa puheavaruudessa

Johannes Ekholmin antisankari miettii, masentuako vai kapinoida.

Sukupolvivallankumous, kirjoitettiin Johannes Ekholmin näytelmästä Kaspar Hauser pari vuotta sitten. Jo kirjaa Graafinen suunnittelu. Käytännöt, tekniikat, strategiat (2013) pidettiin tapauksena.

Esikoisromaani Rakkaus­ niinku edustaa Suomessa harvinaista nettikirjallisuutta, Alt Litia. Kirjassa vietetään paljon aikaa verkossa ja verkon ehdoilla.

Rakkaus niinku koostuu salaa äänitetyistä keskusteluista. Ne ovat niin uskottavia, että voisivat tosiaan olla salaa äänitettyjä. Todellisuusilluusio on vahva.

Kolmikymppisen Joonan luottotiedot ovat menneet, ja hän asuu isänsä luona. Joona ei ole missään kiinni, eikä mikään kiinnity häneen. Romaanisopimus lämmittää onneksi taskussa. Isä on jo kuuluisa kirjailija. Kirjojen materiaalina 1960-lukulainen patriarkka on käyttänyt elettyä elämäänsä. Poika ei ole yhtä varma siitä, että oma kokemus toimisi totuuden lähteenä. Varsinkaan, jos muistaa isän tavoin väärin.

Rakkaus niinku näyttää sukupolvensa äänikollaasilta, mutta epäilee samalla, voiko kukaan puhua koko ikäluokkansa puolesta. Jotain kirja onnistuu silti ”tästä ajasta” sanomaan.

Tutulta kuulostaa vaikka kantavan teeman, kuristavan työelämän pohdinta. Joonan mielestä palkkatyöstä voisi jo luopua. Prekariaattiteoriat ja filosofinen kapitalismikritiikki antavat ajatukselle tukea.

Joona toivoo, että ­joku polttaisi autoja hänen puolestaan, koska ei jaksa nousta sängystä. Sukupuolestaan ja ihonväristään Joona tuntee huonoa omaatuntoa, vaikka tajuaa, ettei itseprosessointi auta naisia ja ei-valkoisia.

Maailma ympärillä on romahtamassa. Sitä odotellessa Joona ja kaverinsa tuottavat monotonista puhevirtaa, jossa tärkeä ja ei-tärkeä sekoittuvat.

Lukija ei osaa päättää, että pitäisikö siitä välittää vai ei. Romaanin logiikkaa seuraten lopullista päätöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä. J

Herman Raivio