◼	Viljelijä Jussi Pelto­niemi ja Kyrö Distilleryn  tislaamoisäntä Miko  Heinilä tutkivat tislaukseen päätyvää ruista.
Viljelijä Jussi Pelto­niemi ja Kyrö Distilleryn tislaamoisäntä Miko Heinilä tutkivat tislaukseen päätyvää ruista.

Viinapeltoa puimassa

Lakeuden ohrasta ja rukiista tislataan väkeviä vientituotteita. Vodkaa ja viskiä myydään tarinoilla juurevista kylistä.

Viljelijä Jussi Pelto­niemi ja Kyrö Distilleryn tislaamoisäntä Miko Heinilä tutkivat tislaukseen päätyvää ruista.

Hampailla sen tuntee, kypsän viljan.

Isäntä ja emäntä seisovat ohra­laihossa ja purek-­ sivat jyviä. Ympärillä avautuu satojen hehtaarien lakeus, kuivattu järvenpohja.

”Kun jyvä on kova, sen voi puida”, Pasi Anttila sanoo.

Jonna Anttila osoittaa toista sadonkorjuun merkkiä. Tähkä nuokkuu korren päässä.

”Se on räkys, niin kuin meillä sanotahan.”

Eteläpohjalainen tila Jalasjärven Luopajärvellä on 151 vuotta vanha, viidennessä polvessa. Anttilat kasvattavat emobroilereita ja viljelevät 120:tä hehtaaria, pääosin ohraa.

Vettä ei kaivattaisi enää tippaakaan.

Pari päivää sitten romautti 50 millin rankkasateen. Taas alkaa tihuttaa, kuin uhalla.

”En viitsi enää katsoa sääennusteita”, isäntä sanoo.

Kahvipöydässä emäntää hymyilyttää. ”Pasilla kynnet lyhenee rajusti ennen puintia.”

Hermopaine hellittää, kun puimuri pärähtää käyntiin. Korjuu kestää kuukauden päivät. Anttilat tähtäävät neljän tuhannen kilon hehtaarisatoon.

Tilan ohrista tislaa 400 000 pulloa viinaa.

Betonisiilot tavoittelevat taivasta. Tänne, Koskenkorvan viinatehtaan varastoihin, rahdataan myös sopimusviljelijä Anttilan uusi sato.

Ohra on Kaarlea, ostajan toivomuksesta. Iso, pullea jyvä on helppo kuoria. Ja lajikkeessa on korkea tärkkelyspitoisuus, jyvistä saadaan paljon alkoholia.

Sateinen kesä on verottanut satoa. Mutta viinatehdas on ohransa varmistanut, jos puinnit onnistuvat edes kohtuullisesti.

Vilja pölisee, kun täysperävaunurekka tyhjentää 50 tonnin kuorman.

Tehdas ahmii ohraa.

”Tuo määrä riittää pariksi tunniksi.”

Arttu Kivellä on letitetty parta ja Altian, valtion alkoholiyhtiön, haalarit. Tehtaan tuotantopäällikkö johdattaa käymisosastolle. Imelä mäski tuoksuu. Jättisäiliöissä hiiva pilkkoo viljan sokereita alkoholiksi ja hiilidioksidiksi.

”Tämä toimii kuin kotikäyminen”, Kivi sanoo.

”Mutta kerralla ei tehdä yhtä erää, vaan mäskiä siirretään pytystä toiseen.”

Tislaamossa venttiilit viheltävät, moottorit hurisevat, nesteet pulputtavat. Alkoholi erotetaan mäskistä kolonneissa, tornimaisissa teräsastioissa ja -putkissa.

Myös tislaus on jatkuvaa. Yksi etanolimolekyyli kiertää viiden kolonnin läpi.

”Meidän prosessi takaa tasaisen laadun.”

Lopputulos on 96-prosenttinen viljaviina, lähes 90 000 litraa etanolia vuorokaudessa.

Juuri täällä tislattu viljaviina on vauhdittanut 2000-luvulla väkevien ulkomaankauppaa. Viime vuonna alkoholia vietiin 151 miljoonalla eurolla, elintarvikkeista kolmanneksi eniten maito- ja viljatuotteiden jälkeen.

Seuraavaksi elintarvikevienti yritetään tuplata ja yksi tapa on myydä Suomea pullo kerrallaan.

Altian tehdas ajaa jo täysillä. Mutta viinapula ei yllätä, vaikka vienti pomppaisi nousuun. Kolmasosa tuotannosta käytetään nykyään teknisiin sovellutuksiin, kuten ruutiin ja maalämpönesteisiin.

”Voimme säätää prosessia”, Kivi sanoo.

”Ei vaadita kampia kuten Chaplinin elokuvassa.”

Hiiren klikkaus valvomon tietokoneella riittää. Juotavasta viinasta poistetaan loputkin epäpuhtaudet.

Kivi saapuu viimeiselle, viidennelle kolonnille. Kurkistusikkunassa pisaroi.

”Tässä otetaan metanoli pois. Muutoin laatu on kohdallaan.”

Haju on pistävän etova. Huonon pontikan haju.

Aistinvarainen testaus alkaa teknisestä laadusta. Tältä viljaviina ei saa tuoksua.

Näytteet ovat konjakkilaseissa, alumiinikannen alla. Koskenkorvan laboratorio­päällikkö Tarja Noppa on laimentanut viinan 34-prosenttiseksi.

Lasista ei maisteta, ainoastaan haistetaan.

”Etsimme haihtuvia epäpuhtauksia. Sikunoita ja aldehydejä.”

Kahdessa lasissa on tuoretta tislettä, yhdessä jo laadukkaaksi todettua alkoholia. Sokkotestissä näytteiden pitäisi tuoksua samalta.

Noppa pyörittää lasia. Sitten nuuhkaisee, työntää nenän lasiin, nuuhkaisee uudelleen.

”Tuttu ohraisen viinan tuoksu.”

Klassikon tunnistaa rivistä.

Viinatehtaan lasivitriiniin on aseteltu seinä täyteen pulloja. Vanhassa, vuoden 1969 pullossa on kuvanveistäjä Tapio Wirkkalan kädenjälki. Lasi on rypyllinen, kuin sulava puikkojää. Etiketissä taistelevat sarvipäät, hirvaat.

Finlandia Vodka on suomalaisille se tuttu poroviina.

Pullo on vuosien mittaan muuttunut. Mutta edelleenkin sen muotoilu henkii kylmyyttä.

Vodka tehdään Koskenkorven viljaviinasta, joka laimennetaan ja pullotetaan Rajamäen tehtaalla Nurmijärvellä.

Vuonna 2004 amerikkalainen alkoholijätti Brown-Forman osti Finlandia Vodkan. Pilkkahintaan, arvostelijat väittivät.

Mutta viinatehtaalle ja viljelijöille kauppa on ollut onnenpotku.

Jo kolmasosa, lähes 200 miljoonaa kiloa, Suomen viljakaupan ohrasta päätyy Koskenkorvalle.

Brown-Forman onnistui muutamassa vuodessa siinä, mitä kotimaisin voimin yritettiin vuosikymmeniä: loi vodkasta kansainvälisen brändin, yli sadassa maassa. Koskenkorvan viljaviinasta lähes puolet päätyy Finlandia Vodkan pulloihin.

Väkevien viennistä merkki kattaa 90 prosenttia.

Itä-Euroopan vodkavyöhykkeellä ruoan­ kanssa tarjotaan yhä teräviä. Juojat tunnistavat laadun. Puolassa, Finlandia Vodkan päämarkkinalla, on kaupan 900 eri vodkaa.

Tislaus ja raaka-aine vaikuttavat makuun.

Venäjällä etanolia ei tislata täysin puhtaaksi, mikä pyöristää makua. Perunasta voi jäädä öljyisyyttä ja raskas suutuntuma, vehnästä taas anismainen vivahde.

Finlandia Vodkaa markkinoidaan ohraviinalla. Sen suutuntuma on kevein, eteerinen.

Laatuvodkan valtti on yllättävä.

Kuten Brown-Forman Finlandin toimitusjohtaja Tommi Holmström kuvaa: Finlandia Vodka on puhtain vodka, ”se ei oikeastaan maistu miltään”.

Punatiilinen pytinki näyttää leikkimökiltä Koskenkorvan valtavalla teollisuustontilla.

Rakennus on vanha viinatehdas.

”Tuon kokoisia tislaamoita on yhä Keski-Euroopassa”, tuotantopäällikkö Arttu Kivi sanoo.

Ruokalassa on lounaaksi pyttipannua. Televisioruudulla vilahtaa piirros ohran jyvästä. Kuva selittää Koskenkorvan salaisuuden.

Jyvästä otetaan kaikki irti.

Neljännes jalostuu viljaviinaksi, toinen neljännes, tärkkelys, paperin ja kartongin sideaineeksi. Reilu kolmannes, valkuainen, päätyy sikojen rehuksi. Jyvän kuori palaa tehtaan omassa biolaitoksessa. Käymisessä syntyvällä hiilidiok­sidilla tehostetaan tomaattien kasvua kasvihuoneissa.

Ilkikurisesti viinan voisi nimetä viinatehtaan sivutuotteeksi.

Yksin etanolin valmistus olisi tappiollista. Tehtaanjohto puhuu mieluummin ”ainutlaatuisesta prosessista”, kilpailuedusta. Brown-Forman saa edullisen viljaviinan Finlandia Vodkaansa.

Myös Altia yrittää jälleen maailmalle, omalla vodkalla. Sen nimi on kaikille suomaisille tuttu.

Finlandia Vodka: Väritön, kuiva, lämmin, neutraali.

Koskenkorva Vodka: Väritön, kuiva, neutraali.

Alkon tuotekuvaukset ovat lähes identtiset. Ei ihme: pulloissa on sama viljaviina. Vodkilla on Altian mukaan kuitenkin ”omat reseptinsä”, joiden ”tarkemmat yksityiskohdat ovat liikesalaisuus”.

Kossu on tarkoittanut Suomessa per­jan­­­taipulloa, taskulämmintä rähinäviinaa.

Nyt Altia brändää Koskenkorvaa vientiin. Juuri vodkaa, johon ei ole lisätty makua pehmentävää sokeria.

Alkoissa Leijona-, Suomi- ja Tapio-viinat ovat nakertaneet kossun asemaa.

Mutta vodkamarkkinoilla isänmaallisyys ei myy.

Altian markkinointijohtaja Kirsi Puntila on työstänyt tiimeineen Koskenkorva Vodkaa. Hän on palauttanut merkin juurilleen, ”siihen dna:han, josta se on kotoisin”.

Koskenkorva Vodkaa on tislattu Koskenkorvalla vuodesta 1953.

Altia pyrkii vodkallaan erityisesti Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Drinkkejä siemailevat arvostavat alkuperää ja perinnettä, juurevaa tarinaa.

Vodka from a Village. Vodkaa kylästä.

Niin Koskenkorvaa mainostetaan videolla, humoristisen maanläheisesti. Etiketissä luvataan: Meillä on hyvä ohra, puhdas vesi ja omistautuneet paikalliset viljelijät.

Kylä on viinakauppiaalle venyvä käsite.

Tehdas puskee 30 miljoonaa litraa viljaviinaa. Ohraa ajetaan keskimäärin 120 kilometrin päästä, pisimmillään Uudeltamaalta.

Lakeudella ladot ovat kohta historiaa. Mutta eivät viinapulloissa.

Kossun vanhassa etiketissä on 13 latoa. Markkinointijohtaja Puntila halusi vientivodkan kylkeen ”tyhjien, apaattisten latojen” tilalle ”iloisen kylän”. Se kuvastaa paremmin Pohjanmaan ihmisten ”mahtavaa sarkasmia ja omanarvontuntoa”.Yhdessä asiassa Puntila kuunteli tarkasti kossu-Suomen mielipidettä.

Ohrapelto säilyi pullon etiketissä.

Leikkuupuimuri seisoo pellolla Isonkyrön Palon kylässä. Viiden hehtaarin lohko on tuleentunut, kermanvalkoinen.

Viljelijä tutkii jyvää tarkkaan. Itutuppi on alkanut paisua.

Illaksi on luvattu sadetta.

”Tänään täytyy väkisin puida, jos meinaa jotain saada”, Jussi Peltoniemi sanoo.

”Itäneenä se ei kelpaa edes rehuksi.”

Pellossa on ruista, ikiaikaista leipäviljaa.

Tämä sato tislataan viinaksi. Vieläpä lähellä, kivenheiton päässä.

”Onhan se mahtavaa, että omasta rukiista tehdään täällä maailman parasta ainetta.”

Entisen osuusmeijerin seinässä lukee Kyrö Distillery Company. Tänne päätyy myös Peltoniemen ruis, kunhan se on ensin käynyt Lahdessa mallastettavana.

Kyrön tislaamon markkinointijohtaja on kolmekymppinen, tuuheapartainen mies.

Hän rouskuttaa rapeita papanoita, ruismallasta.

”Vähän hapankorppumainen”, Mikko Koskinen sanoo.

Pientislaamo käyttää vuodessa 160 tonnia viljaa. Altian viinatehdas syö yhtä paljon yhden työvuoron aikana.

Kyrössä ei valmisteta vodkaa. Yhtiö haluaa tehdä ”tuotteita, joissa on makua”.

Kaikki perustuu laatuun, ”rehelliseen hifistelyyn”.

Kyrö tunnetaan ginistään, maailman parhaaksi valitusta. Ruisviski kypsyy vielä tynnyreissä.

Vilja on sekin tarkkaan harkittu.

Tislauksessa ruis on tosin se kenkuin vilja. Velli kuohuu ja palaa helposti kiinni. Mutta ruis luovuttaa mausteista jälkimakua ja lakritsisuutta.

Toiveissa on lisää aromeja: vanhaan tapaan savulla kuivattua riihiruista.

Hifistelyssä on kuitenkin ollut kauneusvirhe.

Viskin ruis on kyllä viljelty lähellä. Mutta palkitun ginin ruistisle on valmistettu paikallisesta viljasta Viron Rakveressa. Ainetta ei ole ollut kaupan kotimaassa.

Nyt viljaa rahdataan Suomenlahden yli.

Syyskuun alusta Kyrön kaikki ruis on suomalaista, myös ginissä.

Tislaamon nettisivun mustavalkokuvassa viisi alastonta miestä pinkoo ruispellossa.

Kaikki alkoi saunasta, tietysti.

Löyhä kaveriporukka istui lauteilla ja päätti kehittää ruisviskin.

Koe-erän vierre tehtiin autotallissa Espoossa ja tislattiin olutravintolassa Porissa. Tisle salakuljetettiin Lontooseen ja sitä maistatettiin suuressa whisky-show’ssa.

”Jännittävää. Nyt tulee laatutavaraa”, totesi amerikkalainen viskiasiantuntija.

Kehut kannustivat. Kyrö Distillery Company syntyi.

Juustomeijeri Isossakyrössä oli tyhjillään. Paikka oli kuin luotu viinatehtaalle. ”Hieman outo kylä, Twin Peaksin tapaista historiaa”, kuten markkinointijohtaja kuvaa.

Kyrön väkevillä on verisiä esikuvia.

Vuonna 1597 Isonkyrön kirkolla järjestettiin teloitus. Nuijasodan kapinapäällikkö Jaakko Ilkka teilattiin, raajat murskattiin. Vuonna 1714 Suuri Pohjan sota runteli; puolet aikuisista miehistä menehtyi Napuen taistelussa.

Isokyröläiset vievät yhä vuosipäivänä seppeleitä muistomerkille. Teurastusta ei ole unohdettu, mutta elämä jatkuu, pystypäin.

Muistomerkki on lähellä tislaamoa. Viinatehdas mainostaa verkossa: Isokyrö on paikka, jossa sekä ihmisissä että väkiviinoissa on luonnetta.

Hurmeinen paikallishistoria on tuotteistettu pulloon.

Napue-ginin etiketissä on sama kirjasin kuin Napuen taistelun muistotaulussa. Korkkiin on otettu latinankielinen teksti Isonkyrön kirkosta.

Aqvae vitae fabri Kyrö. Elämän vesi valmistettu Kyrössä.

Napue-gini on tuhtia vettä, prosentteja 46,3.

’Tämä on upea!”

Päätislaaja Kalle Valkonen, partamies hänkin, avaa pullon ja nuuhkii tislattua kasvia.

”Jos on kerännyt rahkasuolla hillaa, se on se tuoksu.”

Harmi että suopursu on myrkyllinen. Sitä ei voi käyttää juomissa.

Tislaamon toimisto on myös varasto, laboratorio ja kirjasto. Lattialle on pinottu katajanmarjasäkkejä, Välimereltä tuotuja. Lieden päällä on alambic, pieni tislauspannu.

Hyllyille on kerätty harvinaisuus, nestemäinen kirjasto: yli 50 tislattua kasvia ja yrttiä.

”Vasta tislatessa aromaattiset öljyt tulevat esiin.”

Päätislaaja siirtyy uudelle pullolle: pihlaja.

”Tämäkin on mahtava! Tuoksu menee mantelin suuntaan.”

Valkonen ja Koskinen kehittivät menestysginin reseptin. He seurasivat kalifornialaisen St. Georgen tislaamon periaatetta: yritä vangita tietyn paikan tuoksut.

He testasivat kymmeniä aromeja. Sekoituksia oli lukemattomia. Kun yhtä yrttiä lisäsi, toisen maku katosi, kolmannen voimistui.

Koskinen haki tuoksumuistoja lapsuuden kesistä.

Hetkeä jolloin oli juuri tullut saunasta ulos ja metsänrajasta nousi usva.

Taas se sauna.

Ginin viimeistelyyn valikoitui tuttuja tuoksuja: tuoreita koivunlehtiä, mesi­angervoja, karpaloita ja tyrnejä.

Valkonen haluaa maistattaa uutuusginiä, sherry Koskueta. Koskinen tuoksuttaa tovin, siemaisee sitten kulauksen.

”Suutuntuma on hyvä. Jälkimaku superia.”

Suomessa on useita pientislaamoita. Kyrö on kasvanut neljässä vuodessa neljän miljoonan euron yritykseksi. Jos markkinointijohtajaa on uskominen, yritys on ”valtavan menestystarinan alussa”.

Tislaus on vielä pienimuotoista, 350 000 pulloa vuodessa.

Laajennus on valmistumassa. Tähtäin on viennissä, yltää maailman suurimmaksi ruistislaamoksi.

Omaperäisyys ammennetaan pohjoisen aidoista mauista. Isot viinatehtaat seuraavat perästä. Altia on versioinut Koskenkorva Vodkaa mustikalla ja siankärsämöllä.

Kyrön päätislaaja Valkonen on tutkinut Toivo Rautavaaran kirjaa Mihin kasvimme kelpaavat?

”Luonnosta löytyy vielä helmiä.”

Tislaamon pihalla kasvaa tyrni. Marjat on kerätty talteen.

Leukapartainen mies viittoilee Kyrönjoen vastarannalle. Siellä on hänen kotitalonsa.

Miko Heinilä on tislaamon perustajista ainoa isokyröläinen.

Tislaamoisäntänä hän vastaa vierailuista. Tänä vuonna entisessä meijerissä kiertää 10 000 uteliasta. Tastingit, maistelut, ovat halpaa kenttätyötä.

Heinilä esittelee kaikkia kiehtovan tilan: tynnyrivaraston.

Monen valkotammitynnyrin kyljessä on laatta. Ostajat ovat jo varanneet osto-oikeuksia. Ensi vuonna tulee myyntiin ensimmäinen erä viskiä, ”joitakin tuhansia pulloja”.

Arvatenkin tuote loppuu Alkosta alkuunsa. Niukkuus levittää sanaa suusta suuhun.

Nyt kuitenkin uhkaa odottamaton ongelma.

Jatkuvat sateet ovat paisuttaneet Kyrönjoen yli tulvarajan. Jos vesi nousee vielä puolitoista metriä, tynnyrivaraston lattia kastuu.

Heinilä, maatalon poika, on varttunut jokimaisemassa. Hän katselee vinhaa virtaa levollisesti.

”Puoli metriä se vielä nousoo”, hän sanoo.

”Sitten se alkaa laskia.” SK