kohtaamiset

◼	Toni Wirtanen (vas.) ja Sipe Santapukki museoivat itseään.
Toni Wirtanen (vas.) ja Sipe Santapukki museoivat itseään.

museo

Tervetuloa Apulandiaan

Rockyhtyeen museo täyttää museoviraston tiukimmatkin vaatimukset.

Mikä yhdistää Abbaa, Beatlesia, Ramonesia ja Apulantaa? Niillä kaikilla on oma museo.

Apulannan rumpali Simo ”Sipe” Santapukki, 38, ja laulaja-kitaristi Toni Wirtanen, 41, rupesivat säästämään levynkansia, keikkajulisteita ja muita tärkeitä asioita jo yh­tyeen alkumetreillä 25 vuotta sitten. Myös kummankin äidistä on ollut paljon apua museon perusnäyttelyä kasatessa, sillä he ovat pitäneet leikekirjaa poikiensa bändistä.

Viimeisen sysäyksen Apulannan museoinnille antoi pari vuotta sitten ilmestynyt Ari Väntäsen Kaikki yhdestä pahasta -kirja, jota varten digitoitiin valtavasti materiaalia. Vastaan tuli paljon sellaista, minkä Santapukki ja Wirtanen olivat jo unohtaneet.

Tiivis nostalgiatrippi johti Lahdessa, Hennalan entisellä varuskunta-alueella sijaitsevan Apulandian syntyyn.

”Museo on periaatteessa sama asia kuin kirja, mutta kolmiulotteisena, sisään käveltä­vänä versiona”, Santapukki kertoo.

Rumpalin mukaan museoon on tulossa vielä yksi uusi ulottuvuus, kunhan älypuhelimille tehty Apismuseo-sovellus valmistuu.

Kokoelman isoin yksittäinen ponnistus oli kokonaisen vanhan treenikämpän siirtäminen paikasta toiseen. Siihen kului noin kolme kuukautta.

Myös kaikki muu museoon liittyvä tehtiin viimeisen päälle. Turun yliopistosta palkattiin intendentti, joka johti kokoelman rakentamista. Kaikki esillä ja varastossa olevat tavarat – valokuvat, soittimet, Wirtasen vanhat rastaletit ja niin edelleen – kuvattiin, indeksoitiin ja arkistoitiin niin, että ne täyttävät museoviraston ja museolainsäädännön asettamat vaatimukset.

”Kuka tahansa voi logata itsensä Euroopan museoverkkoon ja tutustua kohteisiin”, Wirtanen sanoo. Verkossa on indeksoituna muun muassa Santapukin kalsarit.

”Sopivalla haulla tulee niiden kuva ja jotain semmoista, että Sipe Santapukin kalsarit vuodelta 1993, puuvillaa 80 prosenttia ja viskoosia 20 prosenttia.”

Jotain jäi myös puuttumaan. Kadoksissa ovat esimerkiksi Mikä ihmeen Apulanta? -levyn ”omin pikku kätösin” tehdyt kansioriginaalit.

”Ne lainattiin 1990-luvun lopulla entiselle nuorisoidolille, joka puuhasi Hard Rock Caféta Poriin ja kaipasi sinne tavaraa näytille”, Wirtanen muistaa.

”Simo hövelinä miehenä lupasi ne kannet. No, ei tullut koskaan baaria ja kannetkin ovat yhä sillä tiellä.”

Museon lisäksi punatiilisessä Apulandia-rakennuksessa on Apulannan operatiivinen keskus sekä kahvila. Kahvi on Santapukin ja Wirtasen mukaan reilumpaa kuin reilun kaupan kahvi. Kyseistä paahtoa ei saa muualta.

Hollolalaisen pienpaahtimon pyörittäjä ”paahtaa käsityönä meidänkin sumpit ja ostaa pavut ilman yhtään välikättä kenialaiselta viljelijältä”, Wirtanen kertoo.

Luomua pyritään muutenkin tarjoamaan. Marjapiirakan marjat ovat Wirtasen pihasta. Santapukki on kerännyt sienipiirakan kantarellit iltalenkillä avovaimonsa kanssa.

Apulanta on esillä myös Teit meistä kauniin -elokuvan ansiosta. Se näyttää Apulannan entisen basistin Tuukka Temosen version yhtyeen alkuvaiheista.

Santapukki ja Wirtanen painottavat, että Temosen ohjaa­ma ja masinoima teos tuli heidän tietoonsa lähinnä ilmoi­tus­­luonteisena asiana. He vain hyväksyivät käsikirjoituksen.

”Leffassa Tuukka manaa omia demonejaan”, Wirtanen pohtii. ”Puhtaasti Tuukan proggis se on. On vähän kiusallista, jos kuvitteellinen filmi mielletään dokumentaariseksi.”

Myös Santapukki muistaa menneitä eri tavalla kuin Temonen.

”Tämä on Tuukan totuus. Tämä on myös ensimmäinen ihmisten Apulanta-jutuksi mieltämä asia, mihin minä ja Toni ei olla itse vaikutettu. Oikeastaan toivon vain, että se on hyvä elokuva.” J

Tero Alanko

© lauri rotko