pääkirjoitus

Talkoohenkeä ikävä

Me suomalaiset olimme ennen kansalaisia, urheiluseuralaisia, nuorisoseuralaisia, vapaapalokuntalaisia.

Kuuluimme moneen yhteisöön ja teimme niissä asioita yhdessä. Saimme aikaan yhteistä hyvää enemmän kuin mihin pelkkä oma panoksemme olisi riittänyt.

Talkoovoimin syntyi työväentaloja, tanssilavoja ja hiihtolatuja. Rahaa ei juuri hankkeissa liikkunut.

Tässä kohtaa nostalgiapurkausta on syytä pysähtyä. Edistäisivätkö talkoot edelleen parhaiten yhteistä hyvää?

Ehkä eivät. Ainakaan ne eivät ole välttämättömiä, sillä Suomi on valmiiksi rakennettu.

Vapaaehtoisella kansalaistoiminnalla aloitettiin, ja 1970-luvulla hyvinvointivaltio jatkoi. Rakennettiin urheilukentät, uimahallit, kaupunginteatterit ja kunnallistettiin nuorisotoiminta. Harrastelijoista tuli virkamiehiä. Talkootyö korvautui julkisella rahalla.

Ajat ja vaatimukset jatkoivat muuttumistaan. Hyvinvointival­tion­ rakenteissa pyöritettävä harrastustoiminta alkoi tuntua kankealta.

Erityisesti urheiluseurat alkoivat ammattimaistua ja kaupallistua 1990-luvulta lähtien. Vapaa­ehtoisten tilalle tuli yhä enemmän palkattuja työntekijöitä. Heidän määränsä on kaksinkertaistunut 20 vuo­dessa. Lisäksi seurat alkoivat rakennuttaa kovalla rahalla liikuntapaikkojaan.

Seuroissa liikevaihto kasvoi, harrastaminen kallistui. Harrastajasta tai hänen vanhemmastaan tuli maksava asiakas.

Harrastuspalveluntuottajan kanssa tehdään sopimus ja tilataan haluttu paketti. Ellei se miellytä, vaihdetaan palveluntuottajaa.

Monella elämän alalla palveluiden myyminen ja ostaminen toimii, mutta urheiluseuroihin se tuntuu sopivan huonosti.

Uuden Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2016) mukaan nuorten omaehtoinen liikkuminen on vähentynyt. Ylipaino ja sairaudet ovat lisääntyneet.

Vanhemmat yrittävät kompensoida luonnollisen liikkumisen vähenemistä lisäämällä seuroissa tapahtuvaa harrastamista. Se maksaa: ammattimaistumisen takia harrastusten hinnat ovat keskimäärin kaksinkertaistuneet tällä vuosituhannella.

Ehkä takavuosien yhteisöllisyyteen ei ole enää paluuta, mutta jotakin on tehtävä. Vanhemmat eivät voi ulkoistaa vastuuta nuorten liikkumisesta urheiluseuroille. J

Ville Pernaa

P.S. Pyydän edelleen tilaajia ilmoittamaan meille, jos Suomen Kuvalehti ei kolahda perjantaina postilaatikkoon.

Ongelmien selvittämisen ja korjaamisen ajan Posti jakaa lehden nopeutetussa jakelussa, jotta häiriöt­ saadaan minimoitua.

Pahoittelen toimituksen puolesta häiriöitä. Lehden pitää tulla ilmestymispäivänä, ja tämän perusasian hoitamiseksi teemme kaikkemme.


Harrastajasta tai hänen vanhemmastaan on tullut maksava ­asiakas, ja se tuntuu toimivan huonosti.