KATLEENA KORTESUO, keskiaikaan hurahtanut  viestintäkonsultti. ”Keskiaikaa voi harrastaa monella tavalla. Yksi keskittyy pukuompeluun, toinen keskiaikaiseen ruokakulttuuriin ja joku musiikkiin ja tanssiin. Itse olen jäänyt koukkuun viikinkimiekkailuun, joka on lajina vanhempi kuin keskiaikainen miekkailu. Kuulun  Vanajan sudet -nimiseen seuraan. Kaksituntiset treenit ovat joka keskiviikko.Lajissa on kaksi genreä. Kamppailupuolella on oikeita matseja, joissa pyritään saamaan vastustajan puolustus rikki ja isku perille. Lisäksi on näytöslaji, jossa tehdään näyttävämpiä esityksiä etukäteen suunnitellun koreografian mukaan. On älyttömän hauskaa järjestää kunnon show ja eläytyä vihaiseksi.”
KATLEENA KORTESUO, keskiaikaan hurahtanut viestintäkonsultti. ”Keskiaikaa voi harrastaa monella tavalla. Yksi keskittyy pukuompeluun, toinen keskiaikaiseen ruokakulttuuriin ja joku musiikkiin ja tanssiin. Itse olen jäänyt koukkuun viikinkimiekkailuun, joka on lajina vanhempi kuin keskiaikainen miekkailu. Kuulun Vanajan sudet -nimiseen seuraan. Kaksituntiset treenit ovat joka keskiviikko.Lajissa on kaksi genreä. Kamppailupuolella on oikeita matseja, joissa pyritään saamaan vastustajan puolustus rikki ja isku perille. Lisäksi on näytöslaji, jossa tehdään näyttävämpiä esityksiä etukäteen suunnitellun koreografian mukaan. On älyttömän hauskaa järjestää kunnon show ja eläytyä vihaiseksi.”

Huvin vuoksi

Hyisessä vedessä uiminen tai raskaiden taakkojen nostelu on hauskaa silloin, kun kukaan ei pakota.

KATLEENA KORTESUO, keskiaikaan hurahtanut viestintäkonsultti. ”Keskiaikaa voi harrastaa monella tavalla. Yksi keskittyy pukuompeluun, toinen keskiaikaiseen ruokakulttuuriin ja joku musiikkiin ja tanssiin. Itse olen jäänyt koukkuun viikinkimiekkailuun, joka on lajina vanhempi kuin keskiaikainen miekkailu. Kuulun Vanajan sudet -nimiseen seuraan. Kaksituntiset treenit ovat joka keskiviikko.Lajissa on kaksi genreä. Kamppailupuolella on oikeita matseja, joissa pyritään saamaan vastustajan puolustus rikki ja isku perille. Lisäksi on näytöslaji, jossa tehdään näyttävämpiä esityksiä etukäteen suunnitellun koreografian mukaan. On älyttömän hauskaa järjestää kunnon show ja eläytyä vihaiseksi.”

Kari Kallonen lopetti työnteon seitsemän vuotta sitten.

Sitä ennen hän oli työskennellyt 17 vuotta toimitusjohtajana muovituotteita valmistavassa yrityksessä, Orthexissa, jonka omisti yhdessä vaimonsa kanssa.

Työt lopettaessaan Kallonen myi yrityksen pääomasijoittajalle.

Se oli miljoonakauppa. Siitä lähtien Kallonen on elänyt pääomatuloilla.

Kallonen on 55-vuotias. Hän on niin rikas, ettei hänen tarvitse tehdä mitään.

Ei ole helppoa olla tekemättä mitään.

Toimettomuus on vaikeaa kaikille eläimille. Siat esimerkiksi ovat pakkomielteisiä tonkijoita. Ne hamuavat maata kärsillään silloinkin, kun niiden ei ole pakko etsiä itse ruokaansa.

Ravinnon löytäminen ei ole tonkimisessa pääasia. Puuhalla on itseisarvo. Kissa saalistaa hiiren puutteessa vaikka pingispalloa. Kani kaivaa kuoppia huvikseen.

Biologit kutsuvat tällaisia huveja käyttäytymistarpeiksi.

Samantapaisia tarpeita on myös ihmisellä, kirjoittivat amerikkalaispsykologit Richard Ryan ja Edward Deci noin 30 vuotta sitten. Kaksikko huomasi, että inhimillinen vastine tonkimiselle on aikaansaaminen.

”Meihin on sisäänrakennettu tarve tehdä asioita. Haluamme asettaa itsellemme tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti”, sanoo psykologian professori Katariina Salmela-Aro Jyväskylän yliopistosta.

Siksi ihminen tekee asioita mielellään, vaikka siitä ei olisi suoranaista hyötyä. Niin kuin Skotlantia 1500-luvulla hallinnut kuningatar Maria Stuart: hän teki vimmaisesti kirjontatöitä. Stuart olisi taatusti voinut tilata kirjotut kankaansa palvelijoilta.

Mutta kuningattarillakin on tekemisen tarve.

Eräänä aamuna, suunnilleen puolitoista vuotta sen jälkeen kun Kari Kallonen oli lopettanut työnteon, hän vei tyttärensä päiväkotiin bussilla.

Kallonen olisi mieluummin mennyt autolla. Suoraan Länsiväylää pitkin Espoosta Helsingin Kamppiin. Mutta eskarilainen halusi välttämättä ajaa bussilla.

”Hän sai tietysti tahtonsa läpi.”

Kallonen vei lapsen tarhaan ja jäi pysäkille odottamaan bussia takaisin Espooseen. Siinä odotellessa hän huomasi kerrostalon ikkunassa julisteen.

Jokainen oppii laulamaan, jotenkin niin siinä luki. Se oli musiikkikoulun mainos.

Aikoinaan koulussa Kallonen oli saanut vapautuksen laulukokeista, koska oli ollut opettajan mielestä toivoton.

Bussista hän soitti mainoksessa ilmoitettuun puhelinnumeroon.

Heti ensimmäisellä laulutunnilla Kallonen kertoi opettajalle tavoitteensa. Hän haluaisi osata laulaa edes sen verran, että voisi esittää vaimonsa 50-vuotissyntymäpäivillä yhden kappaleen.

Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.

Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen Kallonen osasi sen. Hän valitsi uusia lauluja. Talvella Talikkalan markkinoilla, Kalliolle kukkulalle.

Kallonen huomasi syttyvänsä etenkin kansanlauluista. Hän oli kyltymätön. Yksi tunti viikossa ei riittänyt.

”Aloin haalia opettajia. Onnistuin saamaan melkein joka päivälle tunnin.”

Vaimon syntymäpäivistä on nyt neljä vuotta. Lopulta Kallonen päätyi esittämään juhlissa useammankin serenadin.

Hän innostui niin, että perusti bändin. Nyt niitä on kolme. Uudisraivaajat, Duo Juureva ja Onnelliset. Kaikkien kanssa soitetaan lähinnä kansanmusiikkia. On oltu jopa Kaustisilla.

Kallonen on omistautunut musiikkiharrastaja: musisoinnista kertyy noin 15 harrastusviikkotuntia, Kallonen laskee.

Se ei ole hänen ainoa harrastuksensa.

”Minullahan on myös tämä graffitihomma.”

”Teen kapitalistista graffititaidetta. Tietokoneella.”

”Otin esimerkiksi Kolmen sepän patsaasta valokuvan. Kirjoitin kuvan päälle, että Do work become rich.”

”Lopputulos näyttää ihan siltä kuin olisin maalannut siihen patsaaseen.”

Kallonen listaa muita ajanvietteitään: valokuvaaminen (”luontokuvaa ja street-kuvaa”), yhteiskunnallinen vaikuttaminen (”oon perustanut kaksi yhdistystä, Tesla-kerhon ja sähköautokerhon”), maanpuolustustyö, koodaaminen, äänikirjojen tekeminen (”sain Jussi Niinistöltä luvan käyttää hänen yhtä kirjaansa sotasankareista”) ja kuunnelmat (”olen tehnyt tyttäreni kanssa Afrikassa kymmenenosaisen kuunnelmasarjan”).

Kaikki tämä vie aikaa noin 25 tuntia viikossa – kuin puolipäivätyössä olisi.

Se mikä yhdelle on harrastus, on toiselle työtä. Jollekin hiilikaivos on työpaikka. Toiselle se on kohde, jossa voi toteuttaa itseään: hiilikaivosharrastajat menevät louhokseen tunnelmoimaan ja vielä maksavat siitä. Heistä on kivaa olla maan alla.

Sen sijaan kaivostyöntekijä taatusti vastustaisi, jos työpäivää yritettäisiin pidentää. Kuusi minuuttiakin olisi liikaa.

Se olisi kuusi minuuttia pois muusta elämästä, esimerkiksi mahdollisuudesta istua työväenopiston ranskantunnilla kysymässä vierustoverilta: quel est ton passe-temps?

Helsingin työväenopistosta kerrotaan, että syksyn kielikursseille on enää hajapaikkoja. Myös seniorij­umpat ja kokkausryhmät ovat täyttyneet hetkessä. Esimerkiksi Toscanan herkulliset maut -kurssin jonotuslistalla on 30 ihmistä.

Harrastaminen alkaa siitä, mihin välttämättömyys päättyy.

Keskiajalla sotureiden oli pakko nikkaroida itse sänkynsä. Nyt petejä saa kaupasta, mutta keskiaikaa harrastava, viikinkimiekkaileva viestintäasian­tuntija Katleena Kortesuo on raken- tanut itse oman viikinkisänkynsä. Keskiaikaa voi harrastaa siksi, että kenenkään ei enää ole pakko oikeasti elää sitä.

Esivanhempiemme oli pakko kerätä marjoja, juuria ja siemeniä henkensä pitimiksi. Kunnes, noin kymmenentuhatta vuotta sitten, joku äkkäsi, että siemenet voi panna maahan. Maanviljely syrjäytti metsästäjä-keräilijäkulttuurin, mutta keräily ei hävinnyt mihinkään. Päinvastoin. Kun ihmiset asettuivat aloilleen, rakennettiin taloja. Niihin nikkaroitiin kaappeja ja vitriinejä, joihin sullottiin postimerkkikansiot ja tarrakirjat.

Kun asiaa tämän vuosituhannen alussa tutkittiin, kävi ilmi, että noin joka neljännellä suomalaisella on jokin keräilyharrastus.

Se jokin on vihreiden varapuheenjohtajalle Maria Ohisalolle Nintendo. Hän omistaa neljä konsolia, pelejä noin sata. Aikaa pelaamiselle ei juuri ole, mutta ei se keräilijää haittaa.

Harrastus on harrastus siksi, ettei siinä ole välttämättä mitään järkeä. Työ on työtä siksi, että siinä on.

Nurinkurista kyllä, juuri palkka tekee työstä vähemmän palkitsevaa kuin harrastuksista. Richard Ryan ja Edward Deci havaitsivat, että tekemisen tarpeen lisäksi ihmisillä on voimakas autonomian kaipuu. Kaikki ulkoiset palkkiot, kuten raha, heikentävät sisäistä motivaatiota.

Jotta ihminen voi tuntea olonsa yhtä tyytyväiseksi kuin maata tonkiva sika, ihmisen on saatava itse päättää miten, missä ja milloin hän saa asioita aikaan.

Pöytälaatikkokirjoittaminen on hauskaa, kunnes tekstille saa kustantajan ja deadlinen.

Ihmiset rakastavat tavoitteita, kunhan saavat asettaa ne itse.

Konsultti, entinen kokoomusmeppi Eija-Riitta Korhola on asettanut tavoitteekseen ensi kesän painonnoston SM-kisat. Valmentaja yllytti.

”On aina kiva treenata tavoite mielessä”, Korhola sanoo.

Tänä vuonna hän ei päässyt osallistumaan kisoihin, koska ei ehtinyt keväällä harjoitella tarpeeksi. Oli pari pahaa kompastumista. Kerran korkokenkä jäi mukulakiven väliin, Washingtonissa oli mustaa jäätä.

Nyt tähtäin on ensi kesässä.

Entinen suurlähettiläs René Nyberg sai Nato-selvityksen valmiiksi huhtikuussa.

Kun työrupeama oli ohi, alkoi kova uintiharjoittelu. Kesällä Nyberg teki päivittäin tunnin uintilenkkejä mökiltään Inkoon saaristosta.

Hän tahtoi paeta Alcatrazista.

Joka kesä San Franciscossa sadat harrastajat uivat 2,4 kilometrin matkan Alcatrazin vankilasaarelta mantereelle kuin vankikarkurit muinoin.

Nyberg täyttää tänä vuonna 70. Alcatraz-uintiin osallistuminen olisi avovesiuintiharrastajalle sopiva tapa juhlistaa pyöreitä vuosia

Elokuussa hän lensi Yhdysvaltoihin.

Tempausta edeltävänä päivänä Nyberg kävi lyhyellä pulahduksella San Franciscon lahdessa. Rannalla oli muitakin osallistujia valmistautumassa koitokseen. Eräs amerikkalainen tuli Nybergin juttusille. Mies alkoi neuvoa Nybergiä. Selitti, että jos voimat seuraavana päivänä ehtyisivät ja pelastusvene tulisi noukkimaan, ei saisi olla jääräpäinen. Pitäisi kiltisti antaa vetää itsensä ylös ja keskeyttää uinti.

Nyberg vastasi:

Nobody will pull me out of the water. Kukaan ei kisko minua vedestä.

Eikä kiskonut. Seuraavana päivänä Nyberg kauhoi lahden yli 46 minuutissa ja 40 sekunnissa, ikäryhmänsä nopeimpana.

Vaimo ja tyttärenpoika odottivat rannalla appelsiinimehun ja banaanien kanssa.

Täydellinen loma. SK

René Nyberg

avovesissä uiva entinen suurlähettiläs

”Kun lapset syntyivät, oli itsestään selvää, että opettaisin heidät uimaan. Amerikassa­ asuessamme vein heidät kaksi kertaa viikossa uimahalliin. Tajusin, että uinti on minun lajini. Se tuntui luontevalta. Olinhan uinut kilpaa pikkupoikana.

Seitsemän vuotta sitten osallistuin uimavaellukselle Sloveniassa. Alppijärvien vesi oli niin kylmää, että piti käyttää märkäpukua. Aiemmin oli ajatellut, että en minä sellaista tarvitse – jos on liian kylmä, en ui. Mutta se olikin riemastuttava kokemus! Keksin, että märkäpuvun avulla voisin pidentää uintikautta Inkoon mökillä.

Jo toukokuussa saatan mittailla malttamattomana veden lämpötilaa. 15 astetta on sellainen raja, että siinä pystyn uimaan.”

Kari Kallonen

kauppaneuvos, päätoiminen harrastaja

”Aloitin musiikkiharrastuksen aivan nollasta. Kun ilmoittauduin musiikkiopistoon, sanoin, että haluan edetä kaikkein tehokkainta tietä. Minulle suositeltiin yksityistunteja.

Ensimmäinen laulutunti oli ihan mölinää. Sitten edettiin laulamaan Jaakko kultaa ja Ukko Nooaa.

Kun olin harjoitellut reilun vuoden, pidin ensimmäisen konserttini Laulu-Miesten salissa. Olin pakottanut pari kaveria kuuntelemaan.

Nykyään minulla on kolme bändiä. Esiin­nymme ilmaiseksi sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Kahvilakeikoista pyydämme pienen korvauksen, tai sitten emme.”

Maria Ohisalo

vanhoja Nintendo-pelejä keräilevä vihreiden varapuheenjohtaja

”Olin noin 10-vuotias, kun sain joululahjaksi Super Nintendo Entertainment Systemin eli Super Nintendon. Lapsena pelasin viikonloput läpeensä. Nykyään lähinnä keräilen vanhoja pelejä. Niiden värimaailma, valtavat pikselit ja konemusiikki saavat edelleen innostumaan.

Ulkomaanreissuilla kiertelen usein pelimuseoissa ja -kaupoissa etsimässä lisiä kokoelmaan.

Haaveilen eläkepäivistä, jolloin voisin rauhassa pelata kokoelmaa läpi ja toivottavasti esitellä sitä tuleville sukupolville. Vanhat klassikot ovat ikuisia.”

Eija-Riitta Korhola

painonnostoa harrastava konsultti

”On eräs hyvin kysytty valmentaja, Masa. Minulla sattuu olemaan se onni, että hän on vävyni isä. Reilu vuosi sitten Masa haastoi minua perhejuhlissa kokeilemaan painonnostoa. Päätin mennä.

Masa oli sitä mieltä, että minulla on lajiin joitain lahjoja. Hän sanoi, että olen ollut entisessä elämässäni painonnostaja!

Klassiseen painonnostoon kuuluu kaksi liikettä: tempaus ja työntö.

Laji voi vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta se on hyvin vaativa. Oikeastaan kyse on älylajista. Onnistunut suoritus perustuu painovoiman hyödyntämiseen ja turhien liikkeiden minimointiin.

Pyrin harjoittelemaan kerran viikossa. Se saa minut hyvälle tuulelle! Ihminen tulee valtavan onnelliseksi, kun pääsee hiplaamaan rajojaan.”