Uutisviikko

Heikki Vento
heikki.vento@otavamedia.fi

polkom

Väreillä on väliä

Miksi ihmeessä maailman nuorimmat brežneviläiset löytyvät Suomesta? Suomalaisten kannanotot ovat joskus antaneet aiheen epäillä, että pysähtyneisyyden ajan perintö ja Venäjä vaikuttavat politiikassa ja urheilussa.

Suomi vastusti luisteluhiihtoa, nauroi mäkihypyn v-tyylille, ja Suomi-poika hiihti puusuksilla arvokisoissa vielä silloin, kun norjalaiset Kollenilla käristivät sellaisten loimussa makkaraa.

Vuoden nuori brežneviläinen on Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen (s. 1951). Nieminen joutui vaikeuksiin, kun häneltä tivattiin, salliiko olympiakomitea suomalaisurheilijoiden mielenilmaisut esimerkiksi Sotšin kisoissa.

Niemisen mukaan suomalaisten on pakko sitoutua kansainvälisen olympiakomitean sääntöihin. Ruotsalaisurheilijan kynsistä lähtenyt kiemurtelu olisi huvittavaa, jos se ei olisi totta. Noudatamme vain KOK:n käskyjä. Niin on perusteltu toimintaa muillakin kunnian kentillä.

SUOMEN KISA-ASUIHIN tuskin kirjaillaan olympiarenkaita. Niissähän on lähes kaikki sateenkaaren värit. Olympialippuun saksitaan tietenkin reikä. Onneksi Venäjällä järjestetään talvikisat ja kynnet voi piilottaa käsineisiin.

Olympiakisoilla ei politikoida, eikö? Sosialististen maiden edustajat, esimerkiksi Kuuban Alberto Juantorena, kehuivat jatkuvasti isänmaansa poliittista järjestelmää. Boikotit ovat kasvattaneet Suomenkin mitalisaalista.

Suomi ei tietenkään ole politikoinut kisoissa. Tämän todistaakseen Nieminen varmaan palauttaa Hannes Kolehmaisen ja muiden suomalaisten 1912 voittamat mitalit Venäjälle.

KYNNET ovat viesti. Korkeushyppääjä Emma Green Tregaron lisäksi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) on tunnettu kynsiviestijä. Budjettiviikkoina kynnet ovat punaiset, hiukset nutturalla ja jakku päällä.

Green Tregaron kynsien kuvaamatta jättäminen olisi ollut sensuuria. Urpilaisen kynsien kuvaaminen puolestaan oli arkipäivän seksismiä.

KANSANEDUSTAJAT palaavat ensi viikolla yli kahden kuukauden kesälomaltaan, äännetään istuntotauolta. Kansan asioiden hoitaminen alkaa heti täysillä.

Alkuviikolla talon ilmoitustauluilla oli yksi kutsu. Kokousten sijaan edustajia rasitetaan golf-tur­nauksella. Golf-johtaja Anne-Mari Virolainen (kok) paljastui todelliseksi simputtajaksi. Kisat pidetään maanantaina Hämeenlinnassa. Fore. 

KUVAT © MARTIN MEISSNER / AP / LK, ANTTI AIMO-KOIVISTO / LK, VESA LEHTIMÄKI

:-) Heureka, onneksi on homekouluja. Miten Suomi muuten elvyttäisi?