MIELIPIDE

puheenvuoro

Raharikkaat voisivat maksaa Guggenheimin Helsinkiin

Miten ajatus Guggenheim-säätiön taidemuseosta Helsinkiin voidaan toteuttaa käymättä kaupungin tai valtion kukkarolla? Julkisyhteisöt eivät aina ole luovien kulttuurihankkeiden parhaita toteuttajia. Keskuskirjasto tosin rakennetaan kaupungin ja valtion yhteistyönä, mutta projekti on pahasti myöhässä, jos kuvitellaan, että siitä syntyisi tasavallan satavuotissynttäreiden maamerkki.

Helsingissä on yksi loistava esimerkki yhteisöllisestä kulttuurihankkeesta, joka ei ole maksanut kaupungille eikä veronmaksajille mitään: Kaapelitehdas. Olin alussa mukana ja johtamassa sen hallitusta. Kaapeli toimii omillaan ja maksaa kaupungille kaupallista tonttivuokraa. Toinen esimerkki luovasta ajattelusta on Raoul Grünsteinin Korjaamo.

Guggenheim-säätiö on käynyt pari kertaa Helsingin apajilla. Ensimmäisen selvityksen hankkeesta maksoimme me. Kun projekti kaatui, säätiö on tullut uudestaan ja kerrannut samoja mielikuvitusjuttuja 500 000 kävijästä vuositasolla ja museon merkityksestä turistirysänä. Nämä Auervaaran seuraajat saivat jopa puheenvuoron Suomen hallituksessa.

Tietysti uuden taidemuseon rakentaminen on hieno asia. Pannaan miljonäärit maksamaan.

MITÄ TOSIRIKKAAT, jotka omistavat yli 100 miljoonaa, tekevät rahoillaan?

Tapasin Los Angelesissa kiinteistömiljardöörin, joka oli ostanut Roy Lichtensteinin maalauksen viidellä miljoonalla dollarilla ja maksanut ostoksensa luottokortilla. Taulun hän lahjoitti paikalliselle museolle, jonka sponsorina hän toimi.

Suomalaiset miljonäärit ovat tietysti pikkunilkkejä verrattuna joihinkin tosirikkaisiin Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Rahat on ansaittu erilaisin keinoin, joihin en nyt kajoa. Ainakin Yhdysvalloissa rikkaat sponsoroivat taidetta hyvinkin paljon, osittain tosin verotuksellisista syistä.

Olen joskus joutunut miettimään monimiljonäärien surullista tilannetta. Hehän eivät voi syödä seteleitä aamiaiseksi, mutta monia heistä kaiketi kalvaa pelko siitä, että miljoonat katoavat, ja niitä on hankittava lisää, aina vaan lisää.

Yksi pelastuskeino saattaa olla, kuten olen lukenut, satojen miljoonien sijoittaminen ulkomaille, vaikkapa Luxemburgiin ja edelleen veroparatiiseihin eri rahastojen kautta. Kaiketi pääoma on silloin tavalla tai toisella suojassa, ja teko voi kuuulostaa isänmaalliselta, jos on ostettu suomalaisia osakkeita.

Jotkut, lähinnä nuoret miljonäärit, ovat sijoittaneet kerskakulutukseen, joka kuitenkin Suomessa on harvinaisempaa kuin Yhdysvalloissa tai Venäjällä. Mutta onhan sellainenkin kulttuuriteko mahdollinen, että ostaa kartanon ja restauroi sitä viimeisen päälle. Hintaa voi kertyä jopa parikymmentä miljoonaa. Sitten voi järjestää hienoja metsästysretkiä.

AIKOINAAN meillä on ollut todellisia kulttuurin mesenaatteja, jotka joko suoraan tai olemalla mukana tukisäätiöissä rahallisella tai muulla panostuksella, ovat auttaneet Suomen taidetta ja kulttuuria. Ehkä ovat kuolleet sukupuuttoon.

Ehdotan, että raharikkaat yhteistyössä Guggenheim-säätiön kanssa rahoittavat Helsinkiin sijoitettavan museon. Yksi heistä on jopa Guggenheimin hallituksen jäsen. Helsingin kaupungin osuudeksi jäisi mahdollisesti tontin myyminen ja vuokraaminen. Kotiuttamalla osan ulkomaille sijoitetuista rahoista miljonäärit voivat todistaa kansallista mielenlaatuaan. Näillä edellytyksillä voidaan jatkaa keskustelua. 

Jörn Donner
Kirjoittaja on kulttuurivaikuttaja.

Kirjeitä

Näin Kreikka jaloilleen

Nyt oman budjettiriihensä kuumuudessa hallituksemme pitäisi nostaa jälleen Kreikkaakin jaloilleen ja kävelemään omin avuin.

Mikä neuvoksi? On pohdittu, pitäisikö Kreikan lainojen korkoja alentaa lähes nollaan. Pitäisikö laina-aikoja pidentää? Vai pitäisikö antaa velat anteeksi joko osittain tai kokonaan?

En ole kuullut asiantuntijoiden ottavan esille yhtä apukeinoa. Eiköhän auttaisi aluksi sekin, että Kreikka panisi veronmaksujärjestelmänsä kuntoon niin, että verot perittäisiin eikä pimitettäisi.

Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme rakentuu verojen varaan; niiden avulla jaetaan yhteistä hyvää. Paitsi nyt ne, jotka siirtävät rahojaan paratiiseihin. Ja harvemmin täällä velkoja annetaan anteeksi. 

Anne Joutsijärvi Hartola

Morton alusta asti

Jutussa John A. Koskisesta todetaan (SK 33/2013), että yksi Yhdysvaltojen perustaja-isä oli nimeltään John Morton (o.s. Marttinen). Lyhennttä o.s. käytetään yleensä korvaamaan sanat omaa sukua.

John Morton oli ­kuitenkin omaa sukuaan Morton, se nimi hänelle annettiin ­kasteessa, ja se oli myös hänen isänsäkin sukunimi. 

Eero Iloniemi Helsinki

Nato on ainoa realistinen toivomme

Jussi Niinistö (ps) perusteli vahvaa omaa puolustuskykyä (SK 34/2013) ja samalla varoitti luottamasta liittolaisiin, erikoisesti Yhdysvaltoihin.

Vahva oma puolustuskyky on kyllä tarpeen, ennen kaikkea nostamaan kynnystä sille, että maatamme painostettaisiin kevyin perustein sotilaallisin toimin. Yksin emme nykyaikaisessa sodassa kauan pärjäisi suurvallan ase- ja miehistöresursseille. Talvisotakin loppui ilman miehitystä vain sen lisäkynnyksen vuoksi, että oli uhka länsimaiden liittymisestä Suomen puolelle.

Lisäkynnystä siis tarvitaan, mutta kuka voisi olla realistinen puolustajamme? Ranskalle ja Saksalle olemme olleet vain kauppatavaraa (1807 ja 1939), joka helposti uhrataan muiden etujen saamiseksi. Nyt Saksa ja sen kautta EU ovat riippuvaisia Venäjän kaasusta ja kaasuputkista eivätkä varmasti vaarantaisi niitä Suomen puolustamiseksi.

Yhdysvallat on ainoa maa, joka on toistuvasti puolustanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneita maita vaatimatta voitettuja aluei­ta omakseen ja päinvastoin antaen taloudellista apua jälleenrakennukseen. Nato on ainoa realistinen toivomme. Baltian ja Itä-Euroopan maat tajusivat tämän heti, kun se oli mahdollista.   

Jussi Vaurio Porvoo

Nato-jäsenyys lisäisi valmiuttamme

Jussi Niinistö painotti (SK 34/2013) Suomen puolustusvoimien vahvuutta, yleistä asevelvollisuutta ja koko maan puolustamista. Olen tästä aivan samaa mieltä.

Käsitykseni mukaan mahdollinen Naton jäsenyys ei heikentäisi puolustusvoimiamme. Jäsenyyden mukanaan tuomat synergiaedut todennäköisesti lisäisivät valmiuttamme vastata mahdolliseen vihollisen hyökkäyk­seen. Esimerkkinä tästä olisi vaikkapa Naton sukellusvenelaivaston antama tuki merivoimillemme kriisitilanteessa.

Naton jäsenyyttä ei voi hakea enää kansainvälisen kriisin uhatessa Suomea. Tämä ”palovakuutus” on haettava ja saatava rauhan tilan vallitessa. Jäsenyyden ehdoiksi Suomi voisi sopia esimerkiksi sen, että rauhan aikana maassamme ei olisi Naton joukkoja tai ydinaseita. 

Risto Isomeri Espoo

Oikaisu

Media-palstalla (SK 34/2013) viitattiin kesäpäiväntasaukseen. Oikea termi vuoden pisimmälle päivälle on kesäpäivänseisaus. 

Toimitus