kohtaamiset

◼	Niki de Saint Phalle:  Leaping Nana (1970).
Niki de Saint Phalle: Leaping Nana (1970).

NÄYTTELY

Värikäs kapinallinen

Nana-teosten äiti ei viettänyt tasaista elämää.

Niki de Saint Phallen (1930­­–2002) laaja näyttely Helsingin Taidehallissa on lähes sadan teoksen kokonaisuus, joka sisältää veistoksia, grafiikkaa, kolmiulotteisia kollaaseja ja dokumenttielokuvia.

Rehevistä Nana-veistoksistaan tunnettu ranskalais-amerikkalainen taiteilija ravisteli käsityksiä naisen perinteisistä rooleista ja halusi itse asettua niiden yläpuolelle. Vapaus luomiseen oli tärkeintä.

Niki de Saint Phalle syntyi aatelisperheeseen, jonka vauraus hupeni 1930-luvun lamassa. Isä päätti yrittää uutta uraa Amerikassa. Hän menestyi pankkiirina ja pelasti perheen tulevaisuuden – mutta teki tyttärelleen myös kauheuksia, jotka tunnusti vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Äiti kuritti lapsiaan ankarasti.

Lapsuuden traumat jättivät jälkensä myös Nikin sisaruksiin, jotka tekivät aikuisena itsemurhat.

17-vuotiaana valokuvamalliksi löydetty Niki esiintyi Ellen, Voguen ja Lifen sivuilla. Hän meni naimisiin lapsuudenystävänsä kanssa. Miehen perintörahoilla he muuttivat Ranskaan viettämään seksuaalisesti vapaata joutilasta boheemielämää. Epävakaa ja itsetuhoinen Niki joutui mielisairaalaan. Toipuakseen hän ryhtyi tekemään taidetta.

Taiteilija ponnahti 1960-luvulla julkisuuteen ampumisperformansseillaan. Hän koosti tavallisista kodin tarvikkeista kollaaseja, joissa oli myös maalia sisältäneitä esineitä. Esityk­sissään hän ampui teoksiin vuotavia luodinreikiä. Ne olivat hänen hyökkäyksensä vaimon ja äidin rooleja vastaan, ja heijastelivat myös ajan poliittisia tunnelmia.

Tavaramerkiksi muodostuneet Nanat saivat innoituksensa raskaana olleesta ystävästä. Eräs häkellyttävimmistä on Moderna Museetin kutsunäyttelyyn vuonna 1966 tehty 25 metriä pitkä Hon – A Cathedral, jonka sisään katsojat astuvat sen hävystä.

Tuolloin de Saint Phalle oli jättänyt miehensä ja kaksi lastaan rakastuttuaan kuvanveistäjä Jean Tinguelyyn. Pariskunnan suhde alkoi työtoveruutena. He menivät naimisiin muutettuaan jo asumaan erilleen: liitolla haluttiin turvata molempien taiteellinen perintö.

Tähtistatuksestaan huolimatta Niki de Saint Phalle ei koskaan päässyt yli elämänsä kipeistä vaiheista. Taide oli keino ajaa demonit kauemmas. J

Tero Miettinen

Niki de Saint Phalle 20.8.–20.11. Helsingin Taidehallissa.

◼	Jennifer Saunders ja Joanna Lumley.
Jennifer Saunders ja Joanna Lumley.

ELOKUVA

Botoxia poskeen

Patsyn ja Edinan pintaliito jatkuu valkokankaalla.

Vuosina 1992–1995 tehty brittisarja Todella upeeta (Absolutely Fabulous) nousi kulttimaineeseen ja sai televisiossa jatkoa useissa rupeamissa. Päähenkilöt ovat Edina ja Patsy, kaksi Lontoon muotimaailman ylimielistä vaikuttajaa, ja huumorin keskeisiä aiheita ovat todellisuuspakoisen kaksikon päihteiden käyttö ja huono käytös.

Roisi komiikka koetteli valtakulttuurin rajoja. Jennifer Saundersin ja Joanna Lumleyn esittämästä kaksikosta tuli käsite. Huume- ja muista sekoiluista huolimatta komediahahmot kelpuutettiin jopa kantamaan Lontoon olympialaissoihtua.

Kun Todella upeeta palaa elokuvan muodossa, suurin yllätys on se, että Saundersilla riittää yhä ideoita ja energiaa käsikirjoittajana.

Elokuva alkaa sen kohtauksista rajuimmalla: Patsy injektoi meikkaamisen ja jutustelun lomassa Botox-myrkkyä suoraan kasvolihaksiinsa poistaakseen ryppyjään. Tarinassa pr-ammattilainen Edina ajautuu ahdinkoon, koska ei kykene ymmärtämään sosiaalista mediaa. Pahimman kömmähdyksen seurauksena supermalli Kate Mossin pelätään hukkuneen Thames-jokeen.

Todella upeeta on kohelluskomedia, johon on melko onnistuneesti ympätty todellisissa tilanteissa kuvattuja kohtauk­sia muun muassa Lontoon muotiviikoilta. Näin kuvaan ja sivurooleihin on lähes luontevasti saatu oikeita julkkiksia esittämään itseään, Mossista Game of Thrones -tähtiin. Yllättävänkin hauskaa elokuvaa voi suositella paitsi faneille myös niille, jotka pettyivät alkuvuoden odotettuun muotifarssiin Zoolander 2. J

Kalle Kinnunen

Todella upeeta elokuva­teattereissa.

PELiTÄRPIT

Luonnon kauneutta

Syvyyksiin sijoittuvassa seikkailussa sukel­letaan lukemattomien kalaparvien ja mahtavien kaskelottien seassa ja seurataan sanatonta kerrontaa kansakunnan noususta ja tuhosta. Peli vie elämän alkulähteille niin tieteellisessä kuin uskonnollisessakin mielessä. Pelaaminen on yksinkertaista, joten värilois­tosta ja kalojen tanssista voi nauttia ilman aiempaa kokemusta. Austin Wintoryn kaunis sinfoniamusiikki täydentää herkän tunnelatauksen.

Abzû. Giant Squid Studios. PC, PS4.

Yksi parhaista

Wii U:lle on alettu julkaista vanhan TurboGrafx-16-konsolin pelejä. Joukon kiinnostavin R-Type (1987) on yhä ansiokkaimpia kaksiulotteisia ammuntapelejä. Pelissä ohjataan yhtä aikaa avaruusalusta ja erillistä kilpeä monimut­kaisissa kentissä, mikä kysyy hyvää muistia ja sorminäppäryyttä. H. R. Giger -vaikutteinen kuvasuunnittelu ja erinomainen pelattavuus ovat kestäneet aikaa. Wii U:n käännöstyö on uskollinen alkuperäiselle vii­meistä pikseliä myöten.

R-Type. Irem. Wii U.

Sydänseikkailu

Amerikkalainen pelisuunnittelija Alex Preston ammensi sydänsai­raudestaan puhuttelevan toimintaseikkailun, joka vaatii pelaajaltaan sitoutu­mista. Haaste on korkealla, peli­mekaniikka perustuu tarkkaan ajoitukseen eikä ohjeita anneta. Yrityksen ja erehdyksen kautta taidot hiljalleen kasvavat, ja pahaenteisessä neontieteismaailmassa pääsee syvemmälle. Vähäeleinen ker­ronta aukeaa kiehtovasti kerroksittain.

Hyper Light Drifter. Heart Machine. PC, PS4, XOne. J

Johannes Valkola