◼	Stockmann  listautui pörssiin vuonna 1942. Tokmannin osaketta on voinut ostaa huhtikuusta 2016 lähtien.
Stockmann listautui pörssiin vuonna 1942. Tokmannin osaketta on voinut ostaa huhtikuusta 2016 lähtien.

Tavataan Tokkalla!

Herraskainen kaupunkilainen yt-neuvottelee, hullu maalaisserkku tekee rahaa.

Stockmann listautui pörssiin vuonna 1942. Tokmannin osaketta on voinut ostaa huhtikuusta 2016 lähtien.

Tutunnäköinen blondi kävelee ykköskerroksen hissien ohitse.

Arvatenkin menossa viidenteen kerrokseen ottamaan tuntumaa syksyn sisustustrendeihin.

Tv:n sisustusohjelmista tuttu Marko Paananen naurahtaa arvaukselle.

”Läpikulkumatkalla.”

Paananen ottaa huikkaa takeaway-kahvistaan. Sitä lukuun ottamatta hän ei ole ostanut Helsingin Stockmannilta mitään.

Hän odottaa ystävää. Oleilee.

Hissin edessä ulkopaikkakuntalaiset tankkaavat kerroskarttaa ja yrittävät keksiä, mille osastolle painaisivat itsensä aistimaan mannermaisen tavaratalon tunnelmaa.

Seinään upotetussa kuparitaulussa tavaratalon perustaja tähyilee totisena läntisen sisäänkäynnin edustalle aseteltujen silkkihuivien suuntaan.

Vaarana on, että hyttyset, sudet ja pimeys tappavat, mutta muuten menee hyvin.

Näin kirjoitti nuori Franz Georg Stockmann siskolleen keskeltä Hämeen metsiä, joskus vuonna 1853.

Hän oli muuttanut 27-vuotiaana Suomeen.

Ennen sitä hän oli ollut töissä kauppahuoneessa Hampurissa ja unelmoinut Amerikasta. Mahdollisuuksien maasta, jossa metsänhoitajan poikakin voisi saada aikaan jotain suurta.

Vastaan oli kävellyt toisenlainen mahdollisuus: yrityspamppu Suomesta. Nuutajärven lasitehtaan johtaja Saksan-matkallaan. Tämä tarjosi nuorelle Stockmannille töitä.

Hän suostui. Paikka kuulosti hyvältä mahdollisuudelta.

Sitä paitsi 1800-luvun Suomi oli Saksasta katsottuna vähän kuin Amerikka, samanlaista raivaamatonta rajaseutua.

Hissin odottajien rykelmään asettuu iäkäs nainen. Rouva, kuten tässä tavaratalossa sanotaan. Varmat askeleet kertovat Stockmann-suhteesta, joka on kestänyt hattuosaston lakkauttamisen ja Argos-laajennuksen aikaiset remontit.

Aivan oikein, rouva nyökyttelee. Hän on pitkäaikainen Stockmann-kävijä. Mirja Pryzybylski, 85 vuotta, käynyt täällä pikkutytöstä lähtien.

Tädillä oli tapana tuoda kenkäostoksille. Jalkineosastolla myyjät – neidit – mittasivat oikean koon puisella kapineella, Pryzybylski muistelee.

Tänäänkin hän on ostanut kengät.

Hän kohottaa ostoskassiaan ja näyttää: uudet mustat sandaalit, Eccon myymälästä muutaman korttelin päästä.

”Katsoinko edes täältä kenkiä? En tainnut tällä kertaa katsoa.”

Pryzybylski on menossa miehensä kanssa Fazerille kahdeksanteen kerrokseen kahville.

”Olenko minä nyt ostanut jotain Stockmannilta?” Pryzybylski pohtii.

”Enpä usko”, hän vastaa omaan kysymykseensä.

Pryzybylski katoaa hissiin.

Kun Franz Georg Stockmann oli hoitanut Nuutajärven lasitehtaan taloushallintoa seitsemän vuotta, yritys päätti avata myymälän Helsinkiin.

Liiketila hommattiin Kauppatorin kupeesta ja esimieheksi nimitettiin Stockmann.

Kolme vuotta sen jälkeen hän osti kaupan itselleen.

Siitä on 154 vuotta.

Stockmann on Helsingin pörssin yrityksistä vanhin, joka toimii yhä alkuperäisellä toimialallaan: esittelee teol­lisuustuotannon aikaansaannoksia valoisissa tiloissa, paketoi ne asiakkaalle ryhdikkääseen paperikassiin ja toivottaa hyvää päivänjatkoa.

Esittelytilat tosin eivät ole enää alkuperäiset.

Vuonna 1930 valmistui aikakauden hienoimmista punatiilistä pinottu uusrenessanssipytinki. Se kohosi parin korttelin päähän paikasta, jossa Stockmann oli bisneksensä lähes seitsemänkymmentä vuotta aiemmin aloittanut.

Helsingin keskustan tavaratalo on enemmän kuin kauppa. Instituutio, jossa on kierrätetty valtiovieraat ja filmitähdet. Maamerkki, joka tarjoaa turvallisen kiintopisteen pääkaupungissa harhaileville maalaisille.

Se on kansallinen ylpeydenaihe: vuonna 1993 sanomalehti The New York Times listasi Stockmannin seitsemän maailman kuuluisan tavaratalon joukkoon. Meidän oma Stockamme, Harrodsin, Macy’sin ja Galeries Lafayetten rinnalle nostettuna.

Se on pakopaikka. Kun uutistenlukijat puhuvat iskuista ja hyökkäyksistä, tavaratalon reipasääninen mies kuuluttaa, että koulu on kiva aloittaa uusissa releissä.

On vain yksi ongelma.

Ei niitä koulureleitä Stockmannilta osteta. Ei ainakaan tarpeeksi.

Vaikka yritys myi viime vuonna tavaraa Suomessa yli 600 miljoonalla eurolla, siitä ei jäänyt omistajien taskuun senttiäkään.

Päinvastoin. Viime vuonna turistinähtävyyden pyörittäminen maksoi omistajille – suurin omistaja on Hartwallin suku – lähes 30 miljoonaa euroa.

(Turistit sentään ostavat jotain: keittiötarvikeosastolla myyjä pakkaa korealaiselle Kim Sangchulille pussiin neljän euron Veggisteam-vihanneshöyrystimen – hyvä tuliainen, kun ei mene matkalaukussa rikki.)

Myös edellisvuonna Stockmann teki tappiota, silloin päälle 40 miljoonaa. Kahden viime vuoden aikana Stockmann on myynyt seitsemän tavarataloa Venäjällä, ensi vuonna vetäydytään Oulusta.

”Kaupan alalla eletään haastavia aikoja”, tulostiedotteissa selitellään, ja onhan se totta: Viime vuonna tavaratalokauppa Suomessa kuihtui kolmatta perättäistä vuotta. Tiimari on konkurssissa, nyt myös Anttila, masentavaa.

Teemu Selänteen hymy on kuitenkin valoisa.

Kiekkotähti katsoo rohkaisevasti mainosjulisteessa, alle kilometrin päässä Helsingin Stockmannilta.

Voiton nälkään, julisteessa lukee.

Se liehuu urheiluhyllyn vieressä, metroaseman kaksikerroksisessa halpatavaratalossa.

TS8-tuotesarjaa – ravintolisiä ja proteiinipannukakkuja – saa vain Tokmannilta.

Kun Selänne lopetti kiekkouransa, hän halusi aloittaa kaupallisen yhteistyön voittajajoukkueen kanssa.

Bentley parking only, kyltissä lukee, mutta autotallirakennuksen eteen on pysäköity myös yksi Porsche.

Isäntä saa rikkoa omia sääntöjään.

Kauppaneuvos Kyösti Kakkonen tarjoilee pullapitkoa katetulla terassilla ja pahoittelee, ettei kahvimaitoa ole. Taloudenhoitaja on lomalla.

Kakkosen yli 900 neliön kokoinen järvenrantahuvila sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä Joensuun keskustasta.

Pihaistutusten parissa häärii kaksi puutarhuria. Venelaiturin eteen luodaan syksyn punasävyissä hehkuvaa kukka-asetelmaa.

Vaikka ei isäntä ole sitä syksyllä juuri ihailemassa. Hän viettää talvet kaupunkiasunnossaan Helsingin Bulevardilla.

Kesää on kuitenkin vielä jäljellä.

Terassin edustalle nurmikolle on aseteltu Vesa Varrelan lasitriptyykki.

Kakkonen teki ensimmäiset hankinnat designkokoelmaansa 1980-luvun lopussa samoihin aikoihin, kun osti veljensä kanssa neljä sekatavaramyymälää paikalliselta yrittäjältä.

Kakkonen ja Kari-veli olivat joutuneet luopumaan edellisestä kaupan alan yrityksestään. Muutamaa vuotta aikaisemmin serkku oli ehdottanut, että polkaistaisiin yhdessä pystyyn halpakauppabisnes. Niin oli tehty, voittoa oli tullut, mutta sitten:

”Tuli iso big bang. Näkemyseroja.”

Kiinnostus alaan oli kuitenkin syntynyt.

Kauppa se on joka kannattaa, veljekset olivat huomanneet, joten he perustivat oman ketjun, kahdestaan. Kyösti Kakkonen oli opiskellut lakia länsinaapurissa, ja jostain hänen mieleensä juolahti ruotsin sana tokman, hullu.

”Olet hullu, kun lähdet tälle alalle, ja hullu, kun myyt niin halvalla.”

Ja olihan Tokmanni vitsikäs nimi halpisketjulle: ilkikurinen silmänisku Pohjois-Karjalan metsistä pääkaupunkiin.

Kakkonen kuljettaa ympäri kesäasuntonsa loputtomia huoneita. Vitriinit, kirjahyllyt ja ikkunalaudat notkuvat taidelasia.

Kakkonen muistaa, kuinka joskus muinoin golfkisoissa yksi Stockmannin johtaja puhui vähän pilkalliseen sävyyn hänen halpakauppaketjustaan.

”Mietin silloin, että varokaa vaan, joskus vielä kärpänen voi olla härkänen.”

Kakkonen lähti kasvattamaan Tokmannista härkästä.

Vielä 1990-luvulla hän itse kierteli tukkureiden luona etsimässä sopivaa tavaraa Tokmannin myymälöihin.

”Oon kuule naisten stringejä hipelöinyt ja valinnut.”

”Kauppiaan pitää hallita se tuotepeli.”

Aika pian kuitenkin palkattiin ammattiostajat, jotka hipelöivät hepeniä maailman messuilla Kakkosen puolesta.

Tokmanni ostaa tavarat suoraan valmistajilta aina kun mahdollista. Niin saadaan yksi välikäsi, maahantuoja, katteita syömästä.

Kaukoidästä tavarakontit kulkevat Vuosaaren satamaan ja sieltä rekoilla Tokmannin logistiikkakeskukseen Mäntsälään. Logistiikka on niin huippuunsa viritettyä, että kun Saimaa Design -muki päätyy myymälään, hinta on vain 1,5 euroa, ja silti jää katetta.

Kymmenessä vuodessa Tokmanni on nielaissut Vapaat Valinnat, Tarjoustalot, Maxi-Makasiinit, Kodintukut, Millerit, Säästökuopat, Robinhoodit ja Säästöpörssit.

Nyt koko Suomen läpi levittäytyy yli 150 myymälän rihmasto. Se laajenee noin viiden myymälän vuosivauhtia kaupan alan haastavista ajoista piittaamatta.

Stockmann yt-neuvottelee, Tokmanni tekee rahaa: viime vuonna yli 40 miljoonaa euroa voittoa.

Kakkonen näyttää asunnon kirjahyllyä, jossa on rivissä taidekirjallisuutta. Sellaisia on kirjoitettu hänenkin ”pöntöistään”.

”Ainakin kymmenen teosta.”

”Kokoelma kilpailee lasimuseon ja taideteollisen museon kanssa.”

Saksassa Leipzigissä on näyttelylainassa tapiowirkkalaa.

Huhtikuussa Tokmannin rynnistys Suomen vähittäiskauppamarkkinoille sai eräänlaisen loppuhuipennuksen.

Se listautui Helsingin pörssiin.

Kakkonen luopui omistuksistaan jo neljä vuotta sitten, 25 vuoden jälkeen. Nyt kuka tahansa voi omistaa Tokmannia. Yhden osakkeen hinta pyörii kuuden ja seitsemän euron tienoilla.

Heinäkuussa kaikki yhtiön osakkeet olisi saanut noin 390 miljoonalla.

Samana päivänä Stockmann maksoi vähemmän, noin 385 miljoonaa. Huippuvuosina yrityksen markkina-arvo on ollut yli kaksi miljardia.

Todelliset hullut päivät.

”Tilanne oli aika historiallinen”, sanoo finanssitalo Taalerin salkunhoitaja Mika Heikkilä.

Hän seuraa työkseen muun muassa kaupan alan yrityksiä.

”Ujo maalaisserkku Itä-Suomesta, joka on päihittänyt herraskaisen suomenruotsalaisen kaupunkilaisen”, Heikkilä kuvaa asetelmaa.

Yksi selitys maalaisserkun pullisteluun on vuosikymmenen jatkunut Suomen heikko talouskehitys.

Tokmannilta saa neljällä kympillä matkalaukun, Stockmannilla hinnat lähtevät satasesta. Mitä väliä, vaikka halpislaukku menisi rikki heti neitsytmatkan jälkeen. Mistä sen tietää, onko kahden vuoden päästä enää varaa lähteä ulkomaanmatkoille. Ja jos onkin, uskaltaako lähteä, kun koko ajan jossain räjähtelee.

Joogamatto Tokmannilta 11 eurolla vai Stockmannilta 29 eurolla? Parempi ottaa halvempi, jos ei ole keväällä enää varaa kuntosalijäsenyyteen.

Epävarmuus ei kuitenkaan kokonaan selitä Stockmannin vaikeuksia ja Tokmannin menestystä, Mika Heikkilä sanoo.

”Varmasti jonkin verran taustalla on sitä, että ihmiset ovat siirtyneet kalliista tuotteista edullisempiin. Mutta samaan aikaan Keskolla menee oikein hyvin, vaikka ne satsaavat palveluun ja laatuun.”

”Osa ihmisistä on edelleen valmis maksamaan vähän enemmän, jos he saavat rahalle vastinetta.”

Verkkokauppaakaan Stockmann ei voi syyttää, sillä nettiostamisen pitäisi kolhia myös Tokmannia ja pystyttäähän jopa Verkkokauppa.com kivijalkakauppoja nimestään huolimatta. Britannian suurin muotiketju Primark on ilmoittanut, että sillä ei ole mitään aikeita avata nettikauppaa. Kivijalka riittää, kun tietää, mitä tekee.

Stockmann ei näytä tietävän. Edellinen toimitusjohtaja meni huhtikuussa vaihtoon reilun vuoden jälkeen. Uutta ei ole vielä löytynyt.

Uusi henkilöstöjohtaja palkattiin elokuussa Roviolta – jos sieltä tarttuisi pöhinää.

”Stockmannin johtoportaassa nukahdettiin”, Heikkilä sanoo.

Luotettiin, että venäläiset turistit toisivat jatkossakin yrityksen kassaan rahaa.

”Tokmanni on sen sijaan tehnyt määrätietoista kehitystyötä. Se on seurannut aikaansa ja uudistunut.”

Yrityksen alkuaikoina Tokmannin strategia oli karkea: ostettiin puoli-ilmaista, laadultaan ala-arvoista krääsää.

Se toimi vielä 1990-luvun lamavuosina, mutta sen jälkeen taktiikka muuttui.

Tokmanni alkoi panostaa laatuun. Hyllyihin pinottiin Luhdan ulkoilutakkeja ja Hackmanin paistinpannuja, joita myytiin joskus alle hankintahinnan. Niillä kiillotettiin halpakaupan imagoa.

Hienojen brändien johtajat soittelivat vihaisia puheluita Kyösti Kakkoselle. Heidän tuotteidensa hohto himmeni, kun niitä myytiin polkuhintaan halpiskaupan käytävällä.

Kakkonen ärsyyntyi ja laski hintaa entisestään.

Harmaa kynttilälyhty, 4,90, Helsingin Tokmannilla.

Vastaava maksaa viereisessä Anttilassa 15,99 euroa, vaikka siellä on käynnissä konkurssiale.

Pikkutakkia käsipuolessa kanniskeleva Ville Voutilainen, 27, plärää Tokmannin urheiluhyllyä. Etsii kelloa, jota voisi käyttää juoksulenkeillä.

”Mahdollisimman halpaa peruskelloa. Kympillä jos löytäisi”, Voutilainen kertoo.

Hänellä on selkeä tarve – kello, halpa – ja se on tuonut hänet juuri Tokmannille.

Millainen tarve tuo ihmisen Stockmannille?

Puolitutulla on häät, ja pitää ostaa lahja. Ostan lahjakortin. Sopivan persoonatonta ja tylsää, vähän niin kuin koko Stockmann.

Sama ongelma vaivaa muitakin tavarataloja maailmalla. Siksi niitä on siellä entistä vähemmän. Tukholmassa NK ja San Franciscossa Nordström ovat enää logoja sisäänkäynnin yläpuolella. Sisällä on kauppakeskus, jossa burberryt ja armanit esittelevät omia mallistojaan.

Harrods pärjää edelleen perinteisellä tavaratalokonseptilla, mutta lontoolaisputiikilla onkin selkeä kärki, jolla se erottuu: ultraluksus, joka vetää asiakkaita Arabian niemimaata myöten.

Stockmannin neuvontatiskillä tilataan asiakkaalle taksi, Harrodsilla on helikopteripalvelu.

Osittain Stockmann on jo taipunut kauppakeskusajatteluun. Musti ja Mirri on korvannut lemmikkiosaston, brittiläinen Hamleys ja XS Lelut lelunurkkauksen, elektroniikkaa myy kellarikerroksessa Power. Akateemisessa Kirjakaupassa on vuokralla kirjakaupan ostanut Bonnier.

Taalerin Mika Heikkilän mielestä suuntaus ei ole ollenkaan huono.

”Yrityksen arvokkain osa on rakennus Helsingissä Aleksanterinkadun päässä”, Mika Heikkilä sanoo.

”Suomen paras myyntipaikka.”

Stockmann voisi netota vuokraamalla tunnelmansa ja sijaintinsa niille, jotka hallitsevat kaupanteon.

Kelpaisikohan vuokralaiseksi maalaisserkku Pohjois-Karjalasta?

Siinä olisi vitsille melkoinen huipennus.

Tavataan Stockan Tokkalla! SK