kohtaamiset

KUVATAIDE

Toiseuden nitistäjät

Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin yhteisprojektit kriti­­soi­vat ihmisryhmien sekä ihmisten ja eläin­ten välistä jyrkkää erottelua.

Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2011, ja tämän kuun alussa ilmestyi hänen kolmas romaaninsa Korpisoturi. Gustafsson on myös näytelmäkirjailija.

Taiteilija Terike Haapoja pääsi Venetsian kuvataidebiennaalin Pohjoismaiden paviljonkiin 2013 tilateoksellaan, joka käsitteli ihmisen, muun luonnon ja digitalisaation rajapintoja. Hän oli perustamassa Guggenheim-museohankkeen paikallista vastapainoa Checkpoint Helsinkiä ja on sen hallituksen puheenjohtaja.

Kulttuurihenkilöt kävivät kumpikin vuorollaan Teatterikorkeakoulua ja seurasivat toistensa tekemisiä: kummankin teoksissa pohdittiin jo vuosia sitten ihmisten ja muiden eläinten suhteita ajatuksin, jotka länsimaisissa yhteiskunnissa vahvistuvat nykyään päivä päivältä.

He tapasivat ensimmäisen kerran koulun kurssilla, jota Haapoja veti. Melko pian he ryhtyivät työpariksi, jonka projektikokonaisuus Toisten historia yhdistää kuvia ja tekstejä, luonnontieteitä ja kulttuurintutkimusta. Sen uusimmat osaprojektit nähdään Helsingin Suvilahden voimala-alueella tämän vuoden elo-syyskuussa.

Kysymys on laajemmasta kokonaisuudesta kuin eläinten oikeuksista, eli maailman tarkastelusta mahdollisimman tarkoin muiden olentojen kuin ihmisen näkökulmasta. Osaprojekteista muistetuimpia oli Naudan historian museo, jonka aiheen tai päähenkilön taiteilijat valitsivat, koska sillä on tuhansien vuosien­ yhteinen historia ihmisen kanssa.

”Ihmisillä, jotka eivät ole nähneet Toisten historian teoksia, voi olla käsitys, että se on eläinoikeusprojekti”, Haap­oja sanoo.

”Kuitenkin käsittelemme projektilla paljon myös ihmistä.”

Esimerkiksi käy elokuussa näytteille tuleva Embrace Your Empathy!.

Flow-festivaalin tämän vuoden viralliset kuvataiteilijat Haapoja ja Gustafsson tekivät siihen videoteoksen, joka sijaitsee festivaalin pääsisäänkäynnin luona, ja suunnittelivat banderolleja. Teos kuvittelee maailman, jossa ihminen ei käytä muita lajeja hyväksi, vaan julistaa kaikkien lajien yhteiseloa mainoksin.

Embrace Your Empathy! on alkusoitto Epäihmisyyden museo -näyttelylle ja -luentosarjalle syyskuussa. Festivaaliteos on todellinen synergiapaketti. Se tekee tämän vuoden Flow’sta yhä eläintiedostavamman.

Festivaalin lauantai-illan pääesiintyjä, brittirokkari Morrissey, on julistanut veganismia vuosikymmenet ja aikamiehenäkin perunut yksittäisiä keikkojaan, jos konserttitalossa on myyty lihaa. Hänen The Smiths -yhtyeen laulajana sanoittamansa Meat Is Murder (1985) kuuluu popin historian poliittisimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin kappaleisiin.

Haapojan ja Gustafssonin teos ja festivaalin ravintola-alueen nyhtökaurakojut eivät varmasti uhkaa Morrisseyn keikkaa, vaan tukevat sitä.

”Saataisiinkohan me ohjata Morrisseyn seuraavat videot”,­ naiset vitsailevat. Kuinka­ poliittista taidetta he itse tekevät?­

”Ei kai voi poliittisempaa olla!” he sanovat nauraen mutta vakavoituvat.

”Emme niinkään tahdo julistaa kuin avata mahdollisuuden ajatella toisin. Epäihmisyyden museossa näytämme erityisesti, miten elävien olentojen epäinhimillistäminen syntyy kielenkäytön kautta.”

Jos tämä ei ilmiö ei ole ajankohtainen myös ihmisryhmien välillä, niin ei mikään. J

Minna Kontkanen

Embrace Your Empathy! Flow-festivaalilla Helsingissä 12.–14. elokuuta.

ELOKUVA

Nainen vailla tulevaisuutta

Kaunis ja kuiva tyyliharjoitelma.

Mikäli Julieta olisi jonkun muun kuin Pedro Almodóvarin elokuva, sitä tuskin tuotaisiin Suomeen levitykseen. Se on ohut kertomus naisesta, joka muistelee rakastumistaan ja miehensä kuolemaa. Menneisyys herää, kun Julieta saa kuulla kadonneen tyttärensä olevan elossa. Tunteet ovat siis suuria, mutta enemmän teoreettisia väitteitä kuin valkokankaalla todeksi näytettyjä.

Mutta Julieta on Almodóvarin elokuva, järjestyksessä jo kahdeskymmenes, ja vaikka ohjaaja tällä kertaa välttelee ronskiutta ja campia, ei käsialasta voi erehtyä. Teemat ovat elokuvantekijälle ominaisimpia. Päähenkilö tarraa ihmisiin, joista on jäljellä vain muisto. Odottamattomien erojen ja jälleennäkemisten melodraamaa rakennetaan tavalla, joka myötäilee Douglas Sirkin kaihoisuutta. Kuvat ovat voimakkaita. Kukaan ei tuo valkokankaalle niin kauniita sairaalahuoneita kuin Almodovar.

Pääosaa esittävät Emma Suárez, jonka jotkut muistavat Julio Medemin elokuvista, ja Adriana Ugarte. Keski-ikää lähestyvän surullisen Julietan ja nuoren seikkailija-Julietan roolien antaminen eri näyttelijöille on rohkea ratkaisu, joka toimii ainakin ulkoisesti.

Almodóvarin käsikirjoi­tus yhdistelee kolmea tarinaa Alice Munron novellikokoelmasta Karkulainen. Ehkä siksi elokuva ei hengitä. Sitä pitää kasassa vain hillitty tyyli, ja vaikka se on hyvällä tapaa etäällä ohjaa­jan edellisen elokuvan, fars­sin Matkarakastajat töksähtelystä, tuntuu muutos myös energiatason romahduksena. Tyylinäytettä voi suositella vain Almodóvarin suurille ystäville. J

Kalle Kinnunen

Julieta elokuvateattereissa.

© toisten historia

KIRJA

Takana ruma menneisyys

Ex-uusnatsi kertoo kaunistelematta pimeästä elämän- vaiheestaan.

Henrik Holapan Minä perustin uusnatsijärjestön on ainutlaatuinen suomalainen dokumentti: entisen äärioikeistolaisen katumusteos.

Holappa ei ollut mikään rivimies, vaan pohjoismaisen uusnatsiorganisaation sisäpiirissä. Todistajana hän on siis merkittävä. Vaatii myös rohkeutta julkistaa uusnatsien salakerhon touhut.

Teini-ikäinen Henrik piti pappaa sotasankarina. Kolmas valtakunta kiinnosti ja brutaaleista viholliskuvista sai ener- giaa. Tarina maahanmuuttajista, jotka hakkasivat 10-vuotiaan, kuulosti yhtä aikaa huonolta ja hyvältä.

Holappa etsi johtajaa. Hän asui amerikkalaisen julkinatsin Richard Scutarin luona ja majoitti Oulussa salaa saksalaista, oikeutta pakenevaa Gerhard Ittneria. Esikuvat paljastuvat suuruudenhulluiksi, henkisiksi kääpiöiksi.

Holappa sai luottamusta ja perusti Suomen vastarintaliikkeen Ruotsin vastarintaliikkeen pomon Klas Lundin luvalla. Moni asia silti vaivasi. Liike ja ideologia alkoivat tuntua vierailta. Nyt 30-vuotiaalla miehellä on kiinalainen kihlattu ja avoin mieli.

Loppupuheenvuorossa Holappa siteeraa Nelson Mandelaa, jonka mukaan viha on aina opittua, joten siitä voi myös opetella pois. Mandelan lempeää puolta lainataan yleensä, kun halutaan alleviivata omaa hyvyyttä. Holapan tapauksessa siteeraamisessa ei ole kuitenkaan mitään falskia. J

Herman Raivio